Olen menossa ensimmäistä kertaa myymään itse ylimääräisiä vaatteita ja tavaroita torille. Ajattelin, että näin ainakaan ei varashävikki ole kamalan iso, kun pystyn itse valvomaan ja onhan se ihan kivaakin viettää kesäpäivä torilla.
Mistä voisin ostaa sellaisia pieniä tarralappuja, joilla on kätevä merkata hinnat tuotteisiin?
Mistä löytäisi kätevän kokoisen ja mahdollisimman halvan rekin vaatteille? Joku tuuletustanko tms. vai miksi niitä sanotaan?
Jos myyn jotain astioita, joita voi vieläkin ostaa uutena kaupasta, mikä on sopiva hinta? Esim. Teema-mukit ja lautaset, ettei tule laitettua ylihintaa, mutta että menisi kaupaksi.
Mihin aikaan kannattaa mennä paikalle, että saa hyvän paikan?
Onko jotain muita hyviä neuvoja asetteluun, hinnoitteluun tms., miten saisi päivästä mahdollisimman paljon irti?
Torikirppikselle Tampereella
Neuvoja vailla
1
223
Vastaukset
- 19+9
Ainakin tori.fi:ssä teemojen astioiden max. hinta on 4€, sitä kalliimmat jää myymättä. Torilla voi tietysti asia olla eri, kun kunnon saa heti tarkistettua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.774542Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k112563- 1751735
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2601602- 1241470
- 1221347
Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik91277Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil721269- 761252
- 35996