Halonen ainoa suosittu poliitikko

-ei kauaa?

Kansan luottamus politiikkaan on nykyisin katastrofaalisen huono. Jos mielipidetutkimuksista tuleekin jonkin verran toisenlaisia tuloksia, johtuu se vain siitä, että kansan passiivinen valtaosa on lempeän passiivista. Siltikään mielipidetutkimukset eivät kerro hyvää kuvaa kansan luottamuksesta valtioon tai päättäjiin. Tilannetta voisi pitää jo kriisitilana. Varsinkin nuorison asennoituminen politiikkaa kohti on hyvin kielteinen tai torjuva. Ja näistä kasvavat seuraavat aikuiset ikäpolvet, joiden pitäisi pitää maa pystyssä. Syynä tähän on tietenkin valtiokoneisto ja päättäjät itse, jotka eivät kuuntele kansaa, sekä lehdistö, joka ei valvo valtiokoneistoa tai päättäjiä kriittisesti.

Halonen on ainut päättäjä johon laajalti luotetaan, mutta ei hänen mielipiteidensä tai taustansa vuoksi, vaan karismansa. Suurin osa ei edes tiedä Halosen menneisyydestä- eihän siitä edes paljon lehdissä kerrota,vielä vähemmän ylessä. Yleinen passiivisuus saa myös aikaan sen, että suurin osa ei tiedä halosesta juuri muuta kuin sen, että hän on jonkinlainen suomen "kuningatar".

0

135

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        87
        4138
      2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        28
        3067
      3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        45
        2330
      4. Missä näitte viimeksi?

        Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
        Ikävä
        35
        1338
      5. Puukotus yöllä

        Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
        Sotkamo
        10
        919
      6. 133
        901
      7. rakas J siellä jossain

        Niin ikävä sua. -P. Nainen
        Ikävä
        6
        894
      8. Masan touhut etenee

        Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
        Äänekoski
        12
        832
      9. Naisten ja miesten tasoeroista

        Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
        Ikävä
        124
        776
      10. You've been running and

        so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
        Ikävä
        11
        760
      Aihe