"Silminäkijä Expressenille: Ampumapaikalla kymmenien joukkotappelu
Julkaistu: 22.4.2014 2:21
RUOTSI Norrköpingin ampumavälikohtausta edelsi kymmenten henkilöiden joukkotappelu, uutisoi Expressen.
Ruotsalaislehti on haastatellut Hagebyn kaupunginosassa asuvaa henkilöä, joka seurasi maanantai-iltaista verilöylyä aitiopaikalta - omalta parvekkeeltaan. Hän kertoo kaiken tapahtuneen kuin elokuvissa.
- Paikalla oli paljon miehiä, jotka löivät toisiaan ja huusivat kovaäänisesti. Arvioisin paikalla olleen 30-40 ihmistä.
Katutappelu sai dramaattisen käänteen, kun joku paikalla olleista päätti siirtyä käyttämään tuliasetta. Aseiden laukaukset saivat silminnäkijän siirtymään suojaan olohuoneeseensa.
Expressenin haastatteleman toisen silminnäkijän mukaan kadulta kajahti ainakin viisi laukausta. Hän näki ampumisen seuraukset.
- Yksi uhreista kannettiin autoon.
Ruotsalaislehtien mukaan verilöylyssä käytettiin ampuma-aseiden lisäksi myös veitsiä. Viranomaiset kertovat ainakin kahden ihmisen kuolleen ja viiden loukkaantuneen vakavasti.
Puoli yhteen mennessä ketään ei oltu otettu kiinni ampumavälikohtauksen tiimoilta.
Mikko Vesa
Ruotsin Norrköpingissä vakava ampumavälikohtaus
Kommentit
Kirjoita kommentti Näytä viestejä:
KnifTänään 02:2910
Ei tainnut olla perinteisen suomalaisen katutappelun kaltainen.
PunakynäTänään 02:5935
Mitään vähemmistöryhmää syyttämättä, sama tilanne todennäköisesti Helsingin lähiöissä 10 v:n päästä. Onko tilanteeseen varauduttu?
Malmö, Göteborg osvTänään 07:2016
Mikä Håkaneita vaivaa nykyään, luultavasti tässäkin on jostain syystä jäänyt pois joku olennainen asia...
AatamiTänään 08:1110
Olisi mielenkinntoista tietää, olivat tappelijat 'aitoja' ruotsalaisia? Luulisin, etteivät aidot Svea-mamman pojat saisi niin paljon aikaiseksi, että ihan sotaa muistuttavan aseellisen joukkotappelun.
Finnska betalarTänään 09:528

No eiköhän valtionkassasta eli duunareiden pussista sen verran löydy että tänne vaan! Kyllä me maksetaan kaikki yhteenotoista(kin) aiheutuneet kulut. Kato rahaa on sano Katais Jykäkin ennenkuin kytkintä nosti.
Ei ole vitsiTänään 10:282

Ruotsalaiseksi tullaan matkustamalla metrossa erään Ruotsi ympäristöpuolueen huippunaispoliitikon mukaan, Norköpingissä on vain ratikoita.
Voi tätä kyykkimistäTänään 10:286

Luotettava lähde tietää kertoa kysymyksessä olleen vanhan eripuran skoonelaisten ja värmlantilaisten välillä. Peräisin jo viikinkien ajoilta. Tai sitten ei."
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288680030268.html?pos=navnow#send-comment

Vastaukset 3
Vanhimmat
siitä että se elää ruotsalaisten veronmaksajien rahoilla...
Todellista paskasakkia....
Eivät olleet ählämeitä vaa syyrialaisia kristittyjä.
https://www.facebook.com/294967897319210/photos/a.306291519520181.1073741829.294967897319210/306291522853514/?type=1