Ympäristöjärjestöt suosivat ydinvoimaa.

Ydinvoiman vastustus on ääni kivihiilelle! Kivihiili taasen tappaa ihmiset maapallolta, tämän ovat monet ympäristöjärjestöt oivaltaneet ja asenne ydinvoimaa kohtaan on muuttunut suosioliseksi. Asenteen on pakko muuttua ellei kaikkea elämää haluta tuhota tellukselta. Alemmassa linkissä kerrotaan tosiasioita Australialaisten heräämisestä totuuteen. Uusi fuusio koelaitoskin rakentuu kovaa vauhtia, mutta se ei meitä vielä auta, mutta aikanaan kyllä. Vuosia vielä mennään perinteisen ydinvoiman varassa.


http://yyyy.puheenvuoro.uusisuomi.fi/54453-ydinvoima-tappaa-hiilivoiman
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Olet enemmän kuin oikeassa. Juuri tästä on paljon puhuttu jo usean vuoden ajan. Ainakin Suomen hallitus on kahden vaalikauden ajan korostanut ydinvoiman lisäämistä ja hiilivoiman vähentämistä. Inkoon hiilivoimaloiden alasajo on tästä hyvä esimerkki.

Äänestä

Tuo tieto kä hyvin yksiin myös Suomessa kun hiilivoimaa on lisätty kahtena talvena runsaasti puuhakkeella toimiviin voimaloihin, koska poltossa ei ole ollut hakkeelle laitettavaksi turvetta mukaan turvepulan vuoksi. Turvepula on johtunut lupakäytännöstä ja vähän keleistäkin. Eduskunnan kyselytunnilla on useaan otteeseen ministeri Ville Niinistöltä kovisteltu lisää turpeelle nostolupaa jotta kivihiilestä päästäisiin siltä osin eroon. Onkohan joillakin puoleella tai järjestöllä omistuksia kivihiilen tuontiyhtiöihin???? Kysyn vaan.

Äänestä

http://www.vihreat.fi/node/5135

"Ydinvoiman päästövähennykset riippuvat siitä, mitä ydinsähkö korvaa. Siltä osin kuin korvataan sähkön tuontia, eivät Suomen päästöt toki vähene lainkaan".

Onpa siinä tahallisen harhaanjohtavaa ajattelua!

Väitteen esittäjä (Oras Tynkkynen?) ei halua ymmärtää eikä kertoa, että tuontisähkönkin tekeminen aiheuttaa päästöjä, sähkön tuotantomaassa.
Tuollaisen viherajattelun mukaan Suomen sähköntuotannon päästöt saataisiin vähennettyä nollaan, tuomalla kaikki sähkö muista maista.

ps. Sähkön tuonti Ruotsista on mahdollista siksi, että n. 40% Ruotsissa tuotetusta sähköstä tehdään ydinvoimalla. Jos siellä ei olisi ydinsähköntuotantoa, Ruotsista ei riittäisi sähköä vientiin.

Äänestä

Ydinvoiman omavaraisuus olisi ideaali, ettei mitään sähköä tarvitsisi maahan tuoda. Kannattaisi pikemminkin myydä ulos, jolloin suomi edistäisi monen maan ekologisuutta! On ihmiskunnan voitto, kun fossiilisen voiman osuus laskee!
Voi kun Ruotsi saisi uudet voimalansa rakennusvaiheeseen!

Äänestä
  • Tuohon tulisi pyrkiä. Ukrainan tilanne saa viimeisimmätkin heräämään todellisuuteen ja sähköntuotannon omavaraisuuteen Suomessa. Myös varaosien ja raaka-aineinen varmuusvarastointia pitäisi vielä lisätä. Metkaa että kiihkeimmätkin änkyrät alkavat käännellä kelkkaansa. Ukrainan matkan jälkeen Heidi Hautalakin alkoi kannattaa Suomen liittymistä Natoon.

    Äänestä

Tuntuu tosiaan omavaraisuushalu nousevan niin sähkön kuin puolustuksenkin osalta. Oma puolustus kuntoon ja nato tueksi!

Äänestä

Totta Mooses

Äänestä

Ympäristöjärjestöt järkiintymässä¨!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maanystava kirjoitti:

Ydinvoiman vastustus on ääni kivihiilelle! Kivihiili taasen tappaa ihmiset maapallolta, tämän ovat monet ympäristöjärjestöt oivaltaneet ja asenne ydinvoimaa kohtaan on muuttunut suosioliseksi. Asenteen on pakko muuttua ellei kaikkea elämää haluta tuhota tellukselta. Alemmassa linkissä kerrotaan tosiasioita Australialaisten heräämisestä totuuteen. Uusi fuusio koelaitoskin rakentuu kovaa vauhtia, mutta se ei meitä vielä auta, mutta aikanaan kyllä. Vuosia vielä mennään perinteisen ydinvoiman varassa.


http://yyyy.puheenvuoro.uusisuomi.fi/54453-ydinvoima-tappaa-hiilivoiman

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu