Surkeaa Tappara! Olin varma, ettei Tappalla ole mitään mahdollisuuksia Kärppiä vastaan ja juuri niin kävi. Pientä taistelua sentään odotin, mutta Kärpät oli selvästi parempi.
Toista olisi ollut, jos Kärppiä vastassa olisi ollut Lukko. Nyt vain kävi niin, että Lukko ei päässyt jatkoon yhden tuomarin Tapparalle lahjoittaman maalin vuoksi. Lisäksi Lukon pelaajat eivät ottaneet kautta ihan tosissaan, koska se oli osittainen välikausi...
Ensi kaudella pelataan kuitenkin tosissaan ja silloin on selvää, että Lukko on ylivoimainen ennakkosuosikki. Vastustajia suosivien nimet ja kotiosoitteet pannaan tarkasti mieleen ja kohta he löytävät oviensa takaa joukon lihaksikkaita miehiä.
Joka tapauksessa harakatkin nauravat kautensa KOLMEEN TAPPIOON päättäneelle Tapparalle. Lukko päätti kautensa voittoon ja sitä myöden voittajaksi.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Tämähän oli myös Tapparalle välikausi ja ensi vuonna on edessä oikea KAUSIEN KAUSI ja MITTELÖIDEN MITTELÖ kun Tappara murskaa Lukon finaaleissa voitoin 4-0. Tappara tulee myös voittamaan runkosarjan aivan täysin ylivoimaisesti ja itse nostan penkistä 200 kiloa ja heittelen vastustajien kannattajia Hakametsän parkkipaikalla kuin hankihyttysiä. :D
Johan on kovat puheet
Hyttynen! Sinä et nosta kuin tukia sossun luukulta.
Katso Lukon pelaajalistaa! Katso rasvatun ylävartaloni tuiketta! Ensi kauden voittaja on jo selvillä.
No ensi kaudella katotaan kuka kattoo mutta sitä ennen pidän oikein rentouttavaa lomaa.
Miltä Tapparat tuntui päättää kausi tappioputkeen.
Enpä ole viitsinyt pahemmin miettiä koko asiaa, muuten tulisin varmaan hulluksi. Nyt pidetään lomaa jääkiekosta ja sitten suunnataan katseet tukevasti tulevaan kauteen.
Näin tehdään Raumallakin VOITOKKAAN kauden päätteeksi.
Itse vietän koko kesän salilla, uimarannalla ja ulkomailla. Aloitan KANADASTA, josta siirryn Amerikkaan ja siltä lentokoneella Prahaan ja Tsekistä rajanaapuri Sveitsiin. Sieltä siirryn vielä Italian suurimpaan kaupunkiin Milanoon, josta lennän Raumalle
Eiköhän ne katseet oo nyt siellä Minskin kisoissa
Minskin kisat nyt on vähän sellaiset välikisat näin Olympiavuonna joten en ole varma jaksanko niitä niin suurella mielenkiinnolla seurata.
Tässä Tapparalle uusi kannatuslaulu.
Tapparan terä on tylsä,
surkeaa on elämä.
oi oi oi oijoi oi
Tappiokierre meidän ei katkea,
vastustajalla voittoputki makea.
oi oi oi oijoi oi
Omissa soi,
mitään ei voi.
Vastustaja liian kova,
vastustajan peli on painajasmaista kuritustaaaa.
oi oi oi oijoi oi
Tuota riimittelyä, kun katsoo, tulee kyllä vankka tappiomieliala, Ruotsi on paljon meitä suomalaisia parempi musiikinteossa.
Yritä mieluummin vaikka tällä.
On yksi seura päällä maan
ei vertaa liene sille
Voit aina luottaa Tapparaan
Ain pyrky mitalille.
Se keulakuva Tampereen
mustan lätkän huuman,
voimal makkaran ja perkeleen
taistelee se lailla puuman.
Kriisiseuran vinkujat
koittaa menestystä kääntää
kun edes plaijareihin hinkujat
ei jaksa millään vääntää
Tosiasia on kuitenkin
Ilveksille karu
Tappara on parempi
älä turhaan paru.
Yep, game seven jatkoaikamaalilla selvästi parempi.