Toisen maailmansodan alkuvaiheessa käytettiin melko vähän lentohyökkäyksiä asutuskeskuksia vastaan. Saksalaiset kyllä iskivät Puolan sotaretkellä kaupunkeihinkin, mutta iskut näyttävät liittyneen enemmän tai vähemmän rintamatilanteen välittömään kehitykseen. Mm. sodan loppuvaiheessa Varsovassa taisteltiin ja saksalaiset käyttivät siinä yhteydessä pommituksia.
Laajemmalti näyttää puuttuneet ilmasotaterrori, puolin ja toisin. Lähinnä tehtiin tiedustelua ja pudotettiin lehtolehtisiä ym. Mm. länsiliittoutuneet vierailivat Berliinin yllä, mutta sodankäyntinsä oli siinäkin yhteydessä lähinnä ”paperisotaa”.
Talvisodan alku oli tökerö hyökkäys rauhanomaista pikkuvaltiota kohtaan. Sen ensi hetkiin liittyi mittavia Helsingin pommituksia. Pommitukset kohdistuivat kauas rintaman taakse ja olivat luonteeltaan aluepommituksia. Siis suurkaupungin tapauksessa kohdistuivat väistämättä siviileihin, joista tulikin uhreja.
Olivatko Helsingin pommitukset ennakkonäytös ja esikuva Toisen maailmansodan myöhemmille mittaville terroripommituksille?
Laajemmalti näyttää puuttuneet ilmasotaterrori, puolin ja toisin. Lähinnä tehtiin tiedustelua ja pudotettiin lehtolehtisiä ym. Mm. länsiliittoutuneet vierailivat Berliinin yllä, mutta sodankäyntinsä oli siinäkin yhteydessä lähinnä ”paperisotaa”.
Talvisodan alku oli tökerö hyökkäys rauhanomaista pikkuvaltiota kohtaan. Sen ensi hetkiin liittyi mittavia Helsingin pommituksia. Pommitukset kohdistuivat kauas rintaman taakse ja olivat luonteeltaan aluepommituksia. Siis suurkaupungin tapauksessa kohdistuivat väistämättä siviileihin, joista tulikin uhreja.
Olivatko Helsingin pommitukset ennakkonäytös ja esikuva Toisen maailmansodan myöhemmille mittaville terroripommituksille?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Heti sodan alkupäiviänä Suomi nosti älikänsumittaisista kaupunkipommituksista, joissa tuli runsaasti siviiliuhreja. Neuvostoliiton ulkoministeri kiirehti kiistämääntämän ja väitti, että neuvostopommikoneet tiputtavat vain leipää Suomen työtätekevälle kansalle!
Palopommit pudotettiin koneistas eräänlaisissa kehikoissa, jotkas levittivät pommit laajalle alueelle. Näitä kehikoita alettiin heti kutsua Molotovin leipäkoreiksi.
Sodan alussa Suomella oli olemattomat heikot pdst-välineet. Silloin keksittiin uusi ase. Viinapulloon kaadettiin bensan ja terven sekoitusta ja kylkeen teipattiinraapaistava bengaalitikku. Kun pullo rikkoutui panssarivaunun moottoritilan päällä niin sen ajan kevyt panssarivaunu lehahti usein tuleen. Näitä aseita alettiin kutsua nimellä Molotovin cocktail ja se nimi on säilynyt polttopullolla aina näihin päiviin saakka!
Mainittakoon, että pullot tulivat Rajamäen väkiviinatehtaalta ja pulloissa myösd luki Rajamäki nimenä. Seurauksena vihastunut Neuvostoliitto kohdisti Rajamäkeen pommituksia!
Suomalaiset saivat venäläisen pommarimiehen vangiksi. Oli ollut Porvoota pommittamassa. Ihmeteltiin, miksi mokomaa kylää piti pommittaa. Vastaus oli, että siellä asuu se päälahtari, se Ruuneperi.
Eli Neukkulassahan ei tietoa ja sivistystä väheksytty.
Neukuilla oli vissiin enemmänkin asennetta, että kaupunkeja pitää pommittaa. Loppusodasta taisivat pommittaa Tallinnaa oikein reilummin. Ja Helsinkiä tietysti yrittivät silloinkin. Ei pelkästään Talvisodassa. Yleensä ongelmana taisi olla massapommituksiin soveltuvan kaluston puute.
Berliiniä halusivat pommittaa. Kun neukuilla oli Pe-8-jättipommittajia, niille piti saada edes jotain käyttöä, kuin pakollinen ylläpito kentän reunalla. Mutta olikos niin, että se kuuluisa yölentolaivue hajaantui yötaivaalla koko Koillis-Euroopan kokoiseksi parveiluksi. Berliinistä ei siltä yöltä liene pommitushavaintoja. Varsovaan on kuulemma joku saanut osumaa. Yksi Pe-8 varisi Suomenkin maaperälle. Eksyksissä oli polttoaine loppunut. Ettei aivan kummoinen menestys. Konekin taisi olla enemmän sellainen propagandalavaste. Lensi kuitenkin.
Että ihan hyvä, ettei ollut enempää taitoa ja kalustoa. Muuten niistä olisi muu maailma saanut enemmänkin "nauttia".
Venäläisillä outoja hökötyksiä. Tupolevin TB-3 tuli talvisodassa tutuksi.
http://www.aviapress.com/viewonekit.htm?AVK-200305
Omin voimin ei Neukkula onnistunut käyttökelpoista raskasta pommikonetta luomaan. Ei sodan aikana. Sota kuitenkin auttoi sen verran, että kauko-idässä amerikkalaiset käyttivät omaa B-29-pommittajaansa, joka oli supermoderni (ja soveltui mm. atomipommin pudotukseen). Japanin massapommituksien yhteydessä kävi muutaman kerran niin, että B-29 päätyi Neuvostoliiton alueelle. Neuvostoliitto ei liittolaiselleen koneita kuitenkaan palauttanut.
Stalin antoi määräyksen, että kone on sellaisenaan kopioitava ja otettava tuotantoon. Määräys kauhistutti omia insinöörejä, mutta työhön ryhdyttiin. Saatiin aikaan näköispainos TU-4, joka alkuvaiheessa oli äärimmäisen huono-onninen. Neuvostoliiton tekninen osaaminen ja raaka-aineet eivät olleet huipputeknisen lentolaitteen tasolla. Mutta pakon edessä insinööreistä lähti irti sen verran, että Putolevit lakkasivat kokonaan putoilemasta.
Atomipommikokeiden propagandafilmeissä tätä Putolevin tyyppiä näkyy jonkin verran. Käyttö lienee oikeasti ollut vähäistä. "Omaa" tuotantoa neukut saivat aikanaan syntymään pakotettujen saksalaisinsinöörien ja oman osaamisensa yhdistelmällä. Niissäkin hahmotelmissa oli aluksi kovasti ongelmia ilmassa pysymisen kanssa. Kuten amerikkalaiset, saksalaisetkin piirtelivät suunnitelmiaan eri toleransseilla kuin mihin idässä oli totuttu. Ja ne raaka--aineet...
Suomessa saatiin ainakin yksi tuollainen rumilus alas.
Huomatkaa pinnapyörät laskutelineissä...
Vaikea välillä ymmärtyää noita vanjan "innovaatioita". Vaikka onnistuuhan se pahanteko johonkin rajaan asti karkeammillakin välineillä.
Joku kailotti joskus, että I-16-hävittäjässä olisi ollut konekivääreiden käyttökytkin kojelaudassa, vipukytkimellä. Että päällimmäisenä tässäkin nerous. Ilkeissä kapitalistimaissahan oli erheydytty sijoittamaan liipasin ohjaussauvaan. Helpompi käyttää ohjatessa ja ja tähdätessä ja varsinkin silloin kun isot g-voimat painavat käsiä ja kroppaa alas. Ei siinä ehkä ulotu kojelautaan asti. Vain vanjalla oli rohkeutta sijoittaa aseiden kytkin loitolle lentäjästä.
"Vain vanjalla oli rohkeutta sijoittaa aseiden kytkin loitolle lentäjästä. "
Sota on tilanne, jossa rohkeutta vaaditaan. Varsinkin päättäjien rohkeutta. Päättivät jokusen kerran pudottaa laskuvarjohyppääjiä ilman varjoja, varjojen puutteen vuoksi. Alla oli tosin lumihankea ja pudotus tehtiin mahdollisimman hitaasta lentovauhdista ja matalalta. Suurin osa pudotetuista kuoli, mutta aina jokunen selvisi. Arvataan, että pudotettavilta ei kovin tarkkaan kysytty, että lähdetkö tällaiseen.
Roteva meininki, Vanjalla.
Vinkin mukaan ensimmäinen TB-3 lensi heinäkuussa 1941. Tämä oli harvinainen kuriositeetti neuvostoilmavoimissa. Rakennettiin yhteensä muutama kymmenen.
Opettelehan itse lukemaan. Tietysti nauru maittaisi, jos vasta 1941 olisi neukut saaneet mokomankin katiskan taivaalle. Vaan ei: se oli sentään 30-luvun aikaansaannoksia.
Netti on muuten aika väärällään tietoa tästäkin, ettei tarvitsisi ihan tiedon puutteen takia itseään munata.
"Talvisodan alku oli tökerö hyökkäys rauhanomaista pikkuvaltiota kohtaan. Sen ensi hetkiin liittyi mittavia Helsingin pommituksia. "
Mikään vahinkohan ei ollut kyseessä. Neukut pommittivat kyllä hyvin järjestelmällisesti asutuskeskuksia. Onneksi kalustonsa ja taitonsa olivat mitä nyt olivatkaan. Että toiminta ei ollut tehokasta. Ja punailmavoimien tappiot olivat tuloksiin nähden kestämättömät.
Tulokset valehdeltiin, muuten olisikin ollut miehistö teloitusryhmän edessä.
Neukku ei tunnustanut tappioitaan ilmasodassa. Ja keksi hilseestään suunnattomia voittoja.
Samaa esiintyi maataisteluidenkin suhteen. Kun välirauhan aikana palauteltiin ruumiita itään, Neukku kieltäytyi jossakin vaiheessa ottamasta enempää. Ilmoittivat, että suomalaiset toimittavat propagandasyistä omia kaatuneitaan. Että ei ole heillä ollut noin paljon tappiota. Tämä tapahtui mm. Raatteentien taisteluiden kaatuneiden osalla.
Venäläiset kaatuneet haudattiin joukkohautoihin paikan päälle. Ruumiita ei palautettu, sillä taistelukentät jäivät lähes kaikki venäläisille. Raatteen tie oli yksi poikkeus.
Neukkuhistorioinnissa oli ihan vakiona, että omat tappiot minimoidaan ja vastustajan tappiot maksimoidaan. Sitä kautta mm. saksalaisille tuli neukkujen aikakirjoihin lukemattomissa taisteluissa suuremmat tappiot kuin saksalaisia oli ko. taisteluihin edes osallistunut.
että molemmin puolin liioiteltiin. Kun divisioona katsottiin tuhotuksi, merkittiin tappioiksi 15 000 miestä, vaikka henkiin yleensä jäi tuhansia. Lisäksi vahvuus harvoin oli edes 10 000.