Neljä petoa

Aika mielenkiintoinen yhteensattuma:

Dan 7
1 Belsassarin, Baabelin kuninkaan, ensimmäisenä hallitusvuotena Daniel näki unen, päänsä näyn, vuoteessansa. Sitten hän kirjoitti tämän unen.
2 Kertomuksen alku on tämä: Daniel lausui ja sanoi: Minä näin yöllä näyssäni, ja katso, taivaan neljä tuulta kuohutti suurta merta.
3 Ja merestä nousi neljä suurta petoa, kukin erilainen kuin toinen.
4 Ensimmäinen oli kuin leijona, mutta sillä oli kotkan siivet. Minun sitä katsellessani reväistiin siltä siivet, ja se nostettiin maasta pystyyn ja asetettiin kahdelle jalalle niinkuin ihminen, ja sille annettiin ihmisen sydän.
5 Ja katso, oli toinen peto, joka oli karhun näköinen. Se nostettiin toiselle kyljellensä, ja sillä oli suussa kolme kylkiluuta, hammasten välissä; ja sille sanottiin näin: "Nouse ja syö paljon lihaa".
6 Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli taas toinen peto, pantterin kaltainen, ja sen selässä oli neljä linnunsiipeä. Sillä pedolla oli neljä päätä, ja sille annettiin valta.
7 Sen jälkeen minä näin yöllisessä näyssäni, ja katso, oli neljäs peto, kauhea, hirmuinen ja ylen väkevä; sillä oli suuret rautaiset hampaat, ja se söi ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa. Se oli erilainen kuin kaikki edelliset pedot, ja sillä oli kymmenen sarvea.

Etenkin tuo kohta 4

Ja katsokaa tuota vaakunaa:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Krimin_autonominen_tasavalta

Ja katso toinen peto, Karhu jolla me kutsumme myös näitä Venäjän kansoja.
Kolmas taas on oleva pantterin kaltainen, eikös idän suunnalla ole taas symbolina tuo pantteri?

Jumalan sana on siitä erikoinen että se tapahtuu aina vaan uudelleen ja uudelleen! Myös nooan päivät tulevat pian tapahtumaan uudelleen.

(Ja tosiaan merihän kuvaa raamatussa kansoja, huomaa että pedot nousevat merestä eli kansojen keskuudesta)
653
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Wwau...!

Äänestä

Ilmestyskirjan luvussa 13 on myös nuo eläinhahmot sen pedon vertauksena yhdistettynä siihen yhteen merestä nousevaan petoon. Onko näissä samasta tapahtumasta kysymys ajankohtaisesti?

Äänestä

myös että uni annetaan pään näkynä. Ilmeisesti tämä pantteritunnus ei vielä ole käytössä ollutkaan, sillä vain 3,5 vuotta ennen Jeesuksen tulemusta on tämän merestä nousevan pantteripedon hallinta-aika yhtä aikaa sen antikristuksen kanssa ja antikristuksesta on se kumarrettava kuvapatsas kuten Nebukadnessar myös oli Babylonian kuninkaana näin ja Sinearin lakeudella oli Babylon ja se kuvapatsas tässä ensimmäisellä kerralla. Nyt tässä toisessa Jerusalemiin pyhälle paikalle tuo kuvapatsas tulee ja pakanakansat hyökkävät sinne Israeliin, joka on maata ja meri on sen ympärillä Lähi-idän islam-maissa selvästi, kuten Eufratin varrelta vapautetaan nuo neljä riivajavaltaa. Egypti, Syyria, Irak ja Iran ovat neljä petoa Israelia kohtaan ollut historiassa ja myös tässä nykyajassa selvästi nähdään samassa asemassa ja Babylon on Irak ja Saddam on Nebukadnessar.

Äänestä

Venäjällä on kristinusko voimissaan. Onneksi täällä vähemmän!

Äänestä

Telkkarista tulee tänään Neljä Leijonaa.

Äänestä

Jännä juttu. Varsinkin kun tuossa vaakunassa ei ole siivekästä leijonaa vaan aarnikotka. Vielä jännempi, kun nuo symbolit eivät ole kristillisiä, vaan kristityt ovat lainanneet ne vanhemmilta uskonnoilta.

Mutta kyllähän sitä ihmismieli löytää yhteensattumia vaikka mistä. Sillä tavalla me toimimme... Mitä siitä, jos vähän joutuu muuttamaan todellisuutta. Kyllä se läpi menee. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ProfeettaOppilas777 kirjoitti:

Aika mielenkiintoinen yhteensattuma:

Dan 7
1 Belsassarin, Baabelin kuninkaan, ensimmäisenä hallitusvuotena Daniel näki unen, päänsä näyn, vuoteessansa. Sitten hän kirjoitti tämän unen.
2 Kertomuksen alku on tämä: Daniel lausui ja sanoi: Minä näin yöllä näyssäni, ja katso, taivaan neljä tuulta kuohutti suurta merta.
3 Ja merestä nousi neljä suurta petoa, kukin erilainen kuin toinen.
4 Ensimmäinen oli kuin leijona, mutta sillä oli kotkan siivet. Minun sitä katsellessani reväistiin siltä siivet, ja se nostettiin maasta pystyyn ja asetettiin kahdelle jalalle niinkuin ihminen, ja sille annettiin ihmisen sydän.
5 Ja katso, oli toinen peto, joka oli karhun näköinen. Se nostettiin toiselle kyljellensä, ja sillä oli suussa kolme kylkiluuta, hammasten välissä; ja sille sanottiin näin: "Nouse ja syö paljon lihaa".
6 Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli taas toinen peto, pantterin kaltainen, ja sen selässä oli neljä linnunsiipeä. Sillä pedolla oli neljä päätä, ja sille annettiin valta.
7 Sen jälkeen minä näin yöllisessä näyssäni, ja katso, oli neljäs peto, kauhea, hirmuinen ja ylen väkevä; sillä oli suuret rautaiset hampaat, ja se söi ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa. Se oli erilainen kuin kaikki edelliset pedot, ja sillä oli kymmenen sarvea.

Etenkin tuo kohta 4

Ja katsokaa tuota vaakunaa:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Krimin_autonominen_tasavalta

Ja katso toinen peto, Karhu jolla me kutsumme myös näitä Venäjän kansoja.
Kolmas taas on oleva pantterin kaltainen, eikös idän suunnalla ole taas symbolina tuo pantteri?

Jumalan sana on siitä erikoinen että se tapahtuu aina vaan uudelleen ja uudelleen! Myös nooan päivät tulevat pian tapahtumaan uudelleen.

(Ja tosiaan merihän kuvaa raamatussa kansoja, huomaa että pedot nousevat merestä eli kansojen keskuudesta)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu