Maakunnat maksamaan kaupunkien,

elintason !!!

Hallitus antoi juuri ennen pääsiäisen pyhiä eduskunnalle esityksen uudeksi valtionosuuslainsäädännöksi. Se pyrkii selkiyttämään valtionosuuksien määräytymistä. Samalla siitä on rakennettu järjestelmä, joka suosii suuria kaupunkeja ja kasvukeskuksia ja rankaisee maaseudun kuntia.

7

69

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Se on hyvä, että koko elättisuomi juotuisi tekemään edes jotakin itsensä elättämisen eteen.
      1. Tolliskomaa on itsenäistyttävä, joko hyvällä, tai siten pakolla.
      2. Valtionavut pitää tulla vastikkeelliseksi. Ei voi olla niin, että kunnan tuloista tulee yli puolet Valtionavuista ja siitä lopusta puolesta suurin osa kunnan tai kaupungin henkilökunnan veroista.
      3. Syöttiläsalueiden pitää vastata omista kustannuksistaan, edes hieman,
      4. Kasvukeskusten rikosluonteinen rosvoaminen on lopetettava. Elättäjäsuomi joutuu aivan kohtuuttomasti maksamaan elättisuomen korkeaa elintasoa.
      5. Jokaiselle maataloustukea, sen erimuodoissa saaville on kerrottava joka ainoan rahansiirron yhteydessä mitä rahat tulevat ja ketkä ne maksava; maatalouseläkkeet, lomat ja muut lomakustannukset, luopumiskustannukset, sairauspäivärahat ja se miten maatalouseläkeläiset saavat ryöstää muita eläkevakuutusyhtiöitä kymmeniä miljoonia joka aina vuosi näille vapaamatkustajille.

      • Kana-aulis

        Mikä puolue ajaa näitä sinun mainitsemiasi asioita?


      • Ensin vietiin

        ihmiset ja sitten luonnovarat JA NYT VIEDÄÄN TUHKATKIN PEASÄSTÄ !


      • Minullekin sopii

        Eli erotetaan Helsin omaksi valtiokseen.

        Tuossa lyhyesti sinun agendasi.

        Se varmasti sopisi hyvin isolle osalle kansasta.


    • No limits

      Ensi eduskuntavaaleissa on olla mukana ehkokas, joka ottaa maataloustukiasiat esille. Kykyinen tilanne on kestämätön, kun muutoinkin rikkaimmalle kansaosalle annetaan köyhemmältä kansanosalta kerättyä rahaa. Tai jopa otetaan ulkomailta lainaa, että pidetään maaseutu kukoistamaan.

      Lapsilisistä on rohkeutta nipistää. Maataloustuista ei uskalleta edes keskustella!

      • pizzaa naman

        Ei olla kykynä sellaista puolueta. Mahanmutaja ei saada kebabiansa jos mataloustukia lopeteta.

        Nipistä sinä huivipäise akkasi paksu peffa.


    • Pakkoliitos,

      kunta oli sitä samaa, maksajia haettiin..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      201
      2076
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      158
      1412
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      227
      1051
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      71
      917
    5. 58
      898
    6. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      47
      813
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      71
      813
    8. 93
      777
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      200
      697
    10. Martinan alamäki jatkuu

      Surkeasti menee ... https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f899cee6-e216-4bd1-be3e-c61f68e67a4c ”Surkeasti kulkee”
      Kotimaiset julkkisjuorut
      151
      666
    Aihe