on iloita ja nähdä rangaistuksia Israelin autokolarissa. Samalla massapostittaa jjuuutalaisuus osiossa saamiaan tuomioita kaikille sivustoille.
Joka tämän sairaan viesteihin osallistuu, tekee itsensä osalliseksi paholaisen töihin.
Katsokaa hellárien asenteita. Moni saanut tarpeekseen ko. käärmeestä, sillä muuta ei voi sanoa.
Joka tämän sairaan viesteihin osallistuu, tekee itsensä osalliseksi paholaisen töihin.
Katsokaa hellárien asenteita. Moni saanut tarpeekseen ko. käärmeestä, sillä muuta ei voi sanoa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Onko yhtä sairasta iloita ja nähdä rangaistuksia Jämijärven turmassa?
Onko yhtä sairasta iloita ja nähdä rangaistuksia Breiviikin joukkomurhassa?
Onko yhtä sairasta iloita ja nähdä rangaistuksia Israelin pääministeri Rabinin murhassa?
Aloitetaan tämän vyyhdin purkaminen vaikka näistä solmuista jolla koko sotku saatiin aikaan!!
Eivät kuuluu asiaan. Vain uskovat tietää Raamatun.
Kuuluvat asiaan koska niillä avattiin tämä keissi ja sitä ei nyt suljetakaan ilman että tulee perusteellinen suursiivous!
Kyllä. Sinut siivotaan ulos, kuten muiltakin sivustoilta.
Uskovaisten sivustolle ei tulla väittämään, että Jumala siunaa Norjan massamurhia ja Israelin johtajien murhia!
Kyllä Kootee on oikeassa. Massapostittaja on todennäköisesti juuri tämä sanamies joka on sotkenut ja pilannut tämän foorumin.
Kyllä kai kun nikki on kts.
KTS22.4.2014 23:190
Se oli Sanamies/Arto/Totuusovoittaja. Savustin sen kolostaan ulos.
Hiillostin suorastaan....