Suuri joukko

Seuraava teksti jehovantodistajien sivuilta

Jeesus on ”elämä”, koska vain hänen kauttaan voimme saada elämän, ”todellisen elämän” (1. Timoteukselle 6:19). Raamattu sanoo: ”Joka uskoo Poikaan, sillä on ikuinen elämä; joka ei tottele Poikaa, se ei näe elämää, vaan hän pysyy Jumalan vihastuksen alaisena.” (Johannes 3:36.) Mitä Jumalan Poikaan uskominen merkitsee? Se merkitsee vakuuttuneisuutta siitä, että elämää ei voi saada ilman häntä. Tämän lisäksi se merkitsee sitä, että osoitamme uskomme teoillamme, hankimme jatkuvasti tietoa Jeesuksesta ja noudatamme parhaamme mukaan hänen opetuksiaan ja esimerkkiään (Jaakobin kirje 2:26). Usko Jumalan Poikaan johtaa ikuiseen elämään. ”Pienen lauman” hengellä voidellut kristityt saavat elämän kuolemattomina henkiolentoina taivaassa ja ”suureen joukkoon” kuuluvat ”muut lampaat” täydellisinä ihmisinä paratiisissa maan päällä. (Luukas 12:32; 23:43; Ilmestys 7:9–17; Johannes 10:16.)


Ilm. 7 Suuri joukko valtaistuimen edessä ja Jeesuksen edessä

9 Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään,
10 ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta".
11 Ja kaikki enkelit seisoivat piirissä valtaistuimen ja vanhinten ja neljän olennon ympärillä ja lankesivat kasvoilleen valtaistuimen eteen ja kumartaen rukoilivat Jumalaa,
12 sanoen: "Amen! Ylistys ja kirkkaus ja viisaus ja kiitos ja kunnia ja voima ja väkevyys meidän Jumalallemme aina ja iankaikkisesti, amen!"
13 Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: "Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut, ja mistä he ovat tulleet?"
14 Ja minä sanoin hänelle: "Herrani, sinä tiedät sen". Ja hän sanoi minulle: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.
15 Sentähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä päivät ja yöt hänen temppelissään, ja hän, joka valtaistuimella istuu, on levittävä telttamajansa heidän ylitsensä.
16 Ei heidän enää tule nälkä eikä enää jano, eikä aurinko ole sattuva heihin, eikä mikään helle,
17 sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä."

Missä Jumalan valtaistuin on?

Taivaassa
1 Sen jälkeen minä näin, ja katso: taivaassa oli ovi avoinna, ja ensimmäinen ääni, jonka minä olin kuullut ikäänkuin pasunan puhuvan minulle, sanoi: "Nouse ylös tänne, niin minä näytän sinulle, mitä tämän jälkeen on tapahtuva".
2 Ja kohta minä olin hengessä. Ja katso, taivaassa oli valtaistuin, ja valtaistuimella oli istuja.


Opetus ei täsmää.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Täällä myö Maan Matoset ollaan
*Jumalan silmien edessä* ja kaiken hän näkee.

Vaikka HÄN onkin Taivaassa, näkee kyllä Maahan
ja olemme hänen EDESSÄÄN eikä mikään jää häneltä huomaamatta.

Äänestä

Jumalan valtaistuinta ei lie voida verrata ihmishallitsijoiden valtaistuimiin, niin kooltaan kuin koostumukseltaan..

"27. Mutta asuuko todella Jumala maan päällä? Katso, taivaisiin ja taivasten taivaisiin sinä et mahdu; kuinka sitten tähän temppeliin, jonka minä olen rakentanut!"
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/1Kun.8.html

" 47 Mutta Salomo rakensi hänelle asuttavaksi talon! Korkein ei kuitenkaan asu ihmiskäsin tehdyissä rakennuksissa. 48 Profeettahan sanoo:

"1 Näin sanoo Herra:
-- Taivas on minun valtaistuimeni,
maa on koroke minun jalkojeni alla.
Millaisen talon te minulle rakentaisitte,
millaisen asuinsijan?"
http://www.evl.fi/raamattu/1992/Jes.66.html


"49 -- Taivas on minun valtaistuimeni
ja maa minun jalkojeni koroke.
Millaisen talon te minulle rakentaisitte,
sanoo Herra,
mikä olisi minun asuinsijani?
50 Olenhan omin käsin tehnyt tämän kaiken."
http://www.evl.fi/raamattu/1992/Apt.7.html#47

"34 Mutta minä sanon teille: Älkää vannoko lainkaan. Älkää taivaan kautta, sillä se on Jumalan valtaistuin, 35 älkää maan kautta, sillä se on hänen jalkojensa koroke, "
http://www.evl.fi/raamattu/1992/Matt.5.html

Äänestä
  • Nuo ovat kielikuvia. Johannes kertoo NÄKEMÄSTÄÄN näystä.

    Äänestä

Jeesus meni Isän tykö
Minun sitä katsellessani valtaistuimet asetettiin, ja Vanhaikäinen istuutui. Hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi ja hänen päänsä hiukset kuin puhdas villa. Hänen valtaistuimensa oli tulen liekkejä, ja sen pyörät olivat palavaa tulta.
10 Tulivirta vuoti, se kävi ulos hänestä; tuhannen tuhatta palveli häntä, ja kymmenen tuhatta kertaa kymmenen tuhatta seisoi hänen edessänsä. Oikeus istui tuomiolle, ja kirjat avattiin.
11 Minä katselin, ja silloin, niiden herjaavien sanojen tähden, joita sarvi puhui, minun katsellessani peto tapettiin, ja sen ruumis hävitettiin ja heitettiin tuleen palamaan.
12 Ja muiltakin pedoilta otettiin valta pois; niiden elämän pituus oli määrätty aikaa ja hetkeä myöten.

Jeesus Isän tykönä
13 Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen.
14 Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä.




Joh. 13:1

Mutta ennen pääsiäisjuhlaa, kun Jeesus tiesi hetkensä tulleen, että hän oli siirtyvä tästä maailmasta Isän tykö, niin hän, joka oli rakastanut omiansa, jotka maailmassa olivat, osoitti heille rakkautta loppuun asti.

3.
Minä olen lähtenyt Isästä ja tullut maailmaan; jälleen minä jätän maailman ja menen Isän tykö."

Jeesus otettiin taivaasee pilvi vei hänet pois

Ap.t 1
Hän sanoi heille: "Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut,
8 vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka".
9 Kun hän oli tämän sanonut, kohotettiin hänet ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään.
10 Ja kun he katselivat taivaalle hänen mennessään, niin katso, heidän tykönänsä seisoi kaksi miestä valkeissa vaatteissa;
11 ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän."

Hän tulee takaisin taivaasta näyvällä tavalla ei salassa, kuten eräät opettavat

Ilm. 1
7 Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen.

Jeesus varoitti eksytyksistä

23 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.
26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko.

Tämä ei voi jäädä keneltäkään huomaamatta
27 Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aloitus kirjoitti:

Seuraava teksti jehovantodistajien sivuilta

Jeesus on ”elämä”, koska vain hänen kauttaan voimme saada elämän, ”todellisen elämän” (1. Timoteukselle 6:19). Raamattu sanoo: ”Joka uskoo Poikaan, sillä on ikuinen elämä; joka ei tottele Poikaa, se ei näe elämää, vaan hän pysyy Jumalan vihastuksen alaisena.” (Johannes 3:36.) Mitä Jumalan Poikaan uskominen merkitsee? Se merkitsee vakuuttuneisuutta siitä, että elämää ei voi saada ilman häntä. Tämän lisäksi se merkitsee sitä, että osoitamme uskomme teoillamme, hankimme jatkuvasti tietoa Jeesuksesta ja noudatamme parhaamme mukaan hänen opetuksiaan ja esimerkkiään (Jaakobin kirje 2:26). Usko Jumalan Poikaan johtaa ikuiseen elämään. ”Pienen lauman” hengellä voidellut kristityt saavat elämän kuolemattomina henkiolentoina taivaassa ja ”suureen joukkoon” kuuluvat ”muut lampaat” täydellisinä ihmisinä paratiisissa maan päällä. (Luukas 12:32; 23:43; Ilmestys 7:9–17; Johannes 10:16.)


Ilm. 7 Suuri joukko valtaistuimen edessä ja Jeesuksen edessä

9 Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään,
10 ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta".
11 Ja kaikki enkelit seisoivat piirissä valtaistuimen ja vanhinten ja neljän olennon ympärillä ja lankesivat kasvoilleen valtaistuimen eteen ja kumartaen rukoilivat Jumalaa,
12 sanoen: "Amen! Ylistys ja kirkkaus ja viisaus ja kiitos ja kunnia ja voima ja väkevyys meidän Jumalallemme aina ja iankaikkisesti, amen!"
13 Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: "Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut, ja mistä he ovat tulleet?"
14 Ja minä sanoin hänelle: "Herrani, sinä tiedät sen". Ja hän sanoi minulle: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.
15 Sentähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä päivät ja yöt hänen temppelissään, ja hän, joka valtaistuimella istuu, on levittävä telttamajansa heidän ylitsensä.
16 Ei heidän enää tule nälkä eikä enää jano, eikä aurinko ole sattuva heihin, eikä mikään helle,
17 sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä."

Missä Jumalan valtaistuin on?

Taivaassa
1 Sen jälkeen minä näin, ja katso: taivaassa oli ovi avoinna, ja ensimmäinen ääni, jonka minä olin kuullut ikäänkuin pasunan puhuvan minulle, sanoi: "Nouse ylös tänne, niin minä näytän sinulle, mitä tämän jälkeen on tapahtuva".
2 Ja kohta minä olin hengessä. Ja katso, taivaassa oli valtaistuin, ja valtaistuimella oli istuja.


Opetus ei täsmää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu