miksi poliisi saa rikkoa lakia?

oikeuden sydän

Seurakunnassamme on paljon puhuttanut 60v.n miehen esitutkinta ja oikeuden päätökset:
-Miehellä on 150 000:-Alv rästejä oikeuden mukaan nekin on yrityksestä ei hänen henkilökohtaisia!
Esitutkinnassa Poliisi piti miestä putkassa ei antanut hänelle hänen lääkeitään ei päästänyt psykiatrilleen ei päästänyt soittamaan -mies löi kuulakärkikynän läpi molemmista ranteistaan ja hänet löydettiin sellin lattialta ja vietiin tikattavaksi ja suoraan erityis suljetuun vankilasellin viideksi viikoksi jossa häntä kuulusteltiin koko ajan ja mies itki koko ajan. Psykiatrien mukaan ei kukaan itsemurhayritykseen jälkeen ole kuulustelu kunnossa saatikka pystyisi puolustamaan itseään!
Missä on esitutkinta laki ja missä on poliisin valvonta(poliisi valvoo polisia!)
Sitten tuomioistuin tuomitsi miehen neljäksi vuodeksi linnaan?!
Hän oli varaton, eikä kyennyt ostamaan asianajajaa!
Missä on Oikeus tässä maassa?
Missä on Ihmisoikeus?
Missä on perustuslain suoma yhdenvertaisuus?

Miten Yli-Saunamäki sai paljon Lievemmän tuomion systemaattisesta miljoonien huijauksesta ?!

Missä on Korkein Oikeus ja Oikeudenmukaisuus!
Eikö saman suuruisesta asiasta tulisi antaa samansuuruinen tuomio?
Tämäkin sairas mies olisi ollut parempi ampua, kuin kiduttaa,
tuskin tulee elävänä pois linnasta.

Haloo Yhteiskunta!!!!!!!

Pastori

174

618

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oikeudentajuinen

      Olen kuullut asiasta on se Turussa sattunut tapahtuma, jossa kiltti kaveri tuli huijatuksi Virolaisten toimesta ja tästä kiltistä Suomalaisesta kaverista Suomalaiset Poliisit tekivät yhdessä syyttäjän kanssa syyllisen, se oli helpointa ei tarvinnut tutkia kunnolla!(kaikki syy pistettin yhden päälle vaikka asiassa oli lukuisia muita mukana jotka eivät saaneet kuin sakkoja ja pääpukari VirolaisVenäläinen ei saanut edes syytettä)
      Olen joskus tavannut ko.kaverin ja on aivan kunnollinen perheenisä ei mikään kriminaali ei sinne päinkään.
      Näin käy, kun ei kuulu Vapamuurareihin Suomessa.

      • eläke mamma

        Kun asia on näin,missä on Suomessa Oikeuden valvonta?
        Eihän Sairasta ihmistä saa edes kuulustella!
        Missä on Oikeudenmukaisuus tässä Valtiossa,muka on Oikeusvaltio?

      • ex tuomari
        eläke mamma kirjoitti:

        Olet mummo oikeassa Esitutkinta laki kieltää sairaan ihmiseen pakkokeinot ja kuulustelun.
        Tämä asia, jos on näin kuin tässä on kirjoitettu on lainvastainen:
        Esitutkintalakia on rikkoneet poliisi, syyttäjä.
        Oikeus on holtittomasti ottanut käsittelyyn huonosti tutkitun ja esitutkintalakia rikotun tutkinnan, jolloin tämä pitäisi palauttaa uudelleen tutkittavaksi ja käsiteltäväksi Helsinkiin ei takkasin Turkuun!
        Valitettavasti Suomessa Poliisi tutkii toista Poliisia ja kaikki tiedämme mitä siitä seuraa.
        Lisäksi pikkupaikkakunnilla Poliisi ja syyttäjä ja Tuomioistuin kovin usein ovat liian läheisiä toisilleen ja tämän kaltaisia sattuu, tälläistä kutustaan Oikeusmurhakisi!

      • tallaaja
        ex tuomari kirjoitti:

        Eikö kukaan tai mikään voi puuttua tähän, kun tämä on täysin käsittämätön ja laiton!?

      • mökin mummo
        tallaaja kirjoitti:

        Eikö kukaan tai mikään voi puuttua tähän, kun tämä on täysin käsittämätön ja laiton!?

        Jos on vähänkin näin niin kyllä on kummallista, että oikeuslaitos kehtaa katsoa itseään peilistä.
        Hävetkää ja erotkaa oikeuden tuomarit.

      • auta herra

        Hyvä ex tuomari
        kun tiedät näitä lain kiemuroita voisitko jotai kautta vaikutta, että tämä ihminen otettaisiin pois vankeudesta ja asia tutkittaisiin uudelleen, kuten olet sanonut toistn toimesta koska edelliset ovat rikkoneet esitutkinta lakia jopa syyllistyneet kidutukseen!
        kiitos!

      • Purjehtija Kalle

        Olen entinen tuomari ja purjehtija ja nyt jo pitkään eläkkeellä ja täytyy tunnustaa, että tämä teki pahaa kun kuulin aikanaan tästä, sillä tunsin kaverin jo -90 luvulla jolloin hänellä oli länsi-suomessa hyvin menestyvä markkinointialan yritys ja iso . Olen nyt tutkinut sen minkä olen kyennyt ja asia on mennyt jota kuinkin näin:-
        tällä hienolla kaverilla oli hieno yritys ja menestyvä, hän oli todella kunnon perheenisä ja hieno ihminen ja uskon hänen olevan sitä edelleenkin miksi hän olisi muuttunut.
        - vuonna -95 hänen yritykseltään huijattiin kassavarat 2.500 000:-mk ja huijari oli lä'nsi-suomessa tunnettu yritysten putsaaja päivänsäde. Sama kaveri kun tyhjensi Suomen parhaiten menestyvän Shell huoltamon pohjolan sillanpielessa turussa. Tämän jälkeen ko. kaveri ei saanut heti töitä ja kun oli kunnollinen perheenisä niin piti elättää perhe ja kouluttaa lapset. Hän lähti jenkkeihin ge:n johtotehtäviin josta USA:n tiedusteluvirasto otti hänet töihin, koska kaveri oli erittäin lahjakas ja kielitaitoinen. Hän kuitenkin tuli Takaisin Suomeen joskus 2000 luvun vaihteessa koskan lasten opiskelu oli hänestä tärkeässä vaiheessa ja se oli hänelle tärkeintä mailmassa.
        Hän auttoi silloin yrityksiä ja pisti alulle erään turkulaisen linja-autoyrityksen myynnin koska katsoi että muuten se ei selviä, ja näin tapahtuikin, kun hän ensin oli pelastanut sen liikenne-luvat, jotka olivat menossa nalkkiin.

        Tämän jälkeen kaveri siirtyi tänne pääkaupunkiseudulle ja meni töihin erääseen rakennusalan yritykseen.
        Siellä eräs entinen inkerilainen nykyinen Suomen kansalainen kysyi häneltä, että voisiko hän auttaa jos hän pistää erään virolaaisen kaverinsa kanssa yrityksen pyörimään ja hän saisi siltä yritykseltä jossa silloin olivat töissä alihankintat töitä. Kaverini auttoi koska on aina auttanut ja ollut sinisilmäinen partiopoika.
        No yritys sai hyviä hommia ja lähti pyörimään kaverini nauvoi että menkää tilitoimistoon ja käskekää niiden hoitaa kaikki vero ja muut paperiasianne niin että ne ovat kokoajan kunnossa. Niin lupasitvat Venäjän-Virolainen ja tämä entinen inkierin poika. Mutta paljasuti jälkeenpäin että he olivat avanneet tilitoimisto suhteen ja tehneet ilmoituksen Verottajalle itse, mutta jättäneet sitten kaikki tekemättä ja hoitamatta.
        No Verottaja kiinnostui ja Kaikki pistettiin kaverini viaksi ja annettin asia poliisille.
        Tämän asian aikana kaverini oli eronnut vaimostann kun tuli kerran kotiin ja hänen vaimonsa oli aviovuoteessan erään perheeseen kuulumattoman miehen kanssa joka kuitenkin oli tuttu. Kaverini otti siltä isumalta kolme taulua seinältä ja lähti eikä sen koommin palannut, vaan otti avio eron ja hänen silloinen vaimonsa ilmoitti hänelle että hän tekee kaikkensa tuhotaakseen tämän. No kaunis nainen kun oli niin pyöritti turun polisipäälliikköä ja syyttäjää ja verottajaa ja näin yhetistuumin päätettin saada tämä kaveri suuriin vaikeuksiin.
        Jonkä yhteydessä Poliisi teki kotietsinnän kaverini silloisen naisystävän nykyisen avovaimon asuntoon johon heillä ei olisi ollut oikeutta koska kaverini asui silloin osan ajastaan ja oli kirjoilla Lontoossa.
        Kotietsinnästä kaverini kiikutettiin suoraan poliisin putkaan turkuun ja ruvettin kuulustelemaan ei annetu hänen soitaa kenellekään eikä hänelle kerrotu mitään eikä hän saanut lääkeitään joita hän oli syönyt masennukseen avioerostaan lähtien. Hän jostain syystä löi kuulakärkikynän ranteistaan läpi ja hänet kiikutetiin tikattavaksi turkulaiseen sairaalaan josta nämä tiedot sain. Suoraan sieltä poliisi kiikutti hänet erikoissuljettuun selliin jossa on kámeravalvonta siellä häntä pidettiin viisiviikkoa ilman ulkomailman kontaktia.
        Sitten tuli aikanaan syyte törkeästä veronkierrosta ja kirjanpitorikoksesta. Nämä olivat kaikki tuulesta tempastuja sillä ei hän ollut minkään yrityksen toimari eikä hallituksessa, mutta kaikki tekemättömät ja maksamattomat asiat pistettiin kaverini syyksi!!!
        Tuomio: neljä vuotta vankeutta 150 000:- verovelkaa, joka ei ollut hänen henklökohtaista vaan kahdesta yrityksestä joita hän oli hyvää hyvyttän yritäänyt autta ja näin myös uskon sillä hän on kunnon mies:
        i
        Polisilta kotietsintä rikos joka tuli Suomen Valtiolle Ihmisoieustuomioistuimesta Strasbourgista.
        Polisilta ja Syytäjältä esitutkinta rikos ja turvautuminen liian suuriin ja kiduttaviin kuulusteluihin esitutkinnan aikan joitka olisi pitänyt lopettaa heti itsemuranyrityksen yhteydessä.
        Tuomioistuimelta suurta huolimattomuutta ei olisi saanut ottaa tuomittavaksi täysin keskeneräistä tutkimusta missä oli esitutkintarikos pohjalla.

        tämä asia pitäisi heti tutkia uudelleen Helsingissä ei Turussa ja kaveri heti vapaaksi jos on vielä hengissä!
        Tämä on selvää oikeusmurha!

        Purjehtija kalle

      • Suomen oikeusvalta?
        Purjehtija Kalle kirjoitti:

        No niin jos asia on näin niin kyllä koko Suomen Oikeuslaitos pitäisi viedä johonkin kansainväliseen tuomioistuimeen ja Suomen Oikeuslaitoikselle antaa kunnon tuomio ja kaveri linnasta pois ja heti ja asia uuteen käsittelyyn!

        Hej Pauliina Koskelo missä on oikeus ja kohtuus!

      • diagooni

        Herra auta näitä sorrettuja ja oikeusvallan uhreja ja opeta edes joku näistä oikeusvallan käyttäjistä ymmärtämään tuomioidensa seurauksia. Aamen

      • Kristitty vanhus

        Kyllä Korkeimman oikeuden ja Puliina Koskelon tulisi puutua tähän vääryyteen kovalla kädellä. ja Heti.

      • mies perämetsästä
        eläke mamma kirjoitti:

        Kun asia on näin,missä on Suomessa Oikeuden valvonta?
        Eihän Sairasta ihmistä saa edes kuulustella!
        Missä on Oikeudenmukaisuus tässä Valtiossa,muka on Oikeusvaltio?

        Täysin kohtuutonta missä on oikeudenmukaiset tuomiot ei tällaisia tuomioita kuulu antaa kuin huumekuninkaille ja naisten hakkaajille.

      • köyhän kirous
        mökin mummo kirjoitti:

        Jos on vähänkin näin niin kyllä on kummallista, että oikeuslaitos kehtaa katsoa itseään peilistä.
        Hävetkää ja erotkaa oikeuden tuomarit.

        Mökin Mummo
        -olet täysin oikeassa ei tuollaisia tuomareita tarvita Suomessa.

        kyllä Tuomareiden osaaminen pitäisi olla sillä tasolla, että edes tajuttaisiin kohtuuden rajat tuo on törkeä hirttotuomio maassa missä ei saa hirttää.
        Millainen tuomio tulee sitten todellisille roistoille tämän mukaa 40vuotta.
        Jos 60v. sairas Suomalainen mies pistetään neljäksi vuodeksi vankilaan maksamattomista alveista (150 000:-) niin kuinka on mahdollista, että Yli-Saunamäki ja kumppanit ovat pois linnasta, heidänhän pitäisi tämän taulukon mukaan olla siellä seuraavat 63 vuotta!
        Osaatteko siellä oikeudessa edes laskea?
        Tällainen Oikeusmurha pitäisi viedä Kansainväliseen riippumattomaan Tuomioistuimeen ja Kysyä, että jos Yli-Saunamäki sai näin paljon niin mitä pitäisi tämän miehen saada tuomiota???!!!!!
        Tämän jälkeen nämä ko. tuomarit pitäisi erottaa virastaan ovat täysin suhteettomia tuomioita, joita ovat antaneet, kun katsotaan rikoksen laatua ja summia!

        Ja kun asiassa oli veli venäläisen penikka virosta, joka oli tämän sotkun yksi osapuoli niin miksi häntä ei edes syytetty?

        Suomipoika linnaan ja venäläisvirolainen syyttömäksi hei kenen maa tämä on ja kyllä edes pitäisi tutkia ennekuin hutkitaan, tämä tapaus on täydellinen hutkinta ja tulee mieleen että olis taas nuijalla töitä siellä oikeudessa.

        On Hienoja Virkoja Teillä Tuomareilla, kuitenkin tällaisia tapahtuu ja kehtaatte vielä hymyillä!
        Koskelokin käy kirkossa silloin tällöin ja se on hyvä, mutta pitäisi muistaa työssään kohtuus ja ihmisen kunnioitus ja suhteuttaa tuomiot!
        Kyllä paras ohje iltarukouksen jälkeen on, tee toiselle niin kuin toivoisit tästä rikoksesta Sinulle tehtävän Pauliina Koskelo.

      • ajattelija
        köyhän kirous kirjoitti:

        Köyhän Kirous
        Kirjoitit asiaa voiko tuota paremmin sano täysin nappi suoritus.

      • thinking
        ajattelija kirjoitti:

        Köyhän Kirous
        Kirjoitit asiaa voiko tuota paremmin sano täysin nappi suoritus.

        Kaveriltahan on mennyt jo maine ja kunnia ja vielä pistetään toisten rötöksistä auttaja linnaan!

        Missä on julmuuden raja!

        kyllä ihmiset ovat pahempia kuin Hyenat!

      • Virolainen puumies
        ex tuomari kirjoitti:

        Olet mummo oikeassa Esitutkinta laki kieltää sairaan ihmiseen pakkokeinot ja kuulustelun.
        Tämä asia, jos on näin kuin tässä on kirjoitettu on lainvastainen:
        Esitutkintalakia on rikkoneet poliisi, syyttäjä.
        Oikeus on holtittomasti ottanut käsittelyyn huonosti tutkitun ja esitutkintalakia rikotun tutkinnan, jolloin tämä pitäisi palauttaa uudelleen tutkittavaksi ja käsiteltäväksi Helsinkiin ei takkasin Turkuun!
        Valitettavasti Suomessa Poliisi tutkii toista Poliisia ja kaikki tiedämme mitä siitä seuraa.
        Lisäksi pikkupaikkakunnilla Poliisi ja syyttäjä ja Tuomioistuin kovin usein ovat liian läheisiä toisilleen ja tämän kaltaisia sattuu, tälläistä kutustaan Oikeusmurhakisi!

        Teillä Suomessa on erikoista että täällä ei tutkita kunnolla sillä me Virolaiset jotka Venäjän Virolainen n.kolmekymmentävuotias A.K. haki töihin Töölööseen ja A.K maksoi meille palkkarahat käteen ja lupasi maksaa verot niistä en tiedä.
        Meitä eit ole edes kuulusteltu ja tämä kuusikummentävuotias mies joka nyt on linnaan passitettu kävi vain kerran viikossa katsomassa että työt etenee ei hän maksanut meille mittään eikä palkannjut meille A.K:n yritys teki alihankintaa tämän miehen edustamalle yritykselle kuinka tämä vanhempi mies voi olla tuomittu vankilaan vaikka Viron Venälinen A.K. on yksin syyllinen ja kuulemma häntä ei ole edes syytetty!

        Teillä Suomessa ihmeellinen pooliisi ja Oiekeus.

      • syytömät vapaaksi
        Virolainen puumies kirjoitti:

        Virolainen puumies
        Kun kerroit tämän että olet yksi, joka on tehnyt tälleA.K:lle töitä ja hän on hakenut Teidät Virosta Suomeen töihin Töölööseen ja maksanut palkkarahat käteen ja luvannut hoitaa verot ja että tämä vanhempi Suomalinen mies oli vain valvoja, eikä ole Teitä hakenut Virosta eikä ,maksanut palkkaa Teille, niin kyllä tämä tuomio ja Poliisitutkinta tuntuu todella heikolta ja lainvastaiselta. Ja että Teitä ei ole edes kuulusteltu.

        Hyvä Valtakunnan Syyttäjä pistä nyt jo tämä asia oikeisiin uomiin.

      • totta 1
        eläke mamma kirjoitti:

        Kun asia on näin,missä on Suomessa Oikeuden valvonta?
        Eihän Sairasta ihmistä saa edes kuulustella!
        Missä on Oikeudenmukaisuus tässä Valtiossa,muka on Oikeusvaltio?

        eläke mamma
        Ehkä emme tiedä kaikkea ja jos emme tiedä silloin luottakaamme poliisiin.

      • tosiasia
        totta 1 kirjoitti:

        eläke mamma
        Ehkä emme tiedä kaikkea ja jos emme tiedä silloin luottakaamme poliisiin.

        Poliisiin ei tässä maassa voi koskaan luottaa!

        Niin kauan kun Poliisi tutkii toista Poliisia Poliisin tekemistä virheistä niin ei Poliisiin ole mitään syytä luottaa

      • herranpelko
        thinking kirjoitti:

        Kaveriltahan on mennyt jo maine ja kunnia ja vielä pistetään toisten rötöksistä auttaja linnaan!

        Missä on julmuuden raja!

        kyllä ihmiset ovat pahempia kuin Hyenat!

        Rakas Taivaanisä auta ja anna anteeksi kaikille näille syntisille jotka ovat edesauttaneet tämän syyttömän vanhan miehen passittamisessa vankilaan ja näytä suuri voimasi ja päästä tämä mies pois vankeuden ikeestä.

      • urheilukaveri
        Virolainen puumies kirjoitti:

        Teillä Suomessa on erikoista että täällä ei tutkita kunnolla sillä me Virolaiset jotka Venäjän Virolainen n.kolmekymmentävuotias A.K. haki töihin Töölööseen ja A.K maksoi meille palkkarahat käteen ja lupasi maksaa verot niistä en tiedä.
        Meitä eit ole edes kuulusteltu ja tämä kuusikummentävuotias mies joka nyt on linnaan passitettu kävi vain kerran viikossa katsomassa että työt etenee ei hän maksanut meille mittään eikä palkannjut meille A.K:n yritys teki alihankintaa tämän miehen edustamalle yritykselle kuinka tämä vanhempi mies voi olla tuomittu vankilaan vaikka Viron Venälinen A.K. on yksin syyllinen ja kuulemma häntä ei ole edes syytetty!

        Teillä Suomessa ihmeellinen pooliisi ja Oiekeus.

        Nyt on aika minunkin puhua.
        Tämä kaveri joka on täysin väärin ´perustein tuomittu,
        on erittäin älykäs (Mensan testien mukaan huippuja )
        lisäksi kaveri on aina ollut ystävällinen , miellyttävä ja jo aikoinaan kaikkien äitien toive vävy. Hän on lahjakas ja hyvin innovatiivinen.. Hänellä on kaikki ne ominaisuudet,että en ihmettele että kateutta on riittänyt ympäristössä, mutta kyllä tämä nyt meni todella yli!
        On helppo riistä ihminen arjesta ja työntää hänet selliin eikä päästä ottamaan YHTEYTTÄ OMAISIIN ja luvata niitä näitä ja kun on tällaisesta kaverista kysymys on hän uskonut poliisipäällikköä,on ilmeisesti puhunut lämpimikseen jotain ei kuranttia. Ja toinen on todennut että ei mihinkään voi luottaa ja nähnyt kaiken hetkellisesti mustana varsinkin kun vanha avioero oli vielä rasitteena.
        Sitten hyvät veljet päättivät antaa kunnon rangaistuksen että ei varmaan enää voi paremmin kuin me.

      • Nyrkki
        urheilukaveri kirjoitti:

        Kyllä luulen, että tämä kaveri tulee takaisin niin vahvana että syytä kaikkien pahaa puhuvien ja vääriin toimivien on syytä josta syvälle metsään ja pysyä siellä.

      • Kohtuuden torvi
        Nyrkki kirjoitti:

        Kyllä luulen, että tämä kaveri tulee takaisin niin vahvana että syytä kaikkien pahaa puhuvien ja vääriin toimivien on syytä josta syvälle metsään ja pysyä siellä.

        Olisi kiva olla kärpäsenä seinällä kansainvälisessä tuomioistuimessa, kun tämä kaveri esintyy sujuvasti eri kielillä ja suomalaiset viranomaiset takeltelevat ja änkyttävät omia selityksiään!
        Kyllä Suomen Virannomaisille vielä tulee kylmät Kansainvälisessä Tuomioistuimessa tämän asian kanssa.

      • Siltakorpi
        Suomen oikeusvalta? kirjoitti:

        No niin jos asia on näin niin kyllä koko Suomen Oikeuslaitos pitäisi viedä johonkin kansainväliseen tuomioistuimeen ja Suomen Oikeuslaitoikselle antaa kunnon tuomio ja kaveri linnasta pois ja heti ja asia uuteen käsittelyyn!

        Hej Pauliina Koskelo missä on oikeus ja kohtuus!

        Korkeimman Oikeuden Pauliine Koskelo ei ole kiinnostunut tavallisten ihmisten tuomioista!
        Hänelle on ihan samaa vaikka kaikki tuomiot ja kuulustelut olisivat päin seiniä kuten tämä!

      • poliisin ex vaimo
        urheilukaveri kirjoitti:

        Nyt on aika minunkin puhua.
        Tämä kaveri joka on täysin väärin ´perustein tuomittu,
        on erittäin älykäs (Mensan testien mukaan huippuja )
        lisäksi kaveri on aina ollut ystävällinen , miellyttävä ja jo aikoinaan kaikkien äitien toive vävy. Hän on lahjakas ja hyvin innovatiivinen.. Hänellä on kaikki ne ominaisuudet,että en ihmettele että kateutta on riittänyt ympäristössä, mutta kyllä tämä nyt meni todella yli!
        On helppo riistä ihminen arjesta ja työntää hänet selliin eikä päästä ottamaan YHTEYTTÄ OMAISIIN ja luvata niitä näitä ja kun on tällaisesta kaverista kysymys on hän uskonut poliisipäällikköä,on ilmeisesti puhunut lämpimikseen jotain ei kuranttia. Ja toinen on todennut että ei mihinkään voi luottaa ja nähnyt kaiken hetkellisesti mustana varsinkin kun vanha avioero oli vielä rasitteena.
        Sitten hyvät veljet päättivät antaa kunnon rangaistuksen että ei varmaan enää voi paremmin kuin me.

        Olen kuulut että siellä se poliisipäällikkö on ennenkin tehnyt omiaan ja ottanut lain omiin käsiinsä. Kuulemma epäpätevä joka peittää heikkouksiaan agressivisilla toimillaan, jotka kovin usein ovat ylittäneet järjen käytön. Siihen ei kuulemma ole ennenkään kukaan puuttunut, ja poliisipäällikkö leikkii stalinia.
        Tämä poliisipäällikkö kuulemma esittää suurta kaveria,jolla on valta kaikkeen eikä useinkaan noudata kuulemma lain määräämiä teitä vaan oikaisee ja antaa itse käskynsä ja peittelee omia töppäyksiä omilla tekaistulla selityksillään(valehtelee).
        Kuten ilmeisesti tässäkin tämä kiltti mies on joutunut hänen egonsa pönkityksen kohteeksi. Hän on kertonut muille, että hän hoitaa sen ja sen asian ja on sortunut täysin ylilyönteihin joita ei saisi koskaan tapahtua sillä uhri on usein syytön Ihminen. Ja kun toinen poliisi tutkii toisesta poliisista tehtyjä kanteluja, niin mitään ei tapahdu ja tämä poliisipäällikkö kuulemma luotaa tähän että hän selviää kaikista törkeyksistään.
        Tämä poliisipäällikö on juridisesti täysin epäpätevä toimissaan ja hänet pitäisi syrjäyttää .
        Nyttenkin hän on rikkonut kaikkia niitä perus asioita, jotka tekevät oikeusvaltiosta oikeusvaltion.
        *Esitutkintalain rikkomus, valehtelu,omien virheiden peittely. kaikkien asioiden tutkimattomuus, mielipuiolinen pidättäminen ja viidenviikon suhteeton ja ylikovat kuulustelumetodit. Jatkuva puhelinkuuntelu, johon ei todellista lupaa. Hän pistää alaisiaan tekemään asioita ja peittelemään asioita (valehtelemaan).

      • turva
        poliisin ex vaimo kirjoitti:

        Haluan keroa polisin vaimona, että puhut ex vaimo totta olen kuullut paljon samanlaisia kertomuksia täällä kotona tästä poliisipäälliköstä.

      • Ulos
        syytömät vapaaksi kirjoitti:

        Virolainen puumies
        Kun kerroit tämän että olet yksi, joka on tehnyt tälleA.K:lle töitä ja hän on hakenut Teidät Virosta Suomeen töihin Töölööseen ja maksanut palkkarahat käteen ja luvannut hoitaa verot ja että tämä vanhempi Suomalinen mies oli vain valvoja, eikä ole Teitä hakenut Virosta eikä ,maksanut palkkaa Teille, niin kyllä tämä tuomio ja Poliisitutkinta tuntuu todella heikolta ja lainvastaiselta. Ja että Teitä ei ole edes kuulusteltu.

        Hyvä Valtakunnan Syyttäjä pistä nyt jo tämä asia oikeisiin uomiin.

        Kyllä on niin, että jos asiat ovat vähänkin näin niin on tehty törkeä tuomio ja erittäin törkeä tutkinta.

        Kyllä ihminen, joka auttaa on arvokas ei rikollinen, auttavia ihmisiä on muutenkin vähän ei heitä kuulu linnaan pistää, vaan heistä tulisi ottaa mallia ja hänelle mitalli ja venäläis- virolaiselle tuomio.

      • Kerttu Salosta
        turva kirjoitti:

        Haluan keroa polisin vaimona, että puhut ex vaimo totta olen kuullut paljon samanlaisia kertomuksia täällä kotona tästä poliisipäälliköstä.

        On hienoa, kun te poliisien vaimot uskallatte avautua, kiitos.

      • Kaislajääkäri
        Ulos kirjoitti:

        Kyllä on niin, että jos asiat ovat vähänkin näin niin on tehty törkeä tuomio ja erittäin törkeä tutkinta.

        Kyllä ihminen, joka auttaa on arvokas ei rikollinen, auttavia ihmisiä on muutenkin vähän ei heitä kuulu linnaan pistää, vaan heistä tulisi ottaa mallia ja hänelle mitalli ja venäläis- virolaiselle tuomio.

        Tässä näyttää olevan myös niin, että muut tuomarit suojelevat virheentehneitä, koska asialle ei tehdä mitään ja syytön on saanut tuomionsa ja syylliset ovat vapaana ja silti ei puututa asioihin, jotta ne saataisiin oikeisiin uomiin.
        Ei tälläinenkään käytös ole oikein, kyllä tämä asia pitäisi tutkia ja jos vähänkin on niin, kuin tässä on sanottu niin kyllä se osoittaa, että asia on väärin tutkittu ja väärin silloin tuomittu.
        Tai jos paljastuu, että poliisipäällikön kautta on jotain asioita samoihin aikoihin lähtenyt eteenpäin niin homma haisee. Ehkä hän on syyllistynyt siihen, että syytön / syyllinen on yrittänyt itsemurhaa. Ja taas herää kysymys miksi eritysselliin viideksi viikoksi ja Venäläis-Virolainen ei saanut syytettä eikä ollut sellissä,?
        Kuitenkin tuomio epärehellisyys(neljävuotta linnaa).!?
        Miksei Virolais-Venäläinen saanut mitään vaikka omisti yrityksen (kirjanpitorikos, Veropetos, Oikeudessa todistajana valehtelu, palkkarahojen maksu työntekijöille suoraan, työntekijöiden palkkaaminen ja hakeminen.)
        Näyttää siltä että syytön on todella tuomittu ja erittäin kovin. Näyttää myös siltä, että syyllinen on päässyt kuin koira veräjästä.
        Tämä on käsittämätöntä. Onko Poliisit joiden pitäisi tutkia todella aivottomia?
        Vai onko Poliisipäällikkö ottanut korruptiota, kun todellista syyllistä ei ole edes syytetty?
        Ja miksi tuomarit oikeudessa ovat antaneet tuomion ja kovan kaverille, joka ilmeisesti ei ole syyllistynyt mihinkään ihmeelliseen ja syyllinen ei saanut mitään ei edes syytettä kuitenkin hän haki todistettavasti ja palkkasi työmiehet ja maksoi heille käteen palkkarahat ja teki verottajalle, jonkin ilmoituksen ja haki tilitoimistosuhteen???
        Ja ei muka syyllistynyt mihinkään!
        Käsittääkseni Viron-Venäläinen syyllistyi:
        -Veropetokseen, Kirjanpitorikokseen, Väärän ilmoituksen antoon verottajalle, pimeiden palkkojen maksuun, todistajana valehteluun oikeudessa.
        Antoi vanhemman kaverin, joka antoi neuvoja joutua syylliseksi kaatamalla kaikki omat tekonsa hänen päälleen ja poliisi ja syyttäjä olivat ilmeisesti samassa kompuksessa.

      • oikeudenmukainen
        eläke mamma kirjoitti:

        Kun asia on näin,missä on Suomessa Oikeuden valvonta?
        Eihän Sairasta ihmistä saa edes kuulustella!
        Missä on Oikeudenmukaisuus tässä Valtiossa,muka on Oikeusvaltio?

        Suomi on POLIISI Valtio!

        Ei Oikeus Valtio, jossa olisi Oikeudenmukaisuutta.

        Tämä on yksi todiste siitä ja niitä on tuhansia muita menneiltä vuosilta.

      • Oikeudenmukaisuus
        thinking kirjoitti:

        Kaveriltahan on mennyt jo maine ja kunnia ja vielä pistetään toisten rötöksistä auttaja linnaan!

        Missä on julmuuden raja!

        kyllä ihmiset ovat pahempia kuin Hyenat!

        kyllä, tässä on viranomaiset tehneet seuraavat rikkomukset:

        - Esitutkintalain monen pykälän törkeät rikkomukset polisille

        -Ihmisoikeuslain täydellinen piittaamattomuus eli rikkomukset poliisille

        -Syytäjän Ihmisoikeuslainrikkomus ja Esitutkintalinrikkomus

        - Oikeuden Tuomareiden piittaamattomus Esitutkintalainrikkomuksista, Ihmisoikuslainrikkomuksista, Suomen Perustuslain kunnioittamattomuus ja Perustuslain rikkomus ja Tuomarivalan velvotteiden laiminlyönnit.

      • stadilainen
        turva kirjoitti:

        Haluan keroa polisin vaimona, että puhut ex vaimo totta olen kuullut paljon samanlaisia kertomuksia täällä kotona tästä poliisipäälliköstä.

        Kyllä nyt pitäisi pistää poliisipäällikkö hyllylle ja tutkia hänen rikkomuksensa Esitutkintain osalta, jota hän on rikkonut monen pykälän osalta törkeästi.

        Kun VirolaisVenäläinen on todistettavasti tehnyt ilmoituksen verottajalle on hän samalla myöntänyt omistavansa yrityksen ja hänen toimitusjohtaja kaverinsa on ollut hänen sätkynukkensa ja he ovat yhdessä tehneet tilitoimistosopimuksen, joten he ovat yhdessä syyllistyneet kirjanpito rikokseen ja veropetokseen.
        Lisäksi Viron Venäläinen on todistettavasti maksanut palkkarahat käteen työntekijöille, jotka on hakenut Virosta syyllistynyt Veropetokseen.

        Mutta Tuomiot Suomessa täysin valheellisia ja törkeitä eivät totuuteen perustuvia.
        On loosien voima ja hyvävelijärjestön painostus kovaa ja Suomi ei muka Korruptoitunut maa.
        Ja normaali Suomen Kansalainen kärsii ja Virolaiset ja Venäläiset kiittää ja nauraa. hu hu

      • tyrmistynyt Stadista
        oikeudenmukainen kirjoitti:

        Suomi on POLIISI Valtio!

        Ei Oikeus Valtio, jossa olisi Oikeudenmukaisuutta.

        Tämä on yksi todiste siitä ja niitä on tuhansia muita menneiltä vuosilta.

        Näyttää siltä,että Poliisipäällikkö ja Syyttäjä ovat syyllistyneet erittäin moneen rikkomukseen tässä asiassa.
        Lisäksi näyttää siltä, että Oikeuden Tuomarit ovat tuominneet laput silmillä tämän asian.
        KORUPTIO haissee!
        Miksi pidettiin yhtä ihmistä kuulusteluvankeudessa eikä muita?
        Mitä tapahtui poliisipäällikön ja kuulusteltavan välillä, kun tämä yritti itsemurhaa?
        Miksi Viron Venäläistä ei edes syytetty?
        Miksei tutkittu asiaa kunnolla? (viidessä viikossa olisi ehditty mitä vain).

      • Järjetön tuomio
        köyhän kirous kirjoitti:

        Mökin Mummo
        -olet täysin oikeassa ei tuollaisia tuomareita tarvita Suomessa.

        kyllä Tuomareiden osaaminen pitäisi olla sillä tasolla, että edes tajuttaisiin kohtuuden rajat tuo on törkeä hirttotuomio maassa missä ei saa hirttää.
        Millainen tuomio tulee sitten todellisille roistoille tämän mukaa 40vuotta.
        Jos 60v. sairas Suomalainen mies pistetään neljäksi vuodeksi vankilaan maksamattomista alveista (150 000:-) niin kuinka on mahdollista, että Yli-Saunamäki ja kumppanit ovat pois linnasta, heidänhän pitäisi tämän taulukon mukaan olla siellä seuraavat 63 vuotta!
        Osaatteko siellä oikeudessa edes laskea?
        Tällainen Oikeusmurha pitäisi viedä Kansainväliseen riippumattomaan Tuomioistuimeen ja Kysyä, että jos Yli-Saunamäki sai näin paljon niin mitä pitäisi tämän miehen saada tuomiota???!!!!!
        Tämän jälkeen nämä ko. tuomarit pitäisi erottaa virastaan ovat täysin suhteettomia tuomioita, joita ovat antaneet, kun katsotaan rikoksen laatua ja summia!

        Ja kun asiassa oli veli venäläisen penikka virosta, joka oli tämän sotkun yksi osapuoli niin miksi häntä ei edes syytetty?

        Suomipoika linnaan ja venäläisvirolainen syyttömäksi hei kenen maa tämä on ja kyllä edes pitäisi tutkia ennekuin hutkitaan, tämä tapaus on täydellinen hutkinta ja tulee mieleen että olis taas nuijalla töitä siellä oikeudessa.

        On Hienoja Virkoja Teillä Tuomareilla, kuitenkin tällaisia tapahtuu ja kehtaatte vielä hymyillä!
        Koskelokin käy kirkossa silloin tällöin ja se on hyvä, mutta pitäisi muistaa työssään kohtuus ja ihmisen kunnioitus ja suhteuttaa tuomiot!
        Kyllä paras ohje iltarukouksen jälkeen on, tee toiselle niin kuin toivoisit tästä rikoksesta Sinulle tehtävän Pauliina Koskelo.

        Kyllä on täysin väärin, että Yli-Saunamäki ei saanut edes ehdotonta vankeutta vaikka teki täysin systemaattista huijausta kymmenillä miljoonilla!? Yli-Saunamäki pyöritti kymmenien miljoonien yritystoimintaa.
        Ja Tämä mies hommasi töitä pienelle yritykselle, jonka koko liikevaihto oli runsaan satatuhatta.
        Ja tämä ihminen, joka auttoi virolaista kaveria sai päällensä ehdottoman vankeustuomion, jostain sadasta tuhannesta?
        Ja kun asiaa katsoo on hän syytön ja Virolais-Venäläinen syyllinen, jota ei edes syytetty?
        Missä Oikeus?
        Onko tässä maassa näin suuri korruptoituneisuus, että kun oikeita tahoja korruptoidaan, niin syytön pistetään linnaan, eikä häntä edes kuunnella eikä uskota?
        Eihän ihminen, joka ei ole missään yrityksen hallituksessa eikä toimitusjohtajana voi olla Syyllinen, eihän hän ole ilmoittanut Verottajalle mitään eikä hakenut kirjanpitäjää miten hän voi silloin vastata toisen /toisten ihmisten yrityksestä.?
        Käsitykseni mukaan ne tai hän, joka omistaa määräysvallan on velvoitettu hoitamaan ja katsomaan, että yritystä hoidetaan kunnolla ei ulkopuolinen!

      • kaikkia ei tutkittu
        urheilukaveri kirjoitti:

        Nyt on aika minunkin puhua.
        Tämä kaveri joka on täysin väärin ´perustein tuomittu,
        on erittäin älykäs (Mensan testien mukaan huippuja )
        lisäksi kaveri on aina ollut ystävällinen , miellyttävä ja jo aikoinaan kaikkien äitien toive vävy. Hän on lahjakas ja hyvin innovatiivinen.. Hänellä on kaikki ne ominaisuudet,että en ihmettele että kateutta on riittänyt ympäristössä, mutta kyllä tämä nyt meni todella yli!
        On helppo riistä ihminen arjesta ja työntää hänet selliin eikä päästä ottamaan YHTEYTTÄ OMAISIIN ja luvata niitä näitä ja kun on tällaisesta kaverista kysymys on hän uskonut poliisipäällikköä,on ilmeisesti puhunut lämpimikseen jotain ei kuranttia. Ja toinen on todennut että ei mihinkään voi luottaa ja nähnyt kaiken hetkellisesti mustana varsinkin kun vanha avioero oli vielä rasitteena.
        Sitten hyvät veljet päättivät antaa kunnon rangaistuksen että ei varmaan enää voi paremmin kuin me.

        Nämä kun on lukenut, niin ei voi tulla kuin seuraavaan johtopäätökseen.
        Poliisipäällikkö on ilmeisesti Korruptoitu, koska heti alkuun teki eritäin törkeitä virheitä ja jätti kokonaan tutkimatta Viron Venäläisen asiat, Sitä haaraa ei ole käsitelty vaikka se olisi ollut hyvin ratkaiseva ja olisi osoittanut tämän vanhemman miehen syyttömäksi ja Viron Venäläisen syylliseksi.
        Mitä on tapahtunut Poliisipäällikön ja Vanhemman herran välillä, joka ilmeisesti johti itsemurhayritykseen.
        Miksi itsemurhayrityksen jälkeen vankeus olosuhteita kiristettiin rajusti ja miksi kuulusteluja jatkettiin heti itsemurha-yrityksen jälkeen? Miksi Syyttäjä otti syyttääkseen vaillinaisesti tutkitun ja esitutkintalakia rikotun asian?
        Miksi oikeus lähti ottamaan koko asiaa käsittelyyn, koska tässä on erittäin paljon aukkopaikkoja.

      • eläke juristi
        tyrmistynyt Stadista kirjoitti:

        Näyttää siltä,että Poliisipäällikkö ja Syyttäjä ovat syyllistyneet erittäin moneen rikkomukseen tässä asiassa.
        Lisäksi näyttää siltä, että Oikeuden Tuomarit ovat tuominneet laput silmillä tämän asian.
        KORUPTIO haissee!
        Miksi pidettiin yhtä ihmistä kuulusteluvankeudessa eikä muita?
        Mitä tapahtui poliisipäällikön ja kuulusteltavan välillä, kun tämä yritti itsemurhaa?
        Miksi Viron Venäläistä ei edes syytetty?
        Miksei tutkittu asiaa kunnolla? (viidessä viikossa olisi ehditty mitä vain).

        On mielenkiintoista kuulla, kun poliisipäällikkö joutuu oikeuteen puhumaan ranskaa ja tämä syytön, joka nyt on syyllinen muka, tulee puhumaan sujuvaa ranskaa niin nähdään voimasuhteet toisinpäin heti kielellisesti ja faktat puhuvat tämän Suomessa tuomitun puolesta, niin että hän on syytön.
        Ei mikään kansainvälinen rikoslaki kiellä auttamasta, eikä sitä ole määritelty rikokseksi, muuta kuin näköjään Turussa.

      • Suomen mies

        Syytön on tuomittu linnaan ja Syylliset jatkavat nauraen laulujaan. (Saiko poliisipäällikkö paljonkin korruptiota)

        Oi rakas Suomeni maa miksi lyöt omiasi?

      • Ilmoitukset lehteen
        Järjetön tuomio kirjoitti:

        Kyllä on täysin väärin, että Yli-Saunamäki ei saanut edes ehdotonta vankeutta vaikka teki täysin systemaattista huijausta kymmenillä miljoonilla!? Yli-Saunamäki pyöritti kymmenien miljoonien yritystoimintaa.
        Ja Tämä mies hommasi töitä pienelle yritykselle, jonka koko liikevaihto oli runsaan satatuhatta.
        Ja tämä ihminen, joka auttoi virolaista kaveria sai päällensä ehdottoman vankeustuomion, jostain sadasta tuhannesta?
        Ja kun asiaa katsoo on hän syytön ja Virolais-Venäläinen syyllinen, jota ei edes syytetty?
        Missä Oikeus?
        Onko tässä maassa näin suuri korruptoituneisuus, että kun oikeita tahoja korruptoidaan, niin syytön pistetään linnaan, eikä häntä edes kuunnella eikä uskota?
        Eihän ihminen, joka ei ole missään yrityksen hallituksessa eikä toimitusjohtajana voi olla Syyllinen, eihän hän ole ilmoittanut Verottajalle mitään eikä hakenut kirjanpitäjää miten hän voi silloin vastata toisen /toisten ihmisten yrityksestä.?
        Käsitykseni mukaan ne tai hän, joka omistaa määräysvallan on velvoitettu hoitamaan ja katsomaan, että yritystä hoidetaan kunnolla ei ulkopuolinen!

        Kyllä seuraavissa vaaleissa näkyy, jollei tätä asiaa saada kuntoon!

      • en nuole ketään!
        tallaaja kirjoitti:

        Eikö kukaan tai mikään voi puuttua tähän, kun tämä on täysin käsittämätön ja laiton!?

        Kun Hyvä Veli ja Hyvä Sisko järjestöt toimivat näin,
        pitäisi löytää Tuomari, joka ei kuulu kumpaankaan vaan haluaa todellisen oikeuden tapahtua kuten oikeudenmukaista on.

      • Asfaltti musta

        Nähtävästi varsin yleistä kun monet kerrat olen perheessä ja työtuttavissa kohtalona huomannut - etelässä ja pohjanmaalla..

        Rikkaat ja urokset saavat oikeutta, muut saavat tyytyä siihen, että ruumiit rahdataan pois ja taskut tyhjennetään tekijöille todisteista - kirjaimellisesti.

      • oikeudenmukaisuus
        Järjetön tuomio kirjoitti:

        Kyllä on täysin väärin, että Yli-Saunamäki ei saanut edes ehdotonta vankeutta vaikka teki täysin systemaattista huijausta kymmenillä miljoonilla!? Yli-Saunamäki pyöritti kymmenien miljoonien yritystoimintaa.
        Ja Tämä mies hommasi töitä pienelle yritykselle, jonka koko liikevaihto oli runsaan satatuhatta.
        Ja tämä ihminen, joka auttoi virolaista kaveria sai päällensä ehdottoman vankeustuomion, jostain sadasta tuhannesta?
        Ja kun asiaa katsoo on hän syytön ja Virolais-Venäläinen syyllinen, jota ei edes syytetty?
        Missä Oikeus?
        Onko tässä maassa näin suuri korruptoituneisuus, että kun oikeita tahoja korruptoidaan, niin syytön pistetään linnaan, eikä häntä edes kuunnella eikä uskota?
        Eihän ihminen, joka ei ole missään yrityksen hallituksessa eikä toimitusjohtajana voi olla Syyllinen, eihän hän ole ilmoittanut Verottajalle mitään eikä hakenut kirjanpitäjää miten hän voi silloin vastata toisen /toisten ihmisten yrityksestä.?
        Käsitykseni mukaan ne tai hän, joka omistaa määräysvallan on velvoitettu hoitamaan ja katsomaan, että yritystä hoidetaan kunnolla ei ulkopuolinen!

        Kun Suomessa nyt menee Huumepolisin päällikkö käräjille.

        Eikö olisi kohtuullista pistää myös tähän asiaan osallistunut poliisipäällikkö käräjille
        :-Itsemurha tekoon avustaminen, erittäin julma esitutkinta ja esitutkintaolosuhteet, ja muiden mahdollisten syylisten tutkimattajättäminen! Yhden ihmisen ajojahdin järjestäminen polisin resussien vääriinkäyttö.

        Ja Syyttäjä myös käräjille:-
        syyte todellisen pääsyyllisen syyttämättäjättäminen!

      • loositar
        thinking kirjoitti:

        Kaveriltahan on mennyt jo maine ja kunnia ja vielä pistetään toisten rötöksistä auttaja linnaan!

        Missä on julmuuden raja!

        kyllä ihmiset ovat pahempia kuin Hyenat!

        Kyllä myös tästä vanhemmasta miehestä levitetyt täysin perättömät jutut pitäisi katkaista ja oikeudessa tuomita sonnan puhuujat. turkulaisessa naisloosissa on puhuttu tämän miehen ex-vaimon toimesta täysin käsittämättömiä juttuja, joissa ei ole totuuden häivääkään. Ja on ilmeistä, että tämä ex- vaimo on henkisesti hyvin sairas, että jaksaa panetella entistä miestään, joka koulutti lapset hyvin ja antoi korkean elintason perheelleen ja jätti hänelle asunnot ja tavarat lähtiessään ja oli siihen asti mitä parhain perheenisä kunnes löysi vaimonsa omasta aviovuoteesta toisen miehen kanssa, joka kyllä oli tälle miehellekin tuttu. Kyllä tällaiset ihmiset, jotka ovat niin sairaita, että keksivät kaiken maailman ihme juttuja toisista ihmisistä pitäisi pistää vastaamaan kunnianloukkauksesta oikeudessa. Sillä tiedämmehän,että kun kerrotaan kaverille ja hän kertoo kaverilleen, niin juttu muuttuu, joka kerta yhä ihmeellisemmäksi ja kymmenennen ihmisen kohdalle siinä jutussa ei ole oikein, kuin ehkä nimi, jos sekään.
        Ketä jaksaa puhua kokoajan pahaa toisista ihmisistä kylä sellaisen ihmisen oma elämä on todella henkisesti köyhää. (katkeroitunut nainen,joka petti omassa avioliitossa koko ajan ja kaikkien kanssa on sairas) Tästä miehestä kulkevat puheet ovat 180 astetta totuudesta, sillä tämä mies on mitä kunniallisin ja ihanin ihminen mitä turun kaupungissa on ollut!
        Ei ole koskaan haukkunut edes omaa entistä vaimoaan vaikka olisi paljonkin syytä! Hän on aina kulkenut pää pystyssä ja kantanut omat surunsa itse syyttämättä siitä toisia! (hän kesti syövän, hän kesti masennuksen avioerostaan ja vaimonsa petturuudesta ja toivon, että hän kestää vielä tämänkin, ihmisten valheelliset ja perättömät jutut, ihmisten, jotka eivät koskaan ole edes tunteneet tätä hieno miestä!) Eikö tässä ole jo tarpeeksi taakkaa pistetty syyttömän Ihmisen päälle, kuka voi kestää kaikkea tätä valhetta, jota on levitetty tietoisesti hänen mustamaalaamisksi.

      • kiitos Virannomaiset
        Ilmoitukset lehteen kirjoitti:

        Kyllä seuraavissa vaaleissa näkyy, jollei tätä asiaa saada kuntoon!

        Kyllä minuakin askarruttaa tämä yli-Saunamäki vertaus, sillä Yli-Saunamäki pyöritti isoa kymmenien miljoonien systemaattista huijausta! Eikä joutunut linnaan!
        Tässä on vanhempi mies auttanut kilttiyttään, eikä ketään usko, Virolaista ja Viron Venäläistä, joka ei ole edes Suomen kansalainen, jotta nämä saavat töitä. ja Näiden heppujen yrityksen liikevaihto oli hädin tuskin sataatuhatta.
        Ja sitten kaikki on kaadettu, kuin laskiämpäri tämän kiltin miehen päälle.
        Onko tämä muka oikeudenmukaisuutta saatikka oikein.
        Syytön auttaja linnaan ja Syyllinen kiero Venäjän Virolainen ei syytettä! Näin Suomen viranomaiset auttavat Viron ja Suomen alamailmaa ja kaveria, joka on tunnettu rakennuksilta varastetun tavaran kauppias iltaisin!

      • korkeimmankädes
        urheilukaveri kirjoitti:

        Nyt on aika minunkin puhua.
        Tämä kaveri joka on täysin väärin ´perustein tuomittu,
        on erittäin älykäs (Mensan testien mukaan huippuja )
        lisäksi kaveri on aina ollut ystävällinen , miellyttävä ja jo aikoinaan kaikkien äitien toive vävy. Hän on lahjakas ja hyvin innovatiivinen.. Hänellä on kaikki ne ominaisuudet,että en ihmettele että kateutta on riittänyt ympäristössä, mutta kyllä tämä nyt meni todella yli!
        On helppo riistä ihminen arjesta ja työntää hänet selliin eikä päästä ottamaan YHTEYTTÄ OMAISIIN ja luvata niitä näitä ja kun on tällaisesta kaverista kysymys on hän uskonut poliisipäällikköä,on ilmeisesti puhunut lämpimikseen jotain ei kuranttia. Ja toinen on todennut että ei mihinkään voi luottaa ja nähnyt kaiken hetkellisesti mustana varsinkin kun vanha avioero oli vielä rasitteena.
        Sitten hyvät veljet päättivät antaa kunnon rangaistuksen että ei varmaan enää voi paremmin kuin me.

        Kyllä hän vielä näyttää, on hänet jenkeissä koulutettu ja hän oli jenkkiaikanaan asumassa Kiinassa, Vietnamissa ja Englannissa joissa hän teki töitä. Tuli Suomeen lastensa vuoksi, halusi antaa heille korkeantaso koulutuksen.
        Hän tointuu, kun vain saa sulatettua tämän vääryyden, jonka Kateelliset ovat syöttäneet.
        Mutta se on varma että hän muistaa kaikki, jotka tähän ovat sekantuneet eikä varmaan muuta kuin kännä selkänsä.
        Hän on niin iso IHMINEN, että harvoin tapaa niin hienoa.

