Homovihamielinen kirjoittelu lisääntynyt?

Ovatko muut huomanneet, että keskustelupalstoilla, ja erityisesti täällä S24:ssä, on homoseksuaaleihin kohdistuva halveeraava ja vihamielinen kirjoittelu lisääntynyt viimeisten kuukausien aikana?

Itse olen ollut huomaavinani, että tällainen kirjoittelu on moninkertaistunut sen jälkeen, kun eduskunta käsitteli lakialoitetta sukupuolineutraalista avioliittolaista kevättalvella. Käsittelyssä oli siis silloin kansalaisaddressiin perustuva ehdotus lakialoitteen ministeriön käsittelyyn viemisestä, ja tämä käsittely televisioitiin.

Oli miten oli, koettakaa hyvät ihmiset muistaa, että asiallisella, harkitulla vaikuttamisella saa enemmän aikaan kuin vihaisella huutelulla, ja ennen kaikkea, homot ja lesbot ovat ihmisiä, joita on kohdeltava samalla arvostamisella, jolla haluatte itseänne kohdeltavan.

Muistakaa Herramme Jeesuksen esimerkki.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Muistakaa on myös bi ja a.seksuaaleja.

Äänestä
  • ja pedoseksuualeja sekä zoofiilejä.

    Äänestä

Nyt on vappu vippu vittu.

Äänestä

No Lehtonen nyt ei ole mikaan homovastainen, lukekaa hanen nettikirjaansa, jossa han kasittelee gayliittoja, uskontoa, lasten huostaanottoja, salaliittoteorioita, kuvataidetta jne. Nettikirja on linkissa:

https://sites.google.com/site/bannedbibleschool/home

Terveisin Tarkkailijahavainnot

Äänestä

Nettikirjassa kasitellaan myos historiaa, sananvapautta yms. Myos kuvagallerioita ja kuvasarjoja tekstien kanssa jne.

Terveisin Tarkkailijahavainnot

Äänestä

No mutta Lehtonenhan on kuin GEORGE WASHINGTON, ainakin Ahvenanmaan saariston jonkun minisaaren hallitsija, taytyy tassa Vapun kunniaksi promota Lehtosta ja hanen nettikirjaansa. Itsellanikin on siella nettikirjassa joitakin teksteja julkaistuna.

Terveisin Tarkkailijahavainnot

Äänestä

Homot ja lesbot ovat pimeitä ja jeesus on harhaisten avopotilaiden mielikuvitushahmo.

Äänestä
  • Kannatan sanan- ja uskonnonvapautta, ja siksi myos itsekin harjoitan niita, elikka tassa on ote Lehtosen nettikirjasta, osiosivulta nimelta "Nato Finland", se on englanniksi:

    According to the Bible, Jesus Christ was resurrected from the dead, and he does not die anymore. Now, there is this Vissarion, a former traffic cop in Russia, who claims that he is the reincarnation of Jesus Christ. That notion can't be true, because Christ did not die again after his resurrection. To reincarnate, one dies before it. So now you can see that Vissarion can't be a reincarnation of Christ, though he claims so. It means that it's all a lie. Nevertheless, below there is a YouTube video named "Cult Leader Thinks He's Jesus (Documentary Exclusive)":

    http://www.youtube.com/watch?v=W2Cv5hZfOmk

    Wikipedia on Vissarion:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Vissarion

    Linkista:

    https://sites.google.com/site/bannedbibleschool/nato-finland

    Terveisin Tarkkailijahavainnot

    Äänestä

  • Tässä on taas tyypillinen vapaa-ajattelijan mielipide.
    Vapareilla tuo homopilkkaa istuu tiukassa kuin kuppa Töölössä.
    Mutta ei kait se ihme ole kun vaparien juuret löytyvät leninismistä, joka ei juuri homoja kiittele.

    Äänestä

  • Putler kirjoitti:

    Tässä on taas tyypillinen vapaa-ajattelijan mielipide.
    Vapareilla tuo homopilkkaa istuu tiukassa kuin kuppa Töölössä.
    Mutta ei kait se ihme ole kun vaparien juuret löytyvät leninismistä, joka ei juuri homoja kiittele.

    Siis minahan kuulun Lehtosen perustamaan Seventh-Day Adventist LGBT Bible Study Group'iin, elikka emme me ole mitaan vapaa-ajattelijoita, jotka haluavat kieltaa Suvivirren, Raamatun ja ylipaansa kaiken uskonnollisuuden. Me painvastoin puolustamme sellaista, mutta katsomme olevamme vapaita tulkitsemaan Raamattua sen perusteella, mita siella kirjoitetaan, eika vain sokeasti uskomalla joidenkin kulttien valikoituja otteita sielta ja niiden kommentaareja. Sita paitsi me tarkastelemme myos paljon ns. maallisiakin aiheita.

    Terveisin Tarkkailijahavainnot

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vahvempi usko kirjoitti:

Ovatko muut huomanneet, että keskustelupalstoilla, ja erityisesti täällä S24:ssä, on homoseksuaaleihin kohdistuva halveeraava ja vihamielinen kirjoittelu lisääntynyt viimeisten kuukausien aikana?

Itse olen ollut huomaavinani, että tällainen kirjoittelu on moninkertaistunut sen jälkeen, kun eduskunta käsitteli lakialoitetta sukupuolineutraalista avioliittolaista kevättalvella. Käsittelyssä oli siis silloin kansalaisaddressiin perustuva ehdotus lakialoitteen ministeriön käsittelyyn viemisestä, ja tämä käsittely televisioitiin.

Oli miten oli, koettakaa hyvät ihmiset muistaa, että asiallisella, harkitulla vaikuttamisella saa enemmän aikaan kuin vihaisella huutelulla, ja ennen kaikkea, homot ja lesbot ovat ihmisiä, joita on kohdeltava samalla arvostamisella, jolla haluatte itseänne kohdeltavan.

Muistakaa Herramme Jeesuksen esimerkki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu