profetioita tuomiosta

pihon sivulta

Arto Pölläsen sana Suomen kohtalosta v. 1968

V. 1968 rukoillessani Suomen puolesta, että Jumala säästäisi maatamme, ettei se enää joutuisi sotaan, sain sanan Herralta: “Vaikka Mooses ja Samuel seisoisivat minun edessäni, ei minun sieluni taipuisi tämän kansan
puoleen.

Ajan heidät pois minun kasvojeni edestä, he menkööt!” Herra kielsi rukoilemasta koko maan säästymistä, sillä neuvopäätös oli jo tehty. Osa maasta joutuisi rangaistuksena kansan synneistä sodan jalkoihin, osa kansasta vankeuteen, nälkään ja suuriin ahdinkoihin.
Mikään ei voisi sitä enää estää!

Antti Jaatisen Aamurukouksessa saatu sana Etelä-Pohjanmaalta.
Syyskuu 2011

Te jotka rukoilette, älkää enää rukoilko armoa, sillä armoni tätä kansaa (Suomi)
kohtaan on käynyt vähiin.

Eija Niemeläisen profetia 6.1.2000

Katso, musta pilvi kohoaa idän taivaalle, myrsky puhkeaa ja se lyö tätä maata, sillä tämä kansa on hyljännyt Jumalan ja polkenut pyhät asiat jalkoihinsa. Minä taivutan tätä kansaa, ja se taipuu minun edessäni niin kuin kaisla taipuu.

Monista kodeista kuuluu itku ja valitus. Se ei ole minulle mieleen, mutta näin täytyy tapahtua.

Niiden kärsimysten aikana tämä kansa nousee kunnioittamaan minua.

Ja te lapseni, kun näette tämän tapahtuvan, älkää peljätkö. Minä varjelen teitä, minä suojelen teitä. Katso, teidän ympärillänne on paljon enkeleitä miekat käsissään.

Totisesti, totisesti näin on tapahtuva!

Oulun profeetta Laila Heinosen profetia 16.2.1961

”Voi maata ja merta! Minun tuomioni tulevat kohtaamaan maata ja merta. Voi ihmisraukkoja, oi ihmisraukkoja!

Maailmaa kohtaa rangaistus ihmisten syntien tähden. Voi maata ja merta, ihmisraukat! Minä vuodatan maan päälle vihani maljan, koska ihmiset eivät kunnioita minua.

Minun käskyni rikotaan mitä kauheimmalla tavalla.

Minun vihani tulevat kohtaamaan maata ja merta, oi ihmisten kärsimystä, kuka sitä mittaa?

Silloin monet sanovat: ”Kuinka rakkauden Jumala voi tehdä sellaista, eivätkä näe, kuinka minä rakkaudella vedän ihmisiä pelastukseen sisälle! He rikkovat minun käskyni ja sitten he sanovat: ”Kuinka rakkauden Jumala
voi sellaista tehdä”.

Eivät ymmärrä, että minä olen Pyhä ja Vanhurskas Jumala. Ja kun minä vihastun, voi ihmislapsia silloin, voi maata ja merta, sitä hävitystä, mikä kohtaa ihmiskuntaa. Oi Euroopan kansoja, annan kansojen hävitä syntiensä tähden. Minun lapsianikin kidutetaan ja moni kieltää Kristuksen!

Maa maan jälkeen joutuu hävityksen alle, tulee suuri nälänhätä kaikkialle.

Minä olen etsimällä etsinyt näitä ihmisiä, mutta he vain pilkkaavat, eikä minun tarjoamani pelastus Poikani Jeesuksen kautta heille kelpaa, vaan he rakastavat valhetta ja humpuukia!”

Taisto Mäen saama sana rukouksessa

Jumalala sanoi: Kansakunta on penseä. Välinpitämätön ja penseä.

Niskoittelu Hänen (Jumalan) edessä. Ulkokultaisuus, pintakristillisyys, tekopyhyys, joka on vallannut hyvin pitkälle uskovat kristityt.

Kristillisiin seurakuntiin on pesiytynyt paksu pöly, jonka on aiheuttanut kuivuus hengellisessä mielessä. Kaikki kaavamaisuus ja kuollut kristillisyys on estänyt Jumalan Pyhän Hengen ilmestymistä ja leviämistä.

Urho Kyllöselle syyskuussa 1992

Helsingin Siion-seurakunnan saarnaaja Urho Kyllönen sai vakavan sanoman enkelin kautta: Urho oli palaamassa puhujamatkalta Pohjanmaalta syyskuisena iltana 1992 kotiinsa Helsinkiin, kun ennen Hämeenlinnaa, Kalvolan tienhaaran kohdalla, välähti kirkas valo taivaalla.

Valo lähestyi Urhon autoa, ja pian hän huomasi, että hyvin kookas, useita metrejä korkea, kirkas enkeli laskeutui paljastettu miekka kädessään aivan auton viereen. Urho pysäköi pelokkaana tien laitaan.

Enkelillä oli viesti, joka kuului seuraavasti: ”Tuomiot, tuomiot, tuomiot ovat tulossa; aikaa ei enää anneta.

Minä olen tuhlaamalla tuhlannut armoa Suomen kansan kohdalla, mutta sen sijaan, että Suomen kansa olisi tehnyt parannuksen, se on häväissyt ja pilkannut minun pyhää nimeäni.

Sen synnin ja jumalattomuuden tähden, mikä rehottaa jopa seurakunnan keskellä, tuomiot ovat tulossa. Minä tulen, ja minä tulen pian.”

Enkeli poistui, ja Urho istui pitkään pelokkaana autossaan ennen kuin sai jatketuksi matkaa Helsinkiin.

1

496

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pihon sivulta

      keijo kyllösen näky/profetia

      21.11.2011

      Monet toimivat Minun, Herran, nimessä, tuntematta Minua, ja ilman Minun kutsua ja valtuutusta.

      Heidän uskonsa perustukset Minä tulen tarkoin tutkimaan ja koettelemaan.

      Minua he ovat häväisseet kansani edessä, niinpä Minäkin häväisen heidät. Heidän valtansa ja asemansa Minä otan pois, ja karkoitan kasvojeni edestä niin kauaksi, että he jakamattomalla sydämellä lähestyvät katuen Minua, sanoo Herra, Israelin Pyhä.

      Nimimerkin "Hiljainen" näky 27.6.2010

      Nimimerkki "Hiljainen" tässä taasen. Lueskelin sivujasi ja hätkähdin seuraavasta:

      Jukka Piirosen näky 11.6.2010

      Omenapuun lehdessä oleva latvusto paloi voimakkaalla soihtumaisella liekillä ja omenapuun oksissa riippui kuivuneissa kannoissaan sinisiä, ylikypsiä, pilaantuneita omenia.

      Ymmärsin näyn tarkoittavan Suomen kansaa.

      Itselläni oli melkein vastaava näky 27.6.2010.

      Eteeni ilmestyi omenapuu, jossa oli ensin kauniita valtavan suuria omenia, jotka alkoivat pikkuhiljaa mädäntyä yksi kerrallaan, jokunen oli jo tippunut alas puusta.

      Sain silloin henkeeni, että SUOMEN KANSAN hengen hedelmät alkavat mädäntyä, koska emme kulje valvoen tilaamme, vaikka Jumala on meitä kehottannut.

      Suurin mätänemisen syy on ylpeys.

      Tämän laitoin ihan siksi, että halusin vahvistaa tätä veljeä hänen näystään.

      T:"Hiljainen"

      Pekan saama sana Herralta 3.3.2007

      Minulle tuli 3.3.2007 Sana: "Tämä kansa kunnioittaa Minua huulillansa, mutta sen sydän on Minusta kaukana.

      suomi saa osakseen hädän leipää ja ahdistuksen vettä.

      Tämä kansa palvelee Mammonaa jumalanaan. Sen tähden tulee Syöjäsirkka ja Tuhosirkka ja syö mammonan tämän kansan kukkaroista.

      Tämän kansan tulee kääntyä koko sydämestään Minun puoleeni."

      Tiedoksi saaneena: Pekka, Lahdesta

      Pekan saama sana Herralta 20.10.2008

      "Katso, päivät tulevat”, sanoo Herra, että Minä en vastaa rukouksiinne, vaikka te kuinka huutaisitte puoleeni. Te olette niskurikansa. Otsaluunne on kova kuin vaski. Ja polvenne liian jäykät rukoukseen.

      Sydämeltänne olette ylpeät ja kovat.

      Minä toteutan Sanani!

      Eivät edes Minun omani rukoile Minua niin, että heillä olisi yksi Sydän, yksi Henki ja yksi seurakunnan Pää, Kristus.

      Siksi on aika alkaa Parannuksen Jumalan huoneesta.

      Minun omani tulkoot ensin Minun eteeni ja tuokoon Minulle sydämensä, niin Minä sen puhdistan ja ennalleen asetan.

      Valitkaa itse! Kumman haluatte! Jos käännytte Minun puoleeni, saatte armon avuksenne oikeaan aikaan.

      Tiedoksi saaneena: Pekka, Lahdesta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      202
      2774
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      158
      2465
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1152
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      64
      951
    5. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      246
      870
    6. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      869
    7. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      299
      854
    8. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      95
      846
    9. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      738
    10. Onneksi tapasin sut

      Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku
      Ikävä
      93
      729
    Aihe