Autontunnistusta

Metsämies

Hei

Löytyykö tietäjää, joka osaa pelkän kuvauksen perusteella tunnistaa vanhan auton rungon.
Edessä on päällekkäiset kolmiotukivarret, takana poikittainen lehtijousi, ei jäykkää taka-akselia. runko itsessään muistuttaa y-kirjainta, eli vaihdelaatikon jälkeen runko kapenee ja kiinnittyy putkeen jonka sisällä kardaani kulkee. Takapäästään putki kiinnittyy takatasauspyörästöön.
Korin maatuneita jäänteitä oli sen verran, että tunnistettiin auto kaksioviseksi, ehkä jopa avomalliseksi.

6

374

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kelpo Mies

      Ei ole Heraldissa Torque-tube -putkea. Ensimmäisenä tuli mieleen Buick, joka käytti ko. rakennetta, mutta Buick siirtyi X-rungon käyttöön vuosimallissa 1961, ja silloin merkki oli siirtynyt Hotchkiss-voimansiirtoon, eli ristinivelillä toteutettuun kardaaniakseliin.
      Onko rungossa sivupalkit, keskiosan X:n lisäksi ? Jos on, silloin veikkaan vahhavasti Buickin suuntaan, vuosimalli voi olla mikä vain 1930-luvulta.

    • Kelpo Mies

      Itse itseäni korjaten, kyseessä ei voi tietenkään olla Buick, koska kyseinen merkki käytti edessä päällekkäisiä tukivarsia, mutta takana oli aluksi erillisillä, pituussuuntaisilla puolielliptisillä lehtijousipakoilla tuettu jäykkä taka-akseli. Myöhemmin siirryttiin kierrejousien käyttöön.
      Esimerkki vuodelta 1934:
      http://oldcarbrochures.org/NA/Buick/1934_Buick/1934_Buick_Brochure/1934-Buick-06

      Seuraavaksi mieleeni juontui USA Ford, joka valmisti 1941-mallinsa alustansa torque tube -putkella ja edullisella, poikittaisella lehtijousipakalla, mutta tämänkin taka-akseli on jäykkä. Lisäksi etupyörien tuennassa ei ole päällekkäisiä tukivarsia, vaan olkatappityyppistä ratkaisua.
      Esimerkki vuodelta 1946:
      http://www.oldcarbrochures.org/NA/Ford/1946_Ford/1946_Ford_Brochure/1946-Ford-11

    • Lysmyinen

      Skoda octavia.

    • Kelpo Mies

      Ei täyty hakuehdot, 1955 -59 Škoda 440- ja 1959 - 71 Škoda Octavia -malleissa on keskusputkirunko, samoin Tatra 57:ssä.

    • Lysmyinen

      Kyseessä täytyy olla kootut teokset. Kylähullun viritys. Väitän yhä että perustuu skodaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      154
      1363
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      946
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      695
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      610
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      598
    6. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      28
      588
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      19
      570
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      543
    Aihe