      • toinen loosista
        loositar kirjoitti:

        Kyllä myös tästä vanhemmasta miehestä levitetyt täysin perättömät jutut pitäisi katkaista ja oikeudessa tuomita sonnan puhuujat. turkulaisessa naisloosissa on puhuttu tämän miehen ex-vaimon toimesta täysin käsittämättömiä juttuja, joissa ei ole totuuden häivääkään. Ja on ilmeistä, että tämä ex- vaimo on henkisesti hyvin sairas, että jaksaa panetella entistä miestään, joka koulutti lapset hyvin ja antoi korkean elintason perheelleen ja jätti hänelle asunnot ja tavarat lähtiessään ja oli siihen asti mitä parhain perheenisä kunnes löysi vaimonsa omasta aviovuoteesta toisen miehen kanssa, joka kyllä oli tälle miehellekin tuttu. Kyllä tällaiset ihmiset, jotka ovat niin sairaita, että keksivät kaiken maailman ihme juttuja toisista ihmisistä pitäisi pistää vastaamaan kunnianloukkauksesta oikeudessa. Sillä tiedämmehän,että kun kerrotaan kaverille ja hän kertoo kaverilleen, niin juttu muuttuu, joka kerta yhä ihmeellisemmäksi ja kymmenennen ihmisen kohdalle siinä jutussa ei ole oikein, kuin ehkä nimi, jos sekään.
        Ketä jaksaa puhua kokoajan pahaa toisista ihmisistä kylä sellaisen ihmisen oma elämä on todella henkisesti köyhää. (katkeroitunut nainen,joka petti omassa avioliitossa koko ajan ja kaikkien kanssa on sairas) Tästä miehestä kulkevat puheet ovat 180 astetta totuudesta, sillä tämä mies on mitä kunniallisin ja ihanin ihminen mitä turun kaupungissa on ollut!
        Ei ole koskaan haukkunut edes omaa entistä vaimoaan vaikka olisi paljonkin syytä! Hän on aina kulkenut pää pystyssä ja kantanut omat surunsa itse syyttämättä siitä toisia! (hän kesti syövän, hän kesti masennuksen avioerostaan ja vaimonsa petturuudesta ja toivon, että hän kestää vielä tämänkin, ihmisten valheelliset ja perättömät jutut, ihmisten, jotka eivät koskaan ole edes tunteneet tätä hieno miestä!) Eikö tässä ole jo tarpeeksi taakkaa pistetty syyttömän Ihmisen päälle, kuka voi kestää kaikkea tätä valhetta, jota on levitetty tietoisesti hänen mustamaalaamisksi.

        Kyllä olen samaa miettinyt loositar olen myös loosista mutta en ole ollut täysin varma, mutta nyt kun kirjoitat, niin tulin kyllä samaan lopputulokseen, että jutut ovat liian lennokaita ei ne voi olla totta.
        Kyllä me ihmiset olemme tyhmiä, kun rupeamme uskomaan kaikki ihmeen juttuja ajattelematta toisen motivaatiota puhua pahaa toisesta ihmisistä, jota emme ole edes koskaan tavanneet saatikka tunteneet.
        Mutta kyllä tämä mustamaalaus tätä ihmistä kohtaan on ollut hirvittävää ja kaiken ihmellisintä tässä on se, että ihmiset ovat lähteneet siihen mukaan ja lisänneet siihen lisää omiaan.
        Olen samaa mieltä, että nämä suurimmat jutun levittäjä ovat kateuden lisäksi sairaita, ehkä todella sairaita.

      • kansanliike
        Suomen oikeusvalta? kirjoitti:

        No niin jos asia on näin niin kyllä koko Suomen Oikeuslaitos pitäisi viedä johonkin kansainväliseen tuomioistuimeen ja Suomen Oikeuslaitoikselle antaa kunnon tuomio ja kaveri linnasta pois ja heti ja asia uuteen käsittelyyn!

        Hej Pauliina Koskelo missä on oikeus ja kohtuus!

        Seuraaviin Eduskuntavaaleihin mennessä perustettava kansanliike, että ne ministerit jotka eivät hoida kansalaisten asioita, kuten Heidän kuuluu sillä kansa on heidät valinnut .
        Ei enää valita Eduskuntaan!

      • ikävä tunne
        kiitos Virannomaiset kirjoitti:

        Kyllä minuakin askarruttaa tämä yli-Saunamäki vertaus, sillä Yli-Saunamäki pyöritti isoa kymmenien miljoonien systemaattista huijausta! Eikä joutunut linnaan!
        Tässä on vanhempi mies auttanut kilttiyttään, eikä ketään usko, Virolaista ja Viron Venäläistä, joka ei ole edes Suomen kansalainen, jotta nämä saavat töitä. ja Näiden heppujen yrityksen liikevaihto oli hädin tuskin sataatuhatta.
        Ja sitten kaikki on kaadettu, kuin laskiämpäri tämän kiltin miehen päälle.
        Onko tämä muka oikeudenmukaisuutta saatikka oikein.
        Syytön auttaja linnaan ja Syyllinen kiero Venäjän Virolainen ei syytettä! Näin Suomen viranomaiset auttavat Viron ja Suomen alamailmaa ja kaveria, joka on tunnettu rakennuksilta varastetun tavaran kauppias iltaisin!

        Kyllä Yli-Saunamäki kuului hyvävelikerhoihin ja tunsi valtavan määrän päättäjiä, siksi ei saanut kymmenien miljoonien systemaattisesta huijauksesta juuri mitään eikä joutunut Linnaan!
        Tämä kaveri ei näköjään kuulunut hyvävelikerhoihin vaan oli koko ikänsä kyennyt elämään hyvin ilman hyväveli pönkitystä, koska luotti itseensä ja tiesi että on älykäs, pärjää kyllä, paitsi tällaisessa ajojahdissa jossa syylistä ei näköjään edes syytetty, että saatiin haluttu uhri. Eikä näköjään saanut hakea kunnon asianajajaa.
        Suorastaan kammottavaa ja säälittävää kaverin kannalta.

      • TodellinenAsianajaja
        urheilukaveri kirjoitti:

        Nyt on aika minunkin puhua.
        Tämä kaveri joka on täysin väärin ´perustein tuomittu,
        on erittäin älykäs (Mensan testien mukaan huippuja )
        lisäksi kaveri on aina ollut ystävällinen , miellyttävä ja jo aikoinaan kaikkien äitien toive vävy. Hän on lahjakas ja hyvin innovatiivinen.. Hänellä on kaikki ne ominaisuudet,että en ihmettele että kateutta on riittänyt ympäristössä, mutta kyllä tämä nyt meni todella yli!
        On helppo riistä ihminen arjesta ja työntää hänet selliin eikä päästä ottamaan YHTEYTTÄ OMAISIIN ja luvata niitä näitä ja kun on tällaisesta kaverista kysymys on hän uskonut poliisipäällikköä,on ilmeisesti puhunut lämpimikseen jotain ei kuranttia. Ja toinen on todennut että ei mihinkään voi luottaa ja nähnyt kaiken hetkellisesti mustana varsinkin kun vanha avioero oli vielä rasitteena.
        Sitten hyvät veljet päättivät antaa kunnon rangaistuksen että ei varmaan enää voi paremmin kuin me.

        Miksi Poliisi saa rikkoa lakia näin räikeästi?-
        Poliisia ei valvo ketään, muuta kuin toinen poliisi!

        Kun ollaan kuulustelutilanteessa ei yleensä ihmisellä ole valmiina sovittuna ketään huippu asianajajaa, että kun ja jos joudun kuulusteluun niin olet heti käytettävissä! Tämähän jo osoittaisi, että on syyllinen johonkin, jos näin olisi!

        Huippu asianajajalla on kiire eikä hän yleensä ehdi tällä sekunnilla poliisilaitokselle kuulustelua valvomaan kun soitetaan ellei ole etukäteen sovittu?!

        Tämän vuoksi suurin osa kuulusteltavissa saa ja joutuvat ottamaan sellaisen juristin, joka ei todellisuudessa aja heidän etujaan vaan veloittavat valtiolta sen maksun minkä saavat.

        Ja tällöin täyttyy se lain kohta, että sinullahan oli juristi valvomassa sinun etujasi ja tämä on pelkkää hölyn pölyä!

        Tässä on yksi niistä kohdista joita poliisi ja syyttäjä käyttävät kuulusteltavan ja ehkä myöhemmin syytetyn päänmenoksi!

        Tämä ei ole tasapuolista ja tässä ei toteudu yhdenmukaisuus lain edessä! (eli ne joilla on valmiina sovittuna juristi niin voidaan sanoa, että osasivat odottaa kuulustelua eli ovat syyllisiä ja ne joilla ei ole ovat ehkä syyttömiä, kun ei ole sovittuna juristia).
        Poliisi käyttää systemaattisesti tätä hyväkseen ja tavallisen ihmisen turmioksi!
        Ja näin ei saisi olla eikä näin pitäisi oikeusvaltiossa menetellä!
        Tässä kohtaa jenkki systeemi takaa oikeudenmukaisemman kohtelun ihmiselle, sillä poliisin ennen pidätystä pitää näyttää toteen missä asiassa syytetään ja miksi! Jolloin ihminen voi hakea juristin itselleen, sellaisen kun haluaa.

        Eikä niin kuin Suomessa joutuu tyytymään "ns poliisien huonoihin tuomareihin, jotka eivät aja kuulusteltavan etua vaan ovat huoneessa ja laskuttavat valtiota ja näin toteutuu ns. oikeus nykyään.(näitä huonoja juristeja on jotka eläävät pelkästään tällä)
        Eli heti alkuun todelliset rötöstelijät, joilla jo on heti sovittuna huippu tuomari pärjäävät paremmin ja ne tavalliset ihmiset kuten tässä jossa kaveri ei edes ymmärrä, että on tehnyt mitään laitonta, kuten ei ilmeisesti olekkaan, ei ollut varautunut pidätykseen ja kuulusteluun eikä juristiin, mutta tämän myllytyksen seurauksena hänestä tehtiin syyllinen!
        Jos tällä kaverilla olisi ollut kunnon asianajaja hän olisi täysin syytön ja syyllisiä olisivat ilmeisesti AK. Viron Venäläinen ja hänen kaverinsa ja Kirjanpitäjä. Sitten on oma lukunsa Poliisipäällikön virheet ja tämä ns. ajojahti?

      • Maija Seinäjoelta
        TodellinenAsianajaja kirjoitti:

        Kiitos Todellinen Asianajaja kun kerroit miten asia on.

        Tämähän osoittaa sen, että tässäkään ei ole tapahtunut asioita oikein .

      • kohtuullisuudentaju
        Järjetön tuomio kirjoitti:

        Kyllä on täysin väärin, että Yli-Saunamäki ei saanut edes ehdotonta vankeutta vaikka teki täysin systemaattista huijausta kymmenillä miljoonilla!? Yli-Saunamäki pyöritti kymmenien miljoonien yritystoimintaa.
        Ja Tämä mies hommasi töitä pienelle yritykselle, jonka koko liikevaihto oli runsaan satatuhatta.
        Ja tämä ihminen, joka auttoi virolaista kaveria sai päällensä ehdottoman vankeustuomion, jostain sadasta tuhannesta?
        Ja kun asiaa katsoo on hän syytön ja Virolais-Venäläinen syyllinen, jota ei edes syytetty?
        Missä Oikeus?
        Onko tässä maassa näin suuri korruptoituneisuus, että kun oikeita tahoja korruptoidaan, niin syytön pistetään linnaan, eikä häntä edes kuunnella eikä uskota?
        Eihän ihminen, joka ei ole missään yrityksen hallituksessa eikä toimitusjohtajana voi olla Syyllinen, eihän hän ole ilmoittanut Verottajalle mitään eikä hakenut kirjanpitäjää miten hän voi silloin vastata toisen /toisten ihmisten yrityksestä.?
        Käsitykseni mukaan ne tai hän, joka omistaa määräysvallan on velvoitettu hoitamaan ja katsomaan, että yritystä hoidetaan kunnolla ei ulkopuolinen!

        Sisäministeri Päivi Räsäsen kannattaisi hoitaa tämä asia kuntoon niin löytyisi varmasti lukemattomia puoltoääniä jatkon kokouksissa.

      • jo on aikoja
        eläke juristi kirjoitti:

        On mielenkiintoista kuulla, kun poliisipäällikkö joutuu oikeuteen puhumaan ranskaa ja tämä syytön, joka nyt on syyllinen muka, tulee puhumaan sujuvaa ranskaa niin nähdään voimasuhteet toisinpäin heti kielellisesti ja faktat puhuvat tämän Suomessa tuomitun puolesta, niin että hän on syytön.
        Ei mikään kansainvälinen rikoslaki kiellä auttamasta, eikä sitä ole määritelty rikokseksi, muuta kuin näköjään Turussa.

        Kyllä Turussa saa Auttamisesta neljä vuotta linnaa!?

        Helsingin Hovioikeudessa Klaukkalan Lapsien surmaamisesta
        neljä vuotta linnaa?!

        Suomessa on kaikki hyvin, onko tämä maa järjettömien tuomareiden temmellyskenttä ! < mitään omaa tuntoa ei tuomareilla.

        Syytön auttaja linnaan ja Lapsisurmaaja samaksi ajaksi linnaan.

      • Kohtuullisuus kaikes
        jo on aikoja kirjoitti:

        Kyllä Turussa saa Auttamisesta neljä vuotta linnaa!?

        Helsingin Hovioikeudessa Klaukkalan Lapsien surmaamisesta
        neljä vuotta linnaa?!

        Suomessa on kaikki hyvin, onko tämä maa järjettömien tuomareiden temmellyskenttä ! < mitään omaa tuntoa ei tuomareilla.

        Syytön auttaja linnaan ja Lapsisurmaaja samaksi ajaksi linnaan.

        Tämä Klaukkalan lasten surmaaminen on hyvä esimerkki kuinka väärä tämä vanhan miehen tuomio on auttamisesta!

        Kun Turussa saa Auttaja linnaa yhtä paljon kun Klaukkalalainen kahden ihmisen surmaamisesta!

        Ja Suomi on oikeusvaltio, kaikilla samat mahdollisuudet!

      • sielun sivistys
        Kohtuullisuus kaikes kirjoitti:

        Tämä Klaukkalan lasten surmaaminen on hyvä esimerkki kuinka väärä tämä vanhan miehen tuomio on auttamisesta!

        Kun Turussa saa Auttaja linnaa yhtä paljon kun Klaukkalalainen kahden ihmisen surmaamisesta!

        Ja Suomi on oikeusvaltio, kaikilla samat mahdollisuudet!

        Tämä Klaukkalan kahden ihmisen surma osoittaa, että tämän vanhan sairaan miehen tuomio on täysin väärä, sillä kyllä kahden ihmisen surmasta saatu neljän vuoden tuomio pitäisi olla esimerkki siitä, että kun tämä vanha mies ei ole mitään pahaa tehnyt kellekkään niin ei hänen tuomionsa voi olla sama kun Klaukkalan surmaajalla!

        Oikeuslaitos toimikaa nopeasti!

    • tiedän

      Polisi käyttää tässä maassa liian suurta valtaa,koska kukaan ei valvo todellisuudessa Poliisia, lisäksi Poliisi on lahjoittavissa. Ja Poliisi pelkää venäläisiä ja virolaisia. Oikeuslaitoksen pitäisi olla täysin erillään Poliisista vaan ei ole ja tässä tapahtuu suuri virhe, muunmuoassa.

      • työnsä tehnyt

        tämä on suuri puute meidän maassamme ja coctailpuheissa kaikki puhuvat kauniisti yhdenmukaisuudesta ja oikeusvaltiosta, mutta sitten tapaphtuu tällaisia oikeusmurhia joita ei missään nimessä saisi koskaan tapahtua.
        Kyllä oikeudellakin pitäisi olla vastuunsa mitä tekevät ja julistavat ei ole oikein että syyttömät kärsii.

        Kuinka voi olla mahdollista, että jostain sadastatuhannesta verovelasta joutuu linnaan eihän niin saisi taphtua koskaan; sehän voitaisiin hoitaa vaikka pitkällä maksusuunnitelmalla.

        Kuka vastaa jos tämä ihminen tappaa itsensä vankeudessa tuskin oikeuden tuomarit tai syyttäjä tai poliisi! Herätkään nyt Suomen Oikeusoppineet!!!!!

        Ennen oli Herrastuomarit makunnissa ne tunsivat jokaisen kyläläisen ja kykenivat katsomaan kokonaisuutta ja tämäntakia tekemään oikeudenmukaisia tuomioita, siksi heitä kunnioitettiin. Et tällaiset tuomarit kaipaa edes tuomarin arvoa.

        Ja kuten täällä on tullut ilmi miten on mahdollista, että esim. Yli-Saunamäkik sai suhteessa paljon pienemmän tuomion ja pääsi vielä vapaalle, kun oli sairas eikö tämä ihminen ole sairas, jos hän on yrittänyt itsemurhaa, kuinkamonta itsemurhaa Yli-Saunamäki on yrittänyt?

      • Auttaja ovat ystäviä
        työnsä tehnyt kirjoitti:

        Tämä on kyllä hyvä Kysymys miten Yli-Saunamäki sai suhteessa paljon pienemmän tuomion kuin tämä ihminen joka näköjään ei ole ainakaan syyllinen mihinkään suureen.

        Vaan auttoi ihmisiä eikä ollut minkään yrityksen Hallituksessa eikä Toimitusjohtajana missään Yrityksessä silti hänet tuomittiin ei yritysten hallituksen jäseniä eikä toimitusjohtajia?

        Hei katsokaa peiliin ja piirtäkää otsaan olen sika Tuomari.

    • miram543
      • ystävä

        Auttajat ovat ystäviä ei rikollisia.

    • Ostetaanko?

      Olisikohan niin, että sitä oikeutta täytyy ostaa?
      Kerrotaan kovin kalliiksi tulevan niiden oikeudenkäyntien.

      • taxikuski

        Olet oikeassa ensin ihmiseltä poliisi ja syyttäjä pistävät ihmisen tilit käyttökieltoon ja sitten ottavat kuulusteluun ja kun ihmiknen tarvitsee asianajajaa niin eihän hänellä ole rahaa käyttää kun kaikki on pistetty hukkaamiskikeltoon!

