Miksi erityisesti helluntailaiset harrastavat toisten ihmisten, uskovien "maan jakamista"? Haluavatko he toisten hengelliset rikkaudet itselleen, joiden avulla rakentavat joko hengellistä tai maallista temppeliään vai rahallisten rikkauksien toivossa. kyllä siihen muutkin syyllistyvät, mutta tuohon olen törmännyt noissa piireissä.
Miksi manipuloida toisia pimeyden töillä?
Sanotaanhan Raamatussa että niin käy kansalle kuin papeille ja
niin lainan antajalle kuin lainan saajalle........
Eli samassa veneessä ollaan. Koko taikina happanee vähäisestä hapatteesta. Ja se näkyy nyt erittäin hyvin.
Varsinkin yksinolevat uskovaiset ovat vaaravyöhykkeessä!
Koska lauma voi tehdä, melkein mitä vain, jopa uskovalle ihmiselle.
Mutta onhan narsisseja ihmeen paljon siinä uskovien kärkiryhmässä.
Kukaan ei mene Herran työhön, kun pimeyden työt rehottavat.
Veli kampeaa veljeä ja sisar sisarta sekä veli sisarta tai päinvastoin.
Palvelutehtäviä riistetään ihmisiltä samoin kaikkea mahdollista minkä suinkin irtisaa.
Maan jakaminen...
5
99
Vastaukset 5
- esimerkki erkki
Profetia Suomen kansalle. Siinä yksi esimerkki todellisen maan jakamisesta.
Uskon, että tämä kaikki johtuu helluntailiikkeen opillisesta hajanaisuudesta ja helluntailisille niin tyypillisistä väittelyistä pienistäkin opillisista kysymyksistä. Ja kun kiivaita ovat, riitahan siinä syntyy helposti.
Omalla kohdallani sattui tapaus, että Helluntaikirkkoseurakunnasta ei haluttu antaa tietoa erään kunnioitetun helluntailaisen raamatunopettajan pitämistä raamattupiireistä, joita eräs vanhempi helluntailainen minulle muutama vuosi sitten suositteli.
Eri helluntaiseurakunnissa suorastaan varoitetaan menemästä toisen helluntaiseurakunnan tilaisuuksiin, jos seurakunta korostaa jotain muuta asiaa tai kokous on erilainen, kuin omassa seurakunnassa. Näin on ainakin minua varoitettu.- huolestunut Hulda
Joka paikassa on tänä päivänä kilpailua niin myös seurakuntien tilaisuuksista.
Riippuu tietty onko puhdasta Sanaa kokouksissa vai höttöä.
Ei varoituksista ole haittaa, mutta pitää sitten miettiä ja katsella itse mitä tekee.
- en ymmärrä
Aina tätä samaa.
Onko elämässänne mitään positiivista vai onko kaikki pelkkää synkkyyttä ja kurjuutta? - kieltolaki, uskonnoi
Ikävä kyllä, uskonto tuo vain murhetta, riitaa, sotia ja pahaa oloa. Hankalin paikkakunta elää on kunta, jossa paljon eri uskonlahkoja, kiusaamassa ja panettelemassa, juoruamassa ja ylenkatsomassa. Lapsille pahinta on ns. uskovainen opettaja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 139916
Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.
Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?97795Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha101766- 60725
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät55591Hyvää yötä
Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!26583Missähän pöytäkirja viipyy, taas?
Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett43494- 154489
- 42479
Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä
Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust7438