Hyvä

Kansanedustaja Janne Sankelo näkee Pohjoismaiden ja Naton kanssa tehtävän yhteistyön välttämättömänä Suomelle.

Lähitavoitteena tulee olla puolustusmäärärahojen riittävyyden turvaaminen. Tuleville päätöksille tarvitaan laaja poliittinen tuki. Itse näen välttämättömänä yhteistyön tiivistämisen Pohjoismaiden tasolla ja Naton suuntaan. Emme voi laittaa päätä pensaaseen ja käsiä korville. Maali liikkuu, maailma muuttuu.
v
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------

Erinomaista puhetta. Näin toimii vastuulinen politiikko ja sanoo suoraan että ei päätä puskaan. Yhteistyötä tosiaan tulee tiivistää todella paljon niin Pohjoismaiden kuin myös Eurooppalaisen Naton kanssa.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllä mutta tärkeintä on täyspäinen ja ymmärtää hyvän maailman olevan Nato.
Naton sisällä luonnollisesti vahvistutaan kaikin tavoin.YHDESSÄ puolustetaan.
Nato tarkoittaa ihmisoikeuksien puolustustamista. Vapaa ihmisoikeusjärjestö!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Asiaa.. kirjoitti:

Kansanedustaja Janne Sankelo näkee Pohjoismaiden ja Naton kanssa tehtävän yhteistyön välttämättömänä Suomelle.

Lähitavoitteena tulee olla puolustusmäärärahojen riittävyyden turvaaminen. Tuleville päätöksille tarvitaan laaja poliittinen tuki. Itse näen välttämättömänä yhteistyön tiivistämisen Pohjoismaiden tasolla ja Naton suuntaan. Emme voi laittaa päätä pensaaseen ja käsiä korville. Maali liikkuu, maailma muuttuu.
v
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------

Erinomaista puhetta. Näin toimii vastuulinen politiikko ja sanoo suoraan että ei päätä puskaan. Yhteistyötä tosiaan tulee tiivistää todella paljon niin Pohjoismaiden kuin myös Eurooppalaisen Naton kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu