Astelen viimeistä kertaa tänä vuonna koulun jäistä pihaa.Tuuli tuivertaa rivakasti ja palelen minihameessani (!).Sillä hetkellä toivon vain sinun tulevan lämmittämään minua,mutta se ei toteudu,arvaan sen.
Sisälle päästyäni näen kaksi kaveriani ja moikkaan heille.Vilkaisen sivulleni ja näen sinut.Niin suloisena kuin ennenkin,paitsi se pilke puuttuu silmäkulmastasi,joka vilkkui smaragdinvihreissä silmissäsi kun olit onnellinen,minun kanssani.Vaalea tukkasi on jälleen luonnollisen villisti pystyssä,niin että minun tekisi mieli tulla silittämään pehmeitä hiuksiasi,mutten siihen pysty.Pelkään,että torjuisit minut,ja jos sen tekisit,sydämmeni särkyisi taas.Ja hymysi...Minun on sitä niin kova ikävä ettet uskokkaan.Pian vilkaiset sivullesi ja näet minut.Katseemme kohtaavat vain vähäksi aikaa,mutta minusta riittävän pitkäksi.Niinä kolmena sekuntina minä ehdin nähdä tarpeeksi.Aivan kuin katseesi olisi ollut haikea,kuin sinun olisi ikävä jotakin..minua?Ei,ajattelen,mutta silti toivon että näin oikein.Marssin kuitenkin asiaa miettien juhlasaliin,joulujuhla alkaa.
Katson hiukan kateellisena yhtä luokkalaistani joka tanssii iloisena lavalla.Miksen minä ole noin notkea ja iloinen?Tai,mitä väliä sillä nyt on,ethän sinä katsonut vain ulkonäköä,vaan näit suoraan sisimpääni.Vain sinä olet ymmärtäny minua niin,nähnyt kuka oikeasti olen.Välillä tosin itsekin ihmettelen että mitä sinä minussa näit,onhan monta muuta tyttöä,jotka ovat minua kauniimpia,mutta sait minut vakuutettua,että olen mielestäsi kaunis.Etkä sinä oikeastaan sitä ensimmäiseksi minussa ajatellut,vaan minun sisäistä kauneuttani,sillä sitähän sinä rakastit eniten.Ja kuinka paljon minä rakastankaan sinua...
Katson parin penkkirivin päähän,sinne missä sinä istut.Yllätyksekseni huomaan myös sinun katsovan takaisin.Katseessasi on se sama haikeus,nyt en voi erehtyä.Ja kuinka kauniisti minua katsotkaan...Minun tekisi vain mieli huutaa sinulle: "Tule tänne!Minun on sinua niin ikävä!Minä rakastan sinua!",mutten taaskaan voi,tietenkään...
Luokkaan päästyämme saamme todistuksen kouraamme.Vertailemme niitä aikamme,ja kellä onkaan luokan paras keskiarvo: Sinulla.Sinä olet niin hyvä kaikessa!En ole sinulle kateellinen,vaan ylpeä.Miksi olisinkaan,onhan itselläni sentään 9 paperi käsissäni.Pian luokanvalvojamme toivottaa meille hyvää joulua ja poistumme luokasta.Olisin tosin halunnut vielä jäädä,vain siksi että näkisin sinua pidempään."Kuka voisi kellot seisauttaa.." soi mielessäni,muttei kukaan voi,tiedänhän sen..
Luokan ulkopuolelle päästyäni minua hieman itkettää,mutta taistelen urhoollisesti pitääkseni kyyneleet sisälläni.Yhtäkkiä havahdun kun joku koputtaa olkapäähäni: SINÄ!!Olen aivan mykistynyt!Sinä et onneksi huomannut miten yllätyin vaan sanoit: "Milla,voidaanko jutella?Minulla on asiaa".Saan vaivoin vastattua myöntävästi samalla kun sydän hakkaa tuhatta ja sataa.Menemme vähän syrjempään,niin ettei kukaan mietä näe.Sinä sanot: "Anteeksi.Anteeksi että olen ollut typerä ja käyttäytynyt myös sen mukaisesti.Minun on vain ollut niin vaikea olla ilman sinua,ja jotenkin olen sen purkanut sinuun väärällä tavalla.En kyllä yhtään ihmettelisi jos et anteeksi antaisi,mutta voin vain toivoa.Minä olen sen monta kertaa kieltänyt,mutten voi enää tehdä niin.Milla,minä rakastan sinua!".Olen aivan ymmälläni!Olen niin shokissa,onnellisessa shokissa!Ei voi olla!Maailman ihanin jätkä pyytää minulta anteeksi sitä,mitä en ikinä uskonut hänen tekevän!Hän kuitenkin..rakastaa!!Minä hyökkään hänen kaulaansa ja hoen "Minä rakastan sinua!Enkä ketään muuta!".Näin minun jouluni on pelastettu!
Tää nyt oli vaan tarina,mutta silti jossakin sisimmässäni toivoisin sen olevan totta...Ja sen toteutuvan,mutta se on niin pieni mahdollisuus...Öitä kaikille!!Huomenna nähdään,miten käy...=)
Sisälle päästyäni näen kaksi kaveriani ja moikkaan heille.Vilkaisen sivulleni ja näen sinut.Niin suloisena kuin ennenkin,paitsi se pilke puuttuu silmäkulmastasi,joka vilkkui smaragdinvihreissä silmissäsi kun olit onnellinen,minun kanssani.Vaalea tukkasi on jälleen luonnollisen villisti pystyssä,niin että minun tekisi mieli tulla silittämään pehmeitä hiuksiasi,mutten siihen pysty.Pelkään,että torjuisit minut,ja jos sen tekisit,sydämmeni särkyisi taas.Ja hymysi...Minun on sitä niin kova ikävä ettet uskokkaan.Pian vilkaiset sivullesi ja näet minut.Katseemme kohtaavat vain vähäksi aikaa,mutta minusta riittävän pitkäksi.Niinä kolmena sekuntina minä ehdin nähdä tarpeeksi.Aivan kuin katseesi olisi ollut haikea,kuin sinun olisi ikävä jotakin..minua?Ei,ajattelen,mutta silti toivon että näin oikein.Marssin kuitenkin asiaa miettien juhlasaliin,joulujuhla alkaa.
Katson hiukan kateellisena yhtä luokkalaistani joka tanssii iloisena lavalla.Miksen minä ole noin notkea ja iloinen?Tai,mitä väliä sillä nyt on,ethän sinä katsonut vain ulkonäköä,vaan näit suoraan sisimpääni.Vain sinä olet ymmärtäny minua niin,nähnyt kuka oikeasti olen.Välillä tosin itsekin ihmettelen että mitä sinä minussa näit,onhan monta muuta tyttöä,jotka ovat minua kauniimpia,mutta sait minut vakuutettua,että olen mielestäsi kaunis.Etkä sinä oikeastaan sitä ensimmäiseksi minussa ajatellut,vaan minun sisäistä kauneuttani,sillä sitähän sinä rakastit eniten.Ja kuinka paljon minä rakastankaan sinua...
Katson parin penkkirivin päähän,sinne missä sinä istut.Yllätyksekseni huomaan myös sinun katsovan takaisin.Katseessasi on se sama haikeus,nyt en voi erehtyä.Ja kuinka kauniisti minua katsotkaan...Minun tekisi vain mieli huutaa sinulle: "Tule tänne!Minun on sinua niin ikävä!Minä rakastan sinua!",mutten taaskaan voi,tietenkään...
Luokkaan päästyämme saamme todistuksen kouraamme.Vertailemme niitä aikamme,ja kellä onkaan luokan paras keskiarvo: Sinulla.Sinä olet niin hyvä kaikessa!En ole sinulle kateellinen,vaan ylpeä.Miksi olisinkaan,onhan itselläni sentään 9 paperi käsissäni.Pian luokanvalvojamme toivottaa meille hyvää joulua ja poistumme luokasta.Olisin tosin halunnut vielä jäädä,vain siksi että näkisin sinua pidempään."Kuka voisi kellot seisauttaa.." soi mielessäni,muttei kukaan voi,tiedänhän sen..
Luokan ulkopuolelle päästyäni minua hieman itkettää,mutta taistelen urhoollisesti pitääkseni kyyneleet sisälläni.Yhtäkkiä havahdun kun joku koputtaa olkapäähäni: SINÄ!!Olen aivan mykistynyt!Sinä et onneksi huomannut miten yllätyin vaan sanoit: "Milla,voidaanko jutella?Minulla on asiaa".Saan vaivoin vastattua myöntävästi samalla kun sydän hakkaa tuhatta ja sataa.Menemme vähän syrjempään,niin ettei kukaan mietä näe.Sinä sanot: "Anteeksi.Anteeksi että olen ollut typerä ja käyttäytynyt myös sen mukaisesti.Minun on vain ollut niin vaikea olla ilman sinua,ja jotenkin olen sen purkanut sinuun väärällä tavalla.En kyllä yhtään ihmettelisi jos et anteeksi antaisi,mutta voin vain toivoa.Minä olen sen monta kertaa kieltänyt,mutten voi enää tehdä niin.Milla,minä rakastan sinua!".Olen aivan ymmälläni!Olen niin shokissa,onnellisessa shokissa!Ei voi olla!Maailman ihanin jätkä pyytää minulta anteeksi sitä,mitä en ikinä uskonut hänen tekevän!Hän kuitenkin..rakastaa!!Minä hyökkään hänen kaulaansa ja hoen "Minä rakastan sinua!Enkä ketään muuta!".Näin minun jouluni on pelastettu!
Tää nyt oli vaan tarina,mutta silti jossakin sisimmässäni toivoisin sen olevan totta...Ja sen toteutuvan,mutta se on niin pieni mahdollisuus...Öitä kaikille!!Huomenna nähdään,miten käy...=)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.