Missiomaailman sivuilla Markus Korhonen kertoo paikan päällä olleena Yhdysvalloissa mm. Pensacolassa meneillään olevasta parantumisherätyksestä. Erään seurakunnan pastorille oli ilmestynyt "Jeesus" hänen aloittaessaan saarnaa niin, että pastori oli kaatunut maahan ja ollut tiedottomana kuusi tuntia. "Jeesus" oli pyyhkinyt hänen kasvojaan tulisoihdulla ja oli kantanut banderollia, jossa kerrottiin lopunajan suuresta sadonkorjuusta.
Nyt laajoilla alueilla Yhdysvaltoja on suuria tilaisuuksia, joissa paranee ja tulee uskoon ihmisiä valtavia määriä kerrallaan. Markus Korhonen kirjoittaa, että hän tulee kesän alussa Suomeen ja toivoo voivansa tuoda tämän voitelun tullessaan.
Toivottavasti kaikille on selvää, että kyseessä on sama "torontolaispohjainen" eksytys, mikä on vallalla kautta kristikunnan.
Senkään ei pidä antaa hämätä, että kerrotaan suurista uskoontulleiden joukoista. Valhe on aina valhe, eikä se valitettavasti pelasta ketään. Vain Jeesus Kristus ristiinnaulittuna voi pelastaa, ei valheelliset "Jeesukset". Raamatussa on ilmoitettu kaikki, mitä uskova tarvitsee ja mitään sen ulkopuolista, täydentävää ilmestystietoa ei saa vastaanottaa.
Lopunajan sadonkorjuu on itse asiassa sitä, että antikristillinen valhe eksyttää suuret joukot uskovia ihmeineen ja merkkeineen. Tämä eksytys kiihtyy ja laajenee, kunnes Herramme palaa ja toteutuu Hänen sanansa "kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?"
Varokaa missiomaailmaa
4
242
Vastaukset 4
- dfdfdf
Jeesus sanoi valvokaa aika on paha.
- Varokaa eksytystä!
Elämme lopunajassaja eksytys on tullut,niinkuin kultahampaat ja varmasti tämäkin,ei Jeesus tuolaisesti toimi ja jos se alkaa toimiin se on Raamatun mukasta,että hänen omansa pystyy tietään sanan kautta onko Jeesus vai onko Paholainen asialla!
Jeesus tulee äkisti eikä se ilmase tuloaan,siksi Raamattu kertoo kymmenestä neitsyestä ja pellolla työskentelevistä naisista toinen otetaan ja toinen jätetään ja viisi neitsyttä 5 otetaan 5 jätetään,kun eivät olleet valmiit,vaikka olivat uskossa,mutta eivät hengellä täyttyneitä josta sanottiin öljyn puutteeksi!
Maailma on menossa kohti aikaa,mistä olemme Jeesuksen omat kaijuttaneet,eli Jeesuksen tulosta,nyt on Kolmasmaailmansotakin tuloillaan,mutta Jeesuksen omat ovat poistuneet ennen sitä tältä maapalolta karitsan häihin!
Teidän ei tarvitse mennä hakeen mitään keltää,ei terveyttä eikä siunauksia,Jumala on sielä missä sinäkin ja kun rukoilee hengessä jonkun ystäväsi kanssa niin Jumala antaa kun pyydät sitä mitä tarvitset,se ihmisten perässä juoksu on ihmispalvontaa,eikä Jumala siitä pidä! Ari No eikö missioMAAILMA JO SANOO ETTÄ MAAILMASTA TULIS EROTTAUTUA ? MUTTA EIHÄN USKOVAISET HUOMAA TÄNÄ PÅIVÄNÄ mitään KUN ON NIIN SOKAISTETTUJA...
Samalla kun varoitetaan Missiomaailmasta, voidaan varoittaa myös Tampereen helluntaikirkkoseurakunnasta. Missiomaailman kannattajat kuuluvat nykyisin Tampereen Helluntaikirkkoseurakuntaan ja järjestävät karismaattisia tilaisuuksia sekä Tampereen helluntaikirkossa, että myös muissa helluntaiseurakunnissa.
Helluntaikirkkohan on varsin avoimesti suhtautunut uuskarismaattiseen toimintaan ja ilmiöihin, joten on odotettavissa että tässäkin toiminnanjohtaja Markus Korhosen tuomassa "uudessa voitelussa" Tampereen helluntaiseurakunta Helluntaikirkon tuella asettuu tukemaan tätä uutta voitelua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371453- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69916- 68723
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56713Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi239693- 37599
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7541- 39537