Itä-Suomen hovioikeus korotti 13-vuotiasta tyttöä hyväksikäyttäneen miehen tuomiota.
Hovioikeus tuomitsi miehen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä yhden vuoden ja kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Pohjois-Savon käräjäoikeus oli tuominnut miehen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kymmenen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
23-vuotias mies oli kahdesti 13-vuotiaan tytön kanssa sukupuoliyhteydessä ensin rappukäytävässä ja sitten ystävänsä luona.
Hovioikeuden mukaan mies valehteli tytölle todellisen ikänsä, käytti hyväksi tytön ihastumista, sukupuoliyhdynnät tapahtuivat miehen aloitteesta ja ne olivat suojaamattomia. Ikäero oli kymmenen vuotta eikä kyseessä ollut millään muotoa tasaveroinen suhde eikä 13-vuotias tyttö ollut ikänsä ja kehityksensä puolesta kykenevä antamaan suostumusta sukupuoliyhdyntään.
Mies joutuu maksamaan tytölle 5000 euroa korvausta kärsimyksestä. Tytön mukaan mies lisäsi hänen kärsimystään kehuskelemalla tapahtuneella. Tyttö kärsi teon jälkeen mm. masennuksesta.
Ulkomaalaistaustainen mies kertoi oikeudessa, ettei hän tiennyt, että seksi 13-vuotiaan kanssa on Suomessa rikos, koska miehen mukaan hänen kotimaassaan 13-vuotiaan kanssa voi mennä naimisiinkin.
Teko tapahtui tammikuussa 2011.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tää on sitä samaa jatkumoa oikeusjärjestelmässä,säästetään.Eli ehdottomiin pitkiin rangaistuksiin säästellään paikkoja talousrikollisille ja muille huijareille ja puljareille.Mutta kansan terveyteen kohdistuvat rikokset pyritään hoitamaan mahdollisimman halvalla eli ehdollisella.
Kun kaksi omista teoistaan vastuuta kantamaan kykenemätöntä ryhmää (mamut ja suomalainen tyttö/nainen) kohtaa toisensa, niin yleensä käy näin.
Kummallekkaan ei voi antaa tuomiota ja korvauksetkin maksaa yleensä valtionkonttori.
Kumpaakaan ryhmää ei pitäisi päästää ulos ilman valvontaa.