Fililoque

Ajattelevatko ortodoksit Fililoque-lisäyksestä lähinnä niin, että tuohon tiettyyn tekstiin ei saa lisätä mitään?

Vai ajatteletteko lisäksi, että Pyhä Henki ei missään nimessä lähde myös Pojasta? Tai voiko ortodoksi hiljaa uskoa, että Pyhä henki lähtee Isästä ja Pojasta?
587
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei tietenkään lähde mistään muualta kuin miten asia ortodoksiseen uskontunnustukseen alunperin kirjoitettiin.

Äänestä
  • Käsitin tuosta, että ortodoksi saa uskoa mahdollisuuteen, että Pyhä Henki tulee myös Pojasta. Pojan kautta ainakin.

    Jos katolinen kirkko pyytäisi anteeksi sooloiluaan, ja kutsuisi ortodoksit kanssaan uudelleen päättämään millainen uskontunnustuksen pitää olla ja miksi, niin olisikohan sopu mahdollista saada aikaan?

    Äänestä

  • kiitos* kirjoitti:

    Käsitin tuosta, että ortodoksi saa uskoa mahdollisuuteen, että Pyhä Henki tulee myös Pojasta. Pojan kautta ainakin.

    Jos katolinen kirkko pyytäisi anteeksi sooloiluaan, ja kutsuisi ortodoksit kanssaan uudelleen päättämään millainen uskontunnustuksen pitää olla ja miksi, niin olisikohan sopu mahdollista saada aikaan?

    Muuten kyllä paitsi että kun on jo aikoja sitten yhdessä päätetty, millainen uskontunnustuksen pitää olla.

    Katolilaisille ei kuitenkaan kelpaa sellainen, että pidettäisiin kiinni kristinuskon muuttumattomista perustotuuksista, vaan sen sijaan he ihan vängällä haluavat olla muuttamassa niitä yhä uudelleen ja uudelleen.

    Äänestä

Ihmisen ei tokikaan tarvitse uskoa kuin sitä minkä oikeaksi näkee.Kirkkokunnilla on todellakin aina omanlaisensa määritelmät Jumalasta ja säännöistään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä tarkoittaa? kirjoitti:

Ajattelevatko ortodoksit Fililoque-lisäyksestä lähinnä niin, että tuohon tiettyyn tekstiin ei saa lisätä mitään?

Vai ajatteletteko lisäksi, että Pyhä Henki ei missään nimessä lähde myös Pojasta? Tai voiko ortodoksi hiljaa uskoa, että Pyhä henki lähtee Isästä ja Pojasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu