Hei!
Olen käynyt nyt melkein vuoden julkisella puolella psykiatreilla ja psykiatrisilla sairaanhoitajilla ja saanut sairaslomaa/eläkettä. Nyt kuitenkin vointini siellä tuli niin huonoksi, että oli pakko jättää menemättä. Olen noin 1-2kk ollut jo poissa, on tullut kirje, että pitäisi mennä eläkkeen jatkamisen takia ja sanoivat tulevansa kotikäynnille, mutta eivät tulleet. Ambulanssimiestä tai poliisia ei ole näkynyt.
Kysymys kuuluukin, että voinko vaihtaa julkisesta puolesta yksityiselle psykologille ja psykiatrille, koska minulla on niistä parempia kokemuksia. Ohittaako se tuon julkisen puolen järjestelmän. Ilmeisesti minun ei ole pakko käydä missään jos en halua, koska mitään kirjettä kovempia seuraamuksia ei ole tullut.
Jos joudun takaisin tuonne, niin kannattaako sanoa, että vointini tuli heistä johtuen huonommaksi? Vai kannattaako sanoa jotain muuta?
On ollut psykoosi ja nyt välillä niitä oireita, nyt kuitenkin kovaa masennusta johtuen juuri pelosta, että joudun takaisin.
Niin ja pystyykö yksityinen psykiatri jatkamaan tuota b-todistusta sairaseläkettä varten? Muistaakseni se oli b-todistus.
Yksi suunnitelma olisi myös mennä työkkäriin suoraan ilman näitä mieltä lamaavia ja masentavia hoitoja.
Yksityisen psykiatrin voi kai aina itse valita ja terapeutin, että jos tulee vastaan, jotain pelottavia tyyppejä, niin voi aina mennä toiselle kai?
Sähköhoitoakin on ehdotettu, mutta pelkään sitä, ehkä yksityiset eivät ehdottelisi? Vai pitääkö yksityisenkin kautta olla julkiseen puoleen yhteydessä? Ei ainakaan ennen täytynyt.
Tarkoitus olisi käydä esim vaikka kuukauden välein psykologilla terapiassa ja välillä lääkkeiden tai b-lausuntojen sun muiden papereiden takia psykiatrilla. Jos siis ihan pakko on.
Mutta olenkohan nyt vapaa mies valitsemaan hoitoni, kun ei ole enää kuulunut noista julkisen puolen tyypeistä? Pelkään tosin, että jos menen lääkäriin niin joudun olemaan yhteydessä noihin julkisen puolen tyyppeihin. Enkä oikein tiedä mitä heille selittäisin, jos se tapahtuisi. NE varmaan suuttuvat jos haluaa käydä yksityisellä tai jos selittää, että haluaa parempaa palvelua tai enemmän saman henkisen/henkisiä ihmisiä.
Täällä tosin aina sanotaan että psykiatreja kannattaa välttää, mutta on aikoinaan vastaan tullut pari ihan ok tyyppiä, jotka eivät olleet painostavia tai ilkkuneet tai muuten käyttäytyneet huonosti.
Olen käynyt nyt melkein vuoden julkisella puolella psykiatreilla ja psykiatrisilla sairaanhoitajilla ja saanut sairaslomaa/eläkettä. Nyt kuitenkin vointini siellä tuli niin huonoksi, että oli pakko jättää menemättä. Olen noin 1-2kk ollut jo poissa, on tullut kirje, että pitäisi mennä eläkkeen jatkamisen takia ja sanoivat tulevansa kotikäynnille, mutta eivät tulleet. Ambulanssimiestä tai poliisia ei ole näkynyt.
Kysymys kuuluukin, että voinko vaihtaa julkisesta puolesta yksityiselle psykologille ja psykiatrille, koska minulla on niistä parempia kokemuksia. Ohittaako se tuon julkisen puolen järjestelmän. Ilmeisesti minun ei ole pakko käydä missään jos en halua, koska mitään kirjettä kovempia seuraamuksia ei ole tullut.
Jos joudun takaisin tuonne, niin kannattaako sanoa, että vointini tuli heistä johtuen huonommaksi? Vai kannattaako sanoa jotain muuta?
On ollut psykoosi ja nyt välillä niitä oireita, nyt kuitenkin kovaa masennusta johtuen juuri pelosta, että joudun takaisin.
Niin ja pystyykö yksityinen psykiatri jatkamaan tuota b-todistusta sairaseläkettä varten? Muistaakseni se oli b-todistus.
Yksi suunnitelma olisi myös mennä työkkäriin suoraan ilman näitä mieltä lamaavia ja masentavia hoitoja.
Yksityisen psykiatrin voi kai aina itse valita ja terapeutin, että jos tulee vastaan, jotain pelottavia tyyppejä, niin voi aina mennä toiselle kai?
Sähköhoitoakin on ehdotettu, mutta pelkään sitä, ehkä yksityiset eivät ehdottelisi? Vai pitääkö yksityisenkin kautta olla julkiseen puoleen yhteydessä? Ei ainakaan ennen täytynyt.
Tarkoitus olisi käydä esim vaikka kuukauden välein psykologilla terapiassa ja välillä lääkkeiden tai b-lausuntojen sun muiden papereiden takia psykiatrilla. Jos siis ihan pakko on.
Mutta olenkohan nyt vapaa mies valitsemaan hoitoni, kun ei ole enää kuulunut noista julkisen puolen tyypeistä? Pelkään tosin, että jos menen lääkäriin niin joudun olemaan yhteydessä noihin julkisen puolen tyyppeihin. Enkä oikein tiedä mitä heille selittäisin, jos se tapahtuisi. NE varmaan suuttuvat jos haluaa käydä yksityisellä tai jos selittää, että haluaa parempaa palvelua tai enemmän saman henkisen/henkisiä ihmisiä.
Täällä tosin aina sanotaan että psykiatreja kannattaa välttää, mutta on aikoinaan vastaan tullut pari ihan ok tyyppiä, jotka eivät olleet painostavia tai ilkkuneet tai muuten käyttäytyneet huonosti.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Niin ja pelkään myös, että jos joutuisin olemaan yhteyksissä tuonne julkiselle puolelle, niin en osaisi kiltteyttäni kieltäytyä käymästä siellä. Tai jos tulisi sovittua aika, niin en saisi mentyä ja he suuttuisivat minulle.
Välillä tuntuu, että kun lääkkeet on loppu, niin vointi on huonontunut, mutta jos söisin lääkkeitä ja kävisin tuolla julkisella, vointi olisi vielä huonompi. Voisin syödä lääkkeitä, jos ei tarvitsisi tavata lääkäreita, mutta se nyt on mahdotonta...
Tai ehkä joutuisin vielä käymään jostain syystä tuolla tai ehkä siitä syystä, että pitäisi jostain syystä käydä, jos menee yksityiselle, selvittämässä asioita.
Mutta tähän asti on vain painostettu käymään, ei ole pystytty pakottamaan.
Tosiaan koko aikana mielenterveyteni laski huomattavasti kun kävin tuolla, enkä tiedä olenko työkykyinen, mutta työkkäri tällä hetkellä tuntuisi lievemmältä vaihtoehdolta.
Kannattaa lukea koko kappale, tässä vain pätkä tuosta mainitsemastasi painostuksesta. Se on olennainen osa psykiatriaa, valitettavasti.
Coercion
Most crucial to see is that psychiatry is rooted in coercion. It has long been decided that it is necessary, right and proper to coerce citizens who are deemed mentally ill. Well over a million (Lee Coleman estimated 1.5 to 2 million (Citizens Commission on Human Rights International, 2005). United States citizens are incarcerated and forcibly treated—almost always with toxic brain-damaging drugs, sometimes with brain-damaging electroshock. All forms of oppression are justified by claims to virtue—the argument for coercion in psychiatry is that these citizens are sick and incompetent, and that such "treatment" is for their own good. This cloak of benevolence hides the truth of deprivation of liberty and freedom of mind and body of citizens who certainly have not been afforded the due process rights given in the penal system.
Furthermore, as long as overt coercion, in the form of "involuntary commitment and treatment" is an integral part of the system, there can not be truly voluntary participation in that system. Countless so-called voluntary "patients" are really there because of overt threats of coercion or covert pressure. Very many have discovered, to their dismay and disillusionment, that once in the system, "voluntary" is simply a word that means, "As long as you agree that you are 'mentally ill' and that our 'recommended' treatment is best for you, you are voluntary." "Noncooperation" very often leads to a judgment of "incompetence" and court-ordered coercion.
There are many faces of this charade, but most common is a result of the societal and professional ethic that judges suicidal ideation as prima facie evidence of insanity and need for coercion. This results in massive violation of liberty interests. Regrettably, it also seriously aborts the possibility of real change as fundamental conditions of transformation—safety, free choice, acceptance and expression of distressing thoughts and emotions—are inhibited.
Lähde: http://www.wildestcolts.com/psych_opp/a-coercion/10-choose_counselor.html
Eli kaikki toivo on menetetty. Loppuikä tuolla hirveissä olotiloissa, ellen sitten toivu ja sitä kautta pääse pois tuolta, jos sekään on mahdollista. Tuntuu, etten myöskään jaksaisi samalla käydä tuolla ja käydä töissä, kun nuo sairaanhoitajat vievät kaikki voimani.
Totta kai voit valita yksityisen psykiatrin ja terapeutin. Ilmoitat (tarvittaessa) kuntapuolelle, että olet hoidossa yksityisellä puolella (tee se vaikka tekstiviestitse, jos ethalua puhelimessa puhua).
Kelalle toimitettu b-lausunto yksityispuolelta on ihan yhtä pätevä, kuin kuntapuolelta (ei Kela tee eroa sen perustella, missä psykiatri työskentelee).
Kuntapuolella saattavat olla ihan tyytyväisiä, kun potilaat siirtyy yksityiselle: potilas on hyvässä hoidossa (toivottavasti!) ja heidän työmääränsä vähenee. Ei siellä mitään syytä suuttua ole (epäammattimaista, jos sellaista tulee).
Tsemppiä!!
Ai, no kiitos paljon tästä tiedosta. Ehkä tämä avaa elämän uusille urille, jos on hoitoon vielä mentävä. Ja senhän voi aina valita yksityisellä sen psykiatrin tai psykoterapeutin itse jne, varmasti?
Joo en oikein uskaltaisi enään puhelimessa olla yhteydessä julkiselle puolelle, pelkään tosiaan että jos menen lääkäriin, niin joudun tämän tekemään. Pelottaa. :(
Vaikka ehkä ne siellä julkisellakin ymmärtäisi jos sanoisi, etten enää uskaltanut käydä, kun pelkäsin niitä kysymyksiä jne. Ehkä ne ei suuttuisi, hehe.
Yksityisellä saat valita psykiatrin ja psykoterapeutin tai kenet tahansa täysin itse ja vaihtaa, jos näet tarpeelliseksi.
KELA:n myöntämä psykoterapiatukiperiaatteeseen kuuluu myös nimen omaan se, että henkilö itse hankkii psykoterapeutin ja sitä voi vaihtaa, jos tahtoo. Suositus ja tavoite teitenkin on, että ei tarvitisisi vaihtaa, mutta aina ei kemiat kohtaa tai menee sukset ristiin myöhemmin prosessin aikana. Ihan yleistä ja ymmärrettävää. Jos tulee jotain näkemyseroja niin kannattaa ensin yrittää korjata asiat yhdessä, mutta tiedät kyllä itse onko asia korjattavissa tai soviteltavissa. Joskus näkemyserot ja asiat ovat niin kaukana toisistaan, että yhteistyö ei vain onnistu. Silloin on parempi vain mennä seuraavalle. Tärkeintä on, että luottamus ja ymmärrys ja aito tahto auttaa ja tukea löytyy. Sen näkee nopeasti muutamassa viikossa onko ko. psykoterapiasuhteesta avuksi.
Tähän varoituksen sana. Varokaa millaisen sopimuksen allekirjoitatte terapeutin kanssa. Ex mieheni oli 3 vuotta jumissa terapeuttiinsa. Edes sairaana ei saanut perua terapiaa ja lopulta kun oli 3v lusittu niin jostain muka ilmestyi vielä käyttämättömiä terapiakäyntejä jotka piti maksaa. Mentiin se 3v ihan terapeutin ehdoilla. Edes kesälomia ei vietetty ja matkustettu mihinkään kun miehen piti 2 kertaa viikossa käydä terapiassa. Terapeutti oli vielä niin näppärä että 2 terapiavuoden jälkeen kirjoitti itselleen kelarahoitteista vielä vuoden. Sinne meni 400e kuussa omaa rahaa tai sossun se oikeastaan oli. Paskaan se raha meni. Sopimus oli vaan laadittu niin että irti ei päässyt.
Terapeutti on käyttänyt häntä hyväkseen, jos näin on käynyt. Psykoterapeuttihan on rekisteröity nimike eli sillä tittelillä ei saa esiintyä kuin hyväksytyn koulutuksen saanut henkilö. Sekään ei tietenkään takaa, ettei huijareita alalla olisi, joten tarkkana on oltava. Oliko teillä pyskoterapeutti vai oliko vain joku terapeutti nimikkeellä esiintyvä ihminen. Terapeuttinahan saa esiintyä vaikka naapurin pappa tai baarin akka. Mutta eihän kenenkään tarvitse terapiassa käydä fyysisesti paikalla! Tietenkään ei. Ette ole ehkä tienneet oikeuksianne. Jos joku paperi on allekirjoitettu niin siitä voi tietysti seurata, että maksamaan joutuu vaikka ei kävisikään. Mutta onpahan varmasti terve terapiasuhde ollut... paljon hyötyä kun riita alla koko ajan. Kuulostaa uskomattomalta.
Mutta eihän Kelan tukemaa kuntoutuspsykoterapiaa myönnetä kuin vuosi kerrallaan. Miksi ex-miehesi haki jatkoa, jos ei sitä halunnut?
Jos psykoterapeutti on anonut kahden Kelan kuntoutuspsykoterapiavuoden jälkeen vielä yhden vuoden, ei Kela ole sitä voinut myötää ilman, että mukana on ollut myös ex-miehesi oma hakemus samasta asiasta. Kelahan vaatii asian päättämiseksi psykoterapeutin lausunnon, psykiatrin lausunnon ja asiakkaan oman hakemuksen. Asiakkaan omaan hakemukseen kirjoitetaan kenen psykoterapeutin vastaanotolla asiakas käy/haluaa käydä.
Kelan kuntoutuspykoterapiassa käydessä psykoterapeutin saa (ja pitää) myös vaihtaa, jos kokee, ettei yhteistyö suju. Vaihtamiseen riittää ilmoitus Kelalle; kuntoutus ei katkea eikä vaarannu.
Kela on kiinnostunut laillistettujen psykoterapeuttien toiminnasta. Epäselvissä tilanteissa heidän toiminnastaan voi ja on suotavaa myös olla yhteydessä ammattiliittoon (esim. psykolgiliitto, lääkäriliitto), Valviraan ja psykoterapeutin kouluttajatahoon.
Kuntoutuspsykoterapian saa myös lopettaa halutessaan. Jos ei ole mennyt allekirjoittamaan kirjallista sopimusta asiasta, terapian saa lopettaa vaikka heti. Kela ei "hermostu" tai "suutu" siitä, että sen myöntämää terapia-aikaa ei käytä loppuun (siis, jos lopettaa kesken vuoden). Vointikin voi joskus parantua niin yllättäen, ettei tarvetta jatkaa oikeasti ole. Hyvä tapa tietenkin on käydä lopettamistakin läpi ja pohtia sitä yhdessä psykoterapeutin kanssa.
Joku erityistason psykoterapeutti se oli. Itsekin ihmettelin miten kaikki oli mahdollista nimittäin mitään lääkärinlausuntoa ei missään vaiheessa haettu eikä saatu. Jatkohakemus tuli painostamalla miestäni. Muutenkin terapeutti oli outo. Inhosi minua, kehotti miestäni purkamaan väkivaltaisesti pahaa oloaan. Tuputti lääkitystä joka teki miehestä raivoisan. Jolloin tämä kohdisti kaiken agression meidän 3 ja 2 vuotiaisiin lapsiin. Kiristi maksuilla ja minä yritin asettaa tälle terapeutille rajoja miten paljon hän puuttuisi perheemme elämään. Itse terapiaistunnoissa hän ei kuulemma saanut sanaa suustaan. Tekstiviestejä ja sähköpostia kyllä osasi lähettää. Terapia oli täysin hyödytön ja päätyi lopulta ahdistamaan koko perhettä.
Mun tapaus ei ollut noin paha mutta vaikeeta oli päästä rahanahneesta terapeutista irti. Mitään apua en saanut niin kankkulan kaivoon meni viistonnia ettei tosikaan. Noiden sopimusten kanssa kannattaa olla tosi tarkkoina. Oli kyllä sellainen kokemus että tulin siihen tulokseen että minä olin meistä kahdesta huomattavasti terveempi ja varakkaampi. En ole tämän hörhön jälkeen maksullisia auttajia tarvinnut.
Minäkin pelkään aina välillä julkisen puolen mt-hoitoa. Osa ihmisistä on siellä ihan ok mutta osa ei osaa kunnioittaa sun itsemääräämisoikeutta eikä ota sua vastaan aikuisena tasavertaisena ihmisenä. Myötätuntoa ja ymmärrystäkään ei sieltä usein saa. Itsekin koen että yksityisellä parempi vaikka olenkin jo oikeastaan menettänyt toivoni koko psykiatrisen alaan useampien kusipäisesti käyttäytyvien ihmisten takia.
Kun olet tosi huonossa kunnossa niin pelkkä ajatus siitä että sulla on sovittuna aika sinne psyk.hoitoon saa aikaan paniikkia ja hirveää ahdistusta. Eivätkä ne tajua sitä. Suuttuvat melkein jos olet huonossa kunnossa etkä jaksa sitä mitä ne ehdottavat! Täysin hullua touhua. Alkaa tuntumaan että itse olen paljon terveempi tietyllä tavalla ja pelottaa että jos jään sinne niin tulen yhtä hulluksi kuin ne. Kyllä ihmisen pitäisi osata huolehtia itsestään ja lopettaa sellainen hoito joka on vain haitaksi.
Tähänkin ne keksisivät kaikenlaisia omia johtopäätöksiä, että et sinä oikeasti heidän toiminnastaan ahdistu vaan kaikki johtuu sun lapsuudesta tms. Eli siis aivan yhtä tyhjän kanssa olisi alkaa selittämään niille että heidän käytöksensä ahdistaa. Menee kuuroille korville. Ongelmana on aina se että kun olet kuntoutustuella pakottaa Kela tai vakuutusyhtiö sut pitämään jonkinlaista hoitokontaktia. Eli vaihtoehdona on sitten joko yksityinen tai julkinen.
Ei voi sanoa kuin että täysin hullu paikka tämä maailma, kun olet tosi sairas niin joudut puolustamaan itseäsi niitä ihmisiä vastaan joiden oikeasti pitäisi auttaa sua. Tulee aika kamala olo kun tajuaa miten yksin sitä oman pahan olonsa ja sairautensa kanssa oikeasti on. Vertaistukea kannattaa erilaisista mielenterveysjärjestöistä ja muuta kautta hakea.
No juuri tuollaiselta itsestänikin tuntuu, että osa tyypeistä on ihan ok, vaikkei niiltäkään oikein apua saa, paitsi muutama hyvä sananen auttoi paljonkin yhden julkisen puolen tyypin suusta aina välillä.
Sitten kun on huonossa kunnossa, niin puhutaan vaan psykoosipotilaista ylimielisesti ja laitoshoitoa ja sähköhoitoa ehdotellaan ja kirjotellaan kelalle lappuja: "hänellä ei ole tähänkään tilanteeseen hallintakeinoja" jne. No ei kai niitä ole, kun eivät auttajatkaan niitä ole ehdottaneet. Ja muuta vastaavaa...
Ja myös "huonossa kunnossa" sanominen tuntuu alentavalta sukulaisten suusta.
Ehdottelevat, että pitää tehdä jotain, mutta tuntuu etten saa tarvittavaa psyykkistä tukea, että voisin kohdata asioita... Myönsi eräs itsekkin, että ovat painostaneet minua, siis julkisen puolen työntekijä. Tietäisivät vaan miltä se tuntuu, ehkä lopettaisivat...
Niinpä, tuntuu itsestäkin, että pitää vaan mahdollisimman hyvin vastata kysymyksiin joita esittävät ja jotenkin puolustaa itseäni heille, vaikka heidän se pitäisi puolustaa ennemminkin minua.
Mutta tila joka minuun iski tuolla, ihan kuin joku suoja olisi yhtäkkiä kadonnut psyykkeestäni ja heidän, ei ehkä pahin mahdollinen käytös täällä luettuihin viesteihin verrattuna, alkoi aiheuttaa sietämätöntä tuskaa.
Mutta mistä nyt paras apu tähän tilanteeseen? Jos mut pakotetaan vaikka pakkohoitoon, niin poliisikaan ei puutu ilmeisesti asiaan? Eikö mikään laki suojaa ihmisen perusoikeuksia näissä jutuissa?
Poliisi ei tunne ihmisoikeuksia (Perustuslaki LUKU 2) eikä potilasoikeuksia niinkuin psykiatrian henkilökuntakaan. Yksityinen psykologi tai sairaanhoitaja lienee varmin keino säästyä lääkitykseltä. Yksityisen pystyy vaihtamaan tarvittaessa, mutta julkisella sektorilla se on vaikeampaa, koska vastaanottajaa ei saa valita itse.
Vain sairaanhoitopiirin (asuinalueensa ulkopuolelta) voi valita 1.1.2014 voimaantullessa uudistuksessa.
No niin vähän ajattelinkin. Aijaa että oman asuinalueensa ulkopuolelta voi valita sairaanhoitopiirin, tuota en tiennytkään, ehkä sekin voisi jeesata, jos täytyy käydä. Toivottavasti yksityisellä voisi valita niin, että voi käydä yhden kerran kuussa psykologilla ja välillä psykiatrilla.
Mutta se varmaan jeesaa, että psykoottisia oireita ei ole enää juurikaan ollut, enimmäkseen kovaa masennusta ja kun ei noista ole enään kuulunut mitään muutenkaan kuukauteen...
Niin ja ehkä niissä on eroja eri paikkakunnilla millä tavalla nuo julkisen tyypit toimivat...
http://www.stm.fi/hoitopaikan_valinta
Tuossa asia on selvitetty vielä tarkemmin.
THL:n sivuilta löytyy lisää tietoa siitä mitä hoitopaikan valinnanmahdollisuus käytännössä tarkoittaa psykiatriassa:
http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/aiheet/tietopaketit/terveydenhuoltolaki/usein_kysyttya/valinnanvapaus
"Miten toimitaan niiden potilasryhmien kanssa, jotka lääketieteellisesti hyötyisivät pitkäkestoisesta pysyvästä hoitokontaktista, mutta ovat häiriönsä vuoksi taipuvaisia vaihtamaan hoitavaa henkilöä ja hoitopaikkaa? Saako terveysasemalla päättää, ettei hoitavan työntekijän vaihto ole hoidon tarkoituksenmukaista järjestämistä?
Potilaalla on valinnan mahdollisuus terveysaseman suhteen ja hän voi tehdä valinnan kerran vuodessa. Potilaalla on mahdollisuus valita häntä hoitava henkilö toimintayksikön toiminnan tarkoituksenmukaisen järjestämisen sallimissa rajoissa. Hoitoyksikön toiminnan tarkoituksenmukaisuus voi tarkoittaa esim. työparityöskentelyä.
Potilaan jatkohoito esim. psykiatrisesta erikoissairaanhoidosta siirtymisen jälkeen on toteutettava siten, että hänet ohjataan häntä aiemmin hoitaneen lääkärin hoitoon aina, kun se hoidon asianmukaisen järjestämisen kannalta on mahdollista (49§)."
http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/aiheet/tietopaketit/terveydenhuoltolaki/usein_kysyttya/valinnanvapaus#mielenterveys
Eli tämän mukaan asia siis on tällä tavalla. Voi siis vaihtaa vain kerran vuodessa psykiatria tai psykologia ja vaihtelu tulkitaan häiriökäyttäytymiseksi? Ja aina ohjataan yhdelle ja samalle?