Arabipastori George Kazouri oli helluntaitapahtumassa Tampereella 19.9
Hän kertoi hienon tarinansa, joka on painettuna uusimmassa Ristin Voitossa (nro 40). Lyhyesti kerrottuna se menee jokseenkin seuraavasti: Israelilaiset ajoivat vuonna 1948 sodan aikana hänen perheensä maanpakoon Palestiinasta. Kun hän palasi sodan jälkeen takaisin, hän havaitsi että hänen kotitaloonsa oli jo majoittunut juutalainen perhe ja ottanut sen itselleen. Hän katkeroitui tästä suuresti ja alkoi vihata paitsi Israelia, myös Jumalaa koska käsitti Jumalan kohdelleen arabeja epäoikeudenmukaisesti ja sallinneen israelilaisille tälläisen synnin teon ja etnisen puhdistuksen.
Myöhemmin hän ymmärsi, että Jumala kohtelee kaikkia kansoja tasaveroisesti eikä koskaan kannata kodin eikä minkään muunkaan asian varastamista toiselta Raamatun nimeen vedoten. Haifassa hän sitten kerran ajautui paikalliseen messiaaniseen seurakuntaan, jossa oleva viisas vanhus kuuli hänen tarinansa, polvistui hänen eteensä ja pyysi koko kansansa puolesta anteeksi Israelin kansan pahoja tekoja: "Anna meille anteeksi, me rakastamme sinua."
Kazouri antoi anteeksi ja hän kertoo, että 50 kilon katkera taakka poistui silloin sydämen päältä.
Tämä olkoon opiksi niille suomalaisille sekundasiionilaisille, joiden mukaan mitään vääryyksiä ei muka vuonna 1948 tapahtunut ja yhtään arabia ei muka kodeistaan karkoitettu. Israelin kansan syntivelka tuolta ajalta on suunnaton ja vain Kristuksen nimi ja veri voi tuon syntivelan poistaa. Tuo molemminpuolinen syntien peseminen on arabien, israelilaisten ja Jumalan välinen asia tulevaisuudessa hoitaa. Siihen soppaan ei ääri-intoilevien sekundasiionilaisten tule lusikkaansa sotkea.
Israelin tilanne 256
6
150
Vastaukset
- omaan maahasi!
Israelin valtion 50-vuotisjuhlavuosi
Arvoisa Israelin Suomen suurlähettiläs Ali Yahya, Jumalan rauhaa!
Lähestymme teitä tällä kirjeellä sekä lahjoittamalla alkuperäiset Jumalan Kymmenen käskyä-taulun 2 Moos 20:1-17 mukaan. Haluamme siunata ja kunnioittaa Teitä sekä Israelin valtiota sen viettäessä 50-vuotisjuhlaansa tänä vuonna.
5 Mooseksen kirja 30:1-5 ”Jos sinä silloin, kun tämä kaikki sinua kohtaa, siunaus tai kirous, jotka minä olen asettanut sinun valittavaksesi, painat sen sydämeesi kaikkien kansojen keskellä, joiden luo Herra, sinun Jumalasi, on sinut karkoittanut, ja palajat Herran, sinun Jumalasi, tykö ja kuulet hänen ääntänsä kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi, sinä itse ja sinun lapsesi, kaikessa, niinkuin minä tänä päivänä sinua käsken, niin Herra, sinun Jumalasi, kääntää sinun kohtalosi ja armahtaa sinua; Herra, sinun Jumalasi, kokoaa sinut jälleen kaikista kansoista, joiden sekaan hän on sinut hajottanut. Vaikka sinun karkoitettusi olisivat taivaan äärissä, niin Herra, sinun Jumalasi, kokoaa ja noutaa sinut sieltäkin. Ja Herra, sinun Jumalasi, tuo sinut siihen maahan, jonka sinun isäsi ovat omistaneet, ja niin sinä otat sen omaksesi; ja hän tekee sinulle hyvää ja antaa sinun lisääntyä enemmän kuin isiesi.”
1 Mooseksen kirja 12:3 ”Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.”
2 Mooseksen kirja 19:5-6 ”Jos te nyt kuulette minun ääntäni ja pidätte minun liittoni, niin te olette minun omaisuuteni ennen kaikkia muita kansoja; sillä koko maa on minun. Ja te olette minulle pappisvaltakunta ja pyhä kansa. Sano nämä sanat israelilaisille.”
5 Mooseksen kirja 6:1-9 ”Ja nämä ovat ne käskyt, säädökset ja oikeudet, jotka Herra, teidän Jumalanne, on käskenyt teille opettaa, että seuraisitte niitä siinä maassa, jota te menette ottamaan omaksennne - että sinä pelkäisit Herraa, sinun Jumalaasi, ja noudattaisit kaikkia hänen säädöksiänsä ja käskyjänsä, jotka minä sinulle annan, sekä sinä että sinun poikasi ja poikasi poika, kaikkena elinaikanasi, ja että saisit kauan elää. Niin kuule siis, Israel, ja noudata tarkoin niitä, että, niinkuin Herra, sinun isiesi Jumala, on sinulle luvannut, menestyisit ja te lisääntyisitte suuresti siinä maassa, joka vuotaa maitoa ja mettä. Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi. Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi. Nämä sanat, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, painukoot sydämeesi. Ja teroita niitä lastesi mieleen ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi. Ja sido ne merkiksi käteesi, ja ne olkoot muistolauseena sinun otsallasi. Ja kirjoita ne talosi pihtipieliin ja portteihisi.”
4 Mooseksen kirja 6:24-27 ”Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua; Herra valistakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen; Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan. Näin he laskekoot minun nimeni israelilaisten ylitse, ja minä siunaan heitä.”
Helsingissä 6.5.1998 Israelin valtion 50-vuotisjuhlavuonna
Juhani Starczewski- Onko nyt liikaa pyydetty?
Arvoisa Juhani Starczewski. Minua äänestäjänä kiinostaisi tietää, onko sinulla mitään omia ajatuksia, koska ainut mitä sinulta saa irti, näyttää olevan vain raamatun kopiointia. Et ole näköjään kerinnyt edes vastaamaan kysymyksiinkään, mitä sinulle on esitetty!? Tämä kopiointityö ei vie ilmeisesti niin paljon aikaa? Olisi kiva kuulla, mitä mieltä ehdokas on asioista? Esim juuri lähi-idän tilanne tai suhtautumisesi ns "pakkoruotsiin"? Oletko "tarkistanut" mielipiteitäsi johonkin suuntaan, vaikka tuossa kieli kysymyksessä? oletko edelleen sitä mieltä, että pakollinen ruotsinkielen opetus on parempi kuin valinnainen ja vapaaehtoinen ruotsinkielen opetus?
- vähäiset veljeni rannikolla.
Onko nyt liikaa pyydetty? kirjoitti:
Arvoisa Juhani Starczewski. Minua äänestäjänä kiinostaisi tietää, onko sinulla mitään omia ajatuksia, koska ainut mitä sinulta saa irti, näyttää olevan vain raamatun kopiointia. Et ole näköjään kerinnyt edes vastaamaan kysymyksiinkään, mitä sinulle on esitetty!? Tämä kopiointityö ei vie ilmeisesti niin paljon aikaa? Olisi kiva kuulla, mitä mieltä ehdokas on asioista? Esim juuri lähi-idän tilanne tai suhtautumisesi ns "pakkoruotsiin"? Oletko "tarkistanut" mielipiteitäsi johonkin suuntaan, vaikka tuossa kieli kysymyksessä? oletko edelleen sitä mieltä, että pakollinen ruotsinkielen opetus on parempi kuin valinnainen ja vapaaehtoinen ruotsinkielen opetus?
Olis se verraton etu kun vois mennä ruottihin katto niiden asumuksia yms asioita ja keskustella heidän omalla kiellellä ja samaasella varmaan pärjäis norjassa ja tanskassakin.
- Kun
Edustat lähinnä Ariel Sharonia Suomessa?
- Juhani Starczewski
Kun kirjoitti:
Edustat lähinnä Ariel Sharonia Suomessa?
Roomalaiskirje:
http://www.credo.fi/raamattu/1933/Room.2.html
2:28 Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu;
2:29 vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta. - Kristillisdemokraatti
Juhani Starczewski kirjoitti:
Roomalaiskirje:
http://www.credo.fi/raamattu/1933/Room.2.html
2:28 Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu;
2:29 vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.Aivan oikein! Juutalaisuudella tarkoitetaan tosiasiallisesti uskontoa ja elämäntapaa. Israelin röyhkeillä ja raaoilla teoilla ei ole paljonkaan tekemistä juutalaisuuden kanssa. Päinvastoin! Juutalaisuuteen ei kuulu ahneus, murhat, rikokset ja muut vastaavat. Juutalaisuus tarkoittaa kokonaan jotakin muuta. Israel sana voi tarkoittaa myös henkistä yhteisöä. Jotkut uskonnolliset piirit kuitenkin yrittävät valehdella Jumalan olevan tuon maallisen Israel nimisen, terroristi valtion ja sen julmien asukkaiden tekojen takana! Jumalan sanaa tulkitaan väärin ja viekkaasti!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974399Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293273No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351368
- 10999
- 32996
- 25990
- 153985
- 6914
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862