Harmi vaan että pääministeriksi pääsee vain voittamalla puheenjohtajuuden. Mutta se puolueen puheenjohtajuus taitaa olla Stubbille vain tie pääministeriyteen, välttämätön paha, riippakivi.
Stubb haluaa pääministriksi, ei Kok pj:ksi?
fyui
352
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuka niin on päättänyt? Kokoomus itte vai? Kyllä pääministeriksi kelpaa kuka tahansa nuhteeton ja taitava suomen kansalainen, jos Kokoomus niin haluaa. Haluaako, on taas ihan eri asia. Monesti tällaisessa tapauksessa kun puoli hallitusta on ilmoittautunut muihin hommiin, saatetaan istuttaa vaikka toimitusministeristö, jossa ei ole ainuttakaan päivän poliitikkoa. Takavuosina se oli jopa tuiki tavallista.
Haluta saa vaikka mitä mutta on oltava selkärankaa myös päättää oikein kuka sopii siihen .Ei ainakaan koulukiusaajaa eli toisten sortaja.Naispäämisteri olisi oikea valinta ?.
"Naispäämisteri olisi oikea valinta ?"
Kuka? En keksi yhtäkään kokkarinaista Suomen pääministeriksi. Tällä hetkellä on aika vaikea uskoa oikeastaan yhteen ainoaan naiseen näissä hommissa. Kiviniemen olisi pitänyt voida jatkaa, mutta minkäs teet kun Vanhasen lautakasa painoi liikaa vuoden 2011 vaaleissa.