Ystävä alkoi uskoon enkeleihn

huolestunut ystävä

Miksi näin kävi?
En minä tiedä.

Hänen kotinsa on täyttynyt oikeasti kaikella esineillä. Enkelipatsailla, korteilla, tauluilla, kirjoilla, yksisarvisten kuvilla, keijuilla, kivillä, kynttilöillä yms.

Hän löytää usein uuden esineen joka on pakko saada kun on niin enkelimäinen. En käsitä tätä.
Eihän tavarat tuo enkeliä lähemmäs?
Hänellä roikkuu kaulassa kiviä ja sormissa erilaisia sormuksia myös kivisiä.

Hänelle kun saapuu kylään, soi enkelimusiikki. Kynttilät palaa ja tunnelma on toki rauhallinen.
Mutta tavaraa on silti todella paljon ja usein jotain uutta. Kirjoja on valtavasti hyllyssä ja kaikki uutena ostettua.
Enkelikortteja on erilaisia samoiten tarot-kortteja. löytyy useaa erilaista.

Viime viikolla hän kantoi kotiinsa "kristallipallon" ja miehelleen (joka myös ihmettelee tätä enkelijuttua) enkelikiven .


Ystäväni on tyytyväinen, liihottelee onnen tunteessa ja kertoo näkevänsä enkeleitä. Suojesenkelillään on nimi.

Ystäväni on seestynyt. Hän ei ole enään pahansuopa ja missään tapauksessa ei puhu pahaa toisista. Hän vain hymyillee.

Minua taasen huolettaa tuo rahan tuhlaus. Heillä on tiukkaa muutenin . Tiedän sen.
Hän käy maksullisissa istunnoissa ja hoidoissa. Nyt menee johonkin huippuhintaiseen 300e? maksavaan yhdesti tehtävään hoitoon. Tätä ei kuulemma tarvi uusia.

Mikä tämä enkeliuskonto on? Olen itsekin lukenut kirjoja mutta miksi siihen liittyy materia niin kovasti?

Enkeliin pyritään pääsemään lähemmäksi tavaralla.

Mutta tavarahan on vain jonkun ihmisen tekemä, massatuotantoa jolla ei ole kosketusta enkeliin mitenkään.

15

385

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • höpöenkelit

      Se on huijausta ihan koko homma. Sen kertominen jollekkin hurahtaneelle onkin sitten jo melkein ihmeen vaativa suoritus. En tosiaan osaa neuvoa miten saisit ystävällesi järkeä päähän mutta jos olisin tilanteessasi niin kokeilisin ehkä jotain seuraavaa.

      Yrittäisin ensin saada hänet vaikka ihan vaan ulos lenkille, pois sen kaiken sälän keskeltä. Sitten kun keskustelu kääntyy kuitenkin niihin enkeleihin niin lähtisin kysymään esimerkiks miksi ikonit ja taide esittää enkeleistä niin erilaisia kuvia. On lentäviä vauvoja, kauniita naisia ja miekalla varustettuja miehiä, jotka kaikki kuulostavat hyvin aikakauteen sijoitetulta ajatukselta kuin tämä nykyinen valo-olento-teemakin.

      Oliin etukäteen myös selvittänyt itselleni miten tiede selitää miksi kuvittelemme enkeleitä ja muita (näistä löytyy esim yle arenalta ja youtubesta hyviä dokumentteja) ja koittaisin sitten kertoa asian hänelle.

      Onnea matkaan, helppoa ei tule olemaan. Ihmisen aivot ovat kehittyneet siten että olemme hyvin taipuvaisia taikauskoiseen ajatteluun joten mitä muuta voimmekaan kuin pyristellä uskomusten suosta tiedon pinnalle. Tai jotain :-)

      hyvää kevättä!

      • Täsmälleen!

        Kyllä näin on! Nyt ensimmäiseksi pitää saada hänet pois enkeliajatuksista, ja ajattelemaan tärkeitä asioita kuten rahaa. Silloin hänen valheellinen onnensa poistuu, ja tilalle tulee TODELLISUUTEEN POHJAUTUVA olotila.


    • minäkin uskon

      Älä mitätöi hänen uskoaan enkeleihin. Oletko sitä mieltä, että mitä et itse pysty tuntemaan tai aistimaan, ei ole olemassakaan? Me ihmiset olemme kaikki erilaisia ja löydämme iloa ja onnea erilaisista asioista. Enkelikokemukset ovat hyvin yleisiä, eikä se ole vain joidenkin hurahtaneiden juttu. Mitä jos alkaisit tutkimaan itse ko. asioita lukemalla erilaisista lähteistä enkelihierargiasta ym heihin liittyvistä todella mielenkiintoisista asioista? Arkkienkeleistä on paljon tietoa internetissä, kun googletat. Mielenkiintoista tutkimusmatkaa sinulle "huolestunut ystävä" . Enkelienergiat löydettyäsi elämäsi saa uuden ulottuvuuden ja tunneskaalaasi tulee useammin rakkaus ja lämmin ystävyyden tunne kaikkia luotuja kohtaan.

      • Mitä on tämä todella mielenkiintoinen "enkelihierargia"? No kirjoitusvirheen lisäksi se on pelkkää huuhaata eikä mitään muuta.


    • höpöenkelit

      Nimimerkki "minäkin uskon" älä viitsi puhua sontaa kun kyse on vakavasta asiasta. Jos haluat että joku tervepäinen uskoisi sinua niin todista enkelin olemassaolo ensin.

      Se ei ole todiste, että internetissä on paljon tekstiä enkeleistä.

      Ymmärrättekö enkeli-pöhköt, teille halutaan myydä tavaraa. Ja kursseja. Ja höpöhöpöä.

      • Juuri niin!

        Näin on! Me haluamme että te olette täsmälleen yhtä tyytymättömiä kuin mekin! Pohjautuuhan se sentään TODELLISUUTEEN! Ainakin sellaiseen jonka voi SILMILLÄ NÄHDÄ!


    • nojaa

      Kun new age pintaliito-enkeliuskovainen menee syvemmälle, niin hänestä voi tulla buddhalainen. Pintaliitouskonto on kokeilua, ja kun aletaan elää syvemmältä asiaa, putoaa monelta nuo enkelikulissit ja enkelikurssit pois. Niin kävi mulla. Toki käytän kristalleja edelleen, mutta ne eivät ole mitään mageita juttuja vaan arkipäivää. Olen mm. parantanut kristalleilla ihan arkipäiväisesti.
      Kun enkelit tulevat tutuksi ja arkipäivästyvät normi-elämän jatkoksi, kuvatkin häipyy seiniltä.
      Buddhalaisuudessa enkelit ovat ns. suojelijoita, jotka tiedetään laajalti.

    • Poppaukko

      Sen voin sanoa, etä jos havittelee reikihoitoja, niin Reikimaster-koulutuksen voi maksaa 99 prosenttisesti työllä. Se voi muuten maksaa 10 000 euroa, en muista tän vuoden hintaa. Kannattaa maksaa työllä eli reikihoidoilla niin ei kulu rahaa.

      Näihin saa uppoamaan varmasti tuhansia euroja kuin scientologiaan konsanaan. Yhdemnkerran käytävä kurssi 300 euroa on ihan naurettavan halpa, kun porukka on valmis maksamaan jopa 10 000 euroa yhdestä kurssista.

      Kannattaa tosiaan olla valppaana, sillä rahoistansa pääsee helposti.
      Itse olen mm. niitä, joita sanotaan edistyneiksi joogeiksi, mutta en ole maksanut siitä joogasta, jonka master olen nykyään, senttiäkään elämän aikana. kaiken olen oppinut kirjoista.

    • Siivetön enkeli

      Minusta enkelit ovat uskon asia..joku uskoo, joku ei...ja siihen ei oikeasti mitään krääsää tarvita...ei itse asiassa yhtään mitään rekvisiittaa...näinhän on myös muiden uskojen ja uskontojen kanssa..toiset uskoo saatanaan tai mihin vaan..kirkot ja temppelit ovat ihmisten keksintöä..jo aikojen alussa on uhrattu esim....saaliista osa Tapiolle jne eikä silloin ole ollut kirkkoja vaan uhrikivi......ihmisten keksintöä krääsä yms...uskoa voi ilmankin.....ja joka ei usko niin sekin ok..ei tarvitse...

    • J00gi

      Todellisen hörhön erottaa siitä, että harrastaako hikiliikuntaa. Yksikään oikea hörhö tässä maassa ei suostu ponnistelemaan, ne suosii glitteriä ja pintaa ja kaikkea krääsää.

      Koska itse liikun vakavissa ns. hörhöpiireissä, arvioin ihmisiä tällä kriteerillä. Toistaiseksi pitänyt paikkaansa. Hyvät tyypit, joilla on jalat maassa, harrastavat liikuntaa, jossa tulee hiki.

      Vakavamielinen henkisen tien kulkija näet sietää rajua fyysistä rasitusta. Raju fyysinen reeni henkisten harjoitusten lomassa pitää jalkoja maassa.

      Buddhalainen Milarepakin pantiin ensin rakentamaan kivitorneja äärimmäiseen rasitukseen. Oppi meni perille eikä tainnut lopullisesti seota. Taisi onnistua.

      Taidan olla Suomen ainoa maratoonari-hardcore-joogi.

      • Taidat olla vain samanlainen egonpaisuttelijaelvistelijä kuin muutkin saakelin fakiirit.


    • xyz1

      "Eihän tavarat tuo enkeliä lähemmäs?"

      Ei tuo. Ottamatta kantaa siihen, mitä ystäväsi näkee... Kymmenestä käskystä ensimmäinen sopii tuohon aika hyvin :)

      2.Mooseksen kirja:
      20:2 "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä.
      20:3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
      20:4 Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.
      20:5 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;
      20:6 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.

    • Bisneksiä riittää

      It's no business like angel-business.

    • <3<3angel<3<3

      Näyttää siltä että ystäväsi on seonnut New Age höperöiden taikauskoiseen lahkoon tai sitten seonnut muuten vaan.

    • Meingott

      Hmm. Demoneilla on riittänyt työtä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6952
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe