Herralle kiitos

Sillä Hän tulee poistamaan myös työttömyysongelman.

Näin Hän sanoo Iankaikkisesti Pyhässä Sanassaan:

43. "Älä pane israelilaista orjantyöhön, vaan pelkää Jumalaasi.
44. Orjanne ja orjattarenne teidän tulee ostaa muilta, ympärillänne asuvilta kansoilta.
45. Voitte ostaa orjiksenne myös keskuuteenne asettuneita muukalaisia samoin kuin heidän perheenjäseniään, vaikka nämä olisivatkin teidän maassanne syntyneitä. Heitä voitte pitää pysyvänä omaisuutenanne,
46. ja voitte myös antaa heidät perintönä lapsillenne, jotka samoin saavat pitää heidät orjinaan. Heidät voitte aina pitää orjinanne, mutta toisianne, muita israelilaisia, te ette saa panna orjantyöhön."
5149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tyhmyys ja satiiri täydentävät toki toisiaan sopivasti valikoituneena yhdistelmänä ja tämähän ei liitymitenkäänesittämääsi!

Äänestä
  • Taas nähdään hihhuleiden taso. Raamattua ja uskontoa pitää puolustaa. Jos rehelliset keinot eivät riitä, niin sitten valheella ja vääryydellä.

    Äänestä

  • että uskovat lukevat joitakin Mooseksen sanomisia Pyhänä Jumalan Sanana, ja toisista he sanovat: "Ei nyt enää nykyään voida tuolla lailla ajatella/toimia". (vrt. Mooseksen puheet esim. homoseksuaalisuudesta)

    Se on sekä tyhmää että epärehellistä, varsinkin kun he väittävät että koko Raamattu on Pyhää ja Iankaikkista Jumalan Sanaa.

    Äänestä

uskovaisten on mahdotonta käsittää sitä, ettei heidän Raamatun rusinapullalukutapansa voisi olla mikään tie taivaaseen, vaikka jokin Jumala olisikin olemassa.

Toinen asia on se, että on täysin typerää ottaa elämänohjeita jostakin mytologisesta kertomusperinteestä. Ajat ja tilanteethan kuitenkin muuttuvat. Mitkään moraaliohjeet eivät pysy pätevinä kovinkaan pitkiä aikoja.

Äänestä
  • Jos kaikki alkaisivat noudattamaan Jumalan sanaa,
    uskoisitteko että se olisi parempi? Kun luet Jumalan sanaa, varmasti se saa sinussa ajattelemisen aihetta. Siellä kehoitetaan rakastamaan toisiaan eikä vihaamaan, tappamaan ja
    varastamaan. Kun tämä paketti yhdistettäisiin
    kokonaisuudessaan, varmasti tapahtuisi maailmassa
    muutos parempaan. Tällä keskustelufoorumilla on paistanut todellista vihan purkausta uskovaisia kohtaan miksi? miksi on niin "ihanaa loukata toista" antaako se sisimpääsi rauhan? Sisimpäni
    sanoisi toisin jos olen loukannut toista. Erään kerran kun pyysin anteeksi sellaista johon en ollut syyllistynyt, mutta tuo toinen kuitenkin oli loukkaantunut, pyysin häneltä anteeksi, tyrmistykseni oli aika valtava, hän kahvahti minua ja sanoi minulle suoraan, että ei tähän jeesusteluja tarvita, valitettavasti tämän suuntainen, on suhtautuminen uskovaisiin, se voi tarttua joten pitäkäämme sanoin ja teoin itsemme
    kaukana uskovaisista. Mutta jos asenteemme uskovaisia kohtaan on tuon suuntainen, mitä sillä saamme aikaiseksi? Miksi se uskovainen ihminen
    ei ole enää teidän mielestänne ihminen? Se on teidän mielestänne hihhuli. Mitä se sitten tarkoittaneekin . Uskovainen on armahdettu syntinen, uskomattomat ovat vielä taakkansa alla,
    siksi uskovainen haluaa jakaa sitä sanomaa, minkä
    takia tänäkin jouluna niin monet käyvät kirkossa, kuuntelemassa ilosanomaa hänestä. Hän joka tuli
    kirkkaudesta, syntyi vauvaksi, kantoi ihmisten
    häväistyksen päällänsä, että meillä elämä olisi,
    syntimme hän sovitti ristinpuulla. Jos Jeesus
    syntyisi tähän aikakauteen, kävisi aivan samalla
    tavalla, ihmiset ristiinnaulitsisivat. Siksi evankeliumia tulee entistä enempi julistaa, ihmisten pahuus pahenee, löytäneekö hän enää uskoa maan päältä, kun hän tulee takaisin. Ihmisen epäusko on suurin synti Jumalan edessä.
    Koska he eivät usko siihen vapautukseen ja syntien sovitukseen. Aloita sinä poistamaan
    keskuudestasi pahan puhuminen, panettelu,
    häväistys uskovia kohtaan, rakasta toista ihmistä,
    tee toiselle hyviä asioita, ja rakastu Jeesukseen,
    sillä Jeesus tulee takaisin PIAN. oletko valmis
    kun hän tulee. Kun Jeesus tulee hakemaan omansa,
    alkaa saatanan aikakausi, vielä sieltäkin ihmisiä
    pelastuu, mutta marttyyrikuoleman kautta, haluatko jäädä siihen aikakauteen. Minä en halua ja kehoitan älä jää sinäkään. Oikein rauhallista ja siunattua Joulua ja tulevaa vuotta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


valt.maist. kirjoitti:

Sillä Hän tulee poistamaan myös työttömyysongelman.

Näin Hän sanoo Iankaikkisesti Pyhässä Sanassaan:

43. "Älä pane israelilaista orjantyöhön, vaan pelkää Jumalaasi.
44. Orjanne ja orjattarenne teidän tulee ostaa muilta, ympärillänne asuvilta kansoilta.
45. Voitte ostaa orjiksenne myös keskuuteenne asettuneita muukalaisia samoin kuin heidän perheenjäseniään, vaikka nämä olisivatkin teidän maassanne syntyneitä. Heitä voitte pitää pysyvänä omaisuutenanne,
46. ja voitte myös antaa heidät perintönä lapsillenne, jotka samoin saavat pitää heidät orjinaan. Heidät voitte aina pitää orjinanne, mutta toisianne, muita israelilaisia, te ette saa panna orjantyöhön."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu