Tappara on mestari

Lihaskirves

Niin siinä nyt kävi, että Tapparasta tuli mestari. Sinetti mestaruudelle saadaan tänään tai aivan lähipäivinä.

Liigalle suuri helpotus, että mestaruuden voitti perinteikäs joukkue. Perinteikkään joukkueen voitto kasvattaa kausikorttimyyntiä ja mainostuloja.

Tyypillinen oululainen ns. "kiekkofani" ei voi käsittää sitä perinnettä, joka Tampereella jääkiekon suhteen vallitsee. Oulussahan tyypillinen kiekkofani on jostain Pudasjoelta, Pahkajärveltä, Kelokoskelta tai Kempeleeltä Ouluun muuttanut nuorukainen, jonka harrastuksia ovat viimeiset kaksi vuotta olleet porojen kasvatus ja Oulun Kärpät.

Tampere sitä vastoin on puhdasverinen kiekkokaupunki. Joukkueuskollisuus periytyy isältä pojalle ja lähes jokaisen Tapparan kannattajan isoisä oli jo Tapparan fani ja nuoremmilla kannattajilla sitä oli jo isoisän isoisä. Joka suvusta ainakin joku on pelannut edustuksessa tai A-junioreissa.

Tappara (aikaisemmalta nimeltään Tammerfors Bollklubb) on perustettu vuonna 1932. Tappara on Tampereella raharikkaiden joukkueen maineessa ja tämä onkin totuus. Onhan Tapparan pääomistajakin maailman rikkain suomalainen Poju Zabludowicz. Tapparaa kannattaa ylivoimainen enemmistö seuraavista Tampereen väestöryhmistä: Suomenruotsalaiset, juristit, akateemikot, runoilijat, perijät, lääkärit, yli 180 kg penkistä nostavat, yrittäjät ja vähälukuinen aateli.

Tampereella on myös toinen jääkiekkoseura eli Ilves. Ilvekselläkin on perinteitä ja sen kannatus periytyy myös vahvasti suvussa. Ilvesta kannatetaan voimakkaasti mm. vankien ja alkoholistien keskuudessa.

Summa summarum: Tapparan satavuotinen raudanluja kiekkoperinne saa jälleen lisäkruunun. Oululainen kiekkoperinne vielä odottaa syntymistään.

27

402

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Musculus Maximus

      Lihaksikas viesti!

      Meille Tapparaa syntymästämme saakka kannattaneille mestaruus on todellista mannaa. Viime kaudella tuli hopeaa ja sitä edeltäneellä tosikaudella 2008 tuli pronssia. Vastaava kolmen mitalin putki tuli vuosina 2001-2003.

      Voidaan siis hyvällä syyllä sanoa Tapparan dominoineen liigaa viimeiset 15 vuotta.

    • Tapparas

      Asiallinen viesti LukkoFunin serkulta joka nostaa penkistä 185 kiloa vai joko se on 190 kiloa. :)

      • Lihaskirves

        Nostan penkistä 185 kg.

        Raumalainen serkkuni LukkoFAN. ei ole juuri nyt paikalla. Hän lähti kaksi viikkoa sitten luksusjahdillaan kohti Australiaa etsimään lentoa 370.

        Kyllä LukkoFAN:n varmaan kelpaa. Jahdissa on hänen lisäksensä pari kolme täältäkin tuttua lihaksikasta miestä. Vene kulkee vakaasti myrskyissäkin, sillä veneessä on mukana painopenkki ja hirveä kasa painoja.

        Ravintona on vain kalleita sampanjoita ja proteiinijauhetta. Mukaan olisi otettu myös kauniita naisia, sillä LukkoFAN on ehdoton hetero. Tällä kertaa he eivät kuitenkaan mahtuneet mukaan, sillä jahtiin sijoitettiin myös jalkaprässi painoineen.

        Mukana on tietysti myös bensaa, kompassi, aurinkorasvaa (vaseliini), kahvakuulia, leuanvetotanko, käsipainoja jne.

        Viimeisimpien tietojen mukaan seurua on kohta saapumassa Intian valtamerelle, jonka jälkeen alueen systemaattinen haravointi voi alkaa. Merenpohjan tutkimisessa käytetään apuna viimeisintä tekniikkaa: http://www.motonet.fi/fi/tuote/386332/Humminbird-Piranha-Max-143-kaikuluotain


    • johtava1

      Lihaskirves on tapansa mukaan taas aivan ytimessä. Asiaa aivan joka sana, varsinkin Kärppien "faneista". Lihaskirves vie polopekkajalosia 100 - 0.

    • ja taas maali

      Oikein hyvä fiilinki näin Suomen Mestaruuden voiton päivänä. Oikein hyvä.

    • Eipä tullutkaan

      Koko sivusto täynnä Kahvaaja- fanien ylimielisiä kirjoituksia

    • puhe parasta

      Mihinkäs väestöryhmään herra lihaskirves noista kuuluu? Kirjoituksen sävy paljastaa, että et mihinkään.
      Tietääkö lihaskirves edes sitä, milloin Oulun Kärpät on perustettu? Voin kertoa, että vuonna 1946, eli ei se kovin lyhyt perinne täälläkään ole. 1932, eikö siitä tule 82 eikä sata vuotta.
      Sinä kuulut varmaan oikeesti tuohon Ilves-porukkaan.

      • Lihaskirves

        Joo. Joo. On Kärpillä varmaan yli 50 vuotta ikää, mutta pääsarjalätkäähän siellä on pelattu vasta joitakin vuosia, kun Tappara on pelannut sitä melkein sata vuotta.

        Ja ei näistä viesteistä kannata suuttua. Ihan hyvä mitali se hopeakin on ja Kärpille se varmaan tuntuu kullalta, kun se on saatu legendaarista Tapparaa vastaan pelaamalla. Vähän niin kuin Suomen jalkapallomaajoukkue olisi tosi tyytyväinen, jos se pääsisi fudiksen MM-kisoihin ja häviäisi siellä Brasilialle.

        Tasoero vain nyt on tämä.


    • Kärpät on rautaa!

      Se on kyllä niin että kun pohjoisemmaksi mennään, niin ihmiset ovat rennompia ja ystävällisiä. Koska Tappara on kaupunkina silti kaukana helsingistä niin, ehkä tappara on hiukan rento kaupunki.

    • PitkäVeto

      Olipa nyt kumpi joukkue tahansa vanhempi. Tosiasia on, että Tappara vie mestaruuden. Sillä ei taida olla pitkävedossa kovin iso kerroin. mut väliäkö hällä :)

    • Ehkä näin

      Kyllä se on nii että Kärpät tasoittaa otteluvoitot 3-3:een. Yhden maalin erolla.

      • Ehkä näin

        Sen jälkeen mennään lauantaina Raksilaan, missä Kärpät pääsee nostamaan kannua


      • Ehkä näin
        Ehkä näin kirjoitti:

        Sen jälkeen mennään lauantaina Raksilaan, missä Kärpät pääsee nostamaan kannua

        tiukan pelin päätteeksi PISTE.


    • Mummoilija

      Onkohan Lihaskirveellä aika siirtyä nykyaikaan ja 2000 luvulle. Katseleppa sitten tilastoja mestaruuksista !!!
      Valitettavasti silläkään ei ole mitään väliä,paljonko penkistä nostelet, mutta pullistele ihan rauhassa vaan.
      Kohta perillä.

      • Hihhih!!

        Juu lasketaan vaan mestaruuksia 2014! Tapparalla lienee niitä silti enemmän ja tänään tulee yksi lisää!


    • Kevään vitsi

      kYLLÄ seniin on että Kukkonen jos lopettaa puolustamisen niin sitten voidaan sanoa sananmuunnos valmentajan suusta kun pelin jälkeenn kysytään mikksi hävisitte: -Kusse Lakkonen! (kun se Kukkonen lakkoili puolustuksessa) !!

    • xyz2

      Uskotteko te todella, että näissä (alku-) peleissä pelataan ihan aikuisten oikeasti. Kyllähä tässä selvästi näkee (kuten aikaisempinakin vuosina), että pelataan lopulta täysi kierros. Kovin on erikoisia maaleja jälleen tehty - kiekko ponnahtaa omasta maalivahdista maaliin yms. Raha ratkaisee, joten mennään sopuisasti viimeiseen mahdolliseen peliin saakka.

      Voihan se tietysi olla niinkin, että minusta on vähitellen tulossa vaihoharhainen ?

      • Tapparan miäs

        No kieltämättä itsekkin epäilen vahvasti että rahan takia näitä pelejä pelataan 7 kappaletta. Se kun nääs on raha joka nykyään puhuu joka asiassa.


    • Poika manseen

      Tämä oli Tapparan hyvä taktiikka viedä ratkaisu game seveniin ja Lipputulot maksimiin. Siis tahalliset tappiot. Olkaahan valmiina suureen pettymykseen, sillä

      TÄNÄÄN OULU HILJENEE !!!!

      Tapparaa ei pysäytä tänään mikään ja Kärppiä viedään, kuin pässiä narussa :)

      Tulos tulee olemaan murskaava 0 - 8 Eikä jää epäselvyyttä, kumpi on parempi joukkue.

      • Kevään vitsi 2

        Toi koko viesti oli koko kevään vitsi


      • Kirves1
        Kevään vitsi 2 kirjoitti:

        Toi koko viesti oli koko kevään vitsi

        Ainoastaan tuo 0-8 oli vitsi, oikea lopputulos tänään on 1-2. Mahdollisesti parin jatkoerän jälkeen.


      • Oulu ei ole hiljentynyt eikä hiljene ainakaan viikkoon mut miten siellä Tampereella :D ? Onko kovankin juhlat siellä vai itkuakin väännette:D ?

        Täällä Oulussa mahtavat juhlat kun Poikaset kaatui tänäänkin vaikka johtivat finaaleja JO 3-1 :D Sitten tuli Oulun Kärpät ja näytti pelaamisen mallia :D

        Tervetuloa kuitenkin Oulun torille juhlimaan kaikki Tapparan kannattajat. Netistä löytyy tarkempaa tietoa Kärppä-juhlista ;)

        Kertauksena vielä ettei pääse unohtumaan: Suomen mestari 2014....OULUN KÄRPÄT !!!!


    • Visionisti

      Kukkos-Lasse rankoo ja Metsola sulaa, Nemon kasetti ei kestä toista hopeaa ja häpeää..

    • Kärppä14

      Niäminen sai tyytyä taaskin hopeaan :)

      • Voi Ville-parkaa;( ihan sääliksi käy :D


    • sarana55

      Tapparaperinne lienee ainainen hopeasija :D

    • ok mestarit ok

      ok ei vielä maito jäi juomatta sanoo isä mutta tamperelainen sanoo että äitee menijo nyhre me ollaan kahrestta iskä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      98
      6248
    2. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3627
    3. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      179
      2289
    4. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      238
      2149
    5. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      182
      1848
    6. Martinan bisnekset rajusti tappiolla

      Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1644
    7. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      9
      1295
    8. Tiedätkö mitä kaivattusi harrastaa?

      Minä en tiedä.
      Ikävä
      69
      1134
    9. Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?

      Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.
      80 plus
      120
      1080
    10. Metsa Man Extra kanava toimii hyvin

      ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.
      Tuusniemi
      21
      1080
    Aihe