Olen 22 vuotias mies Pirkanmaalta ja täysin sosiaalisesti eristäytynyt. Ainoat kontaktit on veli, äiti, kaupan kassa ja terapeutti jonka sain viimein hankittua. Takana on rankkaa, vuosia jatkunutta koulukiusaamista ja perheessä on ollut mielenterveysongelmia. Vastakkaisesta sukupuolesta ei ole minkäänlaista kokemusta. Nuoruus on siis tavallaan jäänyt täysin kokematta, mikä masentaa entisestään kun sitä ajattelee. Nyt on tullut jo vuosia syötyä masennuslääkkeitä.
Kiusaamista oli jo ala-asteella runsaansti mutta ylä-aste oli yhtä helvettiä. Sekä koulussa että kotona. Olen ollut ylä-asteen jälkeen täysin omissa oloissani, en ole nähnyt vapaa-ajalla ketään "kaverimielessä" enkä käynyt missään. Itseasiassa sitäkään ennen ei ole koskaan ollut kunnon kavereita. Ylä-asteen jälkeen siirryin amislukioon (kaksoistutkinto) jossa kiusaaminen loppui kuin seinään ja ryhmä oli todella mukava ja meillä oli suurinpiirtein samat kiinnostuksen kohteet. Pystyin muutamalle henkilölle juttelemaan jotakin mutta ei käynyt edes mielessä nähdä ketään niistä vapaa-ajalla koska ihmisiin oli täysin mennyt luottamus ja itsetuntoni oli romuna, vaikea sitä oli niille selittää. Samanikäisiä tyttöjä ei tullut tuolloinkaan juuri nähtyä missään, paitsi yhteisillä tunneilla toisen ryhmän kanssa. Amislukio jäi lopulta kesken. Siitä lähtien päivät on kuluneet tietokoneen äärellä, välillä olen käynyt sellaisessa kuntouttavassa työtoiminnassa mutta jätin senkin lopulta kesken.
Etsisin Skype-seuraa samanlaisista ihmisistä, sekä miehistä että naisista. Ei haittaa vaikka olisi ikäeroakin. Myöhemmin voitaisiin vaihtaa vaikka Facebook tunnuksia taikka tavata jossain jos tullaan hyvin juttuun keskenämme.
Oma Skype-tunnus: hikky1991
Kiusaamista oli jo ala-asteella runsaansti mutta ylä-aste oli yhtä helvettiä. Sekä koulussa että kotona. Olen ollut ylä-asteen jälkeen täysin omissa oloissani, en ole nähnyt vapaa-ajalla ketään "kaverimielessä" enkä käynyt missään. Itseasiassa sitäkään ennen ei ole koskaan ollut kunnon kavereita. Ylä-asteen jälkeen siirryin amislukioon (kaksoistutkinto) jossa kiusaaminen loppui kuin seinään ja ryhmä oli todella mukava ja meillä oli suurinpiirtein samat kiinnostuksen kohteet. Pystyin muutamalle henkilölle juttelemaan jotakin mutta ei käynyt edes mielessä nähdä ketään niistä vapaa-ajalla koska ihmisiin oli täysin mennyt luottamus ja itsetuntoni oli romuna, vaikea sitä oli niille selittää. Samanikäisiä tyttöjä ei tullut tuolloinkaan juuri nähtyä missään, paitsi yhteisillä tunneilla toisen ryhmän kanssa. Amislukio jäi lopulta kesken. Siitä lähtien päivät on kuluneet tietokoneen äärellä, välillä olen käynyt sellaisessa kuntouttavassa työtoiminnassa mutta jätin senkin lopulta kesken.
Etsisin Skype-seuraa samanlaisista ihmisistä, sekä miehistä että naisista. Ei haittaa vaikka olisi ikäeroakin. Myöhemmin voitaisiin vaihtaa vaikka Facebook tunnuksia taikka tavata jossain jos tullaan hyvin juttuun keskenämme.
Oma Skype-tunnus: hikky1991
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.