PÄIVÄN SANA

Kiitos. Tärkeä ja toivoa antava muistutus :)

Tee sovinto Jumalan kanssa, Job, elä hänen tahtonsa mukaan, niin saat jälleen onnen.
Job 22:21

Onnettomuuden kohdatessa on inhimillistä kysyä, mitä pahaa minä olen tehnyt? Uskova ihminen saattaa kysyä syvemmin: Olenko rikkonut Jumalaa vastaan? Onko Jumala hylännyt minut? Myös Jobin ystävät ajattelivat, että jotain väärää Jobin oli täytynyt tehdä, muuten tällainen kohtalo ei olisi hänen osakseen tullut. Lääkkeeksi ystävät tarjoavat sovinnon tekemistä Jumalan kanssa. Sanat sovinnon tekemisestä ovat hyviä sanoja, ja ne kannattaa jokaisen Jumalasta vieraantuneen ottaa vakavasti. Joskus kuitenkin oikeat sanat tulevat sanotuksi täysin väärälle henkilölle. Jobin kärsimykset johtuivat aivan muusta kuin sovinnon puutteesta Jumalan kanssa. – On syytä varoa käyttämästä Jumalan sanaa luulojen jatkeena. Pyhä Henki ei niitä sanoja siunaa. Kärsimyksen edessä lohdutuksen sanat osuvat varmemmin kohdalleen kuin moitteet tai käskyt.

Iloitkaa siitä, että teidän nimenne on merkitty taivaan kirjaan.
Luuk. 10:20

Kristityn syvin ilo on siinä, että nimi on kirjoitettu taivaan kirjaan. Se on suurempaa kuin mitkään ihmeet tai merkit. Jeesus on ottanut minut omakseen kasteen ja uskon kautta. Hän on kuollut syntini, heikkouteni, puutteitteni ja kaiken sen puolesta, mikä voisi olla esteenä taivaaseen pääsemiselle. Saan uskoa syntien sovituksen koskeneen minuakin, sillä se koski koko maailmaa. Armo Kristuksessa on lahjaa, se ei sisällä ennakkoehtoja tai jälkilaskuja. Tie on avattu taivaaseen sepposen selälleen. Ei erikoisen hurskaille, vaan kaikille, jotka Jeesusta sydämessään kaipaavat. Jos elämän varjot ja kipeät kokemukset horjuttavat luottamustamme Jumalaan, saamme heikkoudestamme huolimatta olla Jumalan lapsia. Armo kantaa meidät ja heikkoutemme. C.O. Rosenius runoili: ”Murheinen mieli murheesta nouse, kun Isän armo on muuttumaton. Jos sumu aivan peittäisi taivaan, kuitenkin aurinko taivaalla on.”

Vähäsarja kertoo selvää sanaa raamatusta.

Katso jälleen palvelijasi puoleen, sinä armollinen Jumala, auta minua. Herra, sinua minä huudan avuksi, älä hylkää minua.
Ps. 31:17–18
Vastoinkäymiset voivat katkeroittaa, tuntua epäoikeudenmukaisilta ja nostaa kapinaan Jumalaa vastaan. Saatamme tulkita vaikeat hetket Jumalan hylkäämisenä, vaikka tietoisesti emme niin ajattelisikaan. Kipeät tunteet ovat kipeissä tilanteissa normaaleja ja sallittuja, eikä niitä tarvitse pelästyä. Psalmien kirjoittajista löydämme ahtaina aikoina hengenheimolaisiamme. Psalmien itkut kuulostavat kovin tutuilta, tiukat miksi-kysymykset samoin. Oleellista on se, että psalminkirjoittajien tavoin itkemme itkumme ja elämme ahdistuksemme Jumalan luona. Pahinta on, jos me emme suostu sairastamaan Jumalan kanssa. Silloin sairaus muuttuu katkeruudeksi ja luottamuksen menetykseksi elämää ja Jumalaa kohtaan. Hän ei ole kuitenkaan katkeruuttamme ansainnut, ylistyksemme kyllä. Sillä hän pitää meistä huolen huomaamattakin.

Katso jälleen palvelijasi puoleen, sinä armollinen Jumala, auta minua. Herra, sinua minä huudan avuksi, älä hylkää minua.
Ps. 31:17–18

Mistä löydän lohdutuksen sanat? Suuri kuin meri on sinun vammasi, kuka voi parantaa sinut?
Valit. 2:3

Kuinka tekisikään mieli lohduttaa toista, mutta sanat loppuvat, kuivuvat huulille. Ei ole, millä lohduttaisi, ei kykene löytämään sanoja, jotka veisivät tuskan pois. On vain vaiettava, oltava hiljaa. Itkettävä itkevän kanssa, kysyttävä kysyjän kanssa askelia eteenpäin, kunnes Jumalan lohdutus lasketaan luoksemme. Jos vamma on ”suuri kuin meri” ja voimme vain hämmästellä ahdistusta, on jäljellä edelleen Jumalan hiljainen sana ja sanassa hänen Henkensä viisaus. Yksikin Jumalan ajatus, oikeassa paikassa jaettu, voi kantaa kuoleman rannoilta takaisin elämään. Väkevimmin Jumala puhuu sanassaan silloin, kun se saapuu lähelle kuin huomaamatta. Herra hoitaa suurta vammaamme. Hän parantaa salassa sydäntämme ja sieluamme. Hän on lähellä, eikä väisty, vaikka hiljaisuus olisi ainoa mitä saattaa havaita. Häneltä saamme lohdutuksen ja sydän löytää levon.

Tätä lahjaa ei voi edes verrata yhden ihmisen synnin seurauksiin, sillä yhden ihmisen teon seurauksena oli kadotustuomio, mutta Jumalan armosta kaikkien rikkomusten seuraukseksi tulikin vapauttava tuomio.
Room. 5:16

Joiden synnit ovat anteeksi annetut ja jotka sen varaan rakentavat elämänsä, lopulta pelastuvat. Kiitos uskon lahjasta kuuluu sen antajalle. Jeesus sovitti maailman synnit, hänen nimeensä meidät on kastettu ja liitetty Jumalan lasten joukkoon ja hän on antanut meille armon uskoa häneen. Jeesus on kutsunut kasteen armosta poikenneet tuhlaajalapsetkin takaisin tielle. Kiitokseksi lahjasta me tahdomme elää kuten lapsille sopii: taistellen syntejä vastaan, rakastaen kaikkia lähimmäisiämme ja turvautuen Jumalaan armoon. Pyhä Henki vakuuttaa meille, että saamme olla Jumalan lapsia. Onhan Jeesus valmistanut pelastuksen lahjan täysin valmiiksi. Jos me joudumme joskus kadotukseen, johtuu se meistä itsestämme. Kun pääsemme taivaaseen, se on täysin Jumalan lahjaa. Sen lahjan hän antaa mielellään kaikille.

Yhdyn täysin PÄIVÄN SANA mielipiteeseen, niin alhaalla kulkee armo. Läheisistäni yksi on armon alimmalla tasolla, hän on niin sairas henkisesti ettei jaksa uskon kiemuroita jahkata ja ratkoa, että mikä on väärää sanaa tai oikeaa, hänelle riittää yksin Jumala ja Jeesus. Ei juuri lukeakkaan jaksa sillä kaikki tarmo ja voimansa menee jokapäiväiseen olemassaolonsa jatkumiseen, itsensä pystyssä pysymiseen. Mutta Jeesuksen hän löysi ja tunnustaakin hänet, antoi elämänsä Vapahtajamme käsiin. Hän huutaa usein Jumalaa avukseen kun kaikki kääntyy hänen päälleen. Se riittää, eihän ihminen voi olla parempi kuin hän on, ei hän Jumalan silmissä arvoton ole, ihmisten silmissä on.

Kiitos- armossa elävä. Niin alhaalla kenkään ei kulje, ettei siellä Jeesus ois.

Siksi me voimme entistä lujemmin luottaa profeetalliseen sanaan. Ja hyvin teette tekin, jos kiinnitätte katseenne siihen kuin pimeässä loistavaan lamppuun, kunnes päivä sarastaa ja kointähti syttyy teidän sydämessänne.
2 Piet. 1:19

Aikamme ihminen luottaa näkemiseen ja kokemiseen, mutta Jumala ohjaa kiinnittämään katseen sanaansa kuin pimeässä loistavaan lamppuun. Katse siis pois sydämestä ja mieli omasta viisaudesta. Kun keskitytään kokemuksiin tai omaan järkeen, on vaarana kadottaa Kristus. Kun keskitytään sanaan ja evankeliumiin, voivat kokemuksetkin elää raittiissa rajoissa. Uskon perusta on aina oman sydämen ulkopuolella. Jumalan sanaan voi luottaa jopa tunteittensa vastaisesti. Keskeisin lupaus on se, että Jeesus ei heitä pois ketään, joka häneen turvaa. Lupaus on totta silloinkin, kun sydän vakuuttaa, ettei meistä ole armon omistajiksi, että näin syntistä ja epäuskoista ihmistä ei voi Jumalakaan enää armahtaa. Jeesus lupaa sanassa, että sitä, joka hänen luokseen tulee, ei ajeta pois, vaan hänet armahdetaan. Kuka ikinä tahtoo uskoa Kristukseen pelastuakseen, myös pelastuu.

Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut!
Matt. 6:25–26

Kun ihminen tulee elämässään pysäytetyksi, hän alkaa oivaltaa uudella tavalla murheettomuuden ylistyksen. Silloin on pakko siirtyä puhtaasti Jumalan huolenpidon varaan. Elämään päivä kerrallaan. Asiat yksinkertaistuvat ja pelkistyvät. Saa huomata, että elämän murheessa Jeesus hoitaa yhä uudelleen iltaan ja seuraavaan aamuun. Raskaan ristin kantamisessa hän on läsnä. Tulevaisuus voi olla sakeaa sumua, mutta tähän asti on Jumala auttanut. Huomisesta ei ole tietoa, mutta taaksepäin katsoen näkee Herran kädenjäljen. – Niin kuin tähän asti, niin on myös oleva tulevaisuudessa: tänään auttaa Herra. Kun huominen saapuu murheineen, saapuu myös Herra Jeesus. Tänään auttaa Herra, ja elää voi yhtä päivää kerrallaan.

Älä yhtään pelkää sitä, mitä joudut kärsimään.
Ilm. 2:10

Kukaan ei toivo itselleen kärsimystä. Meillä on luontainen tahto elää ja vastustaa vaikeuksia. Meihin puhallettu elämänjano pitää yllä toivoa vaikeidenkin elämäntilanteiden keskellä. Eikä kärsimyksessä sinänsä ole mitään hyvää. Sehän tarkoittaa kipua, ahdistusta ja pettymyksiä – pahimmillaan kuolemaa. On kuitenkin olemassa kärsimystä, johon kristittyjä saatetaan kutsua. Se kutsu on kunnia-asia. Jeesuksen nimen tähden kärsiminen on joillekin annettu etuoikeus. Paavali joutui toistuvasti kokemaan sen saarnamatkoillaan viedessään evankeliumin ilosanomaa pakanamaailman keskelle. Hän oppi pitämään kärsimystä toisarvoisena. Elämä ja kuolema kuuluivat Kristukselle. Paavali oli saanut nähnyt taivaan avoinna, eikä hän enää pelännyt kuolemaa. Hän tiesi, että se, mikä uskovaa odottaa, on niin paljon suurempaa ja parempaa kuin ajallinen elämä. Kärsimys on katoava luonnonvara.

Kehotamme teitä, veljet: ojentakaa kurittomia, rohkaiskaa arkoja, tukekaa heikkoja ja olkaa kaikkia kohtaan kärsivällisiä.
1 Tess. 5:14

Kärsivällisyys syntyy siitä, että otamme vakavasti Jumalan sanan. Sana osoittaa, että kenelläkään ei ole muuta mahdollisuutta kuin olla kärsivällinen toista kohtaan, koska Jumala suostuu olemaan niin kärsivällinen meitä itseämme kohtaan. Kurittomia ojennamme lujasti ja lempeästi. Kärsivällisesti ja rohkaisevasti opetamme kaikkia, että saisimme nähdä pysyvää hedelmää. Jumalan valtakunnan vaivaan me iloisesti lähdemme ja välitämme sanaa sellaisena kuin sen saimme. Välittäjä välittää, ei muokkaa tai muuta. Pidämme siksi kiinni vanhasta Raamatusta ja vanhasta kristinopista ja tarjoamme niitä kaikille, jotka kaipaavat elävää Jumalaa. On ihme, että saamme tehdä Jumalan valtakunnan työtä. Tuntuuhan itsestämme, että varustuksemme on liian kevyt ja sanoman välittämisen taitomme kovin vaatimattomat.

Kaiken loppu on lähellä. Olkaa siis ymmärtäväiset ja raittiit voidaksenne rukoilla. Ennen kaikkea pysykää kestävinä keskinäisessä rakkaudessanne, sillä 'rakkaus peittää paljotkin synnit'. 1. Piet. 4: 7- 8

Näin TV7:n päivän sanassa.

Tänne onkin mukava kerätä erilaisia sanoja päiväämme.

Elämää hän sinulta pyysi, sinä lahjoitit sen hänelle, pitkän iän, ikuisen elämän.
Ps. 21:5

Elämä on kaventunut suorittamiseksi, kauneudeksi ja tehokkuudeksi. Ihmisen arvo määritellään helposti menetettävien saavutusten tai ominaisuuksien mittareilla. Me itsekin hairahdumme arvioimaan omaa elämäämme näiden asioiden kautta, emmekä osaa päästää turhuuden tavoittelusta irti. Voisivatko sairaudet tai vaikeudet olla siksi Jumalan armollista puhetta ja avata maisemia, jotka muuten jäisivät kokonaan havaitsematta? Jopa kaikkein koskettavimpia ja kauniimpia maisemia?

Ennen vierailtiin sairasvuoteiden äärellä, että opittaisiin elämää. Nyt niitä pelätään ja kartetaan. Vakavasti sairastunut ystävä sanoi tajunneensa, että tärkeintä eivät ole saavutukset, vaan itse elämä. Jääkö oma elämämme elämättä, kun hamuilemme vain tulevaisuudessa olevia asioita ja unohdamme annetun hetken? Liian kauas katsellessa voivat lähellä olevat parhaat asiat jäädä huomaamatta. Sairaus voi siksi myös parantaa.

Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta.
1. Tess. 5:9 (KR33/38)

Häpeä on murtanut sydämeni, haavani ei parane. Turhaan minä odotin sääliä, kukaan ei minua lohduttanut.
Ps. 69:21

Häpeä on hylätyksi tai vähätellyksi tulemisen pelkoa. Jos muiden ajatukset meistä olisivat merkityksettömiä, ei häpeääkään tunnettaisi. Häpeän kokeminen on sinänsä tervettä. Se osoittaa, että elämme merkityksellisessä yhteydessä toisten ihmisten kanssa. Se merkitsee, että toisten ajatukset ovat tärkeitä. Häpeään joutunut, pettynyt tai langennut lähimmäisemme ansaitsee meiltä rakastavan ja oikeudenmukaisen kohtelun. Tarkoitus on, että hänen haavansa voisivat parantua eivätkä pahentua. Häpeää kokeva janoaa armollisen mielen kosketusta. Ja sen hän ansaitsee, sillä olemme armahduksen varassa itsekin. Jokainen on synnin alainen ja riippuvainen Jumalan säälistä. Mitä muuta voisimme tehdä kuin armahtaa ja antaa anteeksi silloin, kun häpeää tunteva tahtoo muuttaa elämänsä suunnan? Häpeän hyväksikäyttäminen on sen sijaan pahinta mahdollista väkivaltaa.

Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen.
Gal. 3:26

Paavali kirjoittaa syvemmin kuin mitä nykykäännöksemme pystyy avaamaan. Lause tulisi kääntää ajatuksellisesti erikoisessa muodossa: ”Te kaikki olette Jumalan lapsia, koska uskovina kuulutte Jeesukseen.” Paavali ei siis sano, että me vain uskomme tai luotamme Jeesukseen, vaan paljon enemmän: uskovina me kuulumme häneen, olemme osa maailmanlaajaa Kristus-ruumista. Vanhan testamentin lupaus siunauksesta annettiin Abrahamin jälkeläiselle, Kristukselle, ja kun meidät kasteen ja uskon kautta liitetään Kristukseen, myös me olemme tämän siunauksen vastaanottajia. Samaa kuvaa lause: ”Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne.” Kasteessa emme vain liity ulkonaisesti Jeesuksen omiksi, vaan meidät puetaan Kristukseen. Kuva on kaunis ja vahva. Kristuksen puhtaus, armo, anteeksiantamus ja kaikki Jumalan hyvä puetaan meidän yllemme, ja niin kuin kastemekko lapsen päällä ne peittävät kaikki puutteemme, syntimme ja heikkoutemme.

Kiitos sanasta.

Vaikka tahtoisinkin ylpeillä, en olisi mieletön, sillä puheeni on totta. Sitä en kuitenkaan tee, jottei kukaan ajattelisi minusta enempää kuin hän minusta näkee tai kuulee.
2 Kor. 12.6

Paavali osoittaa superapostoleista viehättyneille seurakunnille, että hänkin voisi kehuskella näyillään. Mutta Paavalille on tyypillistä, ettei hän niistä puhu saarnoissaan tai julista suureen ääneen seurakunnissa. Ne olivat rakennukseksi ihmiselle itselleen, mutta eivät kaikille hyödyllistä kuultavaa. Paavali pelkäsi, että näyistä ja muista ihmeistä tehtäisiin pian oikean uskon malli tai kristittyjen uskon arviointiperuste. Syntinen ihminen arvioi kuitenkin uskonasioita yleensä aivan väärin. Kokijoista ja ihmeiden tekijöistä tehdään heikoin perustein merkittäviä, ja toisenlaiset armolahjat omaavista vähemmän tärkeitä. Taivaassa tulee olemaan suuria yllätyksiä sen suhteen, ketkä olivatkaan ”tärkeimpiä palvelijoita”, ketkä vähäisempiä. Jumalan valtakunnassa viimeisiltä näyttävät ovat ensimmäisiä.

Anna merkki, joka lupaa minulle hyvää. Häpeä vihamiehilleni! Saakoot he nähdä, että sinä, Herra, autat ja lohdutat minua.
Ps. 86:17

Me olemme Kaikkivaltiaan Jumalan rakkaita lapsia. Vain sana Herraltamme ja kaikki olisi toisin. Tätä ajatellen on joskus vaikea seurata, miten Jumalan vastaiset ajatukset ja teot näyttävät menestyvän paremmin kuin oikeudenmukaisuus ja totuudellisuus. Psalmin kirjoittajat antavat tällaistenkin rankkojen tuntemusten vuotaa Jumalan eteen: anna merkki, aseta vihamieheni häpeään, saakoot he nähdä, kenellä on valta! Näin saa sanoa Jumalalle silloin, kun rehellisesti niin tuntee. Tunteiden kieltäminen ei asiaa miksikään muuta. Jumala kestää vuodatuksemme ja lupaa, että oikeudenmukainen tuomio saatetaan kerran voimaan ja kaikki väärä korjataan. Kerran kyllä, mutta ei ehkä aivan vielä. Vielä nyt on armon aika, vielä on vihamiehilläkin mahdollisuus kääntyä ja löytää suojansa Vapahtajan luota. Vielä nyt saa anteeksi, vielä armoa tarjotaan niillekin, jotka eivät siihen näytä taipuvan. Vielä nyt minäkin saan anteeksi anteeksiantamukseen taipumattoman sydämeni.

”Kuka sitten voi pelastua?” kysyivät kuulijat. Jeesus vastasi: ”Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on mahdollista Jumalalle.”
Luuk. 18:26–27

Ihmisen ja Jumalan välisessä suhteessa tavallinen ajattelu kääntyy päälaelleen. Jumalan valtakunnassa pohjattoman syntinen ihminen saa ilman minkäänlaista kohtuullisuutta kaikki mahdolliset ja mahdottomat syntinsä anteeksi, kun hän turvautuu Jeesukseen. Jumala itse avasi tämän tien, kun hän tuli maan päälle ihmiseksi, kuoli ryövärin tavoin ristillä, sovitti koko maailman synnit ja nousi ylös kuolleista. Nyt hän tulee jokaisen sitä tahtovan luokse sanansa ja sakramenttiensa välityksellä ja kuulee heidän rukouksensa. Hän antaa apua pyytäville tulevaisuuden ja toivon. Jumala itse on tehnyt kaiken, mitä pelastumiseemme tarvitaan ja nyt hän kutsuu: Tule ja omista anteeksiantamus rohkeasti itsellesi. Saat kaiken lahjaksi. Saat kaiken, mitä tarvitset elämää, kuolemaa ja ikuisuutta varten, kun vain annat minun auttaa. – Ja mehän tulemme, tulemme niin mielellämme.

Syntymästäni saakka olen ollut sinun varassasi, sinä olet ollut Jumalani ensi hetkestä alkaen. Älä ole kaukana nyt.
Ps. 22:11–12

Kaikki, mitä olemme kokeneet tähän saakka elämässämme, toimii kasvattajana tulevaan. Tulevaisuuteen liittyvien kysymysten äärellä saamme rukoilla turvallisesti Psalmin kirjoittajan sanoin: ”Älä ole kaukana nyt…” Älä ole kaukana nyt, kun kohtaan edessä olevan, mitä en vielä voi nähdä. Kun kohtaan sen, mihin olet minua elämänkokemusten kautta varustanut. Älä ole kaukana, onhan tämä sinun antamasi tie, jonka olet itse kulkenut edeltä. Älä ole kaukana, pyydän, etkä koskaan olekaan. Lupaus läsnäolostasi koskee jokaista päivää ja jokaista hetkeä. Sinun käsissäsi muutama kala ja leivän pala muuttuvat ruoan paljoudeksi. Ohjaa katselemaan luottavasti tulevaan. Näkemään todeksi sellaista, mikä ei vielä ole näkyvää. En ehkä saa nähdä elämäntyöni tai uskoni hedelmää, mutta tiedän, että käsissäsi pienikin voi olla suurta, vaatimaton merkittävää.

Älä ole kaukana Herra.

Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon, seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella.
Ps. 8:5–6

Ihmisen asema on muuhun luomakuntaan nähden ainutlaatuinen, sillä me voimme elää yhteydessä, ”puheväleissä”, Jumalamme kanssa. Meidät on luotu Jumalan kuvaksi, heijastamaan hänen kaltaisuuttaan. Jotain surullista kuitenkin tapahtui ihmiskunnan historiassa. Jumalan kaltaisuus ja Jumalan kuva särkyi. Jouduimme kuolemanalaisuuden tilaan syntiinlankeemuksen seurauksena. Välimme Jumalaan rikkoutui. Tuon välirikon, kuilun, tuli Jumala itse Jeesuksessa kuromaan umpeen. Kaikille on avattu Jeesuksen kuoleman hinnalla ja ylösnousemuksen voimasta avoin ja vapaa tie Jumalan luo, sinne, missä Jumalan kuva ja kaltaisuus tulee kerran olemaan jälleen täydellisen eheä. Jeesus on porttimme ja siltamme Isän luokse taivaaseen. Portti, joka on juuri sopiva, ja silta, joka on kevyt kuljettavaksi.

Kiitos sanasta.