Harmagedonin kesto

Minkälainen näkemys Jehovan todistajilla on Harmagedonin kestosta? Onko se lyhytaikainen kova rysäys,joka mene nopeasti koko maapallon ympäri,vai onko se useita vuosikymmeniä kestävä tilanne? Täällä on esitetty,että Harmagedoneja on koko ajan menossa jossain päin maailmaa,ja Euroopassa se olisi jo tapahtunut mm. Maailmansotien aikana.
752
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Vedenpaisumus, jossa vanha maailma tuhottiin, ja sen jälkkeen tuli uusi maailma, se kesti noin vuoden.

Uuden maailman rakentaminen vedenpaisumuksen jälkeen, sitä ei tehty nopeasti--vaan pikkuhiljaa---sitä mukaa kun Noan pojat vaimoineen lähtivät eri suuntiin Araratin vuorilta.
Uuden maailman rakentamista ei myöskään tänä päivänä tehdä nopeasti, vaan se vie oman aikansa.
Esim.Euroopan ja yleensä länsimaiden kohdalla se on jo hyvässä alussa.
Ihmiset kiinnittävät yhä enemmän ja enemmän huomiota esim. luonnon puhtauteen, eli saasteen vähentämiseen jne. Lontoon kuuluisat sumut on saatu hälvenemään, vesistöjä saadaan suotuisammaksi kalojen elää, tupakointia pyritään lopettamaan, Ihmiset pyrkivät terveellisempään ravintoon, ihmisten elin-ikä on pidentynyt, onnelisuus on kasvanut ---verrattuna 1800 luvun elämmän jne jne.
Toki moni hyvä elämäntapa on vielä hakusessa, mutta pään seinään lyömisen kautta oikea elämän tapa aina vähitellen löytyy

Se, että kuinka kauan nykyisen vanhan maailman vaihtuminen uuden maailman systeemiin kestää---sen kai tietää vain Luoja--mutta lyhyt perioodi se ei ole, koska ihmisiä on paljon enemmän kuin esim. Nooan aikana.

Ei paratiisia tehdä muutamassa vuodessa vaan se todennäköisesti kestää jopa tuhat vuotta.

Olisiko ensimmäinen sata vuotta jo kulunut ?
Jäljellä olisi vielä satoja vuosia, ennenkuin tuhat vuotta on täysi. Tuhannen vuoden lopulla saa loppunsa myös kuolema, eli ehkä silloin on elämä mahdollista "ajan hämärään asti", eli "nuorin kuolee sata vuotiaana, vasta satavuotiaana synnintekijä joutuu kiroukseen".

Ei tällaisia asioita tehdä muutamassa vuodessa vaan se on pitkä aika, jonka luoja varmimmin yksin tietää.
Ja itse asiassa---tarvitseeko meidän edes sitä tietää, mutta aavistaa aina voidaan. ?

Äänestä
  • Jos tuhannen vuoden lopussa vasta kuolema hävitetään,niin kaikki nykyään elävät ihmiset tulevat kuolemaan. Ei pidä myöskään paikkansa se Jehovan todistajien oliko se NewYorkissa 30-40 luvulla pitämä esitelmä,että miljoonat,jotka nyt elävät,eivät kuole koskaan.

    Äänestä

  • 321.33 kirjoitti:

    Jos tuhannen vuoden lopussa vasta kuolema hävitetään,niin kaikki nykyään elävät ihmiset tulevat kuolemaan. Ei pidä myöskään paikkansa se Jehovan todistajien oliko se NewYorkissa 30-40 luvulla pitämä esitelmä,että miljoonat,jotka nyt elävät,eivät kuole koskaan.

    _>Jos tuhannen vuoden lopussa vasta kuolema hävitetään,niin kaikki nykyään elävät ihmiset tulevat kuolemaan.

    Jos ja kun Raamatun tuhatvuotiskausi on fuulaa, niin kuolema on hyvinkin arkea edelleen.

    _> Ei pidä myöskään paikkansa se Jehovan todistajien oliko se NewYorkissa 30-40 luvulla pitämä esitelmä,että miljoonat,jotka nyt elävät,eivät kuole koskaan.

    Huuhaan ensiesitys oli 24. helmikuuta 1918 Los Angelesissa vuonna 1918 ja myöhemmin huuhaa julkaistiin kirjasena. Kyseinen huuhaapuhe liittyi nimittäin 1925 maailmanlopun odotteluun.

    Kiinnostavinta oliskin kuulla mikä V-liikkeen lupaus olisi koskaan pitänyt kutinsa.

    Äänestä

"Vedenpaisumus, jossa vanha maailma tuhottiin"

-Se tapahtui lahkon julkaiseman kalenterin mukaan aikana, jolloin sumereilla jo oli kirjoitustaito. Siten he kuolivat, mutta aikanaan kun Nooakin jälkeläiset Araratilta päin vähitellen levisivät myös Mesopotamiaan, he jatkoivat kirjoittamista kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

"Jehovan todistajilla on Harmagedonin kestosta"
Silloin ensinnä nautitaan kun niiden silmät nokitaan, jotka eivät ostaneet vartiotornia. Sitten siivotaan. Jos siitä on vartiotornissa, se on totta, mutta muuten ollaan viisaan näköisiä ja sanotaan että jehova sitten aikanaan paljastaa salaisuutensa

Äänestä

Kysykää profeetta Veikko Leinoselta. Eikö hän ole käynyt gileadin tiedotuskoulun!

Äänestä

Onko laskettu, paljonko Jehova surmaa harmagedonissa ihmisiä?

Äänestä
  • Vaikea sanoa. Harmagedoneja menee parhaillaankin eri maissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


321.33 kirjoitti:

Minkälainen näkemys Jehovan todistajilla on Harmagedonin kestosta? Onko se lyhytaikainen kova rysäys,joka mene nopeasti koko maapallon ympäri,vai onko se useita vuosikymmeniä kestävä tilanne? Täällä on esitetty,että Harmagedoneja on koko ajan menossa jossain päin maailmaa,ja Euroopassa se olisi jo tapahtunut mm. Maailmansotien aikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu