Yhteiset pelisäännöt liikenteessä

Pauli1

Niitä tulee noudattaa. Näissä keskusteluissa törmää usein sellaisiin nekatiivisiin asioihin,pyritään kaikinkeinoin mitätöimään pelisääntöjä. Tälläinen kirjoittelu ei ole sopivaa,kun kysymyksessä on sivistysvaltio nimeltään SUOMI, vai onko.

8

614

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Runttaaja

      Nopeusrajoituksia ei pilkulleen noudata juuri kukaan. Jututtamani poliisitkin ovat kertoneet nopeutensa nousevan ylinopeuden puolelle siviiliajossa.

      Rajoitukset ovat siis liian alhaiset jo nykyiselle surkealle tiestölle.

      Valitettavasti sivistysvaltio Suomi on vielä pitkospuiden- ja ajokortittomien päättäjien maa.

    • Vittumainen runkkari

      yhteisiä pelisääntöjä. Tai siis on ne, mutta moraali on löyhtynyt sen verran tässäkin maassa, että kukin tekee juuri niinkuin itseään huvittaa ja noudattaa niitä sääntöjä, jotka sattuvat itselleen parhaiten sopimaan.

      Yhtäkkiä kun tämän huomasin, päätin, että en enää ole se alistuja, jota aina potkitaan päähän, vaan aloin elämään samalla tavalla kuin kaikki muutkin. Liikenteessä kaahaan, annan töötin soida niin, että tuntuu ja muista vähät enää välitän, kotona viis veisaan naapureista enää, vaan pidän huolen siitä, että oma elämä on mukavaa ja teen kaiken juuri silloin, kun sattuu huvittamaan.

      Liikenteessä polttoainekulut nousivat pari litraa satasella, mutta kyllä on sen väärti. Kotona naapurit pitävät vittumaisena ihmisenä, mutta enpä mä tänne mitään ystäviä ole tullut tekemäänkään - ja toisaalta heiltäpä olen mallia elämäntyyliini ottanut, joten tuhiskoon nyt sitten itsekseen.

      Näin se moraalinen rappeutuminen pikku hiljaa tarttuu ja leviää, mutta paskaakos se mua enää kiinnostaa.

      • Kuttumainen

        yhteisiä pelisääntöjä. Tai siis on ne, mutta moraali on löyhtynyt sen verran tässäkin maassa, että kukin tekee juuri niinkuin itseään huvittaa ja noudattaa niitä sääntöjä, jotka sattuvat itselleen parhaiten sopimaan.

        Yhtäkkiä kun tämän huomasin, päätin, että en enää ole se alistuja, jota aina potkitaan päähän, vaan aloin elämään samalla tavalla kuin kaikki muutkin. Liikenteessä ajan kahtakymppiä alle rajoituksen, annan töötin soida niin, että tuntuu ja muista vähät enää välitän, kotona viis veisaan naapureista enää, vaan pidän huolen siitä, että oma elämä on mukavaa ja teen kaiken juuri silloin, kun sattuu huvittamaan.

        Liikenteessä polttoainekulut laskevat pari litraa satasella, ja kyllä se on sen väärti. Kotona naapurit pitävät vittumaisena ihmisenä, mutta enpä mä tänne mitään ystäviä ole tullut tekemäänkään - ja toisaalta heiltäpä olen mallia elämäntyyliini ottanut, joten tuhiskoon nyt sitten itsekseen.

        Näin se moraalinen rappeutuminen pikku hiljaa tarttuu ja leviää, mutta paskaakos se mua enää kiinnostaa.

    • eppu

      suomesta tulee kaikkine valvontakameroineen pikemminkin uusi neuvostoliitto kuin sivistysvaltio.

      • Pauli1

        perustele tarkemmin väittämäsi.Kysyn sinulta,pistä käsi sydämmellesi,ja mieti. Onko sinun mielestä liikkuminen liikenteessä turvallista,tänäpäivänä.

      • muu vastaa
        Pauli1 kirjoitti:

        perustele tarkemmin väittämäsi.Kysyn sinulta,pistä käsi sydämmellesi,ja mieti. Onko sinun mielestä liikkuminen liikenteessä turvallista,tänäpäivänä.

        Erittäin turvallista. Viranomaiset ja päivälehdet lietsovat turhaa pelkoa. Ei liikenteessä ole vaarallista liikkua, itseasiassa nykyistä turvallisempaa se ei juuri voi olla.

        Suomi on liikenneturvallisuuden kärkimaita huolimatta ikivanhasta autokannasta ja vaihtelevista olosuhteista. Nykyisen kaahauksenvaarapropagandan tarkoituksena on vain saada yleinen hyväksyntä rajoitusten ja valvonnan kiristämiselle.

        Lueppa. Mielenkiintoista tekstiä. http://www.yle.fi/mot/290101/kasis.htm

      • Pauli1
        muu vastaa kirjoitti:

        eikö ole hyvä,jos saataisiin nolla toleranssi kuolonkolareihin, kiristämällä vieläkin olemassa olevia lakeja. Nämä nykyiset lait eivät näköjään riitä siihen.

      • muu vastaa
        Pauli1 kirjoitti:

        eikö ole hyvä,jos saataisiin nolla toleranssi kuolonkolareihin, kiristämällä vieläkin olemassa olevia lakeja. Nämä nykyiset lait eivät näköjään riitä siihen.

        Nollatoleranssi perustuu ajatukseen että kuolonkolarit johtuvat sääntöjen tahallisesta rikkomisesta.

        Mutta niin ei valitettavasti ole, ihminen kun on erehtyväinen ja vahinkoja sattuu.

        Ruotsistahan tämä nollatoleranssi-idea lähti liikkeelle, mutta sielläkin jouduttiin nöyrtymään kun todellisuus pisti hienolle teorialle hanttiin. Kauas jäivät tavoitteestaan.

        Lue MOT:n jttu, se selittää miksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4802
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3493
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2420
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1538
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1473
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      39
      1349
    7. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      23
      1212
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1202
    9. 165
      1079
    10. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1078
    Aihe