Siis huijaanko taas itseäni, onko hyviä kokemuksia pelkistä SSRI-lääkkeistä?Nuorena käytin 2 viikkoa seronilia, eikä pahoja haittavaikutuksia ollut, mitä nyt tuli kauhea päänsärky 2:n viikon päästä, siksi lopetin. Kuulee vaan kauhujuttuja SSRI-lääkkeistä. Aloitin uudestaan, kun olen sairastanut vakavaa masennusta lapsesta saakka. Käytyäni terapiassa monta vuotta kuvittelin etten tarvitse oireisiini lääkettä mutta masennuksen pahennuttua turvauduin ensin mirtazapiiniin kun sitä suositeltiin.
Masennukseni oli niin vakava, ettei suositeltukaan mitään ns. lieviä masennuslääkkeitä koska unettomuus oli myös aika paha. Se ei auttanut yhtään, lamasi täysin, sekä vei aloitekyvyn kokonaan, sekä alensi huomattavasti älykkyyttä. Minulle jauhettiin että kestää kauan ennenkin masennuslääke vaikuttaa. Mutta kun sain nukuttua, ajattelin että se on ok. Kahteen vuoteen ei tapahtunut mitään, olin kuin zombi ja aloin rajusti lihoa. Lopetin lääkkeet lähinnä lihomisen takia. Minulla ei ollut minkäänlaista tajua tilanteestani, kun kaikki tunteet hävisivät kokonaan. Mikään ei kiinnostanut. Aivoista oli pysyvästi lamppu sammunut. Lopetettuani lääkkeet vointini ei kummentunut miksikään, mitä nyt ajattelukyky normalisoitui, mutta vain hieman. Muistinikin pätkii ajoittain ja tuntuu kuin olisin elänyt vuosia elämääni puoliunessa. Tuntui että pysyin "hereillä" vaan tietokoneella pelaamalla, se oli ainoa mikä kiinnosti. Olin lopettanut kaikki muut harrastukseni kokonaan. Pitkään terapiassa jauhettuani vuosia tylsää traumaattista elämääni aloin käsittää itse miten pakkomielteisiä ajatukseni ovat että masennus ei ehkä olekaan ainoa oireeni. Mitään diagnoosia kuitenkaan en ole vuosien aikana siellä saanut vaan keksinyt itselleni milloin mitäkin sairauksia. Lopulta masennuin täysin omista harhaisista ajatuksistani ja ajattelin etten halua enää elää koska en pysty mitenkään hillitsemään niitä vaan ne vain pahenevat. Otin seronilia kaapista, jota olin sinne hamstrannut pahan masennuksen varalle (lääkkeiden hamstraaminenkin pahan päivän varalle on eräs pakko-oire) Jo päivän kuluttua tuntui kuin lamppu päässäni olisi syttynyt ja näen koko elämäni aivan uudella tavalla. Tuntuu että pystyn taas ajattelemaan vaikka vain lääkkeen turvin. Pakkomielteiset ajatukset ei enää tunnu niin ahdistavilta ja pystyn ajattelemaan niiden "ohi" vaikka ne ahdistaa. Yksi pakkomielteeni oli, että kuvittelin vuosia olevani psykoottinen ja skitsofreeninen kuitenkin tiesin vaistomaisesti ettei psykoosilääkkeistä ja lamaavista lääkkeistä ole minulle apua ja kieltäydyin niistä. Nyt mietin, että onko oma "diagnoosini" josta en ilkeä terapiassa puhua täysin väärä, koska "virkistävästä" lääkkeestä tuntuu olevan välitön apu oireisiini. Ainoa ongelma on pakkoliikkeet, joista kärsin muutenkin sekä lisääntynyt unettomuus ja hikoilu, sekä epämiellyttävä öinen janon tunne. Mutta "henkisiä" sivuvaikutuksia en vielä tunne kuin ainoastaan positiivisia. Pelkoni ovat vähentyneet siedettäviksi. Ajatus toisinaan on jopa sekavaa, joten olen pienentänyt annosta siten että masennukseni ja pakkomielteinen itseinhoni on juuri ja juuri siedettävä sekä tuntuu että aivoni "totuttelevat" tähän. Nämä sivuvaikutukset kuitenkin on parempia, kun tajuaa elämänsä paremmin, eikä masenna. Ainoa lohtuni on, että miesystäväni ei pidä minua mitenkään hulluna ja skitsona ja tuntuu että uskallan taas elää pakkoajatuksineni.
Masennukseni oli niin vakava, ettei suositeltukaan mitään ns. lieviä masennuslääkkeitä koska unettomuus oli myös aika paha. Se ei auttanut yhtään, lamasi täysin, sekä vei aloitekyvyn kokonaan, sekä alensi huomattavasti älykkyyttä. Minulle jauhettiin että kestää kauan ennenkin masennuslääke vaikuttaa. Mutta kun sain nukuttua, ajattelin että se on ok. Kahteen vuoteen ei tapahtunut mitään, olin kuin zombi ja aloin rajusti lihoa. Lopetin lääkkeet lähinnä lihomisen takia. Minulla ei ollut minkäänlaista tajua tilanteestani, kun kaikki tunteet hävisivät kokonaan. Mikään ei kiinnostanut. Aivoista oli pysyvästi lamppu sammunut. Lopetettuani lääkkeet vointini ei kummentunut miksikään, mitä nyt ajattelukyky normalisoitui, mutta vain hieman. Muistinikin pätkii ajoittain ja tuntuu kuin olisin elänyt vuosia elämääni puoliunessa. Tuntui että pysyin "hereillä" vaan tietokoneella pelaamalla, se oli ainoa mikä kiinnosti. Olin lopettanut kaikki muut harrastukseni kokonaan. Pitkään terapiassa jauhettuani vuosia tylsää traumaattista elämääni aloin käsittää itse miten pakkomielteisiä ajatukseni ovat että masennus ei ehkä olekaan ainoa oireeni. Mitään diagnoosia kuitenkaan en ole vuosien aikana siellä saanut vaan keksinyt itselleni milloin mitäkin sairauksia. Lopulta masennuin täysin omista harhaisista ajatuksistani ja ajattelin etten halua enää elää koska en pysty mitenkään hillitsemään niitä vaan ne vain pahenevat. Otin seronilia kaapista, jota olin sinne hamstrannut pahan masennuksen varalle (lääkkeiden hamstraaminenkin pahan päivän varalle on eräs pakko-oire) Jo päivän kuluttua tuntui kuin lamppu päässäni olisi syttynyt ja näen koko elämäni aivan uudella tavalla. Tuntuu että pystyn taas ajattelemaan vaikka vain lääkkeen turvin. Pakkomielteiset ajatukset ei enää tunnu niin ahdistavilta ja pystyn ajattelemaan niiden "ohi" vaikka ne ahdistaa. Yksi pakkomielteeni oli, että kuvittelin vuosia olevani psykoottinen ja skitsofreeninen kuitenkin tiesin vaistomaisesti ettei psykoosilääkkeistä ja lamaavista lääkkeistä ole minulle apua ja kieltäydyin niistä. Nyt mietin, että onko oma "diagnoosini" josta en ilkeä terapiassa puhua täysin väärä, koska "virkistävästä" lääkkeestä tuntuu olevan välitön apu oireisiini. Ainoa ongelma on pakkoliikkeet, joista kärsin muutenkin sekä lisääntynyt unettomuus ja hikoilu, sekä epämiellyttävä öinen janon tunne. Mutta "henkisiä" sivuvaikutuksia en vielä tunne kuin ainoastaan positiivisia. Pelkoni ovat vähentyneet siedettäviksi. Ajatus toisinaan on jopa sekavaa, joten olen pienentänyt annosta siten että masennukseni ja pakkomielteinen itseinhoni on juuri ja juuri siedettävä sekä tuntuu että aivoni "totuttelevat" tähän. Nämä sivuvaikutukset kuitenkin on parempia, kun tajuaa elämänsä paremmin, eikä masenna. Ainoa lohtuni on, että miesystäväni ei pidä minua mitenkään hulluna ja skitsona ja tuntuu että uskallan taas elää pakkoajatuksineni.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Joo mirta lamaa tehokkaasti se on huomattu ja painonkin sillä saa nousemaan huikeaa vauhtia. Ihme kun sitä ei syötetä jokaiselle anorektikolle... Masennuslääkkeet yleensä eivät tee kummoistakaan oloa. Täytyy olla kyllä tosi herkkä jos niiden huomaa jotain tekevän. Itse olen syönyt seitsemää eri masennuslääkettä ja ainoa josta on jotain huomattavaa ei tosin positiivista sanottavaa on mirtazapiini. Muiden kanssa on maksimiannoksellakin masennukset uusineet ja olen ollut psykoottinen. Joskus sitä ihan ihmettelee miksi hitossa niitä syö..
Koska pelkkä painon nouseminen ei paranna anoreksiaa. Se on psyykkinen sairaus.