      • voi voi faan
        taxikuski kirjoitti:

        Olet oikeassa ensin ihmiseltä poliisi ja syyttäjä pistävät ihmisen tilit käyttökieltoon ja sitten ottavat kuulusteluun ja kun ihmiknen tarvitsee asianajajaa niin eihän hänellä ole rahaa käyttää kun kaikki on pistetty hukkaamiskikeltoon!

        Joo vaikeaa on sellistä neuvotella ja hakea kunnon asianajajaa ja kun tilit on kanissa niin rahaa ei juuri sillä hetkellä sellissä ole
        niin joutuu tyytymään "poliisien " asianajajiin ja muodollinen juridiikka täytyy, voi voi tätä Suomea.

      • sellin hoitaja
        voi voi faan kirjoitti:

        Joo vaikeaa on sellistä neuvotella ja hakea kunnon asianajajaa ja kun tilit on kanissa niin rahaa ei juuri sillä hetkellä sellissä ole
        niin joutuu tyytymään "poliisien " asianajajiin ja muodollinen juridiikka täytyy, voi voi tätä Suomea.

        Totta puhut voi voi, näin se menee vaikeaa on soittaa sellistä kun ei ole puhelinta!
        Vielä vaikeampaa on valita asianajajaa siinä, ei puhelinta, ei rahaa, kun ovat kanissa, ei yhteyttä omaisiin!
        Oikeus Valtio ha haa..........

      • ex-sellin hoitaja
        sellin hoitaja kirjoitti:

        Totta puhut voi voi, näin se menee vaikeaa on soittaa sellistä kun ei ole puhelinta!
        Vielä vaikeampaa on valita asianajajaa siinä, ei puhelinta, ei rahaa, kun ovat kanissa, ei yhteyttä omaisiin!
        Oikeus Valtio ha haa..........

        Ihmettelen mistä kuullusteltava sai sellissä kynän, sillä siellä ei ole kynää, eikä mitään millä voi vahingoittaa itseään vai oliko kynä poliisipäällikön, joka petti lupauksillaan kuullusteltavan?

      • Ambulanssinkuski
        ex-sellin hoitaja kirjoitti:

        Ihmettelen mistä kuullusteltava sai sellissä kynän, sillä siellä ei ole kynää, eikä mitään millä voi vahingoittaa itseään vai oliko kynä poliisipäällikön, joka petti lupauksillaan kuullusteltavan?

        ex-sellinhoitaja hyvä pointti pitäisi selvittää

      • ex poliisi
        Ambulanssinkuski kirjoitti:

        ex-sellinhoitaja hyvä pointti pitäisi selvittää

        Kyllä, sellissä ei pitäisi olla kyniä ei ainakaan poliisilaitoksen kynää?!

        Kenen kynä oli, tutkittava!

    • pohjan äijä

      Tämä tuntuu valtavalta vääryydeltä ja täysin käsittämätömältä että länsimaisessa oikeusvaltiossa nitä voi sattua ja näköjään sattuu.

      Missä on koreimmat oikeusoppineet ja miksi ei tähän puututa, vaan annetaan tapahtua, ei vanhaa sairasta ihmistä tule vankilassa pitää on varmaan järkevämpiäkin muotoja hoitaa tämänlainen asia,
      mutta ensin uusi oikeuskäsittely Helsinkiin ja kaverille kunnon asianajaja.

      • 5+20

        Milloin Suomi on ollut länsimainen oikeusvaltio?

      • Laillisuuden Lakko

        Perustetaan Kansanliike Syytön Vanhempi mies Vapaaksi ja Uusi tutkinta heti!
        Koko Suomi Päiväksi Lakkoon kerran viikossa niin kauan että tämä mies on vapaa!

    • doudou

      Ei kaikkia huomiohakuisuudesta tehtyjä "itsemurhayrityksiä" voida niin vakavasti ottaa. Jos se estäisi kuulustelut ja vangittuna pitämisen niin porukkahan tekisi niitä "yrityksiä" poliisivankilassa jatkuvasti.

      • stadin kundi

        Kuule poliisi "doudou" ei kukaan lyö kynää ranteistaan läpi huvikseen!
        Näytä pystytkö siihen???

        Kannattaisi katsoa peiliin ja todeta että olet tyhmä et edes tajua otaa opiksesi vaan jatkat tuota poliisien sontaa ja oikeutusta, jonka itsellenne olette ottaneet sillä ei ole lain kanssa mitään tekemistä.

      • doudou
        stadin kundi kirjoitti:

        Joo, mielestäni itsemurhayritys (vaikka olisi tosissaan tehty) ei ole mikään syy siihen että epäilty pitäisi saada jotain erityiskohtelua. Ei poliisi voi kaikkia suisidaalisia ihmisiä vapauttaa. Mitä siitäkin tulisi?

      • Kirjaston hoitaja
        doudou kirjoitti:

        Poliisi "doudou"
        katso nyt omia typeriä kirjoituksiasi.

        Hej olet täysin sivistymätön tyyppi!

        Sinun kaltaisesi eivät saisi tehdä muuta kuin mennä pellolle sontaa luomaan!

      • sivistys
        doudou kirjoitti:

        Joo, mielestäni itsemurhayritys (vaikka olisi tosissaan tehty) ei ole mikään syy siihen että epäilty pitäisi saada jotain erityiskohtelua. Ei poliisi voi kaikkia suisidaalisia ihmisiä vapauttaa. Mitä siitäkin tulisi?

        tutustu Esitutkintalakiin!

        ja ellet osaa lukea kysy joltain ja ellette yhdessä ymmrrä kysy vaikka taxikuskilta!

      • Tyttö vantaalta
        sivistys kirjoitti:

        tutustu Esitutkintalakiin!

        ja ellet osaa lukea kysy joltain ja ellette yhdessä ymmrrä kysy vaikka taxikuskilta!

        Sivistys
        Hyvä , jos poliisien tietotaito on tuolla tasolla kun doudoun niin en yhtään ihmettele vaikka mitä täällä tapahtuu kun ´raukat ovat niin tyhmiä, että ihan hirvittää, dou dou.

      • doudou
        Tyttö vantaalta kirjoitti:

        Sivistys
        Hyvä , jos poliisien tietotaito on tuolla tasolla kun doudoun niin en yhtään ihmettele vaikka mitä täällä tapahtuu kun ´raukat ovat niin tyhmiä, että ihan hirvittää, dou dou.

        Parempi oikeastaan jos poliisivankilassa olevan itsemurha onnistuu. Säästää reilusti yhteiskunnan varoja kun ei tarvitse järjestää oikeudenkäyntiä tai säilyttää häntä vankilassa.

      • Tyttö Vantaalta

        Doudou poliisi osoitat kuinka tyhmä olet et läpäisisi mitään älykkyys testiä ja sivistystä sinulle ei ole tullut tippaakaan
        Toivon että hirtät itsesi olet täysin sairas!!!

      • Vuorisaarna
        stadin kundi kirjoitti:

        Kuule poliisi "doudou" ei kukaan lyö kynää ranteistaan läpi huvikseen!
        Näytä pystytkö siihen???

        Kannattaisi katsoa peiliin ja todeta että olet tyhmä et edes tajua otaa opiksesi vaan jatkat tuota poliisien sontaa ja oikeutusta, jonka itsellenne olette ottaneet sillä ei ole lain kanssa mitään tekemistä.

        Kyllä Hyvävelikerhot ja niiden jäsenet pitäisi syrjäyttä tuomioistuimista!!!!!!
        Tässäkin tulee mieleen vain hyvävelikerhot ja syytön ihminen, joka on aina pärjännyt ilman hyvävelikerho, että vaikka hän on lahjakas niin ei varmaan enään nouse ja meillä hyvävelikerholaisilla menee paremmin.
        Kateus, Katkeruus, ja Siunaamattomuus ovat Suomessa vallalla.
        Hävetkää Kaikki! Hyi.

      • Oksettava tuomio
        Vuorisaarna kirjoitti:

        Kyllä Hyvävelikerhot ja niiden jäsenet pitäisi syrjäyttä tuomioistuimista!!!!!!
        Tässäkin tulee mieleen vain hyvävelikerhot ja syytön ihminen, joka on aina pärjännyt ilman hyvävelikerho, että vaikka hän on lahjakas niin ei varmaan enään nouse ja meillä hyvävelikerholaisilla menee paremmin.
        Kateus, Katkeruus, ja Siunaamattomuus ovat Suomessa vallalla.
        Hävetkää Kaikki! Hyi.

        Kyllä olen samaa mieltä ilmeisesti kiltti avulias ja hyvin lahjakas mies on passitettu vankeuteen täysin eriskummallisin perustein ja syyttömät ovat vapaalla.

    • kiitty

      Stadin kundi

      Olet tasaan oikeassa kyllä Poliisienki pitöisi lakia noudatta eikä vandalismia eikä terroritetkoja!

      • asiaa suomalaisilta

        ihmetyttää että ihmisoikeusjärjestöt käyvät valtaamassa laivoja ulkomailla, mutta kotimaan ihmisoikeudet ovat täysin retuperällä!!

    • tytti stadista

      Poliisit hirteen!

    • psykoloogi

      DOUDOUN tapainen yksilö pitäisi passitta pakkohoitoon psykiatriselle välittömästi hänen mielipiteensä eivät kuulu ihmiselle.

    • terapeutti

      Psykoloogi
      Olen samaa mieltä kanssasi

      Kyllä joku järki poliseillakin pitäsi olla.

    • doudou

      Mistä olette saaneet päähänne että olisin poliisi?

      • Tyttö Vantaalta

        Puhut kuin poliisit ja olet tyhmä!

        Mene kuule heti Psykiatrian Poliklinikalle ja kerro mitä olet kirjoittanut ei muuta .

    • jätkä satamasta

      kyllä Suomen oikeuslaitos ja syyttäjälaitos pitäisi saneerata välittömästi ja kovalla kädellä.

      Kyllä oikeudenmukaaisuus on tärkeintä pilkunnussijat voivat poistua.

      • aamen

        Auta meitä Suomalaisia jotka tuomitsemme syyttömän naapurimme vankeutee!

    • 33 a 33

      Itsemurhayrityksestä tulisi ihminen ruoskia, ja sen onnistuessa haudattava häpeällisesti kirkkomaan ulkopuolelle.

    • mummo kokkolasta

      Hej Oikeusministeri missä olet herää!

      • Helppp

        Missä on IHMISOIKEUDEN puolustajat!

        Ihmisoikeusviranomainen! Haloo!!!!

      • Sannaleena

        Oikeus Ministeri ei ole kiinnostunut, kuin tittelistään hän ei tavallisen ihmiseen kohdistuvista laittomuuksista ole kiinnostunut

    • Kohtuudenjulistaja

      On Oikeusministeriä on Sisäasiainministeriä on Korkeimman Oikeuden Presidentti

      Silti tapahtuu tällaisia ylilyöntejä?

      Herätkää ja Toimikaa!

      (hävetkää ja lukekaa Vuorisaarna ja eläkää sen mukaan)

      • mattimäättä

        Jos Sisäasiainministeri olisi kiinnostunut kuten Kristillisen ihmisen pitäisi, ei tällaista tuomiota koskaan pistettäisi täytäntöön.
        Samoin on laita Korkeimman Oikeuden Presidentin kanssa ei hän ole kiinnostunut Suomalaisista ja heidän Laillisista tuomioistaan, jos olisi olisi tämä asia jo käsitelty ja kaveri olisi vapaa ja odottaisi uutta käsittelyä kuten pitäisi.

    • kokemusta

      Suomessakin köyhän ainut oikeus on armeliaisuus, sitä joko saa tai sitten ei.ja poliisi ja syyttäjä tekevät keskenään ihan mitä lystää ja syynä on verkoistoituminen joka takaa ylenykset.kun ihmisiä saadaan syyliseksi rikoksiin joita ei edes välttämättä ole..
      -eduskunan oikeusasimiehelle kuuluisi valvoa noita perkeileitä.ja pah.eipä valvo.näin ollen koko edukunan eoa.instituutio pitäsi saneerata samoin kuin poliisihallituskin.joka suo valtuuksia jatkaa rikollista toimintaa ammmattimaisesti..kuten esimerkit osoittaa..
      -ulos pääsyä tavis kansalaisella ei ole..
      -valtakunan syyttäjän virastokin on läpeensä mätä instituutio joka suojelee virkarikosten tekijöitä ja oikeuslaitos on riippumaton joka takaa riittävän suojan tehdä jatkossakinb rikoksia...

    • Tutkija Kauniaisista

      Kiitos pastori.
      Teen osittain työkseni tutkimalla räikeimpiä virannomaisten virheitä ja rikkomuksia, jotka lähetän kaksikertaa vuodessa EU:n alaiselle eri maista tällaisia tapauksia tutkivalle komitealle.
      Tätä olen tutkinut ja tämä lähtee nyt tänään Eu -virastolle ainoastaan faktoina, joita olen kerännyt Sairaalan, oikeuden ja haastattelujen pohjalta:
      -Kotietsintä joka on jo EU:n tiedossa ja josta on jo tullut päätös uhrin hyväksi.
      -Ylimitoitettu kuulustelu ja sen erittäin kovat otteet, jonka alkuvaiheessa on tapahtunut jotain mitä en ole pystynyt täysin selvittämään miksi vanhempi mies meni lyömään poliisivankilassa kuulakärkikynän läpi molempien ranteiden.
      Poliisien selitys että löi huvikseen (kuka pystyy huvikseen lyömään omista ranteistaan läpi kuulakärkikynän, ei ollenkaan uskottava) Kyseinen vanhempi nais kirurgi, joka tikkasi vanhemman miehen oli ollut kauhuissaan ja muisti että hän oli miehen nähtyään ja tämän kanssa hetken toimenpidehuoneessa juteltuaan sanonut miehelle, että tämä on järkyttävää miten poliisi voi toimia niin, että ihminen ajautuu tähän vaihtoehtoon.

      Esitututkintalain rikkominen, eikä ole ollenkaan välitetty itsemurhayrityksestä vaan on jatkettu suoraan kuulusteluja ja pahennettu pidätetyn selli olotilaa. Olisi pitänyt heti lopettaa kuulustelu ja jättää potilas sairaalaan ja tarkistaa ensin hänen kuntonsa ja antaa parantua ja rauhoittua ennen kuulustelujen jatkumista, kuulusteltava täysin puolustuskyvytön polisin väitteille henkisesti tuona aikana.

      Poliisi päällikön valehtelu, kun pidätystä oli jatkettu viikko toisensa perään poliisi oli väittänyt, että vanhempi henkilö voi lähteä karkuun tai he eivät tiedä missä hän oleskelee.
      Kotietsintä osattiin tehdä ja mies pidättää entisen tyttöystävän asunnosta ja tiedettiin, että henkilöllä ei ole passia ja pankkitilit oli pistetty kiinni. Miten sellainen henkilö lähtee pois ja muka ei tiedetty vaikka oli seurattu ko. henkilön puhelinliikennettä jo yli kaksikuukautta.

      Ulosottovirasto julisti erään irtaimen esineen takavarikkoon koska luuli, että ko.henkilö muka omisti sen. Vaikka ko. esine ei koskaan ole ollut ko. henkilön omistuksessa ja ko. esine on täysin ulkopuolisen henkilön omaisuutta. Erittäin törkeää tälle ulkopuoliselle henkilölle. Ja suurta huolimattomuutta, että tehdään toimenpiteitä, jonkun juttujen perusteella, ja näin pelkkien oletuksien pohjalta.

      Ihmisoikeusrikkomuksia useampia prosessin aikana ja heti kuulustelujen alkuvaiheessa pyysi vanhempi syytetty henkilö, että hän pyytää ihmisoikeuslain nojalla, että poliisi tutkii ketä palkkasi virolaiset työntekijät ja toi heidät maahan ja maksoi heille töölöössä palkat. Näin ei kuitenkaan näköjään ole tapahtunut ja maksoiko A.K:n yritys kuten oli luvannut Virolaisten työntekijöiden verot ja maksoiko ko. Yritys alvit ja verot ja vakuutukset. Näinkään ei näköjään ole tapahtunut.
      Poliisi löi laimin jo tutkinnan alkuvaiheessa hyvin ratkaisevat asiat vaikka syytetty vanhempi mies niitä pyysi tutkimaan.

      Osoituksena että Viron Venäläistä A.K.ta, ei koskaan syytetty mistään vaikka yritys oli hänen ja hän itse oli verottajalle täyttänyt kaavakkeen ja he olivat kaverinsa kanssa hakeneet tilitoimiston ja kirjoittaneet alle tilitoimisto sopimuksen. Ja hän oli hakenut toistakymmentä myöhemmin luku lisääntyi työntekijöitä Suomeen eli palkannut heidät ja myöhemmin maksoi palkat käteen ja oli luvannut maksaa heidän veronsa, mutta ilmeisesti ei maksanut kenenkään veroja ei miesten eikä yrityksensä. Mutta tällä ei ollut mitään merkitystä poliisin ja syyttäjä mielestä, Ja yllättävää oli sekin että Verottajan edustaja istui oikeussalissa koko oikeuden ajan eikä kiinnittänyt mitään huomiota verojen maksamattomuuteen tai tutkimattomuuteen mielestäni tämä osoitti ko. virannomaisilta erittäin röyhkeää asennetta ja lain ja kunnollisen tutkinnan erittäin suurta laiminlyömistä.

      Syyttäjän heikko keskittyminen asiaan, etten sanoisi suurta välinpitämättömyytä, lähteä syyttämään asiaa, joka olisi jokaisen ammattilaisen pitänyt nähdä, että asiaa ei ollut tutkittu kuin pieneltä osaltaan
      Oikeus antoi tuomion 4v. linnaa ja korvattava 150 000:- alveja, jotka olivat kahdelta yritykseltä.

      Lisäksi tämän oikeuden käynnin jälkeen tähän asiaan toisen yrityksen tilitoimiston pitäjä ja kirjanpitäjä sai tuomion vilpillisestä ja kirjanpito ja verolakeja rikkovasta toiminnasta tämän toisen yrityksen osalta. Kuitenkin tämä vanhempi mies edellen yhtenä tuomion kohtana sai tuomion kirjanpitorikoksesta saman kirjanpidon osalta mistä tämä kirjanpitäjä sai jo tuomio. Miten tämä vanhempi mies olisi voinut enää hoitaa kirjapito asian, jos kirjanpitäjä oli vilpillinen ja huolimaton.

      • Miesten Ryhtiliike

        Korkein Oikeus
        Pauliine Koekelo toimi!!!

      • Suomen "oikeuslaitos" ja Suomen "laki" ei kestä kansainvälisten tuomioistuinten tarkastelua, siksi ne oli LAHJOTTAVA !

        He 55/2007 saatiin läpi KANSANEDUSTAJILLE VALEHDELLEN ja sen seurauksena Suomi solmi "sopimuksen" : Suomi MAKSAA ja pitää Ruanda-"oikeudenkäynnin" ja Kansainvälinen rikostuomioistuin tulee TOIMIVALLATTOMAKSI Suomea koskevissa yksittäistapauksissa.

        Koska Suomen lainsäädäntötyö ja "oikeuslaitos" on täysin korruptoitunut piti Suomen LAHJOA Kansainvälinen rikostomioistuin.

        Lahjonta oli tarpeen myös koska Suomen PERUSTUSLAKI on mainipuloitu: PL 118 § ...Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset ...Syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

        Jos PL 118 § oli laitettu voimaan ILMAN Kansainvälisen rikostuomioistuimen lahontaa; KAIKKI PL 118 §:n mukaiset tapaukset olisivat menneet SUORAAN Kansainväliseen rikostuomioistuimeen käsiteltäväksi !

        Kaikki tämä sai alkunta EOA päätöksestä 876/2/05 ..."poliisilla ei ole oikeutta suorittaa esitutkintaa kansalaisen sille ilmoittamassa presidentin- ja ministerinvastuuasiassa."

        Tuon "kaltaisen" rikosilmoituksen tein 8.9. 2005 Porin polisiille; ja se lienee yhä "esitutkinnassa".

        Ainakin tapaus "seulottiin" pois käsittelystä "ihmisoikeustuomioistuimessa" 27.3. 2008 ( EIT 24221/06 ) ; lainsäädännöllinen lapsiin ja aviomiehiin kohdistettu ihmisoikeusloukkaus.

        Melenkiintosta tietoa on vime syksynä ja tänä talvena käynyt eduksunnan pöydällä: Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan raportti eduksunnalle: EIT siirtyy 1.1. 2014 yhden suomalaistuomarin seulontajärjestelmään ja Eduskunnan oikeusasiamiehen raportti eduskunnalle ( uusin ) ... EIT on jo vuodesta 2010 lukien ratkaissut SUURIMMAN OSAN tapauksista YHDEN tuomarin kokoonpanossa ...

        Tuo edelläkerrottu on JULKISTA tietoa; jota lehdet ei suostu tarkemmin julkistamaan !

      • Järjenkäyttö
        Miesten Ryhtiliike kirjoitti:

        Korkein Oikeus
        Pauliine Koekelo toimi!!!

        Tässähän on toimittu täysin oikeusvaltion periaatteita vaastaan.
        Ne Tuomarit jotka ovat tätä tuomioita olleet tekemässä pitäisi välittömästi erottaa.
        Erottaa pitäisi myös ammattitaidoton Syyttäjä ja Poliisipäällikkö!
        Miten Pauliine Koskelo voit enää istua tuolillasi kun tällaisia annat tapahtua.-Syyllistyt itsekkin lain väärän tulinnan käyttöön ja annat syyttömien kärsiä-
        Ei ne syyttömät riemuitse Teidän suurista titteleistänne vaan ne riemuitsisivat, jos vapauttaisitte heidät ja tutkisitte asiat välittömäsi. Tällaisissa asioissa ei saisi aikailla koska kärsimys silloin kun tiedät saaneesi väärän tuomion on todella suuri!

      • tutkintalijnjat ??

        Tässä taas yksi aukkopaikka tutkinnassa, miksi tukintalinjassa ei otettu ollenkaan huomioon kirjanpitäjän pätevyyttä?
        Miksi asia on käsitelty jälkeenpäin, kun ensin on tuomittu pääjutussa?
        Ja miksi ei kirjanpitäjä jutun jälkeen pienennetty syyllisen tuomiota kirjanpidon ja verotuksen osalta?
        Miksi Toimitusjohtaja ja Hallituksenjäsenet eivät muka olleet vastuussa mistään? Miksi ne ihmiset, jotka omistivat määräysvallan yrityksistä eivät joutuneet vastuuseen?
        (ne joilla on määräysvalta OY:ssä on myös vastuu Yrityksen hoidosta viimekädessä, ei ulkopuolisella).

      • Hannu Kuukkanen

        Tutkijalle on tässä alla olevassa linkissa aineisto yhteen läpimätään tapaukseen - vietäväksi EU komitealle, (jollet ole jo tähän sattunut aikaisemmin perehtymään).
        http://www.etelatuonti.fi/OIKEUS/hakemisto.html
        Varsinaiset tuomiot on tehty vastoin omistusoikeuden ilmaisevia dokumentteja ja asunto-osakeyhtiölakia. Hovioikeuden tuomio sisältää myös asiakirjaväärennöksen, eli yhtiöjärjestyksen teksti on muokattu päätöksen mukaiseksi. Alkuperäinen yhtiöjärjestys on aineistossa. Myös oikeusministeriössä kanne hylättiin virkamiestä painiostamalla. Virkamies on itse tunnustanut painostuksen ja väärän tuomion. Juttu on myös kertaalleen käsitelty EITissä MUTTA silloin tuomariston kokoonpanossa ei ollut kompetenssia ratkaista asiaa oikeuden mukaan. Tästäkin on oikeustieteen professorin kirje aineistossa.
        Syytön henkilö on tässäkin tapauksessa menettäny omaisuuttansa, terveytensä ja "roikkunut hirressä" yli 30 vuotta, hyvävelioikeuden tuomitsemana. Oikeusvalvonta on suojellut tuomareita ja peitellyt virkavirheet.

    • REWYUKI

      poliisi saa rikkoa lakia koska he itse omia rikoksiaan tutkivat.
      Suomen valtiolle on vakiintunut järjestelmä jossa valtio antaa rahansa mieluummin rikolliselle poliisille ja opportunistisille ja korruptoituneille poliitikoille joilla on yhteinen hyvävelikerho. Yksittäinen veronmaksaja on helisemässä kun valtio vie heiltä viimeisetkin mahdollisuudet olla tuottava kansalainen. Valtio itse tekee virheen josta tämä valtio tulee maksamaan kovan hinnan uhri määrän kasvaessa tarpeeksi suuriin lukuihin. Suuryritykset kiertävät lakeja hallitessaan poliitikkoja sekä virkamieskoneistoa.
      Suomessa ei tunneta ihmisoikeuksia niin kauan kuin ylikapitalistinen poliitikko myy itseään suurvaltioiden pelikentille.
      MIKSI KUKAAN MEISTÄ MAKSAA VEROJA VALTIOLLE JOKA EI TAKAA MEILLE PALVELUITA JOIHIN MEILLÄ ON VERONMAKSAJINA OIKEUS?
      TAVOITELKAA OMAA ETUANNE JA TUHOTKAA SUOMI JOTA AIKOINAAN ESIISÄMME HENGELLÄÄN PUOLUSTIVAT

      • P.ööllö

        Törmäsin ilmiöön jossa Suuri perheyritys kusetti ideat työntekijöiltään. nostattivat tehtaan tuotantoa välittämättä työntekijöiden ja kuluttajien turvallisuudesta.
        Kiusasivat törkeästi esimiesten johdolla muutamaa työntekijää ja kun asia tuli esiin he päättivät syyttää kiusattuja omista tekosistaan ja vielä suojelivat häiriintynyttä kiusaajaa joka pahoinpitelee ulkomailta tuomansa naiset.
        suuri yritys hallitsee myös työterveysjärjestelmää vaatien tietoja mitä heille ei tarvitse antaa. koska yksi teollisuus rypäs hallitsee yleensä kaupungin rahavirtaa ei heitä tulla koskaan tekosistaan syyttämään.

    • järjenkäyttö

      kyl Suomes pitäis oll sellainen systeemi , että jos tapahtuu vääryys tai sit epäillään tapahtuneen, niin se korajat het eikä ihmetellä!

      terveisin vaan lounais-Suomest

      • puoluetoon

        Kyllä tämän jutun osapuolet pitäisi hyllyttää ja kaverin kuuluis saada uusi oikeuden käsittely, rehellisen tutkinnan jälkeen.
        Siihen asti kaveri pois linnasta.
        Tuskin sinne edes kuuluu.
        Jos tähän on sekaantuneet hyvävelijärjestön ihmisiä pitäisi sellaiset/sellainen ihminen erottaa virastaan heti.

      • ei Erkki
        puoluetoon kirjoitti:

        Kyllä tämän jutun osapuolet pitäisi hyllyttää ja kaverin kuuluis saada uusi oikeuden käsittely, rehellisen tutkinnan jälkeen.
        Siihen asti kaveri pois linnasta.
        Tuskin sinne edes kuuluu.
        Jos tähän on sekaantuneet hyvävelijärjestön ihmisiä pitäisi sellaiset/sellainen ihminen erottaa virastaan heti.

        Hyvin erikoista on mielestäni tässä seuraavat asiat:

        -Miksi ei VirolaisVenäläistä kaveria edes syytetty vaikka firma oli hänen?(ja oli tehnyt ilmoituksen itse verottajalle)
        -Miksi Ko. yrityksen toimitusjohtaja, joka oli VirolaisVenäläisen kaveri ei saanut, kuin jotkin pienet sakot?
        -Miksei tutkittu, jos syytetty nyttemmin syyllinen pyysi tutkimaan.(ihmisoikeuslaki)
        -Miksi näitä VirolaisVenäläistä ja hänen kaveriaan, joka oli toimitusjohtajana yrityksessä ja olivat yhdessä tehneet tilitoimisto sopimuksen syytetty kirjanpitorikoksesta ja veropetoksesta, ja pimeiden palkkojen maksusta työntekijöilleen,koska niin on tapahtunut?
        -Miksei Verottaja ollut kiinnostunut veroistaan, kun niin voimakkaasti julkisesti ottaa kantaa harmaaseen talouteen?
        Miten tämä vanhempi kaveri voi saada syytteen kirjanpidon hoitamattomuudesta jos kirjanpitäjä on tuomittu samasta kirjanpidon huonosta hoitamisesta?
        -Miksi neljävuotta minkä mittarin mukaan näin suuri?
        (tuomiot pitäisi olla Suomessa saman suuruisi samanlaisesta rikkomuksesta)

        Hej tässähän on vaikka kuinka monta heikkoutta, jotka näkee vanha erkkin!

      • Oi aikoja oi tapoja!
        ei Erkki kirjoitti:

        Kyllä samaa mieltä Erkin kanssa.
        Huvittavaa vain on se että Syytäjä ei ole nähnyt mitään epätavallista ja on syyttänyt täysin väärin perustein ja omasta näkövinkkelistään (ja omalla lain tulkinnallaan joka on väärä).
        Poliisit käyttivät hyväkseen kaverin heikkoa henkistä tilaa(ja näin ei saa tehdä). Pistivät hänet allekirjoittamaan jo valmiiksi täytetyt kuulustelupöytäkirjat ja käskivät kirjoittaa nimen alle. Psyykkisen tilan hyväksikäyttöä.
        Tuomioistuimen tuomarit eivät noudattaneet Tuomarin Valaansa vaan tuomitsivat täysin epämääräisin perustein täysi epämääräisesti tutkitun asian.
        Kyllä on niin että jos joku katkeroitunut ex-vaimo sanoo mitä hyvänsä ei sen perusteella missään nimessä saisi ajojahtia käynnistää vaan komentaa tämä ihminen psykiatrille.
        Kaikki tämän asian kanssa mukana olleet Viranomaiset pitäisi Erottaa Virastaan!

      • rantojen tuomari
        Oi aikoja oi tapoja! kirjoitti:

        Jos Poliisit ja Syyttäjä ovat heikkona kauniille naiselle niin kannattaisi pyytää lomaa että paine poistuu.

        Juttujen ja kuvitelmien perusteella ei saisi tutkia eikä syyttää ketään eikä ainakaan tuomita!

      • Tuomarit Tekopyhiä
        rantojen tuomari kirjoitti:

        Jos Poliisit ja Syyttäjä ovat heikkona kauniille naiselle niin kannattaisi pyytää lomaa että paine poistuu.

        Juttujen ja kuvitelmien perusteella ei saisi tutkia eikä syyttää ketään eikä ainakaan tuomita!

        Kun Poliisi toimii näin häikäilemättömästi , ottaen vallan omiin käsiinsä ja pitäen IHMISTÄ kuin rottaa, ja vielä kirjoittamalla valmiiksi kuulustelupöytäkirjat, johon henkisesti pakottaen käsketään pistää nimi alle. Tämän jälkeen on otettu ammatitaidottomin Syytäjä, joka hölmönä syytää mitä vain, kun käsketään ja vielä on tiedossa kauniin naisen seuraa...
        Sitten tuomioistuimessa istuu hyvävelijärjestön suuret Tuomarit, jotka jo virnuilevat oikeuden aikana, kun puhutaan vanhemman miehen psykiatrin lääkärintodistuksista ja sen jälkeen antavat täysin käsittämättömän kovan tuomion.
        Asiasta, jota ei ole tutkittu kuin kolmekymmentäprosenttia ja syytön linnan ja syylliset vapaaksi ja todellinen syyllinen ei saanut edes syytettä!??

      • 10 on mottoni
        Tuomarit Tekopyhiä kirjoitti:

        Eihän Poliseiksi ole koskaan halunneet älyköt!...

      • sou
        10 on mottoni kirjoitti:

        Eihän Poliseiksi ole koskaan halunneet älyköt!...

        Kyllä Viranomaiset ovat oma rotunsa pitäis vidä koko sakki miinojapolkemaan Nigeriaan (siellä on naisia)

      • pesäpallomaila
        Tuomarit Tekopyhiä kirjoitti:

        Kun Poliisi toimii näin häikäilemättömästi , ottaen vallan omiin käsiinsä ja pitäen IHMISTÄ kuin rottaa, ja vielä kirjoittamalla valmiiksi kuulustelupöytäkirjat, johon henkisesti pakottaen käsketään pistää nimi alle. Tämän jälkeen on otettu ammatitaidottomin Syytäjä, joka hölmönä syytää mitä vain, kun käsketään ja vielä on tiedossa kauniin naisen seuraa...
        Sitten tuomioistuimessa istuu hyvävelijärjestön suuret Tuomarit, jotka jo virnuilevat oikeuden aikana, kun puhutaan vanhemman miehen psykiatrin lääkärintodistuksista ja sen jälkeen antavat täysin käsittämättömän kovan tuomion.
        Asiasta, jota ei ole tutkittu kuin kolmekymmentäprosenttia ja syytön linnan ja syylliset vapaaksi ja todellinen syyllinen ei saanut edes syytettä!??

        Tämäkin tapaus osoittaa kuinka heikoilla tavallisen kansalaisen oikeusturva on tässä maassa.

      • Oikeusvaltio he he..
        Tuomarit Tekopyhiä kirjoitti:

        Kun Poliisi toimii näin häikäilemättömästi , ottaen vallan omiin käsiinsä ja pitäen IHMISTÄ kuin rottaa, ja vielä kirjoittamalla valmiiksi kuulustelupöytäkirjat, johon henkisesti pakottaen käsketään pistää nimi alle. Tämän jälkeen on otettu ammatitaidottomin Syytäjä, joka hölmönä syytää mitä vain, kun käsketään ja vielä on tiedossa kauniin naisen seuraa...
        Sitten tuomioistuimessa istuu hyvävelijärjestön suuret Tuomarit, jotka jo virnuilevat oikeuden aikana, kun puhutaan vanhemman miehen psykiatrin lääkärintodistuksista ja sen jälkeen antavat täysin käsittämättömän kovan tuomion.
        Asiasta, jota ei ole tutkittu kuin kolmekymmentäprosenttia ja syytön linnan ja syylliset vapaaksi ja todellinen syyllinen ei saanut edes syytettä!??

        Kyllä USA:N systeemi olisi parempi:
        -siellä Poliisien tulee kyetä osoittamaan että ihminen on syyllistynyt johonkin ennen kun voidaan pidättää!!!!!!!!!!!

        Mitenkähän tässäkin olisi pidätysten käynyt jos kaveri olisi saanut käyttää rahaa ja palkata huippujuristin stadista?????

      • Väinämöisen kannel
        Oikeusvaltio he he.. kirjoitti:

        Kyllä USA:N systeemi olisi parempi:
        -siellä Poliisien tulee kyetä osoittamaan että ihminen on syyllistynyt johonkin ennen kun voidaan pidättää!!!!!!!!!!!

        Mitenkähän tässäkin olisi pidätysten käynyt jos kaveri olisi saanut käyttää rahaa ja palkata huippujuristin stadista?????

        Osuit naulan kantaan kaveri olisi todennäköisesti vieläkin vapaan ja tuskin koskaan menisi linnaan.
        Vaan Sinne passitettaisiin VenäjänVirolainen ja hänen kaverinsa.

      • tyttö Kalliosta
        10 on mottoni kirjoitti:

        Eihän Poliseiksi ole koskaan halunneet älyköt!...

        Totta puhut ei poliiseiksi ole koskaan menneet älyköt vaan muut.............?!

        Syyttäjinäkin ovat keskinkertaisuudet..........!

        Ja typerät Tuomarit pilaavat koko Oikeuslaitoksen!

      • Krista - Marjatta
        Väinämöisen kannel kirjoitti:

        Osuit naulan kantaan kaveri olisi todennäköisesti vieläkin vapaan ja tuskin koskaan menisi linnaan.
        Vaan Sinne passitettaisiin VenäjänVirolainen ja hänen kaverinsa.

        Kyllä totta puhutte !

      • lentäjä
        Oi aikoja oi tapoja! kirjoitti:

        Kyllä samaa mieltä Erkin kanssa.
        Huvittavaa vain on se että Syytäjä ei ole nähnyt mitään epätavallista ja on syyttänyt täysin väärin perustein ja omasta näkövinkkelistään (ja omalla lain tulkinnallaan joka on väärä).
        Poliisit käyttivät hyväkseen kaverin heikkoa henkistä tilaa(ja näin ei saa tehdä). Pistivät hänet allekirjoittamaan jo valmiiksi täytetyt kuulustelupöytäkirjat ja käskivät kirjoittaa nimen alle. Psyykkisen tilan hyväksikäyttöä.
        Tuomioistuimen tuomarit eivät noudattaneet Tuomarin Valaansa vaan tuomitsivat täysin epämääräisin perustein täysi epämääräisesti tutkitun asian.
        Kyllä on niin että jos joku katkeroitunut ex-vaimo sanoo mitä hyvänsä ei sen perusteella missään nimessä saisi ajojahtia käynnistää vaan komentaa tämä ihminen psykiatrille.
        Kaikki tämän asian kanssa mukana olleet Viranomaiset pitäisi Erottaa Virastaan!

        Kai tässä pitäisi syylistä hakea Viron-Venäläisestä ja hänen kaveristaan, sekä poliisipäälliköstä, syytäjästä, ex-vaimosta!

      • Martta Seuri
        Tuomarit Tekopyhiä kirjoitti:

        Kun Poliisi toimii näin häikäilemättömästi , ottaen vallan omiin käsiinsä ja pitäen IHMISTÄ kuin rottaa, ja vielä kirjoittamalla valmiiksi kuulustelupöytäkirjat, johon henkisesti pakottaen käsketään pistää nimi alle. Tämän jälkeen on otettu ammatitaidottomin Syytäjä, joka hölmönä syytää mitä vain, kun käsketään ja vielä on tiedossa kauniin naisen seuraa...
        Sitten tuomioistuimessa istuu hyvävelijärjestön suuret Tuomarit, jotka jo virnuilevat oikeuden aikana, kun puhutaan vanhemman miehen psykiatrin lääkärintodistuksista ja sen jälkeen antavat täysin käsittämättömän kovan tuomion.
        Asiasta, jota ei ole tutkittu kuin kolmekymmentäprosenttia ja syytön linnan ja syylliset vapaaksi ja todellinen syyllinen ei saanut edes syytettä!??

        Tuomari tekopyhiä olen kanssasi samaa mieltä.
        Tässä on Poliisi, Syytäjä ja Oikeuden Tuomarit rikkoneet niin monta lain kohtaa että tällainen tuomio on täysin väärä ja käsittämätöntä että tällainen annetaan tapahtua ja kaveri voidaan passittaa linnan johon hän ei taatusti kuulu.

      • tutkitaan kaikki
        Oi aikoja oi tapoja! kirjoitti:

        Kyllä samaa mieltä Erkin kanssa.
        Huvittavaa vain on se että Syytäjä ei ole nähnyt mitään epätavallista ja on syyttänyt täysin väärin perustein ja omasta näkövinkkelistään (ja omalla lain tulkinnallaan joka on väärä).
        Poliisit käyttivät hyväkseen kaverin heikkoa henkistä tilaa(ja näin ei saa tehdä). Pistivät hänet allekirjoittamaan jo valmiiksi täytetyt kuulustelupöytäkirjat ja käskivät kirjoittaa nimen alle. Psyykkisen tilan hyväksikäyttöä.
        Tuomioistuimen tuomarit eivät noudattaneet Tuomarin Valaansa vaan tuomitsivat täysin epämääräisin perustein täysi epämääräisesti tutkitun asian.
        Kyllä on niin että jos joku katkeroitunut ex-vaimo sanoo mitä hyvänsä ei sen perusteella missään nimessä saisi ajojahtia käynnistää vaan komentaa tämä ihminen psykiatrille.
        Kaikki tämän asian kanssa mukana olleet Viranomaiset pitäisi Erottaa Virastaan!

        Kyllä on kummaa, että kaikkia jutun osapuolia ei edes kuulusteltu!
        Viron Venäläinen olisi ehdottomasti pitänyt kuulustella ja syyttää!
        Olisi ehdottomasti pitänyt tutkia kuka maksoi palkat Töölöön rakentajille käteen?!

    • Lottien Lotta

      kyllä
      Pahat puheet, jotka tästä miehestä on levitetty ja maineen menetys ja kunnian loukkaus ja sitten vielä täysin väärä tuomio, siinä sitä ihmisellä on kestämistä!

      Pauliine Koskelo ole hyvä ja puutu heti asiaan!

      kiitos

      Äiti

      • kansalainen

        kyllä Suomalinen Poliisi nyt, jonka ammatitaito on kaikkea muuta kuin pätevän ihmisen. Enkä voi ymmärtää tuomareita, jotka ovat ottaneet tuomittavaksi näin hataran jutun ja sitten vielä tuominneet väärän ihmisen (pelkkien oletusten ja juttujen mukaan). Kyllä ihmisellä pitäisi olla Suomessa paremmat mahdollisuudet puolustautua, kuin nyt näyttää.
        On törkeää, että kun ihminen on pois tolaltaan, jonka poliisi ensin aiheuttaa ja sitten hän joutuu puolustuskyvyttömänä kirjoittamaan alle kuulustelupöytäkirjoja vaikka on psyykkisesti täysin pois tolaltaan ja täysin mahdottomassa tilanteessa, jotta kykenisi rationaaliseen ajatuksen kuluun.
        Tämäkö on muka oikeusvaltion toimintaa???

      • Perustuslaki
        kansalainen kirjoitti:

        Psyykkinen sairaus on aivan yhtä suuri sairaus kuin syöpä.
        Suomalainen Poliisi vaan näyttä nauravan sille ja täten syyllistyy välinpitämättömyyteen ja väärään arvioon.
        Kun Ihminen on psyykkisesti pois tolaltaan tai pahempaa on hän sairas ja sairas ihminen kuuluu sairaalaan ei selliin.
        Kaikki ne kuulustelupöytäkirjat, jotka on allekirjoitettu itsemurhayrityksen jälkeen ovat täysin mitättömiä oikeudessa!
        Joten jokainen tuomio, joka on tehty näin on mitätön ja laiton, jos lakia todella noudatetaan. Miksi Suomessa oikeus rikkoo itse lakia ?

      • PSYYKKISEEN TESTIIN
        Perustuslaki kirjoitti:

        Koska tämä on poliisi valtio.

      • Käsittämätöntä?

        Suomessa ei kukaan kontrolloi mitä ja miten tuomioita annetaan. Niitä tehtaillaan liukuhihnalta ei juridisin perustein, vaan näennäisin juridisin perustein, jotka eivät kestä lähempää tarkastelua!

        Samoin Poliisia ei kontrolloi ketään, sen näkee jo siitä että Jos Polisia epäillään niin toinen poliisi tarkistaa onko poliisi tehnyt jotain laitonta. Ei tämä takaa muuta kuin entistä hirveämpiä käytösmalleja poliisissa.

        Ja Ihmisoikeuksille nauretaan ja koko valtio syyllistyy ihmisoikeusrikkomuksiin, mutta kukaan ei välitä.

        Tässä maassa on koiran turvallisempaa elää kuin Ihmisen!

      • kyllikki kallio
        Käsittämätöntä? kirjoitti:

        Surullista on, että Ihminen voi saada ja saa Suomessa täysin tuulesta tempaistuja tuomioita joihin ei syvennyt. Ja näin Suomen Oikeuslaitos tekee OIKEUSMURHIA!

      • Lällärit lakoon!
        kyllikki kallio kirjoitti:

        Surullista on, että Ihminen voi saada ja saa Suomessa täysin tuulesta tempaistuja tuomioita joihin ei syvennyt. Ja näin Suomen Oikeuslaitos tekee OIKEUSMURHIA!

        Miksi Suomessa Ihmisset ovat hiljaa ja hyssyttelevät kun pitäisi auttaa kaveria ja puolustaa häntä!?

        Me Suomalaiset olemme Vellihousuja.

        Ja Vellihousuja ovat näköjään Isot Oikeuden palvelijakin.

        Missä on tämän maan Kunnialliset Oikeuden jakaajat???

      • kuristuspanta
        Lällärit lakoon! kirjoitti:

        Miksi Suomessa Ihmisset ovat hiljaa ja hyssyttelevät kun pitäisi auttaa kaveria ja puolustaa häntä!?

        Me Suomalaiset olemme Vellihousuja.

        Ja Vellihousuja ovat näköjään Isot Oikeuden palvelijakin.

        Missä on tämän maan Kunnialliset Oikeuden jakaajat???

        Ei niitä löydy kuin coktailkutsulla.

      • mamma vaasasta
        Perustuslaki kirjoitti:

        Psyykkinen sairaus on aivan yhtä suuri sairaus kuin syöpä.
        Suomalainen Poliisi vaan näyttä nauravan sille ja täten syyllistyy välinpitämättömyyteen ja väärään arvioon.
        Kun Ihminen on psyykkisesti pois tolaltaan tai pahempaa on hän sairas ja sairas ihminen kuuluu sairaalaan ei selliin.
        Kaikki ne kuulustelupöytäkirjat, jotka on allekirjoitettu itsemurhayrityksen jälkeen ovat täysin mitättömiä oikeudessa!
        Joten jokainen tuomio, joka on tehty näin on mitätön ja laiton, jos lakia todella noudatetaan. Miksi Suomessa oikeus rikkoo itse lakia ?

        juu, kyllä psyykkinen sairaus on yhtä paha kuin syöpä molemmat ovat johtaneet kuolemaan ja johtavat edelleen.
        Ei pitäisi vähätellä.

      • Ihmisoik.
        Perustuslaki kirjoitti:

        Psyykkinen sairaus on aivan yhtä suuri sairaus kuin syöpä.
        Suomalainen Poliisi vaan näyttä nauravan sille ja täten syyllistyy välinpitämättömyyteen ja väärään arvioon.
        Kun Ihminen on psyykkisesti pois tolaltaan tai pahempaa on hän sairas ja sairas ihminen kuuluu sairaalaan ei selliin.
        Kaikki ne kuulustelupöytäkirjat, jotka on allekirjoitettu itsemurhayrityksen jälkeen ovat täysin mitättömiä oikeudessa!
        Joten jokainen tuomio, joka on tehty näin on mitätön ja laiton, jos lakia todella noudatetaan. Miksi Suomessa oikeus rikkoo itse lakia ?

        Niin poliisit kuin psykiatrian henkilökuntakaan eivät noudata ihmisoikeuksia (perustuslaki LUKU 2).

    • ryhtiä

      Suomessa on todella vähän edes kunniallisia ihmisiä, saati ylimmissä Oikeuselimissä. Tätä maata vaivaa hiljaa hyssyttelevät ihmiset ja sitten toisellapuolella olevat loosien ja herraseurojen valta.
      Jos tässä maassa olisi Suoraselkäisiä Ihmisiä ylemmissä Oikeus asteissa ei tämän kaltaisia OIKEUSMURHIA tapahtuisi.

      On ikävä todeta, että Isänmaamme on luisunut poliisien anargiaan välineeksi. Ja se pahenee sillä eihän poliiseihin ole koskaan halunneet älyköt, vaan sinne on ajautuneet keskinkertaisuudet tai vielä huonommat yksilöt, jotka eivät kykene itse edes ajattelemaan, että onko tässä jotain väärin kun ei korvien välissä ole tavaraa.
      Koko Oikeusjärjestelmä pitäisi muiluttaa uusiksi ja selkäranka testien kautta ja niin että siellä ei saa tuomareina olla yhtään looseihin ja herraseuroihin kuuluvaa se pitäisi olla sääntö!
      Ainoastaan selkärankainen ryhdikäs Ihminen kykenee tekemään kunnon päätöksiä.
      Jos ihminen on mennyt looseihin tai herraseuroihin osoittaa se, että hän on niin heikko, että ei edes itse usko pärjäävänsä elämässään ilman hyväveli verkostoa.
      Ainoastaan ryhdikkäät ja itseensä uskovat Ihmiset kykenevät itse pärjäämään elämässään ja kykenevät myös kunnollisiin päätöksiin ilman muiden mielipiteitä.
      Tällaisia Ryhdikkäitä Ihmisiä pitäisi olla Oikeuden tuomarit ei lällyköitä, jotka kuuntelevat muiden juoruja ja juttuja ja kehoituksia ja tekevät täysin vääriä tuomioita kuten tässä on selkeästi käynyt!
      Itse asiassa Tekevät Oikeus murhan ja näinollen nämä tuomarit itse rikkovat lakeja.

      • sielunsivistys

        Uskon ja toivon että kaveri tulee takaisin ja silloin, todella vahvana.
        Vapiskaa tähän asiaan sekantuneet ja pahoja puhuneet, hän
        varmasti vie tämän kansainväliseen riippumattomaan oikeuskäsittelyyn.

      • Perästä kuuluu!!!!!
        sielunsivistys kirjoitti:

        Uskon ja toivon että kaveri tulee takaisin ja silloin, todella vahvana.
        Vapiskaa tähän asiaan sekantuneet ja pahoja puhuneet, hän
        varmasti vie tämän kansainväliseen riippumattomaan oikeuskäsittelyyn.

        Joo toivon myös, että tämä kaveri muistaa kaikki, jotka hänestä ovat pahaa ja väärää puhuneet!

    • kohtuus kaikille

      Mielestäni ne Poliisit jotka tähän ovat syyllistyneet kuuluvat myös linnaan samoin syyttäjä ja huonot tuomarit.

    • anonym3

      destroy government before it's destroy us!

    • kohtuus

      Suomessa on kaikenlaisia viranomaisia, miksi kukaan ei puutu tähän?
      Kyllä Oikeudenmukaisuus pitäisi kuulua jollekin, joka voi asian oikaista, kuten se kuuluisi.
      Eikä istua vaan kädet suorana tekemättä mitään, hienolla pallilla.
      Tällaiseen asiaan olisi pitänyt puuttua heti, ettei vääryys mene pidemmälle. Sekin olisi Oikeusvaltion periaate, jos se nyt kiinnostaa ketään.

      Onko niin että tämä täytyy ottaa esille ensi Eduskuntavaaleissa?! Miksei tähän ole puututtu?
      Oikeusministeri ? Sisäasiainministeri?

      • kohtuudenmiekka

        Hyvä Kohtuus.

        Ei Suomalaiset suuret Ministerit ja Suuret Virkamiehet ja Naiset joille tämänlaiset asiat kuuluu, viitsi vaivautua tulee vielä esiin epämielyttäviä asioita, jota pitäisi oikaista ja muut hyvävelikerhojen ja loosien jäsenet eivät pidä asiasta.
        Antaa kaverin kuolla selliin niin ei tule vääryydet esiin, hyss hyss.
        Tähänhän olisi voinut puuttua Oikeusministeri ja Sisäasiainministeri ja Korkeinman Oikeuden Presidentti ja
        Oikeuskansleri sekä Oikeusasiamies!
        Että kun Kaveri kuolee selliin niin muistakaa hautausilmoituksessa pistää, että nämä tahot edesauttoivat hänen kuolemansa.

    • Mikko Vilkas

      Tämä kannattaa otta esiin, kun Arvon Ministerit seuraavan kerran ovat vaalikiertueella!

      Ja Pauliine Koskelolta voi seuraavan kerran kun hänet näkee Kirkossa, niin kysyä että mikset hoida ensin töitäsi!

      • välinpitämättömyys

        Juu, Suomessa on hienoja instituutioita ja hienoja titteleitä, mutta ei ne näytä mitään tekevän silloin kun pitäis.
        ilmeisesti vallalla on kultuuri, että ei välitetä Suomalaisista Ihmisistä

      • Partiolainen
        välinpitämättömyys kirjoitti:

        Juu, Suomessa on hienoja instituutioita ja hienoja titteleitä, mutta ei ne näytä mitään tekevän silloin kun pitäis.
        ilmeisesti vallalla on kultuuri, että ei välitetä Suomalaisista Ihmisistä

        Ei täällä ihmisestä välitetä, ei ainakaan naapurista.

        Täällä ollaan kiinnostuneita vain omasta navasta.

        Suomessa ei kukaan auta kun apua toinen tarvitsee, silloin ei kykene pyytämään, sitä täytyy tarjota.

        Suomessa kyllä puhutaan pahaa ja se paha on jo muuttunut tosi pahaksi kolmannessa suussa, ja kaikki uskotaan.
        Tällainen on suomalainen nykyään, ällöttävää.

        Muistakaa kun kuulette itsestänne juttuja, niin ei kannata ihmetellä, ette tekään ole ketään auttaneet tai oikaisseet muiden juttuja!

        Tee toiselle niin kuin toivoisit hänen tekevän Sinulle!!!

      • yksi elämä!
        Partiolainen kirjoitti:

        Partiolainen:
        -kuten kirjoitit olet tasan oikeassa.

      • järjen käyttö
        yksi elämä! kirjoitti:

        Partiolainen:
        -kuten kirjoitit olet tasan oikeassa.

        kyllä myöskin on ihmeellistä, että vanhukset passitetaan linnaan.
        Berluskooni Miljoonien verorötöksitä pistettiin hoitamaan vanhuksia!
        Niin pitäisi Suomessakin menetellä yli- ikäisille ja näin myös olisi toisille vanhuksille seuraa ilmaiseksi!

      • terävä nuppi
        järjen käyttö kirjoitti:

        kyllä myöskin on ihmeellistä, että vanhukset passitetaan linnaan.
        Berluskooni Miljoonien verorötöksitä pistettiin hoitamaan vanhuksia!
        Niin pitäisi Suomessakin menetellä yli- ikäisille ja näin myös olisi toisille vanhuksille seuraa ilmaiseksi!

        Järjen käyttö -se oli kunnon ehdotus ja valtio saisi ilmaiseksi hoitajia!

      • psykiatrianhoitaja
        yksi elämä! kirjoitti:

        Partiolainen:
        -kuten kirjoitit olet tasan oikeassa.

        Oikein meillä on yksi elämä ja sitä pitäisi kunnioittaa ja suojella viimeiseen saakka eikä tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä josta Ihminen kärsii ja varsinkin syytön Ihminen.

        Oikeutta pitää jakaa kohtuudella ja katsoa tarkkaan kenelle jaetaan ja mitä ja missä muodossa.

        Ihmisen terveyttä ei saa vaarantaa missään olosuhteissa, ei ketään.

    • Oikeus ja kohtuus

      Tämä esimerkki on todella karua luettavaa ja kun se on totta muuttuu se vielä karummaksi, kun ajatellaan Suomen oikeusjärjestelmää!

      Arvon Sisäasiainministeri ja vielä Kristitty kuinka voit katsoa tällaista?

      Arvon Oikeusministeri kuulutko itse Looseihin, kun et tee mitään?

      Arvoisa Korkeinman Oikeuden Presidentti Miksi katsot, päältä ja annat vääryyden tapahtua?

      Teidät kaikki on valittu tehtäväänne, jota Teidän tulisi hoitaa Jumalan ja Suomen Kansalaisten etujen puolustamiseksi ei heidän Hirttämiseksi...

      • Pohjalainen isäntä

        Tuntuu ihmeelliseltä että tällaiseen ei puututa heti.
        Ei Suomella pitäisi olla varaa joutua naurettavaksi Kansainvälisen Oikeuden rattaissa, kun tällaisia tuomioita on annettu , tämä pitäisi välittömästi korjata, ennen kuin se menee Kansainväliseen tuomioistuimen käsittelyyn.
        Jos on näin, että Esitutkinta lakia on räikeästi rikottu tulisi sellaiset viranomaiset hyllyttää arkistotehtäviin, pois käytännön asioista, ettei lisää tällaisia satu. Esitutkintalakihan kieltää painostuksen ja olojen pahentamisen ja myös pidättämisen yhtään ylimääräistä aikaa. Ja, lisäksi tässähän ei ole kaikkia ns. syyllisiä tutkittu samalla tavalla vaan on pidetty yhtä ihmistä kuristusotteessa ja muut vapaalla eikä edes viidenviikon aikana tutkittu koko asiaa! Näyttää siltä,että poliisi on jo päättänyt ennen tutkintaa kuka on syyllinen ja tämä on kaikkea muuta kuin Oikeusvaltion pitäisi olla.
        Tämä näyttää ajojahdilta, on päätetty syyllisestä etukäteen ja kaikkia ei edes haluttu tukia, jotta se joka haluttiin tuomita saatiin tuomittua. Näin ei koskaan oikeusvaltiossa kuulu tehdä ja tämän kieltää jo Suomen Perustuslakikin!

    • Metsuri

      Kyllä meillä Suomessa on oikeudelliset asiat huonolla tolalla , kun syyttömät lähetetään linnaan!

      Miksi puhutaan muiden maiden ihmisoikeuksista kun oman maamme ihmisoikeudet on näin huonolla mallilla.

      Kyllä Syyllinen kuulu ensin hakea ja syyttää ennen kun mennään mihinkään oikeuteen!

      • Korkeimman käsi

        Kyllä tulee hetki , kun poliisipäällikkö huomaa, että olisi pitänyt miettiä ja nimenomaan sitä mitä tuli tehtyä ja miksi!

        Tee muille niin kuin toivoisit Heidän tekevän Sinulle!!!

        Tämä asia kyllä oikaistaan.

    • Oikeudenmukaisuus

      Näyttää siltä että tässä on paljon pielessä jo alusta pitäen.

      Tämä asia pitäisi nyt tutkia rauhassa ja sitten miettiä miten tuomitaan ja ketä ja miksi!
      Ja kaikki syylliset pitäisi olla vapaana, jotta he voivat hakea kunnon asianajajan itselleen, ei sellistä sellaisia haeta!

      Ja , kyllä on niin että kyllä jokaisella Suomalaisella tulisi olla oikein kunnon tuomari eikä,ns. tuomari puolustamassa, silloin kun puhutaan linnatuomiosta tai ei!

      Missä on Oikeus Valtion käytännön toteutuminen, ei näytä ainakaan tässä toteutuneen.

      • Kirsti Vääksystä

        Suomessa on muka oikeudenmukaista, mutta kuitenkin tapahtuu tämän kaltaisia tuomioita, jotka ovat kaikkea muuta kuin oikeita tai kohtuullisia.

      • voi vitsi
        Kirsti Vääksystä kirjoitti:

        Suomessa on muka oikeudenmukaista, mutta kuitenkin tapahtuu tämän kaltaisia tuomioita, jotka ovat kaikkea muuta kuin oikeita tai kohtuullisia.

        Oikeudenmukaisuus Suomessa on iso vitsi.

    • Suu auki vaan

      Hyviä ja monien eri ihmisten kirjoittamia asioita.harmi vaan etti nämä etene täältä päättäjille asti.ilman että tehdään adressi joka saatettaan media julkisesti ja näyttävästi suurella kohulla kansan ja päättäjijen tietoon..sillä viranomaiset ei pelkää mitään muuta kuin egonsa ja magonsa puolesta..kuten erityisen mielisairaat narsistit tuppaa tekemään..
      -ja tuo pelkonsa on se mihin pitää tarttua ja silloin hekilövaidosten ja rakenne muutosten myötä,ehkäpä tilanne selkiytyy sitten,ettei syyttömiä laitetta vastuuseen niin paljon kuin nyt tehdään..tämähän on faktaa.
      -muistelkaapa vaan kuinka taka vuosia kuulusteluihin joutuneet poliisit teki kanteluja eoa.ja oikeus kanslerille,kuulustelu toimista...joten on heilläkin nämä asiat tiedossa.

    • Oikeudenmukaisuus

      Suomessa puhutaan muiden ihmisoikeuksita; miksei pistetä ensin omia kuntoon?

    • mitataan miestä

      pistetään poliisipäällikkö ja syylliseksi julistettu vartiksi samaan koppiin ja se joka tulee hymyillen ulos saa vapauden ja toinen jää kärsimään syyllisen rangaistusta!!!
      Ja lopputuloksesta ei saa syytettä se, joka hymyillen ulos tulee.

      • syylliset kiinni

        Tässä maassa perättömien juttujen levitys ja poliisien valheiden levitys pitäisi olla rangaistava teko!
        Kaikki valheelliset jutut vaikuttavat myös tuomareihin vaikka eivät saisi, sillä he ovat vain ihmisiä (ja kuuluvat looseihin ja hyvävelikerhoihin)! Kuuntelevat ihmisten juttuja,joita systemaattisesti levittävät sairaat ihmiset.

    • kohtuullisuus!

      Kyllä Suomessa ihmiskohtalo ei saisi olla näin voimakkaasti poliisien päätettävissä, sillä eihän heillä ole riittävää koulutusta kuin poliisiksi!
      Tällaisissa asioissa pitäisi ottaa huomioon sosiaaliset, lääketieteelliset, oikeudelliset ja ihmisoikeudelliset asiat ja sellaista koulutusta ei yhdelläkään poliisilla ole!
      Lisäksi syyttämään ei pitäisi koskaan lähteä ellei asiaa ole todella kokonaan tutkittu,sillä muuten rikotaan Suomen Perustuslakia ja ihmisoikeuslakia!

      • Suomalaisuuden ajaja

        Tänään Hovioikeus on antanut Kalaukkalan vauvvasurmista vain neljänvuoden vankeustuomion!

        Miten on mahdollista, että Tämä mies, joka Auttoi saamaan töitä sai yhtä suuren tuomion kuin useamman vauvan surmaaja?
        Tuomio Auttamisesta sama kuin useamman lapsen surmasta?

        Hei Oikeus
        Herätys!

      • Diagooni
        Suomalaisuuden ajaja kirjoitti:

        Tänään Hovioikeus on antanut Kalaukkalan vauvvasurmista vain neljänvuoden vankeustuomion!

        Miten on mahdollista, että Tämä mies, joka Auttoi saamaan töitä sai yhtä suuren tuomion kuin useamman vauvan surmaaja?
        Tuomio Auttamisesta sama kuin useamman lapsen surmasta?

        Hei Oikeus
        Herätys!

        Suomalaisuuden ajaja ole oikeassa.

        Tämän vanhemman miehen tuomio auttamisesta on todella väärin tämä viimeistään todistaa sen!

    • annamunkaikkikestää

      Nyt Helsingissä sai Yliopistosta kovia huumeita varastaneet vähän päälle kaksivuotta vankeutta eli Suomessa Kovien huumeiden varastaminen ja myyminen on lievempi rikos kuin Auttaminen!

    • Korruptio seis

      Suomen Oikeuslaitos on Farssi:
      - Katsotaan Kymmenien miljoonien huijari Yli-Saunamäen tuomio ei linnaa!
      -Auttamisesta (satatuhatta) 4v. linnaa? ja Syyllinen ei syytettä!

      • kunnia ensin

        joo tämä Yli-Saunamäen homma on puhuttanut meitä ihmisiä ja että kun Yli-Saunamäki on huijannut todistettavasti kymmeniä miljoonia systemaattisesti eikä saanut linnatuomiota, niin ei tämänkään miehen kuulu linnaan joutua, saatikka, kun asiassa ei edes ole otettu kaikkia asioita ja asianosaisia huomioon!

    • ei looseja

      Juu Poliisipäällikkö ja EX-vaimo tässä näyttää ollen pääkokkeja, molemmat käräjille ja kunnianloukkauksesta linnaan!

    • Tehdään oikein!

      Pidettävä uusi oikeudenkäsittely.
      Missä myös syytettyjen penkillä istuu Viron Venäläinen AK, ja Poliisipäällikkö ja Ex-aviovaimo!

      • Kaikki kohdalleen

        Juu ja tutkitaan EX-vaimon mielenterveys ensin?

      • Poliisi käräjille
        Kaikki kohdalleen kirjoitti:

        Juu ja tutkitaan EX-vaimon mielenterveys ensin?

        Aika härskiä toimintaa Poliisipäällikkö ja EX-vaimo junailivat EX-vaimon entisen miehen syylliseksi. Jätettiin tutkimatta Viron Venäläisen puuhat, jotta saatiin kaadettua EX-vaimon entisen miehen päälle riittävästi ja sitten tutut tuomarit nuijivat niin ison rangaistuksen, kuin vain kehtasivat.
        Mielestäni korruptoitunut poliisipäällikkö tulisi vettä oikeuteen samoin Ex-vaimo.
        Korruptoitunut suomen poliisi ja oikeuslaitos!

      • ihmeiden aika
        Poliisi käräjille kirjoitti:

        Aika härskiä toimintaa Poliisipäällikkö ja EX-vaimo junailivat EX-vaimon entisen miehen syylliseksi. Jätettiin tutkimatta Viron Venäläisen puuhat, jotta saatiin kaadettua EX-vaimon entisen miehen päälle riittävästi ja sitten tutut tuomarit nuijivat niin ison rangaistuksen, kuin vain kehtasivat.
        Mielestäni korruptoitunut poliisipäällikkö tulisi vettä oikeuteen samoin Ex-vaimo.
        Korruptoitunut suomen poliisi ja oikeuslaitos!

        On päivän selvää että tämä vanhempi mies on ollut erittäin systemaattisen ajojahdin kohteena, sen näkee tuomioista, kun kaksi ihmistä Klaukkalassa surmannut saa neljävuotta vankeutta, niin miten on mahdollista että Auttamisesta saa saman tuomion?

    • Oikeudevähättelyä!

      kyllä tämä asia on niin selvä esimerkki korruptiosta, että tuntuu jopa hajuaistissa!

      • P------vastuuseen

        Kyllä korruptiolta haisee mitähän ex-vaimo on joutunut antamaan?

      • samallamitalla!
        P------vastuuseen kirjoitti:

        Kyllä korruptiolta haisee mitähän ex-vaimo on joutunut antamaan?

        Onkohan Poliisipäällikkö ilmoittanut 2010 verotuksessaan saaneensa koruptiota, ellei niin veropetos ja kirjanpitorikos ja virka-aseman väärinkäyttörikos!
        Onko Ex-vaimo ilmoittanut omassa verotuksessaan antaneensa koruptiota poliisipäällikölle ja maksaneensa siitä verot, tuskin siis veropetos , kirjanpitorikos, ja valheellisten juttujen levittämisestä kunnianloukkausrikos!

      • totuus esiin
        samallamitalla! kirjoitti:

        samallamitalla olen kanssasi samaa mieltä kyllä laki koskee myös poliisipäällikköä!

      • tehdään oikein
        samallamitalla! kirjoitti:

        Onkohan Poliisipäällikkö ilmoittanut 2010 verotuksessaan saaneensa koruptiota, ellei niin veropetos ja kirjanpitorikos ja virka-aseman väärinkäyttörikos!
        Onko Ex-vaimo ilmoittanut omassa verotuksessaan antaneensa koruptiota poliisipäällikölle ja maksaneensa siitä verot, tuskin siis veropetos , kirjanpitorikos, ja valheellisten juttujen levittämisestä kunnianloukkausrikos!

        kyllähän kaiken tutkimuksen tavoite pitäisi olla saada totuus selville ja kun se on selvä vasta silloin käydään oikeutta.
        Nyt tässä on käyty oikeutta, kun poliisi on tutkinut yhden miehen osalta asioita ja niiden lopputulos on täysin väärä, kun tätä asiaa nyt tarkastelee paremmilla tiedoilla on lopputulos:
        - miehen ex-vaimo ja poliisipäällikkö ovat tämän kaiken mobilisoineet osittain perättömillä väittämillä ja tutkimatta viron-venäläisen osuutta asioihin.
        Nyt pitäisi mennä oikeuteen ja syytettyjä olisivat poliisipäällikkö ja ex-vaimo ja vironvenäläinen!
        Tämä olisi todennäköisesti se oikein tehty asia.

      • naurettava Suomi
        tehdään oikein kirjoitti:

        Suomessa ei tapahdu mitään jos ovat tuominneet vääriin suojelevat toisiaan!
        Viekää asia kansainväliseen Oikeuteen, siellä tämä menee oikein ja Suomen valtiolliset viranomaiset joutuvat naurunalaisiksi ja maksumiehiksi.
        Lisäksi kannatta tehdä asia julkiseksi EU:n instansseissa!

        Lobbari

    • kirkonnainen

      Sen minkä teette hänelle sen teette minulle (raamattu)

    • Jude

      Poliisi komisaariot lakeijoineen ovat natsisismia ja muuta mielivaltaa kansalaisia kohtaan harjoittavia oman etunsa jonka tarkoitusperät aina rikollisia. ja tavis ei mahda mitään vaikkka kuinka kirjoittelis tänne suomi palstalle..ellei sitten otetta yksissä tuumin asiaksemme kerätä kolehtia jotta saadaa kunnolinen juristi hoitaan esim.tuokin syytön vanhus linnasta vapaaksi..
      ei pulinaa vaan tekoja..

    • Anonyymi

      Poliisi ottaa luulon avulla kiinni syyttömiä ! Se on väärin tuhota ihmisten eläimiä ja mainetta mikä kantaa lopun iän ! Pidötys ja vangitseminen syyttömänä tuntuu aivan samalta,kunnon korvauksia vaa valtiolta !

    • Anonyymi

      Yrityksen velka ei ole henkilön velka . Yrityshän perustetaan juuri siksi että velat jäävät auringon laskuun .

    • Anonyymi

      16 vuotiaasta asti ,aivopesty nuori tyttö on nyt menossa naimisiin henkilön kanssa joka 60 vuotta vanhempi näistä .
      Ja lisäksi tuomittu yli kymmenen vuoden vankeuteen sekä uhri on tämä nainen.
      Mutta jostain käsittämättömästä syystä nyt vapaalla ja taas jatkaa uhrin hyväksi käyttöä.
      Kun on noin nuoresta joutunut kestämään ja selviytymään ,vanhan miehen kanssa .
      Niin naisen oma tahto viety täysin .

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      292
      6396
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2019
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1780
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1241
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      14
      1235
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      168
      1143
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1116
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1011
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      50
      991
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      962
    Aihe