Rahankeruu kansalta pelkkää lumetta

Olen menettänyt uskoni hyväntekeväisyyskeräyksiin.

Kansalaisia syyllistetään ja kerätään ropoja kehtiysmaiden autettavaksi, mutta se on vain omantunnon rauhoittamista. Myönnetään, että kansalaisilta kerätty hyväntekeväisyys lahjoitukset ovat suhteellisen merkittävä summa. Mutta olisi nähtävä lukujen takana olevat mittasuhteet.
Valitettavasti se on pelkkää puuhastelua; laastarien lahjoittamista avomurtumiin tai päänsärkytablettien antamista ambutointiin.
Sinänsä hyväntekeväisyydessä ei ole mitään vikaa, mutta jos se tehdään vain siksi että sillä luodaan harha että me teemme parhaamme kärsimyksen vähentämiseen maailmassa, on brutaalia.

Miksi ajattelen näin?
Viittasin tuossa aiemmin mittasuhteisiin. Paljonko kansalaiset lahjoittavat hyväntekeväisyyteen kehitysmaihin? Paljonko Suomen valtio? (vastaus 0,6 - 0,7% BKT:stä, eli jotain 1 miljardin verran)
Paljonko EU? Vastaus noin 50 miljardia.
Toki nämä summat ovat edelleen merkittäviä, mutta edelleen ne mittasuhteet!

EU on tukenut yksin kriisimaiden pankkeja eli käytännössä taanneet riskisijoittajien tappioita 500 miljardin verran, takaus on 4600 miljardiin saakka. Pankkituki tai isoja voittoja metsästävien sijoittajien tappiotakuut olivat jo 10-kertainen summa, saati sitten varaus joka yltää 230 kertaiseksi.
Pankeille rahaa tuntuu löytyvän. Ja tämä yksin EU tasolla.

Kun lisäksi huomioidaan kuinka paljon globaalissa maailmassa käytetään rahaa aseteollisuuteen, tai kaikkeen muuhun turhuuteen niin päästään oikeiden mittasuhteiden jäljille.
Entä tuloerot? Maailman 85 rikkainta omistaa yhtä paljon kuin maailman köyhin puolisko 3,5 miljardia ihmistä.
Miksi näin? Miksi tuloerot eivät tasaannu?
Valitettava totuus on että tuloerojen tasaantuminen olisi rikkailta pois. Siksi esim. tietyn tuloeron säilyttäminen on rikkaiden ja rikkaiden teollisuusmaiden etu. Jotta voisi olla rikas, täytyy joiden muiden olla köyhiä. Tuloeroton maailma olisi rikkaille yhtä kuin helvetti.
Rikkaita teollisuusmaita tämä hyödyttää siinä mielessä, että halpaa työvoimaa on tarvittaessa käytettävissä kehitysmaissa, tai että niiden luonnonvaroja voi hyödyntää pilkkahintaan.
Siksi todellisuudessa köyhien maiden kurjuuteen ei puututa kuin pienin keräyksin, jolla voidaan antaa vain kaikkein nopeinta hätäapua.

Maailmassa olisi valtavat resurssit auttaa, mutta niitä ei käytetä kuin omien valtaasemien pönkittämiseen tai jopa tietyn tuloeron pitämiseen rikkauden ja köyhien maailman välillä. Tämä koskee EU:ta, sama koskee myös USA:ta, Venäjää, Kiinaa, rikasta arabimaailmaa eli kaikkia niitä jonne taloudellista varautta on kerääntynyt.

Totuus on hyvin raadollista. Siksi luodaan illuusio, jossa kansalaiset voisivat todella auttaa omin lahjoituksin tai että ongelmat ratkeaisivat jos kansalaiset lahjoittasivat riittävästi varoja. Toki jokainen meistäkin tietää että olemme aika hyvässä taloudellisessa asemassa verrattuna köyhimpien maiden järkyttävään kurjuuteen.
Oikeat kysymykset ja mittasuhteet lakaistaan maton alle. Mikä on politikkojen ja valtioiden todellinen vastuu kehitysmaiden köyhyydessä ja tuloerojen pienentämisessä?

Ja viimeiseksi pelkkä raha ei koskaan auta. Jokaisen maan pitäisi oppia auttamaan itse itseään kun tarvittavat resurssit siihen on käytettävissä, ja niiden resurssien saattaminen perille se suurin ongelma tuntuu tässä maailmassa olevan.