Aivopesua?

Opetetaanko juutalaisille jo pienestä pitäen, että kristityt ovat juutalaisten vihamiehiä, antisemiittejä jotka haluavat vain päästä eroon juutalaisista? Että maailma juutalaisuuden ulkopuolella on jotain pahaa, tulee karttaa.
31101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Rakasta Herraa yli kaiken, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Tietysti vaihtelee tapauskohtaisesti sitten juutalaisuudessa se, onko Herran ja Jumalan tahdon mukainen oppi esillä perheessä.

Millainen on sitten maailma ja sen ihmiset, hyviä vai pahoja?

Miten maailma ja sen ihmiset ovat juutalaisia kohdelleet?

Mitä Israelin Herra on opettanut lähimmäisensä rakastamisesta, tämän voi jokainen lukea Raamatusta ja on täysin juutalaista hyvää opetusta juuri pyhissä kirjoituksissa ja Herran omien sanojen kautta annettuna, joten ei kannata eksyä toisenluokan opettajien näkemyksiin vaikka juutalaisuudesta olisivat vaan tuntea Israelin Herran sanat ja samoin apostolinsa ovat esillä pitäneet hyvää Jumalan vanhurskautta ja tarkoitettu kaikille kansoille ja ihmisille varmuudella.

Juutalaisuutta ei kannata ymmärtää vain erilaisten Raamatun ulkopuolisten oppien esittäviksi lahkoiksi. Israelin Herralla on selvä opetus ja pieni lauma.

Äänestä

Täysin aiheetta niin luulevat.Kristityssä maailmassa ei ole tapahtunut mitään ,juutalaisiin kohdistuvaa vainoa.

Äänestä
  • Kristityssä maailmassa ei ole muuta juutalaiselle kansalle tehtykään,kuin vahinkoa vihaa ja vainoa,kristinusko itsessään on judaismia oman oppinsa perusteella vainoava uskontokunta,eikä asia siitä muuksi muutu eikä tule muuttumaan.Nähty on,kiitos.

    Äänestä

teki hyvää juutalaiselle ja Israelin Herra opetti juutalaisia tekemään samoin samarialaisille. Juutalaisen lähimmäinen on se, joka elää tekemisissä heidän kanssaan ja myös jokainen jonka näkevät läheisyydessään.

Äänestä

kannattaa elää todellisuudessa ja tuntea historiaa ja nykyisyyttä ja se, ketkä heitä vihaavat ja tahtovat mahdollisesti jopa tuhota Israelin valtion ja juutalaisen identiteetin tai sellaiseksi mielletyn. Jokaisen ihmisen on hyvä elää todellisuudessa suhteessa maailmaan ja Jumalan valtakuntaan ja näihin asiohin, jotka ovat tässäkin ajassa meidän yhteiskunnissa ja maailmassa.

Juuri tästä syystä Raamatun pyhät kirjoitukset ja Israelin Herran nimi on annettu tiedoksi ensin juutalaisille ja sitten myös kaikille kansoille, kuten Raamattu on käännetty ymmärrettäväksi monille ihmisille ihan kaikkialla maailmassa. Jumalan tahto on pelastaa monia Juutalaisten Kuninkaan hääaterialle ja Herran päivänä kootaan kaikista kansoista kaikki pyhät joiden nimet ovat Uhrilampaan elämänkirjassa, ja kiitos ja kunnia annetaan Isälle Herran Jeesuksen nimessä, amen, halleluja!

Äänestä

Mutta eihän juutalaiset käytännössä karta maailmaa tai muita ihmisiä. En minä ainakaan ole sellaista huomannut ja kai sen huomaisi jos niin olisi. Eikä mikään karttaminen voisi onnistuakaan nykymaailmassa kun sitten ei voisi esim. opiskella tai käydä töissä. Ja tulisihan siitä muutenkin aika vaikeita tilanteita jos vaikka jossakin Euroopan maassa yrittäisi karttaa kokonaan kristittyjä, kun kristittyjä pyörii joka paikassa niin miten sen karttaisi. Pitäisi mennä erakoksi jonnekin tai olla vain kotonaan. Että aika epätodellinen tilanne.

Äänestä

" .....opetetaanko, että kristityt ovat juutalaisten vihamiehiä..."

Historia kertoo ja historia kuuluu opetusaineisiin myös meillä.

Ja jokainen voi vierailla vaikka tällä palstalla niin huomaa, että parannusta siinä asiassa ei ole tapahtunut.

Äänestä
  • Minusta tämä foorumi ei anna ihan oikeaa kuvaa todellisuudesta kun tämä painottuu aika paljon kaikkiin vihajuttuihin. Siis onhan se hyvä tietää että niitäkin on kun kerran on, mutta onhan sitä nyt aika paljon kaikkea muutakin mikä ei täällä jostakin syystä näy ollenkaan. Jotenkin tämä foorumi on kuin joku toinen todellisuus jos vertaan vaikka omiin kokemuksiini. Ja kun nyt olen vähän enemmän lukenut näitä keskusteluketjuja niin aika paljon on sellaistakin keskustelua, josta ei saa edes selvää mitä siinä käsitellään tai ainakaan ei aukene ulkopuoliselle lukijalle. Tai sitten ne on vaan jotain asiattomia juttuja.

    Äänestä

Juutalaiset vihas ensiks kristittyjä. Meitä teurastettiin ihan kypällä. Kun tästä kerrottiin eteenpäin, muut kristityt suuttuivat.

Äänestä

Hasidilaisuuden jättänyt tyttö kertoo, ettei hän saanut normaalia koulutusta, eikä saanut mennä kirjastoon lukemaan sekulaareja teoksia.
Hänen äitinsä oli joutui kommuunin karkoittamaksi ja myöhemmin selvisi että tämä oli lesbo. "Vääriä" kirjojaan tyttö piilotteli sängyn alla.
Rituaalikyvyn aikana tylysti tutkittiin hänen neitsyytensä.
Pian häiden jälkeen koko kommuuni tiesi hänen olevan yhä neitsyt.

oumaigaat... joku tunnustaa joutuneensa sairaalaan, kun ukko on erehtynyt väärään reikään.

Vuoden 2006 jälkeen tyttö ei ole puhunut sukulaistensa kanssa. Hän saa kirjeitä, joissa kerrotaan että hänen hautansa on valmis ja kehotetaan häntä kertomaan kun on valmis tappamaan itsensä.

Your grave is ready. When you are ready to kill yourself, let us know."

http://abcnews.go.com/Health/hasidic-jew-runs-orthodox-roots-arranged-marriage-child/story?id=15540395

Äänestä

Miksi täällä muuten kirjoitetaan juutalaisista niinkuin kaikki kuuluisivat johonkin hihhuliryhmään vaikka varmaan tosi pieni määrä kuuluu sellaisiin? En vain tajua yhtään, eikö kukaan kirjoittaja ole koskaan tavannut ketään juutalaista ja luulee kaikkea vai tarkoituksellako vain kirjoitetaan jatkuvasti jotain ääriesimerkkejä. Ihme touhua.

Äänestä
  • Mä olen tuntenut monta juutalaista ja jos hyvin tarkkoja ollaan, myös itselläni on juutalaiset juuret.

    Uusjuutalaiset käännynnäiset tietenkin ovat tarkkoja siitä, että me Aabrahamin oikeat jälkeläiset emme ole oikeita juutalaisia, vaan nuo käännynnäiset, sapattipapatuksineen.

    Ei etnisyys oo mittään vaan se, kieltääkö Kristuksen. Ateistikin saa olla juutalainen, ei tarvii uskoo J-laan, mutta Jeesusta ei per'kele tunnusteta!

    Tässä juutalaisuus. Noin lyhyesti.

    Äänestä

  • Jeesus Kerpele kirjoitti:

    Mä olen tuntenut monta juutalaista ja jos hyvin tarkkoja ollaan, myös itselläni on juutalaiset juuret.

    Uusjuutalaiset käännynnäiset tietenkin ovat tarkkoja siitä, että me Aabrahamin oikeat jälkeläiset emme ole oikeita juutalaisia, vaan nuo käännynnäiset, sapattipapatuksineen.

    Ei etnisyys oo mittään vaan se, kieltääkö Kristuksen. Ateistikin saa olla juutalainen, ei tarvii uskoo J-laan, mutta Jeesusta ei per'kele tunnusteta!

    Tässä juutalaisuus. Noin lyhyesti.

    Kun minä ihmettelen näitä juttuja karttamisesta ja vihaamisesta ja mitä kaikkia erikoisia rituaaleja, siis jatkuvasti kirjoitetaan jostain hasideista niinkuin kaikki juutalaiset olisivat ääriuskonnollisia. Itsekin kyllä tunnen yhteensä vain alle kymmenen juutalaista, olen tavannut heidät kaikki ulkomailla. He ovat kaikki ihan tavallisia eivätkä tosiaankaan karta ketään, en osaa yhdistää heihin yhtään näitä juttuja mitä täällä paljon kirjoitetaan. Kännynnäisistä en tiedä mitään kun en tunne ketään mihinkään uskontoon erikseen kääntynyttä.

    Äänestä

  • Amandax

    Juuri näin.On täysin selvää,ettei suurin osa kirjoittajista ole milloinkaan itse tavannut juutalaista,tai ainakaan tiedä tavanneensa,koska juutalaiset vaikkapa Suomessa tuskin katukuvassa muista juurikaan erottuvat ja esim. E-Euroopassa vielä vähemmän,tuskin lainkaan.
    Uskonnollisten juutalaisten,ortodoksijuutalaisista puhumattakaan, määrä on todella pieni,mutta palstalla riehuvat rasistit ottavat kaiken irti,mistä vain ikinä saavat,kunhan jollakin vain voi jotenkin yrittää saattaa juutalaiset (kollektiivisesti) huonoon ja negatiiviseen valoon sekä kansana,että uskontokuntana.

    Joseph Goebbels olisi aikoinaan ollut ylpeä tätä palstaa ja sen juutalaisvastaisuutta propagoivia viestejä lukiessaan.

    Äänestä

  • Amandax kirjoitti:

    Minusta sinun Amandax ei pitäisi ruokkia trollia kuten edellinen Jeesus Kerpele on.Ethän toki itse ole samaa sakkia?

    Äänestä

  • 6+1 kirjoitti:

    Minusta sinun Amandax ei pitäisi ruokkia trollia kuten edellinen Jeesus Kerpele on.Ethän toki itse ole samaa sakkia?

    En minä aina tajua kuka tällä foorumilla on trolli ja kuka kirjoittaa tosissaan kun täällä on niin paljon ihmeellisiä kirjoituksia. On tosi vaikea hahmottaa mistä on milloinkin kyse. Olen vain yrittänyt keskustella mutta välillä kyllä tuntuu ettei näissä kaikissa aiheissa ole päätä eikä häntää.

    Äänestä

  • jokuvain2 kirjoitti:

    Amandax

    En tajua miksi ihmiset sitten kirjoittaa kaikkia luuloja tänne jos eivät kerran edes ole asian kanssa missään tekemisissä. Alkaa tosiaan jo ahdistaa kun täällä on niin paljon vihamielisyyttä. En tajua mistä se oikein kumpuaa. Aika kauheaa jos IRL joku joutuu vastaavaa kohtaamaan.

    En ole trolli alkuunkaan. Ole Amandax ystäväisemme varovainen näiden teeskentelijöiden kanssa. He eivät ole ollenkaan sitä, mitä esittävät.

    Äänestä

  • Amandax kirjoitti:

    En tajua miksi ihmiset sitten kirjoittaa kaikkia luuloja tänne jos eivät kerran edes ole asian kanssa missään tekemisissä. Alkaa tosiaan jo ahdistaa kun täällä on niin paljon vihamielisyyttä. En tajua mistä se oikein kumpuaa. Aika kauheaa jos IRL joku joutuu vastaavaa kohtaamaan.

    Viha kumpuaa kristinuskon vastaisesta helluntailais-messiaanisuudesta. He vihaavat niin juutalaisia kuin kristinuskoisiakin. Alappa tunnustaa Kristusta, niin päällesi eivät käy juutalaiset, vaan helluntaimessiaaniset.

    Äänestä

  • 6+1 kirjoitti:

    Minusta sinun Amandax ei pitäisi ruokkia trollia kuten edellinen Jeesus Kerpele on.Ethän toki itse ole samaa sakkia?

    Amandax on yksi trollin nikeistä .

    Äänestä

  • 6+2 kirjoitti:

    Amandax on yksi trollin nikeistä .

    Nyt Amandax näet mistä täällä on kysymys.

    Älä hämmästy, jos nämä seuraavaksi kirjautuvat nickilläsi ja alkavat levittää sillä herjaavia viestejä, kuten tekivät itselleni muutama päivä sitten. Nämä helluntaimassikat ovat täysiä rikollisia.

    Osa näistä nk. messiaanisista on ilmeisesti joidenkin Israelissa turisteina käyneiden suomalaisten helluntailaishuo'rien, siellä juutalaisten miesten kanssa maanneiden jälkikasvua, jotka muka-messiaanisina pitävät itseään tosi-juutalaisina ja hyökkäävät tälläkin foorumilla ihan aitoja juutalaisuskontoisia vastaan. Tällä foorumilla kirjoittaa myös muutama aidosti juutalaisuskontoinen, eli juutalainen.

    Kun itse tulin tälle foorumille pari vuotta sitten ja kerroin olevani uskoltani kristitty, mutta omaavani myöskin juutalaisia juuria, sain nämä päälleni täydellä raivolla. Helluntailaiset eivät voi sietää kristittyjä, eivätkä varsinkaan juutalaisia, jotka ovat heidän lahkonsa sijasta aito-kristittyjä.

    Tällä foorumilla kirjoittaa myös eräs tekopyhä Per'keleen lapsi, joka jokaisessa viestissään nimittelee juutalaisia ja kristittyjä valehtelijoiksi, valheen isän lapsiksi: "ei uskota valheita...." Tuo naikkonen itse on mitä suurin valehtelija, rikollinen, joka ei milloinkaan tunnusta omia rikoksiaan, vaikka ne ovat kaikkien nähtävillä. Vaikka hän edellisessä viestissään olisi nimitellyt kristittyjä valehtelijoiksi ja tämä tuodaan esiin, tuo valheenlapsi kiistää omat kirjoituksensakin.

    Näiden juutalaisia ja kristittyjä herjaavien viestien taustalta löytyy jopa tunnettuja helluntailaisia ja messiaanisia, nk. saarnaajia. Eräs messiaaninen saarnaaja kiroilee täällä kuin rattopoika, mitä hän tuskin seurakuntansa mikrofoonin takaa tekee, vaikka tiedä vaikka tekisin. Itse en tunnusta helluntai-messiaanisia kristityiksi. He ovat todellakin olemuksensa moneen kertaan osoittaneet.

    Älä luota näihin käärmeisiin sekunttiakaan.
    .

    Äänestä

  • 6+2 kirjoitti:

    Amandax on yksi trollin nikeistä .

    En minä ole kirjoittanut muilla nimimerkeillä kuin tällä yhdellä enkä edes tajua ketkä kaikki täällä ovat jotain trolleja. Toisaalta en kyllä enää ihmettele vaikka täällä jatkuvasti epäillään ihmisiä trolleiksi kun tänne kirjoitetaan niin paljon vihaviestejä ja kaikkea muuta asiattomuutta. Itse olen kuitenkin kirjoittanut vain kiinnostuksen vuoksi ja olen mielestäni ollut ihan asiallinen.

    Äänestä

  • Hell.pilkattu Uhri kirjoitti:

    Nyt Amandax näet mistä täällä on kysymys.

    Älä hämmästy, jos nämä seuraavaksi kirjautuvat nickilläsi ja alkavat levittää sillä herjaavia viestejä, kuten tekivät itselleni muutama päivä sitten. Nämä helluntaimassikat ovat täysiä rikollisia.

    Osa näistä nk. messiaanisista on ilmeisesti joidenkin Israelissa turisteina käyneiden suomalaisten helluntailaishuo'rien, siellä juutalaisten miesten kanssa maanneiden jälkikasvua, jotka muka-messiaanisina pitävät itseään tosi-juutalaisina ja hyökkäävät tälläkin foorumilla ihan aitoja juutalaisuskontoisia vastaan. Tällä foorumilla kirjoittaa myös muutama aidosti juutalaisuskontoinen, eli juutalainen.

    Kun itse tulin tälle foorumille pari vuotta sitten ja kerroin olevani uskoltani kristitty, mutta omaavani myöskin juutalaisia juuria, sain nämä päälleni täydellä raivolla. Helluntailaiset eivät voi sietää kristittyjä, eivätkä varsinkaan juutalaisia, jotka ovat heidän lahkonsa sijasta aito-kristittyjä.

    Tällä foorumilla kirjoittaa myös eräs tekopyhä Per'keleen lapsi, joka jokaisessa viestissään nimittelee juutalaisia ja kristittyjä valehtelijoiksi, valheen isän lapsiksi: "ei uskota valheita...." Tuo naikkonen itse on mitä suurin valehtelija, rikollinen, joka ei milloinkaan tunnusta omia rikoksiaan, vaikka ne ovat kaikkien nähtävillä. Vaikka hän edellisessä viestissään olisi nimitellyt kristittyjä valehtelijoiksi ja tämä tuodaan esiin, tuo valheenlapsi kiistää omat kirjoituksensakin.

    Näiden juutalaisia ja kristittyjä herjaavien viestien taustalta löytyy jopa tunnettuja helluntailaisia ja messiaanisia, nk. saarnaajia. Eräs messiaaninen saarnaaja kiroilee täällä kuin rattopoika, mitä hän tuskin seurakuntansa mikrofoonin takaa tekee, vaikka tiedä vaikka tekisin. Itse en tunnusta helluntai-messiaanisia kristityiksi. He ovat todellakin olemuksensa moneen kertaan osoittaneet.

    Älä luota näihin käärmeisiin sekunttiakaan.
    .

    En tiedä enää mitä sanoa mihinkin, parasta varmaan antaa olla koko juttu.

    Äänestä

  • 6+2 kirjoitti:

    Amandax on yksi trollin nikeistä .

    Sellainen kommentti vielä sinulle 6 2, että onko koskaan tullut mieleesi että joku voi tulla kirjoittamaan juutalaisuutta koskevalle foorumille jostakin positiivisesta syystä, kun kaikkien ihmisten elämä ei pyöri vihaamisen ympärillä. Voi esim. haluta tietoa jostakin asiasta ja siihen voi olla joku ihan normaali syy. Ei kaikki ole niin yksioikoista kuin tällä foorumilla näyttää. Kun ihan oikeassa elämässä sattuu tapahtumaan kaikenlaista muutakin kuin netissä. Ja rivien välistäkin voi lukea asioita jos osaa ja haluaa. Että minusta tällainenkin asia on ihan hyvä tietää.

    Äänestä

  • Jeesukseen uskova kirjoitti:

    Viha kumpuaa kristinuskon vastaisesta helluntailais-messiaanisuudesta. He vihaavat niin juutalaisia kuin kristinuskoisiakin. Alappa tunnustaa Kristusta, niin päällesi eivät käy juutalaiset, vaan helluntaimessiaaniset.

    Ajattelinkin,että sinä pian lennähdät paikalle jeesustuputuksen kanssa.Olisiko mahdollista,että kristinuskoa käsiteltäisiin sen omilla kymmenillä palstoilla ja kunnioitettaisiin tätä ainoaa juutalaisuudelle omistettua foorumia,onko liikaa pyydetty ´Jeesukseen uskovalta´?

    Äänestä

Ei opeteta.

Äänestä

Virallisen valheen mukaan Osama Bin Ladenin organisoima 19 hengen saudiryhmä suoritti 911 päivän terrori-iskut.

Mutta todellisuudessa Usan ja Israelin neonconnat nämä illuminazionisti juulataiset räjäyttivät pilvenpiirtäjiä ja autopommeja Usassa.

Seuraavina päivinä juulatainen nazionisti Dr. Philip Zack murhasi asiasta liian totuudenmukaisesti kirjoittaneita toimittajia ja poliitikkoja työpaikaltaan aselaboratoriosta varastamallaan pernarutolla.

http://www.youtube.com/watch?hl=en&v=AoAwj5bRGTo 9/11 Finnish television. A car bomb exploded outside the State Department.

http://www.youtube.com/watch?v=PpOmdEfPnHs
9/11: Car & Sewer Bombs?

2001
Toiset olivat varautuneet asbestipölyn varalle, toiset ei.
Pari poliisia pitää huolen, ettei uteliaat pääse lähelle ja että heidän hengityssuojaimensa pysyy tiukasti kasvoilla, vaikka pitäisi sitten vastata uteliaan toimittajan kyselyihin, jolla ei ole hengityssuojainta.

Taustalla käppäilee pari palomiestä, näillekään kukaan ei ole kertonut, että pöly sisältää huomattavan määrän terveydelle vaarallista asbestia.

Sitten videon lopussa pari siviilin näköistä kaveria (tanssivat juutalaiset) toimittajan takana, pölynsuojat tiukasti kasvoilla, mistä he ovat tietäneet ottaa pölynsuojat mukaan.

Onko tuo valkopaitainen poliisi (katso korvalehteä) ja nuo siviilit ju......
Ja vielä:
Toimittaja Ashleigh Banfield kysyy poliisilta "Tiedätkö mitään noista voimakkaista räjähdyksistä jotka kuulimme"
Poliisi "En tiedä"
Toimittaja "Olivatko ne autopommeja"
Poliisi "Minulla ei ole ajatusta niistä, rouva"
Toimittaja "Onko teille kerrottu, että meidän pitää poistua tästäkin paikasta"
Poliisi "Ei...."
Toimittaja "Etsivätkö ne lisää pommeja"
Poliisi ".........
Ja sama naisreportteri jatkaa hiukan kauempaa

http://www.youtube.com/watch?v=BeGCusfqF8c&feature=related 9/11: Ashleigh Banfield reports secondary explosions

Huomaa taustalla taas samat kaverit, pitkätukkainen ja laukkumies, tällä kertaa ilman pölysuojaimia, ja yrittävät peittää näkyväisyyden tapahtumapaikkaan.

LAUK KUMIES NYÖKKÄÄ MERKIT.SEVÄSTI HIP PITUKKAISELLE.

Siis näiden juulataisten selän takana tapahtuu vuosituhannen spektaakkelimaisin terrori-isku, mutta miehet eivät ole kiinnostuneita siitä, kaveruksia kiinnostaa enemmän kuvausryhmän työskentely, ja sen toiminnan häirintä.

Kuvausryhmän jäsen joutuu työntämään miehet sivuun, ja naisreportteri on juuri näyttämässä jotain reunoilta palanutta paperia, ja selittämässä siitä jotain, kun yhteys katkeaa.

Olisiko noilla kavereilla ollut jotain tekemistä tuohon häiriöön.

Löytyykö samat, S I V A N ja P A U L. K U R Z B E R G, O D E D. E L L N E R, O M E R. M A R M A R I, ja Y A R O N. S H M U E L mo SS adin ag entit tästä videosta. Tanssivat is ra elin juulataiset, joiden -tehtävänä oli dokumentoida 911 tapahtumat.
Kuka antoi heille tämän tehtävän?

New Yorkin poliisi on pidättänyt viisi is rae lilaista mo SS adin agenttia, jotka yrittivät räjäyttää autopommilla George Wassingtonin sillan.

Aikaisemmin he olivat räjäyttäneen autopommin, jonka kyljessä oli ollut kuva lentokoneesta syöksymässä New Yorkiin. Myös yli 60 muuta juutalaista on pidätetty.

Heidän pakettiautostaan löytyi rä jäh teitä, po rukka pidädettiin 71 päiväksi, mutta laskettiin sitten vähin äänin vapauteen

http://www.youtube.com/watch?v=tRfhUezbKLw&feature=related Five Dancing Israelis Arrested On 9/11

http://www.youtube.com/watch?v=fgYtAs_PVHw
The Mossad and 9 11

Äänestä

Kuten sanoin, ei tämän sukupolven aikana ole odotettavissa mitään parempaa kristilliseltä suunnalta.

Äänestä
  • suo-maalainen

    Ei varmasti ole odotettavissa,ei tosin myöhemminkään,koska kristinusko on kertakaikkisesti judaismin vihollinen ja siten myöskin juutalaisen kansan.Näethän että jeesustrollaajia riittää.

    Äänestä

No New Yorkissa on oikein perustettu organisaatio auttamaan niitä, jotka haluavat jättää hasidilaisuuden tai ultra-ortodoksisen juutalaisuuden. Järjestö on perustettu 2003 ja nykyisin siihen kuuluu 700 jäsentä. Montakohan kuuluisi, jos toiminta olisi maailmanlaajuista...

http://en.wikipedia.org/wiki/Footsteps_(organization)

Vain harvat lähtevät, koska hasidit on opetettu karttamaan ja vieroksumaan sekulaaria yhteiskuntaa. Heille on kerrottu, että maailma heidän omansa ulkopuolella on demoninen ja vaarallinen, eivätkä he halua olla osa sitä ja että he itse elävät parempaa ja korkeampaa elämää. Lisäksi sellainen henkilö, joka haluaa pois ladataan täyteen suggestioita, joiden mukaan hän ei tule olemaan onnellinen eikä onnistu elämässä.

Kuten muildenkin ahdasmielisten ja vanhoillisten uskontojen kohdalla on käynyt, internet on se tekijä, joka on muuttamassa tilannetta. Internetin käyttöä onkin koetettu suitsia tämän johdosta.

Poislähtijät kokevat vakavia syyllisyyden ja yksinäisyyden tunteita, joista syyllisyys liittyy ennemminkin poislähtijöiden perheisiin. Ilmeisesti poislähtijä vaarantaa esim. jääneiden sisarusten avioitumismahdollisuudet. Jopa se, että perheessä on henkisiä tai fyysisiä vaivoja, ongelmia voi vaarantaa avioitumismahdollisuudet. Syyksi kelpaavat oikeastaan mitkä vaan.
Mikä tahansa erilaisuuden merkki on häpeämerkki.

Nuoret miehet käyttävät vain yhden tunnin päivässä maallisiin kouluasioihin, mikä heikentää heidän valmistautumistaan ulkomaailmaan. Haastattelussa nuori mies kertoo, että hänellä on monta ystävää joita on käytetty hyväksi niin seksuaalisesti kuin fyysisesti ja henkisesti. Rikosilmoituksia ei kuitenkaan juuri tehdä. Jotkut hänen ystävistään puhuvat hänen kanssaan, toiset eivät.

Haastateltu nainen kertoo, että aiemmin poislähtijän oli oltava täysin ulkopuolinenja hyljätty mutta tämä organisaatio on muuttanut tilannetta. Nykyisin tämä nainen opiskelee rabbiksi. Hänen vanhempansa eivät puhuneet hänen kanssaan kahdeksaan vuoteen, ilmeisesti osittain siitä syystä että hän kertoi olevansa homoseksuaali ja ajavansa autoa.

http://www.youtube.com/watch?v=ejXtQWda_dE

http://footstepsorg.org/

Äänestä

Jutkut kuvittelevat olevansa muiden yläpuolela. Totuus on luonnollisesti jotain aivan muuta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

nuoresta pitäen kirjoitti:

Opetetaanko juutalaisille jo pienestä pitäen, että kristityt ovat juutalaisten vihamiehiä, antisemiittejä jotka haluavat vain päästä eroon juutalaisista? Että maailma juutalaisuuden ulkopuolella on jotain pahaa, tulee karttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu