TIISTAINA 28. SYYSKUUTA 2004 kello 14
Tony Halme (ryhmäpuheenvuoro):
...mielestämme USA ja Naton suorittama Irakin valtaamisoperaatio EI MILLÄÄN MUOTOA noudattanut kansainvälisen oikeuden henkeä ja periaatetta, kuten TASAVALLAN PRESIDENTTI YK:ssa hiljan totesi. Päinvastoin operaatio RIKKOI RÄIKEÄSTI kansainvälisen oikeuden periaatteita ja se suoritettiin ilman YK:n valtuutusta. Tämän valossa on varsin kyseenalaista LÄHENTÄÄ Suomen turvallisuuspoliittista ratkaisua USA:n johtaman Naton kanssa.
Mitä ihmeen neiteilyä - Halme. Olen ollut suuri puolesta puhujasi , mutta se aika taitaa olla ohi...
Valtaamisoperaatio oli täysin lain mukainen, ja oli hienoa nähtävää, että maailman oikeistolainen, protestanttinen kristillinen väestö, käytti jalosti valtaansa Islamia, terrorismia ja "raiskauskammioita" vastaan.
Suomikin kuului vielä vähän aikaa sitten - tähän pieneen maailman johtavaan moraaliseen joukkioon -"protestanttisiin länsimaihin" . Nyt olemme luopuneet siitä, ja tulokset tulemme näkemään mm. moraalin rappiona jo lähiaikoina.
Olisin luullut, että Halmekin olisi huomannut olevansa (joskus ainakin) oikeistolainen länsimaalainen, ja vieläpä kutsui itseään joskus kristityksi... et kai ole Islamiin , vasemmistoon tai Seta:an liittymässä ?
Niin - vielä otit oikein auktoriteetiksesi tasavallan presidentin (seta vasemmistolainen vanha nainen) ja YK (johtajana perunanenäinen afrikkalainen) ...oi voi Toni... onko seta kerho ja vasemmistolaisuus ruvennut noin kovaa viehättämään...
Veisikö tosiaan perussuomalaiset meidät mielummin vasemmistolaisuuteen, setaan ja afrikkalaisten YK:hon - kuin Länsimaalaisen kristillisoikeistolaiseen NATO:on ... häpeän hiljalleen koko maata - mukaan lukien P.S. ja Halmeet...
Kait tämä Suomi setalandia on jo "jollain tapaa" kirottu...
Halme kääntynyt vasemmistolaiseksi !
9
567
Vastaukset
- JKa
"Valtaamisoperaatio oli täysin lain mukainen"
Tosin epäselväksi on jäänyt, että minkä lain. Valistaisitko tietämättömiä.
"oli hienoa nähtävää, että maailman oikeistolainen, protestanttinen kristillinen väestö, käytti jalosti valtaansa Islamia, terrorismia ja "raiskauskammioita" vastaan."
Eläköön miekkalähetys! Sitähän harjoitettiin jo keskiajalla, ja näyttää sillä olevan kannattajia tänäkin päivänä. Toivottavasti kannattajat hyväksyvät, että myös heitä vastaan käytetään samoja keinoja.
Väitit otsikossa Halmeen "kääntyneen vasemmistolaiseksi"
Voisitko vielä kertoa, koska Halme ei vielä ollut kääntynyt, eli koska hän kannatti noita sotatoimia.
Jos sotatoimien vastustaminen on vasemmistolaisuutta, niin Suomessa ei taida olla ainoatakaan oikeistolaista puoluetta. - Suomalainen
Puolueen nimi pitäisi olla PERUSKUSETTAJAT, sen verran on kuviot sekaisin.
Halmeet ja Danhammerit kun laitetaan ehdolle, mitä muuta voi odottaa?
Kuka normaali suomalainen rinnastaa itseään kyseisiin henkilöihin saati puolueeseen joka nyökkää ja hyväksyy ehdokkaidensa kyseenalaiset taustat?
Ja aivan niin, puheet on muuttunut matkalla, kovaa tekee kun selvinpäin maailmaa joutuu katsomaan....- Konservatiivi
Itseasiassa mun mielestä eduskunnassa ei ole ketään sen tason rikollista tällä hetkellä, että se haittaisi mitenkään itse työtä - paitsi eräiden homous on minulle liikaa...
Mutta juuri mielipiteet ovat sitä tasoa, että esim. vasurit ja viherpiipertäjät voisi lopettaa kokonaan...
Halmeessakaan tavoiltaan ei ole mitään erikoista - kunnon Mies - mutta nyt rupeaa mielipiteet meneään johonkin muslimien puolustamiseen, setakerhon johtajaa siteeraten... ja samalla haukutaan valkoista, protestanttista, oikeistolaista Bushia... se on liikaa !
Kuka muuten tämä danhammer on ? - the_ran_ya
Konservatiivi kirjoitti:
Itseasiassa mun mielestä eduskunnassa ei ole ketään sen tason rikollista tällä hetkellä, että se haittaisi mitenkään itse työtä - paitsi eräiden homous on minulle liikaa...
Mutta juuri mielipiteet ovat sitä tasoa, että esim. vasurit ja viherpiipertäjät voisi lopettaa kokonaan...
Halmeessakaan tavoiltaan ei ole mitään erikoista - kunnon Mies - mutta nyt rupeaa mielipiteet meneään johonkin muslimien puolustamiseen, setakerhon johtajaa siteeraten... ja samalla haukutaan valkoista, protestanttista, oikeistolaista Bushia... se on liikaa !
Kuka muuten tämä danhammer on ?Carl Danhammer oli tämän Risto-Matti Ratian eestiläisen vaimon toinen aviomies, sekä mm. Petteri Jussilan parhaita ystäviä, kuulemma...
- Ylöjärveläinen
the_ran_ya kirjoitti:
Carl Danhammer oli tämän Risto-Matti Ratian eestiläisen vaimon toinen aviomies, sekä mm. Petteri Jussilan parhaita ystäviä, kuulemma...
takavuosien Eestin Elvis, samasta miehestä piti tulla Viron kansalaisuuden saatuaan miniteris mies
pieneen naapurivaltioomme. - 368
PerusSuomalaiset turhan usein henkilöitetään Halmeen kautta!Jokaisessa puolueessa on omat "peikkonsa", mutta ei se puoluetta häpäise ellei puolue omalla toimillaan sitä tee.
PerusSuomalaisissa on muitakin kuin Halme tai Danhammerit,siellä onrehellisiä suomalaisia henkilöitä. katso vaikka.
http://www.arikahara.net
- Free finlander
tarvitaan. Voithan liittyä kokoomukseen. Minkä takia kaikkien pitäisi olla kaikesta samaa mieltä! Minun mielipiteissäni on viikinki pysynyt aivan hyvin.
Hyökkäyssota on ollut aina Hitleristä lähtien laitonta ja tuomittavaa. Siihen ei tule ryhtyä sen enempää kommunismin, natsismin kuin näennäisdemokratiankaan nimissä. USA:n presidentillä on muuten liikaa valtaa, jotta voitaisiin puhua kansanvallasta ja demokratiasta.
Vasemmistoliitto kannattaa EU:n hyökkäysjoukkoja, mikä on sama kuin NATO, ja NATO on sama kuin USA. Siis Vassarit on sulle oikea porukka?- seta-sosialismi
Heheh - gallupeissa vasurit ovat eu vastaisimpia puolueita suomessa (eussahan konservatiivit ovat suurin ryhmä) ja vasurit ovat kaikkein nato ja usa vastaisimpia... tämä on faktaa.
Tunnen muuten 17' kertaa enemmän yhteenkuuluvuutta valkoisen heteron, oikeistolaisen, sakemannin ja jenkin kanssa - kuin hmokerholaisen, feministisen, sosialistisen suomea puhuvan kanssa - joka yleensä vielä vihaa yrityksiä, perinteistä perhemallia, kaikkea moraaliaa, kilpaurheilua ja ties mitä...
Tiedät kai muuten , että esim. ruotsin demarit ovat ainoina maailman maista kieltäneet kilpanyrkkeilynkin, kun se on liian kapitalistista ja usalaista... ei se enää ihme, että bushia vihataan...
paha bush, paha nyrkkeily, paha yrittäminen, paha nato, paha hetero, pahaa konservatiivisuus, paha valkoinen mies moraalineen...
- Konservatiivi
Niin - Toni - alkutekstini vain siksi, että olen sitä mieltä - että ei tälläistä lesbo maata kannata enää puolustaa kokonaisuudessaan - tarvisi kiiren vilkkaa liittoutua länsimaalaisten koti, uskonto, isänmaa hengenheimolaisten kanssa...mutta tietysti ymmärrän, jos puheidenne ynm. takana on suunnitelmallinen "populismi"... omaa yksilö etua kannattaa puolustaa setalandiassakin !
Tosiaan - jo naisen valitseminen ylipäälliköksi ja vielä homoklubin johtaja - on sellainen "kunnia" maailmanhistoriassa - että tälläisen maan pitää saada opetus tai jopa tuhoutua... olkoon sitten maan nimi suomi tai vaikka luomi...
Tunnen paljon enemmän sympatiaa ja "veljeyttä" esim. yhdysvaltalaista tai saksalaista heteroa, konservativiista ihmistä kohtaan - kuin homoklubi, sosialista, yrittäjiä ja kilpaurheilua vihaavaa, viherpiipertäjä feministejä kohtaan... puhukoot sitten vaikka suomea...
Kirottu tälläinen setalandia jo on...
PS: Et ehkä ymmärrä Toni - mutta tietyllä tapaa sinua vihataan aivan samoista syistä, mitä Bushiakin - olet liian äijä nykymieheksi, kilpaileva, liian perinteinen arvoiltasi, rasistinenkin - liian valkoinen konservativiinen mies...liika koti, sukonto, isänmaa mielipiteitä...
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6487948Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662234Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2292135- 1441703
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511230Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251223Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991104Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65836Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58753Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7732