Oikeaan suuntaan ollaan menossa.

http://yle.fi/uutiset/tyoryhma_autokoulun_aloittamisika_16_vuoteen_ajo-opetuksen_maaran_voisi_paattaa_itse/7206421

Nimenomaan näin. Ja lopullinen kortti kerralla käteen, eikä mitään muuta.

Sensijaan:

Poliisille reilusti lisärahaa liikenteen valvontaan. Siellä ajetaan humalassa, kaahaillaan, ohitellaan törkeästi , roikutaan peräpeilissä ym..
Ja niille, jotka sortuvat törkeyksiin mm. rattijuoppouteen, kovat sanktiot ja tarvittaessa uudestaan autokouluun. Näin paranee liikenneturvallisuus.

Nuorten on saatava kohtuudella ja ennen kaikkea kohtuukustannuksin ajokortti.
Miksi ihmeessä laittaa kollektiivisesti kaikki nuoret maksamaan autokoulujen "asenneopetuksesta ja liikenneturvallisuudesta" ? Kun niillä ei ole mitään vaikutusta kortin jälkeiseen ajoon. Esim. arviointiajo: Miksi ? Lopullinen kortti on jo käytännössä taskussa. Mitä arvioidaan, kun oppilas on jo inssiajon suorittanut. Suomessa lienee sitä paitsi EU- maiden kallein ajokortti. Ja lähes joka luokasta maksettava erikseen.
12194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

ake/Trafi niin on määrännyt

Äänestä

Siis kaksi vuotta opettelua ja sitten saisi ajokortin? Onko tuossa tarkoitus rahoittaa autokoulun käyminen osamaksulla eli pienemmiltä tuntuvilla kuukausierillä?
Ajo-opettelun voi suorittaa tehokkaastikin. Meillä aloitettiin opetuslupaharjoittelu hieman toista kuukautta sitten. Teoria ja pakolliset ajotunnit oli täynnä kuukaudessa, teoriakoe jo läpäistynä. Pimeänajoharjoittelu etukäteen haetulla luvalla tehtiin tällä viikolla ja heti ensi viikolla mennään liukkaankelinharjoitteluun. Sitten inssiin, muutama ajokerta vielä sitä ennen. Ei voi ymmärtää kahta vuotta jos ei sinä aikana jo saa harjoitella itsenäisesti. Joku puoli vuotta ajo-opettelua ennen väliaikaista korttia on ihan ok rauhallisella tahdilla.

Äänestä

Ei ne harjotustunnit mitään ratkaise, vaan jo aikaisemmin tehty tapakoulutus... KOTONA!

Äänestä

Mikä koulutus määrien vähentämisellä säästetään, se onnettomuuksien ja kuolleitten määrillä maksetaan....Liikenne on paha paikka oppia asioita kantapään kautta.

Äänestä

Ei väliä. Pappa / vakuutus be taalare.

Äänestä
  • niin ja se autokoulun hinta maksetaan kaikki korkeampina vakuutusmaksuina

    Äänestä

  • rahan meno vakio kirjoitti:

    niin ja se autokoulun hinta maksetaan kaikki korkeampina vakuutusmaksuina

    Ajokokeesta suunnitellaan niin vaikeata että ns.normaalikokelas hylätään n.5 kertaa.Tästähän trafi saa hyvät rahat.

    Äänestä

  • tietäjä kirjoitti:

    Ajokokeesta suunnitellaan niin vaikeata että ns.normaalikokelas hylätään n.5 kertaa.Tästähän trafi saa hyvät rahat.

    Jostahan yrityksen on saatava rahat toiminnan pyörittämiseen.Jos teoriatunnit lopetetaan niin kiinteät kustannukset siirtyvät ajotunnin hintaan,lisäksi opettajille joutuu mahdollisesti maksamaan tekemättömistä töistä(jos oppilas peruu seuraavan päivän ajon,koska luulee jo osaavansa).Kokeesta tulee sitä paitsi paljon vaativampi,jolloin hylkäykset liisääntyvät voimakkaasti.Veikkaampa että lakimuutoksen jälkeen ajokortin ajo tulee maksamaan 3500e-4500e.

    Äänestä

  • toinen tietäjä kirjoitti:

    Tuo lienee aika lähellä totuutta hinnasta. Tiukan ajokokeen maissa keskiverto oppilas harjoittelee noin 50 tuntia ennen ajokoetta. Suomessa yhden ajotunnin hinta autokoulussa on kaiketi noin 60 euroa. Lisäksi uudet tiukat ajokokeet maksavat enemmän?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Oikea suunta. kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/tyoryhma_autokoulun_aloittamisika_16_vuoteen_ajo-opetuksen_maaran_voisi_paattaa_itse/7206421

Nimenomaan näin. Ja lopullinen kortti kerralla käteen, eikä mitään muuta.

Sensijaan:

Poliisille reilusti lisärahaa liikenteen valvontaan. Siellä ajetaan humalassa, kaahaillaan, ohitellaan törkeästi , roikutaan peräpeilissä ym..
Ja niille, jotka sortuvat törkeyksiin mm. rattijuoppouteen, kovat sanktiot ja tarvittaessa uudestaan autokouluun. Näin paranee liikenneturvallisuus.

Nuorten on saatava kohtuudella ja ennen kaikkea kohtuukustannuksin ajokortti.
Miksi ihmeessä laittaa kollektiivisesti kaikki nuoret maksamaan autokoulujen "asenneopetuksesta ja liikenneturvallisuudesta" ? Kun niillä ei ole mitään vaikutusta kortin jälkeiseen ajoon. Esim. arviointiajo: Miksi ? Lopullinen kortti on jo käytännössä taskussa. Mitä arvioidaan, kun oppilas on jo inssiajon suorittanut. Suomessa lienee sitä paitsi EU- maiden kallein ajokortti. Ja lähes joka luokasta maksettava erikseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu