Kun katselin elokuvan The Thing - "Se jostakin - elokuvan alkuperäisversiota vuosikymmenten takaa, niin siinä nostettiin mielenkiintoinen, mielestäni mielenkiintoinen, näkökulma esiin: kasvimaailman tietoinen elämä.
Elokuvassa joukko Antarktiksen asemalla toimivia tutkijoita löytää jään alta avaruusaluksen, joka kuitenkin tuhoutuu kun jää yritetään räjäyttää aluksen päältä. Kauempaa löytyy jäänalta jäätynyt avaruusolento, joka jää ryhmän ainoaksi todisteeksi maan ulkopuolisesta elämästä.
Tämä olento kuitenkin sulaa asemalla hutiloinnin vuoksi ja alkaa yksitellen tuhota eristyksiin jääneen tutkimusryhmän jäseniä.
Elokuvan aikana paljastuu, että olento on kehittynyt kasvimaailmasta: se ei rakennu kudoksista, luustosta ja lihaksista. Se on kuitenkin itsestään tietoinen ja edustaa hyvin kehittynyttä kulttuuria.
Kasvikunnassa on kasveja, jotka käyttävät lihaa ravinnokseen, joskin pienemmässä mittakaavassa: kärpäsiä ja muita pieneläimiä. Minusta on mielenkiintoista spekuloida sillä mahdollisuudella, että voisiko kasvimaailman evoluutio johtaa lopulta sellaiseen eliöön, joka on tietoinen itsestään.
Osa kasveista on kehittynyt käyttämään lihaa ravinnokseen, koska maaperä on muuten niukkaravinteista. Ne voivat hyödyntää jossain määrin myös maasta saatavia ravinteita, mutta eivät kehity kunnolla, jos ovat vain niiden varassa.

Vastaukset 7
Vanhimmat
spekuloinut luomiskertomuksen sillä kohdalla, kun Aadam ja Eva etsivät suojaa puiden seasta ja "verhosivat" itseään viikunapuiden lehdillä, että mitähän vaihetta ihmisten kehityksessä tuo mahtaa kuvata? (Genesis 3:7,8).
Silloisen paratiisin on täytynyt olla henkinen olotila, koska sitä ei täältä maanpäältä kirjaimellisesti ottaen löydy. Ja vasta syntiinlankeemuksen jälkeen Jumala puki ihmisen nahalla (ja todennäköisesti lihallakin). Jeesus kuitenkin lupasi toisen ryöväreistä olemaan samana päivänä paratiisissa, joten ainakin nykyinen paratiisi on henkinen tila.
-Eino-
Siinä Raamatussa sanottiin että Jeesus meni kolmeksi päiväksi manalaan eikä paratiisiin. Kyllä se Jesse nyt vaan meni pahemman kerran rosvoroopelle valehtelemaan.
Minustakin on mukava kuvitella, miten toisin asiat voisivat olla, vaikkapa kaukaisella planeetalla.
Tosin jotkin fysikaalisen maailman rajat tulevat helposti vastaan. Esimerkiksi lehtevä vihreä lehmä. Huonompana laidunaikana se saisi energiaravinteet yhteyttämällä. Sitten kun laskee noita tehoja yms, niin ei siitä lehmän pinta-alasta oikein riitä auringoenergiaa lehmän liikkumiseen tms. Bakteerimitassa toki toimii.
Mutta onhan niitä liikkuvia sieniäkin (Mr.K.A.T. muistaakseni tännekin kirjoitti), että kysymyshän kuuluukin, jos evoluutio olisi yleispätevästi totta, eikö noita pitäisikin olla kasvipohjaisia "eläimiä" täälläkin?
Moi !
"eikö noita pitäisikin olla kasvipohjaisia "eläimiä" täälläkin?"
Kun en biologi ole niin en tiedä vaikka niitä jossakin olisi (siis maassa).
Tavallaan kuitenkin annoi itse vastauksen kysymykseen: liikkuvan eliön energiatarve on liian suuri pelkän yhteyttämisestä saatavan enerigian varassa elämiseen. Hybridi voisi olla, mutta taitaa helposti olla enemmän haittaa kuin hyötyä temppuilla klorofylleillä.
Periaatteessa useat vaihtolämpöiset eläimet hyödyntävät auringon lämpöä enemmän tai vähemmän (tietysti myöskin tasalämpöiset mutta niille ei niin olennaista).
--
Niin, kaipaisin "kasvipohjaista" eläintä evoluutioselityksen mukaan. Nythän ne lasketaan eri haaroista kehittyneiksi. Liikkuva lihansyöjäkasvi --> eläin, jotain tämmöistä. Vihreät olis voinut jäädä pois matkasta, ellei suojavärinä sitten olis käyttöä.
Meduusat ovat meressä eläviä eläimiä, joilta puuttuvat aivot. Ne pystyvät liikkumaan vedessä supistamalla ja laajentamalla uimakelloaan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Meduusat
Vesistöissä on tietysti virtauksia, mikä helpottaa liikkumista, toisin kuin maalla. En todellakaan keksi millä keinolla lihansyöjäkasvi voisi liikuskella maan päällä energiaa säästävästi.
Mutta mikä estäisi kasvielämän kehittymistä vedessä? Sillä olisi silloin samat edut kuin meduusoilla.
Meduusat on hyvä esimerkki, millaisia eliöitä kasveista olisi voinut kehittyä, luullakseni, jos evoluutiota olisi tapahtunut.
make:[En todellakaan keksi millä keinolla lihansyöjäkasvi voisi liikuskella maan päällä energiaa säästävästi. ]
Liikkuuhan ne karhutkin maan päällä.
Entäs kasvissyöjäkasvit sitten?
Ei pidä rajoittaa mielikuvistustaan, kun puhuu evoluutiojuttuja (-;