Esivalta on Jumalan asettama, ja on tarkoitettu Jumalan sanan pohjalta ja mukaisesti pahan tekijöiden kurissa pitäjäksi, ei hyvän tekijöiden esteeksi. Eikä sellaiset sitä tarvitsekaan. Ainoastaan vääryyden ja kaiken muun pahan tekijöiden ja valehtelijoiden ja heidän palvelijoiden aisoissa pitämiseksi, jotka siis tekevät vääryyttä ja pyrkivät sekoittamaan ja häiritsemään kaikkea hyvää ja oikeaan pyrkimistä ja tekemistä, kuin siitä puhumistakin. Koittavat kaikin tavoin siis estää hyvän ilmenemistä ja vaikuttamiseen pääsemistä.
Niin on ollut kautta Raamatunkin historian, aina ovat pahantekijöiden edustajat pukeutuneet itse esivallan edustajiksi ja itse asettaneet itselleen turvamiehiä ja puolustajia, laittomuuksiensa puolustajiksi, niin oli Mooseksen aikana, niin Nooan aikana, niin kaikkien vanhantestamentin profeettojen aikana, niin Johannes kastajan aikana, niin Jeesuksen Kristuksen aikana, niin oli myös sen jälkeenkin apostolien aikana. Kyllä Paavaliakin vietiin vankilaan useasti ja karkoteltiin kaupungeista, ja tehtiin kaikkea muutakin pahaa hänelle sekä työlleen, joka oli peräisin itse oikean ja todellisen esivallan asettajalta, ja niin tehdään näköjään edelleenkin.
Esivallan tehtävä ei missään tapauksessa saa olla esivallan asettajan vastaista, sellainen esivalta joka näin tekee, sotii esivallan tarkoitusta vastaan, ja on laittomuutta, kapinointia esivallan asettajaa vastaan. Samoin teki kapina enkeli lucifer aikoinaan. Jeesuksen ensimmäinen varoitus oli: ”Katsokaa ettei kukaan teitä eksytä”. Valvokaa siis ja tutkikaa, ennekuin alatte vastustamaan totuuden julkituojia, hyvään ja oikeaan ohjaajia ja kaikesta onnettomuuksia tuottavista pahasta ja väärästä varoittajia ja ennaltaehkäisyksi valistajia, kuningasten Kuninkaan, todellisen esivallan palvelijoita.
Ja vielä: Demokraattisissa kansan tasavalloissa kansa on esivalta, jossa tietenkin suurin vastuu Jumalan edessä on totuuden oikeuden asian tuntevilla, vanhurskailla. Siis Jumalan ja Jeesuksen Herrakseen tunnustavilla, koska meille Hän on totuuden ja oikeuden sanan uskonut ja ymmärryksen antanut, että me sitä kirkastaisimme, silloin Itseään Kaikkivaltiasta Kristusta Jeesusta Hänen sanansa ja Pyhän Henkensä takaaman oikeuden mukaisesti ja valtuudella.
Ihmeellistä ja todella härskiä on että, kaikkea hyvän tekemistä yritetään yleisesti ja kaikin tavoin estellä, jopa uskoviksi tunnustautuvatkin, mutta pahantekijöille annetaan kaikki mahdollisuudet jatkaa, tapella keskenään, riistää ja harrastaa kaikkea, kaikkien päälle kirousta vetävää / kaikenlaista onnettomuutta tuottavaa, on todella suurta ja pahaa esivallan vastaisuutta, ja sitten siinä ohessa vielä häiritä ja panetella totuuden puhujia jotka yrittävä tuoda esille sitä, mitä Jumala ja Jeesus Kristus on sanonut ja opettanut, sekä oikeasti tarkoittanut. Kaikille turvallisuudeksi hyvinvoinniksi ja turvatuksi tulevaisuudeksi / keskinäiseksi rakkaudeksi ja huolenpidoksi.
Aiheiksi jotka ovat, ja olisi luokiteltava vakavasta vaarasta varoittavaksi ja myös ennaltaehkäiseviksi uusille ja uusille suurille määrille onnettomuuksia tuottavalle väärälle ja väärään menolle. Ja myös herätykseksi oikeaan turvalliseen suuntaan lähtemiseksi, jota me Herran Jeesuksen Kristuksen omat Hänessä edustamme. Näin on siis uskovatkin syyllistynyt Jumalaa vastaan sotiviin, Jumalan sanoillaan, teoillaan sekä elämällään kieltäjiin. Väärin, Jumalan sanan vastaisia ja vastaisesti sääntöjä tulkitsijoihin, esivallan edustajiksi tekeytyviin raatelijoihin, kaiken hyvän ja oikean, sokeasti (asiantuntemattomasti) vastustajiin. Näin ollen esivallan asettajan vastaisuuteen.
Näin Herran kaikkivaltiaan Kristuksen Jeesuksen nimessä muistuttaen ja valistaen, myös keskustelun aiheeksi otettavaksi / arvosteltavaksi. Esko H.
Esivallan tarkoitus ja tehtävä
Esko H.
2
91
Vastaukset
- pentu
polliisia?
- Ateisti X
sekavaa höpötystä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437929Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4562211Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2292120- 1431691
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511228Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251216Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991098Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65833Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.55748Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6727