Asuntoesittely

Olimme asuntonäytössä katsomassa omakotitaloa, jota esitteli pienen asuntovälitysfirman omistaja-työntekijä. Mies kertoi seisseensä välittäjän kanssa pihalla kun välittäjältä tuli pitkä, löysä, äänekäs pieru. Eikä välittäjä reagoinut tilanteeseen mitenkään

.Välittäjä käyttäytyi ihan kuin oltaisiin vanhoja tuttuja, heitti läppää jne ja kun jouduin uusintakäynnille olikin jo keksinyt minulle lempinimen jolla kutsui minut huoneeseen ja melkein ärsyyyntyi kun en heti tajunnut että se tarkoitti minua.

Välittäjällä naksahti päässä kesken tunnin ja hän alkoi syömään liituja. Söi paikallaan seisten kaksi-kolme liitua ja totesi sitten, että tämä tunti oli tässä.

Välittäjä oli todella omituinen, ensin haukkui perheen koiran, sitten kakun Se kakku oli ollut toimituksen ajan pöydällä ja välittäjä suureen ääneen selitti miten se on varmasti mennyt jo huonoksi. Toimitus kesti sen 15 min. max. Koko toimituksen ajan välittäjä piti kummallisia kurkkuääniä. Sen jälkeen kävi vaihtamassa kaapunsa pois, rohjahti nojatuoliin ja alkoi tuijottamaan formuloita. Paita oli jäänyt huonosti joten me muut tuijotimme välittäjän karvaista mahaa. Yhtäkkiä hän alkoi kertomaan omasta erostaan ja siitä miten saa nähdä lapsiaan harvoin mutta nyt ovat tulossa käymään. Sanoi lähtevänsä ostamaan niille huoltoasemalta jotain syötävää. Eteisessä oli vielä itkenyt vaikeaa eroaan kummilapsen mummille... Lähti tuon jälkeen muutaman kuukauden hermolomalle.
4114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

hyvä esittely

Äänestä

huuhaata koko juttu

Äänestä
  • Kaikki mitä huuhaalla esitetään, sopii asettaa kyseenalaiseksi. Paitsi torso-vajakki-paakari-kotko-leipuri-nysä-mielisairas-hiivanderi on totta!

    Äänestä

Siinähän se yrittäjän luonne testataan. Kesken neuvottelun tai luennon aikana päästetty pieru kertoo vain sen,että ko. henkilö on luova ja ennakkoluuloton. Mitä voimakkaampi haju - sen parempi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mirka loma kirjoitti:

Olimme asuntonäytössä katsomassa omakotitaloa, jota esitteli pienen asuntovälitysfirman omistaja-työntekijä. Mies kertoi seisseensä välittäjän kanssa pihalla kun välittäjältä tuli pitkä, löysä, äänekäs pieru. Eikä välittäjä reagoinut tilanteeseen mitenkään

.Välittäjä käyttäytyi ihan kuin oltaisiin vanhoja tuttuja, heitti läppää jne ja kun jouduin uusintakäynnille olikin jo keksinyt minulle lempinimen jolla kutsui minut huoneeseen ja melkein ärsyyyntyi kun en heti tajunnut että se tarkoitti minua.

Välittäjällä naksahti päässä kesken tunnin ja hän alkoi syömään liituja. Söi paikallaan seisten kaksi-kolme liitua ja totesi sitten, että tämä tunti oli tässä.

Välittäjä oli todella omituinen, ensin haukkui perheen koiran, sitten kakun Se kakku oli ollut toimituksen ajan pöydällä ja välittäjä suureen ääneen selitti miten se on varmasti mennyt jo huonoksi. Toimitus kesti sen 15 min. max. Koko toimituksen ajan välittäjä piti kummallisia kurkkuääniä. Sen jälkeen kävi vaihtamassa kaapunsa pois, rohjahti nojatuoliin ja alkoi tuijottamaan formuloita. Paita oli jäänyt huonosti joten me muut tuijotimme välittäjän karvaista mahaa. Yhtäkkiä hän alkoi kertomaan omasta erostaan ja siitä miten saa nähdä lapsiaan harvoin mutta nyt ovat tulossa käymään. Sanoi lähtevänsä ostamaan niille huoltoasemalta jotain syötävää. Eteisessä oli vielä itkenyt vaikeaa eroaan kummilapsen mummille... Lähti tuon jälkeen muutaman kuukauden hermolomalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu