Kehoitus Danielill "Mutta sinä, mene, siksi kunnes loppu tulee;

ja lepää, ja nouse osaasi päivien lopussa." Dan.12: 13

DANIEL : 12 luku

Miikael taistelee Israelin puolesta. Ylösnousemus ja lopun aika.

1 "Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten suojana. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on ollut, hamaan siihen aikaan asti. Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat.

2 Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.

3 Ja taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti.

4 Mutta sinä, Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti. Monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy.

5 Ja minä, Daniel, näin, ja katso, siellä seisoi kaksi muuta, toinen virran tällä rannalla, toinen virran tuolla rannalla.

6 Ja toinen sanoi pellavapukuiselle miehelle, joka oli virran vetten yläpuolella: Kuinka kauan on vielä näitten ihmeellisten asiain loppuun?

7 Ja minä kuuntelin pellavapukuista miestä, joka oli virran vetten yläpuolella, ja hän nosti oikean ja vasemman kätensä taivasta kohti ja vannoi hänen kauttansa, joka elää iankaikkisesti: Siihen on vielä aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa. Ja kun pyhän kansan yhden osan hajotus on loppunut, silloin nämä kaikki täyttyvät.

8 Ja minä kuulin, mutta en ymmärtänyt, ja minä sanoin: Herrani, mikä on oleva näitten päätös?

9 Niin hän sanoi: Mene, Daniel, sillä ne sanat pysyvät lukittuina ja sinetöityinä lopun aikaan asti.

10 Monet puhdistetaan, kirkastetaan ja koetellaan, mutta jumalattomat pysyvät jumalattomina, eikä yksikään jumalaton ymmärrä tätä, mutta taidolliset ymmärtävät.

11 Ja siitä ajasta, jolloin jokapäiväinen uhri poistetaan ja hävityksen kauhistus asetetaan, on oleva tuhat kaksisataa yhdeksänkymmentä päivää.

12 Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää.

13 Mutta sinä, mene, siksi kunnes loppu tulee; ja lepää, ja nouse osaasi päivien lopussa."
16241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Miikael mainitaan tuossa enkeliruhtinaana, ei enkeleiden ruhtinaana. Se antaisi ymmärtää, että Miikael kuuluu enkeleihin.

Äänestä
  • Otappa näistä nyt selvä!

    Mutta mitä Miikael tarkoitti, sanoessaan seuraavasti Danielille?

    13 "Mutta sinä, mene, siksi kunnes loppu tulee; ja lepää, ja nouse osaasi päivien lopussa."

    Siis: "lepää, ja nouse osaasi päivien lopussa." ?

    Äänestä

  • osa on tuleva kirjoitti:

    Otappa näistä nyt selvä!

    Mutta mitä Miikael tarkoitti, sanoessaan seuraavasti Danielille?

    13 "Mutta sinä, mene, siksi kunnes loppu tulee; ja lepää, ja nouse osaasi päivien lopussa."

    Siis: "lepää, ja nouse osaasi päivien lopussa." ?

    1Sam28:15 "Ja Samuel sanoi Saulille: "Miksi sinä olet häirinnyt minua ja nostattanut minut?"

    Äänestä

  • Totuuden puolesta kirjoitti:

    1Sam.28
    15. Ja Samuel sanoi Saulille: "Miksi sinä olet häirinnyt minua ja nostattanut minut?" Saul vastasi: "Minä olen suuressa hädässä: filistealaiset sotivat minua vastaan, ja Jumala on poistunut minusta EIKÄ VASTAA MINULLE ENÄÄ, EI PROFEETTAIN KAUTTA eikä unissa. Niin minä kutsutin sinut, että ilmoittaisit minulle, mitä minun on tehtävä."

    Jos Jumala ei vastannut Saulille ELÄVIEN profeettain kautta, niin olisiko Hän sitten vastannut jonkin KUOLLEEN profeetan kautta, vaikka oli juuri kuoleman uhalla KIELTÄNYT moiset meediotouhut?

    Jumala salli paholaisen vastata mallin mukaisesti, esiintyä Samuelin hahmoisena, niin että niille, jotka eivät ota vastaan rakkautta totuuteen annettaisiin niin vahva eksytys, että he uskovat valheen...
    Että paholainen saattaisi Jumalan sallimuksesta esiintyä Samuelin hahmossa ei ole mitenkään outoa, koska hän voi muuttaa itsensä jopa valkeuden enkelin hahmoiseksi!

    1.Aikak. 10
    13 Niin kuoli Saul, koska hän oli ollut uskoton Herraa kohtaan eikä ollut ottanut vaaria Herran sanasta, ja myös sentähden, että hän oli kysynyt vainajahengeltä neuvoa

    Jes.8
    19 Ja kun he sanovat teille: "Kysykää vainaja- ja tietäjähengiltä, jotka supisevat ja mumisevat", niin EIKÖ KANSA KYSYISI JUMALALTANSA? Kuolleiltako elävien puolesta?
    20 "Pysykää laissa ja todistuksessa!" Elleivät he näin sano, ei heillä aamunkoittoa ole.

    Äänestä

  • Ilm.18:4 kirjoitti:

    Miksi siinä ei lue Paholainen vaan Profeetta Samuel henkilökohtaisella nimellään?

    Valehteleeko muka raamattu tässä?

    Äänestä

  • Ruhtinas on AINA hallitseva persoona.

    On olemassa enkeli Miikael, mutta Jeesuksen yksi nimi on myöskin KIISTATTOMASTI: M i i k a e l.

    Miikael nimi tarkoittaa mitä todennäköisimmin taivaassa jotakin korkeaa arvoasemaa.

    Ehkäpä juuri "korkea-arvoinen" tai jotakin?

    M i i k a e l nimi tarkoittaa myöskin sanakirjan mukaan, "Jumalan kaltainen", "Kuin Jumala. "Tuskimpa kenestäkään toisesta henkilöstä voidaan NÄIN SANOA:

    Äänestä

  • Totuuden puolesta kirjoitti:

    Miksi siinä ei lue Paholainen vaan Profeetta Samuel henkilökohtaisella nimellään?

    Valehteleeko muka raamattu tässä?

    Niin MIKSI ?

    Minä haluaisin että raamattu on totta! Ja minä rakennan oman totuuteni
    raamatun pohjalle enkä sen selitysteoksille!
    Tässä RAAMATTU nimenomaan kutsuu Samuelia hänen henkilökohtaisella
    nimellään eikä mitenkään vihjaa edes, että Profeetta Samuel olisi joku muu kuin juuri Samuel itse!

    Minä en halua tehdä Jumalan sanasta valehtelijaa!

    Äänestä

  • Miikaella kirjoitti:

    Ruhtinas on AINA hallitseva persoona.

    On olemassa enkeli Miikael, mutta Jeesuksen yksi nimi on myöskin KIISTATTOMASTI: M i i k a e l.

    Miikael nimi tarkoittaa mitä todennäköisimmin taivaassa jotakin korkeaa arvoasemaa.

    Ehkäpä juuri "korkea-arvoinen" tai jotakin?

    M i i k a e l nimi tarkoittaa myöskin sanakirjan mukaan, "Jumalan kaltainen", "Kuin Jumala. "Tuskimpa kenestäkään toisesta henkilöstä voidaan NÄIN SANOA:

    "Ruhtinas on AINA hallitseva persoona."

    Kenen ylienkelin ääni sitten kuuluu Jeesuksen toisessa tulemuksessa?

    "mutta Jeesuksen yksi nimi on myöskin KIISTATTOMASTI: M i i k a e l."

    Siitä vaikuttaa kyllä olevan aika lailla kiistaa. Miksi väität asian olevan kiistatonta?

    ""Jumalan kaltainen", "Kuin Jumala. "Tuskimpa kenestäkään toisesta henkilöstä voidaan NÄIN SANOA: "

    Raamatussa on profeetta Miika. Oliko hänkin Jeesus?

    Äänestä

Dan10:5 Minä nostin silmäni ja näin, ja katso: oli eräs mies, puettuna pellavavaatteisiin ja kupeet vyötettyinä Uufaan kullalla.

10:6 Hänen ruumiinsa oli kuin krysoliitti, hänen kasvonsa olivat kuin salaman leimaus, hänen silmänsä kuin tulisoihdut, hänen käsivartensa ja jalkansa kuin kiiltävän vasken välke; ja hänen sanojensa ääni oli kuin suuren kansanjoukon pauhina.

10:7 Ja minä, Daniel, yksin näin sen näyn, mutta miehet, jotka olivat minun kanssani, eivät näkyä nähneet; kuitenkin valtasi heidät suuri pelko, ja he pakenivat ja lymysivät.

10:8 Ja minä jäin yksin. Ja kun minä näin tämän suuren näyn, meni minulta kaikki voima; minun verevä muotoni muuttui kaamean näköiseksi, eikä minussa ollut voimaa mihinkään.

10:9 Ja minä kuulin hänen sanainsa äänen; ja kuullessani hänen sanainsa äänen minä vaivuin horroksiin kasvoilleni, kasvot maata vasten.

10:10 Ja katso, käsi kosketti minua ja ravisti minut hereille, polvieni ja kätteni varaan.

10:11 Ja hän sanoi minulle: "Daniel, sinä otollinen mies, ota vaari niistä sanoista, jotka minä sinulle puhun, ja nouse seisomaan, sillä minut on nyt lähetetty sinun tykösi". Ja hänen puhuessansa minulle tämän sanan minä nousin vavisten.

10:12 Ja hän sanoi minulle: "Älä pelkää, Daniel, sillä ensimmäisestä päivästä asti, jona sinä taivutit sydämesi ymmärrykseen ja nöyryyteen Jumalasi edessä, ovat sinun sanasi tulleet kuulluiksi; ja sinun sanojesi tähden minä olen tullut.

10:13 Persian valtakunnan enkeliruhtinas seisoi vastustamassa minua kaksikymmentäyksi päivää, MUTTA KATSO, MIKAEL, YKSI ENSIMMÄISISTÄ ENKELIRUHTINAISTA TULI MINUN AVUKSENI, sillä minä olin jäänyt yksin sinne, Persian kuningasten tykö.

10:14 Ja minä tulin opettamaan sinulle, mitä on tapahtuva sinun kansallesi päivien lopulla; sillä vielä tämäkin näky koskee niitä päiviä."

(VRT Joh Ilm 1:13 "ja lampunjalkain keskellä Ihmisen Pojan muotoisen, pitkäliepeiseen viittaan puetun ja rinnan kohdalta kultaisella vyöllä vyötetyn.")

ELI HERRAN JEESUKSEN KRISTUKSEN AVUKSI TULI YLIENKELI MIKAEL ELI NÄMÄ OVAT KAKSI ERI PERSOONAA !

Äänestä

Pääseekö adventtikirkon jäseneksi
1. Jos ei usko väärään profeettaan Ellen Whiteen?
2. Jos on homo tai lesbo?
3. Jos on ylipainoinen?
4. Jos ei maksa täysiä kymmenyksiä ja uhrilahjoja?
5. Jos ei omista Suurta Taistelua?
6. Jos ei noudata kirkon terveysvalistusta?
7. Jos on mustalainen?

Jäseneksi pääsee ainoastaan ne jotka haluavat paisua hengeltään raamatullisimmiksi oikeaoppisiksi?

http://i34.photobucket.com/albums/d102/nitrodamuz/paha_nih.jpg

Äänestä
  • Ei Sirkka-Iitakaan ole adventisti eikä käynyt uskovien kasteella!
    Hän on luterilainen ei luterilainen!
    Kunhan vain esittää täällä omia outoja teesejään jotka osittain mukailee
    adventistien oppeja!

    Et voi kysyä häneltä mitään!

    Äänestä

  • Totuuden puolesta kirjoitti:

    Ei Sirkka-Iitakaan ole adventisti eikä käynyt uskovien kasteella!

    Ei täällä ole kielletty keskustelemassa käymästä ketään. Yhtähyvin minä voin täällä olla keskustelemassa kuin sinakin, olinpa sitten minkä lahkon kirjoissa tahansa, tai en minkään.

    Äänestä

  • old_profile_39785 kirjoitti:

    Ei täällä ole kielletty keskustelemassa käymästä ketään. Yhtähyvin minä voin täällä olla keskustelemassa kuin sinakin, olinpa sitten minkä lahkon kirjoissa tahansa, tai en minkään.

    Keskustellaan adventismista, mitä mieltä olet?

    Kuvittele jos kaikki olisivat adventisteja niin silloin paikka olisi todellinen paratiisi.

    "Sitten opettajan oppaassa käsketään sapattikoulun vetäjiä motivoimaan jäseniä kertomuksella Pitcairnin saaresta. Suitsutetaan sitä, kuinka siellä juotiin viinaa ja tapeltiin ja kuinka sitten adventismi astui kuvaan mukaan ja profetian hengen (jolla yleensä tarkoitetaan Ellen Whiteä) vaikutuksesta saaren ilmapiiri muuttui siunaukselliseksi.

    Noh muuttuipa tosiaan! Pientä olivat tappelut ja viinanjuonti siihen verrattuna, mitä he adventisteina tekivät. No ennen kaikki oli tietysti julkista, mutta oppivat tekopyhyyden tietysti, valehtelun ja peittelyn. Ja niin saarella oli tapana näihin vuosiin asti tuolta 1800-luvun lopulta kun tulivat adventisteiksi, että miehet tuolla 100% adventistisella saarella raiskasivat lapsia ja nuoria – insestiä ja pedofiliaa. Vasta muutama vuosi sitten yksi uhri uskalsi kertoa tästä ja 7 elossa olevaa adventistimiestä joutui vankeuteen + 6 saarelta pois muuttanutta miestä, mutta tuota pedofiilistä lastenraiskausta oli ollut kaiket ajat sukupolvesta toiseen.

    Poliisitutkinnat alkoivat vuonna 2000 ja sen jälkeen Adventtikirkon omilla sivuilla Pitcairnissa on 45 asukasta, joista 22 adventistia. Adventtikirkon tilastosivuilta näkee, että siellä on ollut koko saaren väki, eli 50 asukasta, kaikki Adventtikirkon jäseniä, mutta vuonna 2001 puolet erosi/erotettiin ja kolme kuoli.

    http://www.adventiststatistics.org/view_Summary.asp?FieldInstID=1032271

    http://www.theodora.com/wfbcurrent/pitcairn_islands/pitcairn_islands_people.html

    Tuota Pitcairnia ovat adventistit ympäri maailmaa ihastelleet ja kertoneet, millainen paratiisi se onkaan, kun adventistit saavat asua keskenään kenenkään häiritsemästä. Ah sentään, kun adventtitotuuden mukaisesti pyhittyneet luonteet kokoontuvat. Mutta eipä tiukalla sapatinpitämisellä ja muita ellenlakeja pilkun tarkasti noudattamalla pyhitytty. Ei tietenkään.

    Adventtikirkon ja sen päälehden Adventist Review´n sivuilla on nyt Pitcairn-jutut vähissä, mutta löytyypä Atodayn nettisivuilta tästä kertomusta ja siinä sanotaan, että lähes jokainen mies on ollut pedofiili-/insesti-raiskaaja ja melkein jokainen tyttö saarella, jopa 3-vuotiaasta lähtien, on sukupolvesta toiseen ollut uhri. Saarellahan on ollut vain 9 perhettä ja neljä sukunimeä ja kaikki keskenään sukua. Raiskattavat on
    viety yleensä metsään raiskattaviksi. http://www.atoday.com/pitcairn-paradise-lost

    Viralliset Adventtikirkon sivut siis vaikenevat Pitcairnin insestistä ja kuten nyt nähdään Pääkonferenssi jatkaa paratiisisaarisatujaan läksyinä jäsenilleen, vaikka Pitcairnista on tullut insestin ja pedofilian symboli. Googleltakin sen voi nähdä Pitcairn pedophil-haulla 2 070 osumaa ja Pitcairn incest-haulla 88 800 osumaa."

    Äänestä

  • Totuuden puolesta kirjoitti:

    Ei Sirkka-Iitakaan ole adventisti eikä käynyt uskovien kasteella!
    Hän on luterilainen ei luterilainen!
    Kunhan vain esittää täällä omia outoja teesejään jotka osittain mukailee
    adventistien oppeja!

    Et voi kysyä häneltä mitään!

    Uskomattoman yksinkertaisia te olette - täällä keskustellaan asioista ja tänne on vapaa pääsy jokaisella joka käyttäytyy palstan sääntöjen mukaan. Ja Sirkka-Iita on yksi asiallisimpia palstalla kirjoittejoista ja kirjoittaa asiaa - päin vastoin kuin monet muut jotka vain kirjoittavat muista palstalaisista .. (tuntuuko tutulta?)

    Siis "HYVÄ Iita, jatka samaan malliin".

    alex :)

    Äänestä

  • onko kielletty aihe kirjoitti:

    Keskustellaan adventismista, mitä mieltä olet?

    Kuvittele jos kaikki olisivat adventisteja niin silloin paikka olisi todellinen paratiisi.

    "Sitten opettajan oppaassa käsketään sapattikoulun vetäjiä motivoimaan jäseniä kertomuksella Pitcairnin saaresta. Suitsutetaan sitä, kuinka siellä juotiin viinaa ja tapeltiin ja kuinka sitten adventismi astui kuvaan mukaan ja profetian hengen (jolla yleensä tarkoitetaan Ellen Whiteä) vaikutuksesta saaren ilmapiiri muuttui siunaukselliseksi.

    Noh muuttuipa tosiaan! Pientä olivat tappelut ja viinanjuonti siihen verrattuna, mitä he adventisteina tekivät. No ennen kaikki oli tietysti julkista, mutta oppivat tekopyhyyden tietysti, valehtelun ja peittelyn. Ja niin saarella oli tapana näihin vuosiin asti tuolta 1800-luvun lopulta kun tulivat adventisteiksi, että miehet tuolla 100% adventistisella saarella raiskasivat lapsia ja nuoria – insestiä ja pedofiliaa. Vasta muutama vuosi sitten yksi uhri uskalsi kertoa tästä ja 7 elossa olevaa adventistimiestä joutui vankeuteen + 6 saarelta pois muuttanutta miestä, mutta tuota pedofiilistä lastenraiskausta oli ollut kaiket ajat sukupolvesta toiseen.

    Poliisitutkinnat alkoivat vuonna 2000 ja sen jälkeen Adventtikirkon omilla sivuilla Pitcairnissa on 45 asukasta, joista 22 adventistia. Adventtikirkon tilastosivuilta näkee, että siellä on ollut koko saaren väki, eli 50 asukasta, kaikki Adventtikirkon jäseniä, mutta vuonna 2001 puolet erosi/erotettiin ja kolme kuoli.

    http://www.adventiststatistics.org/view_Summary.asp?FieldInstID=1032271

    http://www.theodora.com/wfbcurrent/pitcairn_islands/pitcairn_islands_people.html

    Tuota Pitcairnia ovat adventistit ympäri maailmaa ihastelleet ja kertoneet, millainen paratiisi se onkaan, kun adventistit saavat asua keskenään kenenkään häiritsemästä. Ah sentään, kun adventtitotuuden mukaisesti pyhittyneet luonteet kokoontuvat. Mutta eipä tiukalla sapatinpitämisellä ja muita ellenlakeja pilkun tarkasti noudattamalla pyhitytty. Ei tietenkään.

    Adventtikirkon ja sen päälehden Adventist Review´n sivuilla on nyt Pitcairn-jutut vähissä, mutta löytyypä Atodayn nettisivuilta tästä kertomusta ja siinä sanotaan, että lähes jokainen mies on ollut pedofiili-/insesti-raiskaaja ja melkein jokainen tyttö saarella, jopa 3-vuotiaasta lähtien, on sukupolvesta toiseen ollut uhri. Saarellahan on ollut vain 9 perhettä ja neljä sukunimeä ja kaikki keskenään sukua. Raiskattavat on
    viety yleensä metsään raiskattaviksi. http://www.atoday.com/pitcairn-paradise-lost

    Viralliset Adventtikirkon sivut siis vaikenevat Pitcairnin insestistä ja kuten nyt nähdään Pääkonferenssi jatkaa paratiisisaarisatujaan läksyinä jäsenilleen, vaikka Pitcairnista on tullut insestin ja pedofilian symboli. Googleltakin sen voi nähdä Pitcairn pedophil-haulla 2 070 osumaa ja Pitcairn incest-haulla 88 800 osumaa."

    Jaa-a, (jos tuo nyt on totta) niin olipas paikka - ja olipas miehiä, tai miksi tuollaisia rýökäleitä sanoisi? Nyt on niin että tuollaisia pahuuteen langenneita ihimisiä on kaikkialla tässä maailmassa - kaikissa kirkoissa ja lahkoissa - valitettavasti, MUTTA - ei se tee Jumalasta tai Jumalan Sanasta toista .. ja siitä on kysymys kaikissa kirkoissa -- Jeesus varoitti näistä ja apostolit varoittivat joten ei anneta näiden määrätä käsityksiämme siitä mikä on Jumalan sanaa ja mikä ei ole.

    alex

    Äänestä

  • UPDATE_9772038 kirjoitti:

    Uskomattoman yksinkertaisia te olette - täällä keskustellaan asioista ja tänne on vapaa pääsy jokaisella joka käyttäytyy palstan sääntöjen mukaan. Ja Sirkka-Iita on yksi asiallisimpia palstalla kirjoittejoista ja kirjoittaa asiaa - päin vastoin kuin monet muut jotka vain kirjoittavat muista palstalaisista .. (tuntuuko tutulta?)

    Siis "HYVÄ Iita, jatka samaan malliin".

    alex :)

    Sirkka-Iitasta en tiedä mutta sinä Alex et ainakaan ole asiallinen keskustelija niiden ainaisten helvetin tuli ja kidutus juttuinesi kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sirkka-Iita kirjoitti:

ja lepää, ja nouse osaasi päivien lopussa." Dan.12: 13

DANIEL : 12 luku

Miikael taistelee Israelin puolesta. Ylösnousemus ja lopun aika.

1 "Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten suojana. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on ollut, hamaan siihen aikaan asti. Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat.

2 Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.

3 Ja taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti.

4 Mutta sinä, Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti. Monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy.

5 Ja minä, Daniel, näin, ja katso, siellä seisoi kaksi muuta, toinen virran tällä rannalla, toinen virran tuolla rannalla.

6 Ja toinen sanoi pellavapukuiselle miehelle, joka oli virran vetten yläpuolella: Kuinka kauan on vielä näitten ihmeellisten asiain loppuun?

7 Ja minä kuuntelin pellavapukuista miestä, joka oli virran vetten yläpuolella, ja hän nosti oikean ja vasemman kätensä taivasta kohti ja vannoi hänen kauttansa, joka elää iankaikkisesti: Siihen on vielä aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa. Ja kun pyhän kansan yhden osan hajotus on loppunut, silloin nämä kaikki täyttyvät.

8 Ja minä kuulin, mutta en ymmärtänyt, ja minä sanoin: Herrani, mikä on oleva näitten päätös?

9 Niin hän sanoi: Mene, Daniel, sillä ne sanat pysyvät lukittuina ja sinetöityinä lopun aikaan asti.

10 Monet puhdistetaan, kirkastetaan ja koetellaan, mutta jumalattomat pysyvät jumalattomina, eikä yksikään jumalaton ymmärrä tätä, mutta taidolliset ymmärtävät.

11 Ja siitä ajasta, jolloin jokapäiväinen uhri poistetaan ja hävityksen kauhistus asetetaan, on oleva tuhat kaksisataa yhdeksänkymmentä päivää.

12 Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää.

13 Mutta sinä, mene, siksi kunnes loppu tulee; ja lepää, ja nouse osaasi päivien lopussa."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu