Ihmettelen

Miten noin kahjo ukko kuin Teuvo, saattoi saada yhtään edes väliaikaista seuraajaa itselleen?
81171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 81

Vanhimmat

onkin lampaantaljassa oleva raateleva susi.

Äänestä
  • Sinulla on lammas ja susi vertaukset menneet hilseesi ylitase.

    Väärät profeetat ova lipeväkielisä ja liperikaulaisia valehtelijoita, jotka Saa-ta-nan heille rakennuttamissa jumalanhuoneissa ovat jo koko ihmiskunnan johdattaneet tähän lopun ajan rajuun eksytykseen.

    Eikä tämä eksytys, näiden sisällä oleva raateleva susi, paljastu tälle suurelle joukolle, jota on "kuin hiekkaa meren rannalla", ennen kuin vasta viimeisellä tuomiolla.

    Oikea profeetta on raateleva susi, jonka sisällä on lauhkea lammas. Eikä tämäkään paljastu näille petetyille, ennen kuin vasta tuolla samalla tuomiolla.

    Äänestä

Sana 'seuraaja' tekee liian vähän oikeutta näille konktakteille ja liikaa meriittiä Teuvolle. Käyttäisin mieluummin sanaa 'kiinnostunut'.

Äänestä
  • Oletkos entinen Sunilainen, ja nyt yrität vähätellä asiaa.

    Äänestä

  • Siltä vaikuttaa kirjoitti:

    Oletkos entinen Sunilainen, ja nyt yrität vähätellä asiaa.

    Oletkos sinä ollenkaan kristitty? Ei siltä vaikuta.

    Äänestä

Sitä minäkin ihmettelen, kun mietin tätä Jeesuksen ilmoitusta:

"Tämän valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille TODISTUKSEKSI, ja sitten tulee loppu."

Kiitos sinulle nimeni inhoamisesta, ja taivastilini kasvattamisesta:

"Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin.

Iloitkaa silloin, hyppikää riemusta, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri. Samoinhan tekivät heidän isänsä profeetoille."

Äänestä
  • näköjään pöpilästä lomalle.

    Äänestä

  • Pääsit kirjoitti:

    näköjään pöpilästä lomalle.

    taas kiitoskirjan paikka.

    Äänestä

  • No niin!

    Tulipahan Teuvo vihdoinkin palstalle, kun häntä rakkaudella kutsuttiin!

    Äänestä

  • Vieläkö olet sitä mieltä, että valehtelu on sinulle sallittu, vai oletko muuttanut mielesi, niin kuin monessa muussakin asiassa vuosien varrella?

    Äänestä

  • Teuvontunnistaja kirjoitti:

    No niin!

    Tulipahan Teuvo vihdoinkin palstalle, kun häntä rakkaudella kutsuttiin!

    Tämä "teuvontunnistaja" se on joka paikassa, kuin "pas,ka rattaassa"

    Äänestä

  • Pääsit kirjoitti:

    näköjään pöpilästä lomalle.

    Kiitos valheen rienauksestasi.

    Olet kuitenkin tervetullut tutustumaan tähän nykyiseen Etelä-Karjalssa olevaan "pöpilääni", jos täällä päin liikut.

    Jos pelkuruuden henki ei estä tapaamistamme.

    Äänestä

  • Lienee kirjoitti:

    taas kiitoskirjan paikka.

    Jakele itse noita kirjoja, kun niitä useamman minulta halusit.

    Minulta ne ovat loppuneet.

    Äänestä

  • Teuvontunnistaja kirjoitti:

    No niin!

    Tulipahan Teuvo vihdoinkin palstalle, kun häntä rakkaudella kutsuttiin!

    Onnittelen tätä Teuvontunnistajaa!

    Vihdoinkin tunnistit viestini minun lähettämäksi.

    Ja tunnistit toisenkin totuuden, sillä näiden kaltaistesi Saa-ta-nan palvelijoiden rakkaus on rakkautta valheeseen.

    Jota tämä, Pitkään palstalla, aloittama keskustelun avaus on valheen rakkautta aidoinmillaan.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Kiitos valheen rienauksestasi.

    Olet kuitenkin tervetullut tutustumaan tähän nykyiseen Etelä-Karjalssa olevaan "pöpilääni", jos täällä päin liikut.

    Jos pelkuruuden henki ei estä tapaamistamme.

    Ei se uskalla tavata, eikös se ole reaalielämässä sellainen pelokas hiirulainen, mitä nyt täällä netissä uhoaa.

    Äänestä

  • Niin olen kuullut kirjoitti:

    Ei se uskalla tavata, eikös se ole reaalielämässä sellainen pelokas hiirulainen, mitä nyt täällä netissä uhoaa.

    Niinhän Saa-ta-nalta saatu henki ja tehtävä toimii, kun se saa ihmisessä aikaan rakkauden totuudesta muuttumaan rakkaudeksi valheeseen.

    Se on sitä Veren voimaa!

    Äänestä

  • Pitkään palstalla kirjoitti:

    Vieläkö olet sitä mieltä, että valehtelu on sinulle sallittu, vai oletko muuttanut mielesi, niin kuin monessa muussakin asiassa vuosien varrella?

    Vaikka pitkän elämäsi ainoa tehtävä on rakastaa valhetta ja levittää sitä, niin kirjoita vaikka muistiin tämä valehtelun totuus, ettet sitä enää ikinä minulle tarjoa:

    Saa-ta-na valheen erinomainen isä, joka erinomaisilla valheillaan on sinutkin omakseen saanut.

    Se rakastaa valheita, ja tykkää kun sillekin valehdellaan.

    Mutta totuutta se vihaa, sitä se ei voi sietää. Sen saivat todeta jo Paratiisin ensimmäiset asukkaat, ja Jeesusta edeltävät profeetat.

    Näin siitä todistivat profeetat Hoosea, Aamos ja Miika:

    "Profeetta on menettänyt järkensä, hengenmies on mieltä vailla!" -- Näin te väitätte. Te vihaatte minua omien rikostenne vuoksi."

    "Te vihaatte sitä, joka kaupunginportin kokouksessa vaatii oikeaa tuomiota, ja inhoatte sitä, joka kertoo totuuden."

    "Mutta te vihaatte hyvää ja rakastatte pahaa. Te nyljette ihmisiltä nahan, revitte lihan heidän luistaan."

    Kaupunginportin kokoukset käydään nykyisin Suomi24 uskontokeskusteluissa, samanlaisen totuuden vihan vallassa.

    Eikö se muuta voisi ollakaan, sillä Jeesus kyllä tiesi totuuden:

    "Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu."

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Niinhän Saa-ta-nalta saatu henki ja tehtävä toimii, kun se saa ihmisessä aikaan rakkauden totuudesta muuttumaan rakkaudeksi valheeseen.

    Se on sitä Veren voimaa!

    Milloin olet ajatellut lopettaa rienauksesi? Aikaa on enää vähän...

    Äänestä

  • Tiimalasi. kirjoitti:

    Tee se pian, mitä aiot tehdä!

    Totuus ei ole rienausta muille kuin kaltaisillesi Jumalan paaduttamille.

    Pysy poius tältä palstalta, kun et enää edes sinapinsiemen verran siedä totuutta kuulla.

    "Tee se pian, mitä aiot tehdä!"

    Niin, kyllä minä menen pian nukkumaan, mutta en minä siihen sinulta kehotusta olisi tarvinnut.
    Myönnän, että rienauksesi ovat tympeitä, mutta ole iloinen, että vielä Pyhä Henki käyttää omiaan nuhdellakseen sinua. Tosin minulla on se pelko, että et katumukseen enää kykene paatumuksesi tähden. Valitan, mutta en ota sinulta käskyjä, vaikka entinen kapiainen oletkin. Me ei nyt olla sinun pihallasi, josta voisit häätää porukkaa pois miten tahdot.

    Jos Pyhä Henki nuhtelisi omiaan niin kuin Saa-tana on saanut sinut uskomaan, niin silloinhan se olisi samanlainen kuin Saa-tana:

    "Jos Saa-tana ajaa ulos Saatanan, silloin se on noussut itseään vastaan. Kuinka sen valtakunta silloin voi pysyä koossa?"

    Sinä nimenomaan olet saa.tanallistanut Pyhän Hengen.

    Äänestä

  • Tiimalasi. kirjoitti:

    Sinä nimenomaan olet saa.tanallistanut Pyhän Hengen.

    Miltä uskonlahkolta olet henkesi saanut? Sillä Pyhä Henki tunnistaa aina oman Henkensä, eikä koskaan väitä sitä saatanalliseksi hengeksi.

    Tuollainen väite kun on täydellistä Pyhän Hengen pilkkaa.

    Nimimerkkisi myös todistaa, ettet totuudesta mitään tiedä. Kun välillä tunnet, että nyt se synti minusta valuu pois, mutta hetken kuluttua se taas palaa takaisin.

    Ja samaa rumbaa vuodesta toiseen - loppuun saakka.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Vaikka pitkän elämäsi ainoa tehtävä on rakastaa valhetta ja levittää sitä, niin kirjoita vaikka muistiin tämä valehtelun totuus, ettet sitä enää ikinä minulle tarjoa:

    Saa-ta-na valheen erinomainen isä, joka erinomaisilla valheillaan on sinutkin omakseen saanut.

    Se rakastaa valheita, ja tykkää kun sillekin valehdellaan.

    Mutta totuutta se vihaa, sitä se ei voi sietää. Sen saivat todeta jo Paratiisin ensimmäiset asukkaat, ja Jeesusta edeltävät profeetat.

    Näin siitä todistivat profeetat Hoosea, Aamos ja Miika:

    "Profeetta on menettänyt järkensä, hengenmies on mieltä vailla!" -- Näin te väitätte. Te vihaatte minua omien rikostenne vuoksi."

    "Te vihaatte sitä, joka kaupunginportin kokouksessa vaatii oikeaa tuomiota, ja inhoatte sitä, joka kertoo totuuden."

    "Mutta te vihaatte hyvää ja rakastatte pahaa. Te nyljette ihmisiltä nahan, revitte lihan heidän luistaan."

    Kaupunginportin kokoukset käydään nykyisin Suomi24 uskontokeskusteluissa, samanlaisen totuuden vihan vallassa.

    Eikö se muuta voisi ollakaan, sillä Jeesus kyllä tiesi totuuden:

    "Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu."

    Miksi et vastaa selvään kysymykseen? Aiemmin sanoit, että sinulla on oikeus valehdella. Vieläkö olet sitä mieltä?

    Vastaan sitten, kun olet ensin vastannut kysymykseeni.

    Äänestä

  • Ole mies! kirjoitti:

    Miksi et vastaa selvään kysymykseen? Aiemmin sanoit, että sinulla on oikeus valehdella. Vieläkö olet sitä mieltä?

    Jos täällä olisin valheita levitellyt, kuten Paavali. Olisin varmasti Saa-ta-nan enkelin kurituksen alla, jolloin sinäkin olisit ystäväni ja kirjoittelisit aamenia ja kiitoksia kirjoitusteni perään.

    Äänestä

Jatkokysymys nimimerkille Pitkään palstalla:

Minkä asteinen kahjo oli uskosi mukaan Paavali, kun tämän ilmoitti:

"Älköön vain kukaan pettäkö itseään. Jos joku teistä on olevinaan viisas tässä maailmassa, hänestä täytyy ensin tulla hullu, jotta hänestä tulisi viisas"

"Toistan vielä: älkää pitäkö minua järjettömänä. Mutta vaikka olisinkin hullu, niin antakaa minun olla hullu, jotta minäkin voisin hiukan kerskailla."

Äänestä
  • Sinun "totuutesi" riitti minulle!

    Rakastan enemmän Paavalin valheita.

    Äänestä

  • Pitkään palstalla kirjoitti:

    Sinun "totuutesi" riitti minulle!

    Rakastan enemmän Paavalin valheita.

    Taas käytät valheena toisen nimimerkkiä. Se kuuluukin sunilaiseen metodiin.

    Äänestä

  • Nähty on. kirjoitti:

    Enpä ole moista kuullutkaan, että Pitkään palstalla nimimerkki olisi josku taivaltanut hetken totuuden tietä, ja siitä saanut leiman: "sunilainen"?

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Enpä ole moista kuullutkaan, että Pitkään palstalla nimimerkki olisi josku taivaltanut hetken totuuden tietä, ja siitä saanut leiman: "sunilainen"?

    Käytä välillä järkeäsi, niin saatat huomata, että palstalla on häirikkö, joka käyttää ahkerasti toisten nimimerkkejä.

    Äänestä

  • Neuvoksi vain. kirjoitti:

    Käytä välillä järkeäsi, niin saatat huomata, että palstalla on häirikkö, joka käyttää ahkerasti toisten nimimerkkejä.

    Jo monta kertaa olen esittänyt ylläpidolle, että ainakin tälle keskustelupalstalle saisi osallistua vain omalla, väestörekisterissä olevalla nimellään.

    Silloin voisi myös tuon tyhjänpäiväisen kirosanafiltterin poistaa.

    Jokainen vastaisi omalla nimellä kirjoitetuista teksteistä, vaikka viranomaisten edessä, jolloin ei mitää ylläpidon sensurointia tarvita.

    Ovathan monet lehdetkin yleisönosaston kirjoituksiin vaatineet oman nimen käytön,

    Toki. Kiroilu saattaisi vähentyä, mutta sinä et itse huomaa, kunka paljon ja jatkuvasti kiroat ihmisiä. Tajuatko?

    Äänestä

  • Menikö perille? kirjoitti:

    Etkö todellakaan usko, ettei täällä ole taistelu lihaa vastaan, vaan ihmissä vaikuttavien henkien taistelu.

    "Kenen voittama joku on, sen orja hän on."

    Tuskin meni perille sinun tajuntaasi?

    Herran Jeesuksen omat eivät kiroa muita. Se sinun pitäisi tietää.

    "siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat."

    Äänestä

  • Menikö perille? kirjoitti:

    Herran Jeesuksen omat eivät kiroa muita. Se sinun pitäisi tietää.

    "siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat."

    iksi sinun on mahdotonta ymmärtää, ettei Saa-ta-nan hengen paljastaminen kaltaisissasi sen tekopyhittämissä ihmisissä ei ole kiroilemista.

    Kiroiliko Jeesus uskosi mukaan sanoessaan Pietarille:

    "Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!"

    Entä Jeesuksen paljastus omasta kansastaan:

    "Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää.

    Saa-ta-na on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras.

    Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä."

    Ja ovatko uskosi mukaan kaikki nämä Jeesuksen paljastukset vain hänen kiroilemistaan:

    Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, Saa-tana! On kirjoitettu: 'Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.'"

    Jos Saa-tana ajaa ulos Saatanan, silloin se on noussut itseään vastaan. Kuinka sen valtakunta silloin voi pysyä koossa?

    Paholainen, joka kylvi rikkaviljaa, on Saa-tana, elonkorjuu on maailman loppu, ja korjuumiehet ovat enkeleitä.

    Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: "Väisty tieltäni, Saa-tana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!"

    Silloin Jeesus kutsui heidät luokseen ja puhui heille vertauksin: "Miten Saa-tana voi ajaa ulos Saa-tanan?

    Ja jos Saa-tana nousee itseään vastaan, se ei voi kestää, vaan sen loppu on tullut.

    Tien oheen kylvetty siemen tarkoittaa ihmisiä, jotka kuulevat sanan mutta joilta Saa-tana, heti kun se on heihin kylvetty, tulee ottamaan sen pois.

    Mutta hän kääntyi, katsoi opetuslapsiin ja sanoi ankarasti Pietarille: "Väisty tieltäni, Saa-tana! Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!"

    Jeesus sanoi heille: "Minä näin, kuinka Saa-tana sinkoutui taivaasta kuin salama.

    Jos nyt Saatana taistelee itseään vastaan, kuinka sen valtakunta voi pysyä koossa? Tehän sanotte, että minä ajan pahoja henkiä ihmisistä Belsebulin avulla.

    Tätä Abrahamin tytärtä on Saa-tana pitänyt siteissään jo kahdeksantoista vuotta. Eikö häntä olisi saanut päästää vapaaksi sapatinpäivänä?"

    Silloin meni Saa-tana Juudakseen, jota kutsuttiin Iskariotiksi; hän oli yksi kahdestatoista opetuslapsesta.

    "Simon, Simon! Saa-tana on saanut luvan seuloa teitä niin kuin viljaa

    Jeesus sanoi heille: "Itsehän minä teidät valitsin, kaikki kaksitoista. Silti yksi teistä on Saa-tana."

    Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saa-tana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.

    Silloin, heti kun Juudas oli sen saanut, Saa-tana meni häneen. Jeesus sanoi hänelle: "Mitä aiot, tee se pian!"

    Ymmärrätkö sitä tosiasiaa, että sinussa on kirouksen henki, vaikka et yhtään kirosanaa päästelisikään? Äläkä taas ota sitä tavanomaista Hengen herjaus-korttia esiin.

    Äänestä

  • Pitkään palstalla kirjoitti:

    Ymmärrätkö sitä tosiasiaa, että sinussa on kirouksen henki, vaikka et yhtään kirosanaa päästelisikään? Äläkä taas ota sitä tavanomaista Hengen herjaus-korttia esiin.

    Totuuden Henki ei Totuuden Henkeä kiroa, eikä valheen henki toista samanlaista.

    Mutta Totuuden Hengen kaikki Saa-ta-nan perustamat seurakunnat kiroavat, Raamattuun vedoten. Paavalin saaman erinomaisen opetuksen johdosta

    "Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu."

    Äänestä

Toivottavasti pysyt yhtä pitkaan poissa kuin mitä olet tällä palstalla ollut totuutta rienaamassa.

Jos yksikään kaltaisesi ei Paavalin valheita rakastaisi, tämä Jumalan lähettämä raju eksytys ei olisi onnistunutkaan.

Eihän Totuuden hengestä osattomaksi jäänyt Paavalikaan ymmärtänyt sitä, miksi hänet tuomitaan valehtelusta, vaikka hän valehtelulla tarkoitti vain hyvää:

"Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?"

Äänestä
  • Paavalin valheita mikämatavat olla,Paavali tiesi mitä puhui,ei omilla mietelmillään vaan se joka sanoi minunnimeni tähden saa vaivaakärsiä,viedä evankeljumia seurakunnille.
    TeuvoSuni

    Äänestä

  • old_profile_59210 kirjoitti:

    Paavalin valheita mikämatavat olla,Paavali tiesi mitä puhui,ei omilla mietelmillään vaan se joka sanoi minunnimeni tähden saa vaivaakärsiä,viedä evankeljumia seurakunnille.
    TeuvoSuni

    Valheen evankeliumia Paavali Saa-ta-nan kurituksen alaisena julisti.

    Sanelihan Saa-ta-na Jeesuksen kärsimyksestäkin tällaisen ihan suloisen tapahtuman:

    "Rakkaus ohjatkoon elämäänne, onhan Kristuskin rakastanut meitä ja antanut meidän tähtemme itsensä lahjaksi, hyvältä tuoksuvaksi uhriksi Jumalalle."

    Tällä ilmestyksellään Saatana sai uskoteltua Paavalille, että Jeesuksen uhraus oli samanlainen toimenpide Jumalan tahdon noudattamiseksi, kuin mitä olivat Vanhan liiton eläinuhritkin:

    "Tuokaa kaksi nuorta sonni, yksi pässi ja seitsemän karitsaa, joiden on oltava vuoden ikäisiä, ja antakaa ne tuoksuvaksi polttouhriksi, joka on Herralle mieluisa."

    "Uhratkaa Herralle mieluisaksi, tuoksuvaksi polttouhriksi nuori sonni, pässi ja seitsemän karitsaa, joiden on oltava vuoden ikäisiä. Kaikkien eläinten tulee olla virheettömiä."

    "Juhlan ensimmäisenä päivänä teidän tulee tuoda polttouhriksi, tuoksuvaksi tuliuhriksi, joka on Herralle mieluisa, kolmetoista nuorta sonnia, kaksi pässiä ja neljätoista vuoden ikäistä karitsaa. Kaikkien eläinten on oltava virhettömiä."

    Koska kaikkien uhrattavien eläinten piti olla virheettömiä, junaili Paavali Jeesuksesta eläinten kaltaisen virheettömän uhrin Jumalalle:

    "Jos jo pukkien ja härkien veri ja saastuneiden päälle vihmottava hiehon tuhka puhdistaa ihmisen ulkonaisiin menoihin kelvolliseksi, kuinka paljon paremmin puhdistaakaan Kristuksen veri?

    Ikuisen henkensä voimalla hän on antanut itsensä virheettömänä uhrina Jumalalle, ja hänen verensä puhdistaa meidän omatuntomme kuoleman teoista, niin että voimme palvella elävää Jumalaa."

    Tällä erinomaisella ilmestyksellä Paavalille, Saa-ta-na uskoi pystyneensä hävittämään ikiajoiksi kaikki jäljet siitä, että hänen palvelijansa Jeesuksen hänelle uhrasivat, eivätkä suinkaan Jumalalle.

    Sillä jos hänet olisi Jumalalle uhrattu, se olisi tehty Jerusalemin temppelissä, eikä rikollisten mestauspaikalla.

    Pitkään on Jumalakin pitänyt tätä uhrausta salassa, mutta nyt se on tälle kansalle ja tämän sukupolven keskellä paljastettu.

    Jumala olisi tietenkin voinut tämän estää, mutta ei estänyt, koska oli tämän jo profeettojensa kautta ennalta ennustanut. Sillä verellä, jonka Saatana sai Golgatalla vuotamaan, Jeesus pystyy kaikki valittunsa Saatanan synnin vankilasta vapauttamaan. Juuri niin kuin minutkin vapautti.

    Mutta kaikki ne, jotka eivät Jeesuksen tahtoa noudattaen, ole ahtaasta portista Kristuksen puhdistettavaksi ja hänen Henkensä omistajaksi päässeet. Ne tänäkin päivänä kaikkialla maailmassa Saa-tanan heille rakennuttamissaan jumalan huoneissa palvovat Saatanan tunnustuksia: kuoleman ristiä, Jeesusta ristillä; kuvissa ja patsaissa.

    Ja se on Saatanan vankilaan jääneille ihana valhe, että Jumala olisi todella nauttinut taivaassa Jeesuksen veren hyvästä tuoksusta, hänen kärsimyksistään ja tuskanhuudostaan:

    "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit!"

    Toistan vielä: Jeesuksen veri oli lunastusmaksu Saatanalle, ei Jumalalle. Sillä ei Jumala ole ketään synnin vankilan kahleisiin johdattanut.

    Eikä tämä Jeesuksen vuodattama veri tule perimään taivasten valtakuntaa, vaikka kaikki tekopyhitetyt ja Jumalan paaduttamat siihen vakaasti uskovat. Vaikka Paavalikaan ei siihen uskonut:

    "Sen sanon, veljet, ettei liha ja veri voi saada omakseen Jumalan valtakuntaa ja ettei katoava voi saada makseen katoamattomuutta."

    "Kenellä ei ole Jeesuksen Henkeä, ei ole hänen omansa."

    Äänestä

On välillä onjennetta sanan mukaisesti elämään,jos on harhaan menossa,näihän henkikin opetta,ohjaa ja nuhtelee.
Palautta hyvän paimen luokse,ekyneet lampaat.
Palstaa seurannut

Äänestä
  • Eipä ole totuus saanut sinuakaan hylkäämään perimääsi uskoa, sillä tämäkin Saa-ta-nan Paavalille sanelema opetus
    totuuden hylkäämisestä on tehtävänsä tehnyt:

    "Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu."

    Siksi totuus ei saa enää ketään kääntymään pois valheiden tieltä, siksi kaikki monunkin kirjoitukset säilyvät vain todistuksena, kuten Jeesus ilmoitti:

    "Tämän valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu."

    Huomaa: vain TODISTUKSEKSI, ei PELASTUKSEKSI.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Eipä ole totuus saanut sinuakaan hylkäämään perimääsi uskoa, sillä tämäkin Saa-ta-nan Paavalille sanelema opetus

    No siinä tapauksessa todistukseksi nuo sanat on jätetty sinullekin - ei pelastukseksi. Et suinkaan ole pelastunut, et yhtään enempää kuin kukaan muukaan.

    Logiikkasi ei ole koskaan ollut kovin hyvä, nyt se on aivan surkea.

    >Eipä ole totuus saanut sinuakaan hylkäämään perimääsi uskoa, sillä tämäkin Saa-ta-nan Paavalille sanelema opetus< olet pihalla kuin lumiukko Raamatun opetksesta, Paavalin kohdalla.
    Totuus tekee vapaaksi,minä ole tie totuus ja elämä,isä tykö ei pääse muutoinkuin minun kauttani,Jeesukse omat sanat.

    TeuvoSun

    Äänestä

  • valheesi kokenut kirjoitti:

    No siinä tapauksessa todistukseksi nuo sanat on jätetty sinullekin - ei pelastukseksi. Et suinkaan ole pelastunut, et yhtään enempää kuin kukaan muukaan.

    Logiikkasi ei ole koskaan ollut kovin hyvä, nyt se on aivan surkea.

    Tämä on Saa-ta-nan sanelema ilosanoma sinulle, joka Paa-valin tavoin olet jäänyt sen synnin siteisiin:

    "Logiikkasi ei ole koskaan ollut kovin hyvä, nyt se on aivan surkea."

    Yhdeksän vuoden aika olen täällä rehellisesti omalla nimelläni kertonut pitkän elänkaaren:

    48-vuotiaaksi synnin ja Jumalan vihan kahleissa eläen.

    11.8.1985 Kristuksen ilmestymisen ja opetuslapseksi ottamisen.

    31.1.1988 Jumalan lukeman kuolemantuomion piilossa olevan syntini tähden.

    Sitä seuranneen yönä Jumalan vihan tuskissa, ja Saa-tanankin uhan alla avunhuuto: "Herra Jeesus armahda!"

    Hän tuli, armahti, puhdisti sydämen ja antoi sinne sinetiksi Totuuden Henkensä, joka kaikille kaltaisillesi, tästä Hengestä osattomille on kaikkea muuta kuin Totuuden Henki.

    Ja vielä 8.11.1988 Kristus ilmestyi jälleen ja antoi tämän tehtävän:

    "Jo ollessasi äidin kohdussa minä valitsin sinut tähän tehtävään. Se eläketulo,mikä sinulla on, saa sinulle riittää ja loppuelämäsi olet minun palveluksessani.

    Menet, minne minä sinut lähetän ja puhut kaikki, mitä minä käsken sinun puhua .Älä ihmisiä pelkää, sillä minä olen kanssasi ja pelastan sinut.

    Äläkä heitä kauhistu, etten minä kauhistuttaisi sinua heidän edessään. Ja jos ilman minun tahtoani johonkin ryhdyt, minä panen sen eteen mustan seinän."

    Ja tämän tehtävän luontaisetuihin kuuluu kaikkien kaltaistesi, Saa-tanan tekopyhittämien jatkuva viha:

    "Minä olen ilmoittanutr heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu."

    Äänestä

  • old_profile_59210 kirjoitti:

    >Eipä ole totuus saanut sinuakaan hylkäämään perimääsi uskoa, sillä tämäkin Saa-ta-nan Paavalille sanelema opetus< olet pihalla kuin lumiukko Raamatun opetksesta, Paavalin kohdalla.
    Totuus tekee vapaaksi,minä ole tie totuus ja elämä,isä tykö ei pääse muutoinkuin minun kauttani,Jeesukse omat sanat.

    TeuvoSun

    Jeesus ei lähetä ketään valittuaan tällekään palstalle jonkun Saa-tanan antaman nimimerkin taakse kätkeytyneenä, vaan rehellisesti omalla nimellään kirjoittaen.

    Kaltaisesi tekopyhät pahantekijät ne Paavalin tavoin nimimerkkiä käyttävät:

    Voi niitä, jotka kätkeytyvät Herralta salatakseen suunnitelmansa, niitä, joiden teot piilevät pimeydessä ja jotka sanovat:

    "Kukapa meidät näkisi, kukapa meidät tuntisi!"

    "Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa, hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi.

    Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta nähtäisiin, että hänen tekonsa ovat Jumalasta."

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Tämä on Saa-ta-nan sanelema ilosanoma sinulle, joka Paa-valin tavoin olet jäänyt sen synnin siteisiin:

    "Logiikkasi ei ole koskaan ollut kovin hyvä, nyt se on aivan surkea."

    Yhdeksän vuoden aika olen täällä rehellisesti omalla nimelläni kertonut pitkän elänkaaren:

    48-vuotiaaksi synnin ja Jumalan vihan kahleissa eläen.

    11.8.1985 Kristuksen ilmestymisen ja opetuslapseksi ottamisen.

    31.1.1988 Jumalan lukeman kuolemantuomion piilossa olevan syntini tähden.

    Sitä seuranneen yönä Jumalan vihan tuskissa, ja Saa-tanankin uhan alla avunhuuto: "Herra Jeesus armahda!"

    Hän tuli, armahti, puhdisti sydämen ja antoi sinne sinetiksi Totuuden Henkensä, joka kaikille kaltaisillesi, tästä Hengestä osattomille on kaikkea muuta kuin Totuuden Henki.

    Ja vielä 8.11.1988 Kristus ilmestyi jälleen ja antoi tämän tehtävän:

    "Jo ollessasi äidin kohdussa minä valitsin sinut tähän tehtävään. Se eläketulo,mikä sinulla on, saa sinulle riittää ja loppuelämäsi olet minun palveluksessani.

    Menet, minne minä sinut lähetän ja puhut kaikki, mitä minä käsken sinun puhua .Älä ihmisiä pelkää, sillä minä olen kanssasi ja pelastan sinut.

    Äläkä heitä kauhistu, etten minä kauhistuttaisi sinua heidän edessään. Ja jos ilman minun tahtoani johonkin ryhdyt, minä panen sen eteen mustan seinän."

    Ja tämän tehtävän luontaisetuihin kuuluu kaikkien kaltaistesi, Saa-tanan tekopyhittämien jatkuva viha:

    "Minä olen ilmoittanutr heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu."

    Ei sinua ole otettu Kristuksen opetuslapseksi.

    Etkö tätäkään ymmärrä, että kun Jeesus lausui sanansa

    "Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu"

    hän lausui ne paljon ennen sinunkin syntymääsi. Eli kun tuomitset muut osattomiksi pelastuksen mahdollisuudestakin, omilla sanoilla myös itsesi tuomitset. Matteuksen evankeliumiin kirjattujen Jeesuksen sanojen mukaan evankeliumi on julistettu sinullekin vain tiedoksi ja todistukseksi - ei koskaan pelastukseksi.

    Et ole pelastunut, etkä voi koskaan pelastuakaan - omien sanojesi ja opetustesi mukaan!

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Jeesus ei lähetä ketään valittuaan tällekään palstalle jonkun Saa-tanan antaman nimimerkin taakse kätkeytyneenä, vaan rehellisesti omalla nimellään kirjoittaen.

    Kaltaisesi tekopyhät pahantekijät ne Paavalin tavoin nimimerkkiä käyttävät:

    Voi niitä, jotka kätkeytyvät Herralta salatakseen suunnitelmansa, niitä, joiden teot piilevät pimeydessä ja jotka sanovat:

    "Kukapa meidät näkisi, kukapa meidät tuntisi!"

    "Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa, hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi.

    Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta nähtäisiin, että hänen tekonsa ovat Jumalasta."

    tekopyhät se ei pitkälle kanna,omissa vanhurkaudessaan,se on kuin saastainen vaate Jeesuksen pyydyden rinnalla.
    Vai on Paavalin kirjoittamta muusta kuin Jeesusen antamia ohjeita.

    Mutta Herra sanoi hänelle: "Mene, minä olen valinnut hänet aseekseni, tunnustamaan nimeäni maailman kansojen ja kuninkaiden ja myös Israelin kansan edessä. apt 9:15 siinä oli Paavalin tehtävä
    TeuvoSui

    Jeesus kyllä valitsi Saulin, kuten valitsi Juudas Iskariotinkin, jonka elämä päättyi itsemurhaan.

    Paavalin elämä päättyi Saa-ta-nan enkelin kurituksen alaisen synnin siteisiin. Tästä syystä:

    Saul sai Jeesukselta sen kolmen vuoden koulutuksen, jonka opetuslapsetkin. Ja jonka minäkin olen saanut.

    Paavalin tie Jeesuksen puhdistettavaksi, ja hänen Henkensä omistajaksi päättyi siihen, kun hän ei pystynyt puhdistamaan itseään isiltä perimistään uskomuksista, vaikka Jeesuksen käskyn ja puhdistusmenetelmän varmasti tiesi:

    "Jos joku tulee minun luokseni, mutta ei ole valmis luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla opetuslapseni."

    "Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä?

    Voivatko Kristus ja Beliar* olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskovan sellaiseen, joka ei usko?

    Miten jumalien kuvat soveltuvat Jumalan temppeliin? Mehän olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut: -- Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan. Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani.

    Siksi Herra sanoo: -- Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä koskeko mihinkään saastaiseen, niin otan teidät vastaan ja olen oleva teidän Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni. Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias.

    Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle. "

    Juutalaisuuden vangiksi hän lopullisesti jäi, sitä todistaa hänen lausuntonsa Rooman vankeudessa:

    "Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole missään millään tavoin rikkonut kansamme enkä isltä perimiämme säädöksiä vastaan. Nyt minut on vangittuna tuotu tänne."

    Tämän parempaa todistusta ei Paavalista voi antaa, että hän todella oli loppuunsa asti sidoksissa Jumalan paaduttaman kansan oppeihin, eli Saatanaan, kuten Jeesus tämän näin selvästi omalle kansalleen sanoi.

    "Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi, että te ette siedä kuunnella mitä minä sanon?

    Te olette lähtöisin Saatanasta, hän on teidän isänne ja hänen tahtonsa te tahdotte tyydyttää.Saa-ta-na
    on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras.
    Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.

    Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden."

    Tässä on myös todistus sille, miksi Saul, ei vielä neljän vuoden Pyhän Hengen koulutuksen jälkeen voinutkaan lähteä Kristuksen valittuna, vaan vasta 10 vuoden Saatanan koulutuksen jälkeen täynnä syntiä, Saatanan lähettiläänä. Joka vaati Saulia myös vaihtamaan nimensä, jolla ei ollut mitään sidoksia Jeesukseen Kristukseen, joka Saulin kutsui.

    Siksi tämä pysyi Paavalissa loppuun saakka:

    "Tiedänhän, ettei minussa, minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen.

    En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti."

    Sen takasi vielä Jumalan käsky Saatanalle jatkaa Paavalin kuritusta.

    "Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi."

    Jumala ei varmasti omien ilmestysten ja jopa niistä ylpeilemisen takia määrää Saatanaa ketään omaansa kurittamaan:

    "Älköön viisas kerskuko viisaudellaan, älköön väkevä voimillaan, älköön rikas rikkaudellaan.

    Joka haluaa kerskua, kerskukoon sillä, että tuntee minut ja tietää mitä minä tahdon.

    Sillä minä olen Herra, minun tekoni maan päällä ovat uskollisuuden, oikeuden ja
    vanhurskauden tekoja.

    Niitä minä tahdon myös teiltä, sanoo Herra."

    Tämän Paavali puki sanoiksi: "Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta."

    Paavalin liha oli juutalaisen perinnön mukaan ympärileikattu, mutta tämä Kristuksen Hengen ympärileikkaus jäi häneltä haaveeksi:

    "Häneen teidät on yhdistänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty, Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois."

    Äänestä

  • logiikassa parempi kirjoitti:

    Ei sinua ole otettu Kristuksen opetuslapseksi.

    Etkö tätäkään ymmärrä, että kun Jeesus lausui sanansa

    "Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu"

    hän lausui ne paljon ennen sinunkin syntymääsi. Eli kun tuomitset muut osattomiksi pelastuksen mahdollisuudestakin, omilla sanoilla myös itsesi tuomitset. Matteuksen evankeliumiin kirjattujen Jeesuksen sanojen mukaan evankeliumi on julistettu sinullekin vain tiedoksi ja todistukseksi - ei koskaan pelastukseksi.

    Et ole pelastunut, etkä voi koskaan pelastuakaan - omien sanojesi ja opetustesi mukaan!

    Viestisi on Saa-ta-nan ilosanomaa parhaimmillaan, jonka mukaan kaikki Jeesuksen opetukset olivat vain tarkoitettu hänen aikalaisilleen - ei muille.

    Mutta Paavalin opetukset on tarkoitettu kaikille muille:

    Kaikki tämän lopun ajan rajun eksytyksen opit ja rituaalit ovat lähtöisin Saa-ta-nan Paavalille sanelemista opeista.

    Huippuna erihenkisten seurakuntien syntyminen tähänklin maahan:

    "Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja."

    Tämä on Saa-tanan erinomainen vaihtoehto Kristuksen määräämälle ahtaalle portille, ja tällaisia uskoja se on tähänkin maahan synnyttänyt. Jokaiselle erilainen usko, niin tettei tämä Jeesuksen toive koskaan tässäkään maassa pääse toteutumaan:

    "Että he yhtä olisivat."

    adventistit
    aglikaanit
    agrigolalaiset
    arkkimunkkilaiset
    armonvirtalaiset
    baalbelklaiset
    babtistit
    birkittalaissisaret
    branhamilaiset
    cityseurakuntalaiset
    dominikaanit
    elämänsanalaiset
    slevy:n miespapit
    slevy:n naispapit
    elämänlähdeläiset
    eläväsanalaiset
    ekumeeniset
    exoduslaiset
    gnostilaiset
    henotesläiset
    helluntailaiset
    hengenuudistuslaiset
    heränneet
    esikoiset
    ilosanomalaiset
    israelinystävät
    jehovalaiset
    Jeesuksen pyhän veren papit
    Jeesuksen ruumislaiset
    Jeesus on herralaiset
    katolilaiset kylväjät
    kansanraamattuseuralaiset
    kalleimman veren sisaret
    kansanlähetysläiset
    Kellonkartanolaiset
    koivuniemiläiset
    korpelaiset
    kotikirkkolaiset
    kulmakivenseurakuntalaiset
    kulmakiviseurakuntalaiset
    kuninkaansoturit
    kristilliset eläkeläiset
    kriisipalvelulaiset
    kotisatamalaiset
    luterilaiset
    lähetysseurakuntalaiset
    luthersäätiöläiset
    lasarusveljet
    lähdekalliolaiset
    lännenhunttarilaiset
    maranatalaiset
    majakkalaiset
    metodistit
    mormoonit
    munkkiluostarin munkit
    nunnaluostarin nunnat
    nokialaismissiolaiset
    onewayhouselaiset
    ortodoksit
    pelastusarmeijalaiset
    patmoslaiset
    palatsiseurakuntalaiset
    paavalinsynodilaiset
    paratiisikotilaiset
    petripaavolalaiset
    pikkuesikoiset
    priskillalaiset
    pyhänikolauslaiset
    perjantaikristuksellelaiset
    raamattupuhuulaiset
    radiodeiläiset
    rauhansanalaiset
    rauhanyhdistysläiset
    ristiinnaulitut
    risteyspaikkalaiset
    ristiretkeläiset
    riverseurakuntalaiset
    ropolaiset
    rukouspalvelulaiset
    rukousystäväläiset
    ruusuristiläiset
    ristiinnaulittulaiset
    saalemilaiset
    sanansaattajalaiset
    sanajaylistysläiset
    savenvalajalaiset
    scientologilaiset
    siloalaiset
    stefanuslaiset
    suomenraamattuopistolaiset
    teologisetinstuuttilaiset
    tabernaakkelilaiset
    takeitnowlaiset
    timoteusyhteisöläiset
    tuomasmessulaiset
    totuudenystäväläiset
    tunnustukselliset luterilaiset
    torontonsiunaajalaiset
    uusheränneet
    uusapostoliset
    uusiviiniläiset
    valon enkelit
    vapaakirkolliset
    vanhauskoiset
    vapaamuurarit
    viadolorosalaiset
    vineyardilaiset
    yhteyskristuksessalaiset
    yhteysliikeläiset
    yeshualaiset

    Kun nämä saavat kuulla vaikka yhden lauseen totuutta, se kirotaan heti, ja vieläpä Raamattuun vedoten:

    "Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu."

    Näin tukevan pohjan on Saa-ta-na Jumalan paaduttamille varmistanut, kun he vielä todistavat, että joka ainut Raamatun sana on Jumalan sanaa, joka todesta otettava.

    Tämä lista on tänään varmaankin paljon pitempi, kun enää moneen vuoteen ole seurannut lehdistä näiden lahkojen ilmoituksia ja uusien syntymistä.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Jeesus kyllä valitsi Saulin, kuten valitsi Juudas Iskariotinkin, jonka elämä päättyi itsemurhaan.

    Paavalin elämä päättyi Saa-ta-nan enkelin kurituksen alaisen synnin siteisiin. Tästä syystä:

    Saul sai Jeesukselta sen kolmen vuoden koulutuksen, jonka opetuslapsetkin. Ja jonka minäkin olen saanut.

    Paavalin tie Jeesuksen puhdistettavaksi, ja hänen Henkensä omistajaksi päättyi siihen, kun hän ei pystynyt puhdistamaan itseään isiltä perimistään uskomuksista, vaikka Jeesuksen käskyn ja puhdistusmenetelmän varmasti tiesi:

    "Jos joku tulee minun luokseni, mutta ei ole valmis luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla opetuslapseni."

    "Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä?

    Voivatko Kristus ja Beliar* olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskovan sellaiseen, joka ei usko?

    Miten jumalien kuvat soveltuvat Jumalan temppeliin? Mehän olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut: -- Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan. Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani.

    Siksi Herra sanoo: -- Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä koskeko mihinkään saastaiseen, niin otan teidät vastaan ja olen oleva teidän Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni. Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias.

    Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle. "

    Juutalaisuuden vangiksi hän lopullisesti jäi, sitä todistaa hänen lausuntonsa Rooman vankeudessa:

    "Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole missään millään tavoin rikkonut kansamme enkä isltä perimiämme säädöksiä vastaan. Nyt minut on vangittuna tuotu tänne."

    Tämän parempaa todistusta ei Paavalista voi antaa, että hän todella oli loppuunsa asti sidoksissa Jumalan paaduttaman kansan oppeihin, eli Saatanaan, kuten Jeesus tämän näin selvästi omalle kansalleen sanoi.

    "Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi, että te ette siedä kuunnella mitä minä sanon?

    Te olette lähtöisin Saatanasta, hän on teidän isänne ja hänen tahtonsa te tahdotte tyydyttää.Saa-ta-na
    on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras.
    Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.

    Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden."

    Tässä on myös todistus sille, miksi Saul, ei vielä neljän vuoden Pyhän Hengen koulutuksen jälkeen voinutkaan lähteä Kristuksen valittuna, vaan vasta 10 vuoden Saatanan koulutuksen jälkeen täynnä syntiä, Saatanan lähettiläänä. Joka vaati Saulia myös vaihtamaan nimensä, jolla ei ollut mitään sidoksia Jeesukseen Kristukseen, joka Saulin kutsui.

    Siksi tämä pysyi Paavalissa loppuun saakka:

    "Tiedänhän, ettei minussa, minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen.

    En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti."

    Sen takasi vielä Jumalan käsky Saatanalle jatkaa Paavalin kuritusta.

    "Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi."

    Jumala ei varmasti omien ilmestysten ja jopa niistä ylpeilemisen takia määrää Saatanaa ketään omaansa kurittamaan:

    "Älköön viisas kerskuko viisaudellaan, älköön väkevä voimillaan, älköön rikas rikkaudellaan.

    Joka haluaa kerskua, kerskukoon sillä, että tuntee minut ja tietää mitä minä tahdon.

    Sillä minä olen Herra, minun tekoni maan päällä ovat uskollisuuden, oikeuden ja
    vanhurskauden tekoja.

    Niitä minä tahdon myös teiltä, sanoo Herra."

    Tämän Paavali puki sanoiksi: "Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta."

    Paavalin liha oli juutalaisen perinnön mukaan ympärileikattu, mutta tämä Kristuksen Hengen ympärileikkaus jäi häneltä haaveeksi:

    "Häneen teidät on yhdistänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty, Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois."

    >Paavalin elämä päättyi Saa-ta-nan enkelin kurituksen alaisen synnin siteisiin. Tästä syystä:< ei siihen päättynt vaikka kurittin paavalia, työ päättyi Rooman vankilassa. Paavali, Jumalan palvelija ja Jeesuksen Kristuksen apostoli Tit 1:1

    Äänestä

  • logiikassa parempi kirjoitti:

    Ei sinua ole otettu Kristuksen opetuslapseksi.

    Etkö tätäkään ymmärrä, että kun Jeesus lausui sanansa

    "Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu"

    hän lausui ne paljon ennen sinunkin syntymääsi. Eli kun tuomitset muut osattomiksi pelastuksen mahdollisuudestakin, omilla sanoilla myös itsesi tuomitset. Matteuksen evankeliumiin kirjattujen Jeesuksen sanojen mukaan evankeliumi on julistettu sinullekin vain tiedoksi ja todistukseksi - ei koskaan pelastukseksi.

    Et ole pelastunut, etkä voi koskaan pelastuakaan - omien sanojesi ja opetustesi mukaan!

    Niinpä. Teuvo sotkeutuu jatkuvasti omaan epäloogiseen opetusharhaansa.

    Äänestä

  • old_profile_59210 kirjoitti:

    >Paavalin elämä päättyi Saa-ta-nan enkelin kurituksen alaisen synnin siteisiin. Tästä syystä:< ei siihen päättynt vaikka kurittin paavalia, työ päättyi Rooman vankilassa. Paavali, Jumalan palvelija ja Jeesuksen Kristuksen apostoli Tit 1:1

    Tarkoitin Paavalin kohdalla viimeistä tuomiota, sillä hän tiesi tulevansa tuomituksi valehtelujensa tähden

    "Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?"

    Ei yksikään Saa-ta-nan synnin siteisiin jäänyt ihminen tule pääsemään iankaikkiseen elämään.

    Äänestä

  • Niäinsemenee. kirjoitti:

    Niinpä. Teuvo sotkeutuu jatkuvasti omaan epäloogiseen opetusharhaansa.

    Viestisi on täydellistä Pyhän eli Totuuden Hengen pilkkaa.

    Ja sinä ihmisparka otit todesta, kun tuo valheen henki lihassasi kuiskutteli, että Totuuden Hengen opetus on epäloogista opetusharhaa.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Viestisi on täydellistä Pyhän eli Totuuden Hengen pilkkaa.

    Ja sinä ihmisparka otit todesta, kun tuo valheen henki lihassasi kuiskutteli, että Totuuden Hengen opetus on epäloogista opetusharhaa.

    Minkäs minä sille faktalle mahdan, että olet juuri joutunut oman epäloogisuutesi umpikujaan.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Tarkoitin Paavalin kohdalla viimeistä tuomiota, sillä hän tiesi tulevansa tuomituksi valehtelujensa tähden

    "Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?"

    Ei yksikään Saa-ta-nan synnin siteisiin jäänyt ihminen tule pääsemään iankaikkiseen elämään.

    Syvällä sisimmässäsi tiedät, ettei Paavali ollut valehtelija, vaan sinä itse sitä olet, mutta et enää kehtaa myöntää sitä.

    Äänestä

  • Näinsemenee. kirjoitti:

    Minkäs minä sille faktalle mahdan, että olet juuri joutunut oman epäloogisuutesi umpikujaan.

    Tämäkin viestisi todistaa, että olet jo Jumalan paaduttamaksi tullut.

    Se merkitsee juuri sitä, että et mahda mitään sille, mitä Saa-ta-na sinulle sanelee, vaan se on jatkettava edelleen.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Tämäkin viestisi todistaa, että olet jo Jumalan paaduttamaksi tullut.

    Se merkitsee juuri sitä, että et mahda mitään sille, mitä Saa-ta-na sinulle sanelee, vaan se on jatkettava edelleen.

    No niin, taas Teuvo tuvautui hädässään saa.tanan nimen mantraamiseen. Kuinkas muutenkaan. Seepra ei pääse raidoistaan ja...

    Äänestä

  • Totuus esille kirjoitti:

    Syvällä sisimmässäsi tiedät, ettei Paavali ollut valehtelija, vaan sinä itse sitä olet, mutta et enää kehtaa myöntää sitä.

    Jos olisin Paavalin tavoin valehtelija, olisi Jumala lähettänyt Saa-ta-nan enkelin minuakin kurittamaan, jolloin todistaisin samaa kuin Paavalikin:

    "Me tiedämme, että laki on hengellinen. Minä sitä vastoin olen turmeltunut ihminen, synnin orjaksi myyty.

    En edes ymmärrä mitä tee: en tee sitä, mitä tahdon, vaan sitä, mitä minä vihaan. Ja jos kerran teen sitä, mitä en tahdo, silloin myönnän, että laki on hyvä.

    Niinpä en enää teekään sitä itse, mitä teen, vaan sen tekee minussa asuva synti.

    Tiedättehän, ettei minussa, minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää.

    Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen."

    Jos noi olisi, kuten Saa-ta-na sinulle sanelee, niin silloin olisin kyllä jokaisen totuutta rienaavan lempilapsi.

    Ja sinäkin pistelisit aamenia kirjoitusteni perään

    En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti."

    Äänestä

  • Kuinkas muutenkaan kirjoitti:

    No niin, taas Teuvo tuvautui hädässään saa.tanan nimen mantraamiseen. Kuinkas muutenkaan. Seepra ei pääse raidoistaan ja...

    "Seepra ei todellakaan pääse raidoistaan", etkä sinä Saa-ta-nan pelosta.

    Kun olet vihkiytynyt sen pahantekijäksi:

    "Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi."

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    "Seepra ei todellakaan pääse raidoistaan", etkä sinä Saa-ta-nan pelosta.

    Kun olet vihkiytynyt sen pahantekijäksi:

    "Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi."

    Mistä lähtien nuhteleminen on ollut pahan tekemistä? Ymmärrän kyllä, että sinun kaltaisesi herjaaja ei tahdo kuulla nuhtelua, mutta ei se silti pahan tekemistä ole, vaan silkkaa hyvyyttä. Toki saat jatkaa herjaamistasi, mutta sinua on kuitenkin varoitettu.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Jos olisin Paavalin tavoin valehtelija, olisi Jumala lähettänyt Saa-ta-nan enkelin minuakin kurittamaan, jolloin todistaisin samaa kuin Paavalikin:

    "Me tiedämme, että laki on hengellinen. Minä sitä vastoin olen turmeltunut ihminen, synnin orjaksi myyty.

    En edes ymmärrä mitä tee: en tee sitä, mitä tahdon, vaan sitä, mitä minä vihaan. Ja jos kerran teen sitä, mitä en tahdo, silloin myönnän, että laki on hyvä.

    Niinpä en enää teekään sitä itse, mitä teen, vaan sen tekee minussa asuva synti.

    Tiedättehän, ettei minussa, minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää.

    Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen."

    Jos noi olisi, kuten Saa-ta-na sinulle sanelee, niin silloin olisin kyllä jokaisen totuutta rienaavan lempilapsi.

    Ja sinäkin pistelisit aamenia kirjoitusteni perään

    En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti."

    Sinulla ei ole vähäisintäkään käsitystä siitä viisaudesta, joka Paavalilla oli. Raamatun vertauskuvat ja kielikuvat ovat sinulle silkkaa hebreaa.

    Äänestä

  • Totuus esille kirjoitti:

    Sinulla ei ole vähäisintäkään käsitystä siitä viisaudesta, joka Paavalilla oli. Raamatun vertauskuvat ja kielikuvat ovat sinulle silkkaa hebreaa.

    Ei tämäkään Paavalin tunnustus omasta kohtalostaan mitään hebreaa ole:

    "Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?"

    Synnin siteisiin hän jäi, ja sen varmisti vierellä kulkeva Saa-tanan enekeli:

    Montako kertaa tämä on toistettava?

    Saul sai Jeesukselta sen kolmen vuoden koulutuksen, jonka opetuslapsetkin. Ja jonka minäkin olen saanut.

    Paavalin tie Jeesuksen puhdistettavaksi, ja hänen Henkensä omistajaksi päättyi siihen, kun hän ei pystynyt puhdistamaan itseään isiltä perimistään uskomuksista, vaikka Jeesuksen käskyn ja puhdistusmenetelmän varmasti tiesi:

    "Jos joku tulee minun luokseni, mutta ei ole valmis luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla opetuslapseni."

    "Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä?

    Voivatko Kristus ja Beliar* olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskovan sellaiseen, joka ei usko?

    Miten jumalien kuvat soveltuvat Jumalan temppeliin? Mehän olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut: -- Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan. Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani.

    Siksi Herra sanoo: -- Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä koskeko mihinkään saastaiseen, niin otan teidät vastaan ja olen oleva teidän Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni. Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias.

    Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle. "

    Juutalaisuuden vangiksi hän lopullisesti jäi, sitä todistaa hänen lausuntonsa Rooman vankeudessa:

    "Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole missään millään tavoin rikkonut kansamme enkä isltä perimiämme säädöksiä vastaan. Nyt minut on vangittuna tuotu tänne."

    Tämän parempaa todistusta ei Paavalista voi antaa, että hän todella oli loppuunsa asti sidoksissa Jumalan paaduttaman kansan oppeihin, eli Saatanaan, kuten Jeesus tämän näin selvästi omalle kansalleen sanoi.

    "Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi, että te ette siedä kuunnella mitä minä sanon?

    Te olette lähtöisin Saatanasta, hän on teidän isänne ja hänen tahtonsa te tahdotte tyydyttää.Saa-ta-na on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras.
    Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.

    Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden."

    Tässä on myös todistus sille, miksi Saul, ei vielä neljän vuoden Pyhän Hengen koulutuksen jälkeen voinutkaan lähteä Kristuksen valittuna, vaan vasta 10 vuoden Saatanan koulutuksen jälkeen täynnä syntiä, Saatanan lähettiläänä. Joka vaati Saulia myös vaihtamaan nimensä, jolla ei ollut mitään sidoksia Jeesukseen Kristukseen, joka Saulin kutsui.

    Siksi tämä pysyi Paavalissa loppuun saakka:

    "Tiedänhän, ettei minussa, minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen.

    En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti."

    Sen takasi vielä Jumalan käsky Saatanalle jatkaa Paavalin kuritusta.

    "Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi."

    Jumala ei varmasti omien ilmestysten ja jopa niistä ylpeilemisen takia määrää Saatanaa ketään omaansa kurittamaan:

    "Älköön viisas kerskuko viisaudellaan, älköön väkevä voimillaan, älköön rikas rikkaudellaan.

    Joka haluaa kerskua, kerskukoon sillä, että tuntee minut ja tietää mitä minä tahdon.

    Sillä minä olen Herra, minun tekoni maan päällä ovat uskollisuuden, oikeuden ja vanhurskauden tekoja.

    Niitä minä tahdon myös teiltä, sanoo Herra."

    Tämän Paavali puki sanoiksi: "Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta."

    Paavalin liha oli juutalaisen perinnön mukaan ympärileikattu, mutta tämä Kristuksen Hengen ympärileikkaus jäi häneltä haaveeksi:

    "Häneen teidät on yhdistänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty, Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois."

    Äänestä

  • Kuinkas muutenkaan kirjoitti:

    Mistä lähtien nuhteleminen on ollut pahan tekemistä? Ymmärrän kyllä, että sinun kaltaisesi herjaaja ei tahdo kuulla nuhtelua, mutta ei se silti pahan tekemistä ole, vaan silkkaa hyvyyttä. Toki saat jatkaa herjaamistasi, mutta sinua on kuitenkin varoitettu.

    Alusta lähtien ovat kaikki ihmisen lihasta lähtevät teot olleet pahan tekemistä.

    Niin Pietarilla kuin sinullakin.

    Ja anteeksiantamatonta - Pyhän Hengen pilkkaa - on se, kun oman lihansa tuntojen mukaan vaeltava ihminen alkaa nuhdella Totuuden Henkeä.

    Saa-tanan varoituksilla ei minuun ole mitään vaikutusta, siitä pitää lähettäjäni Jeesus Kristus huolen:

    "Te ette kuitenkaan usko, koska ette ole minun lampaitani.

    Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.

    Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta.

    Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin kukaan muu, eikä kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä."

    Äänestä

Mikä on Teuvo Suni käsityksesi Jeesuksen kuoleman syystä kun ei ole tullut kirjoituksiasi paremmin seurattua. Onko Dostojevskin käsitys että rahanvaihtajien pöytien kaataminen oli se tärkein syy oikean suuntainen.

Tämä sinun pommittaminen oikein erillisillä sitä varten suunnitelluilla ketjuilla ei kyllä kerro aloittajien motiiveista kovin hyvää.

Äänestä
  • Mitä keskustelujen aloittajien motiiveihin tulee, ne ovat kaikki Jeesuksen ilmoituksen mukaisia, täynnä vihaa totuutta kohtaan:

    "Minä olen ilmoittanut heille sanasi. ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu."

    Suurin syy juutalaisten vihaan Jeeusta kohtaa, johtuu siitä, että hän ilmoitti olevansa Jumalan Poika, joka ilmoitti totuuden Saa-ta-nan hengen vallassa olevasta omasta kansastaan:

    "Kuulittehan, miten hän herjasi Jumalaa. Mitä ehdotatte?" Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että hän oli syyllinen ja ansaitsi kuoleman."

    "Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.

    Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden. "

    "Jatkakaa toki isienne tapaan, kunnes mitta on täysi!

    Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt! Miten te voisitte välttää kadotustuomion?"

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Mitä keskustelujen aloittajien motiiveihin tulee, ne ovat kaikki Jeesuksen ilmoituksen mukaisia, täynnä vihaa totuutta kohtaan:

    "Minä olen ilmoittanut heille sanasi. ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu."

    Suurin syy juutalaisten vihaan Jeeusta kohtaa, johtuu siitä, että hän ilmoitti olevansa Jumalan Poika, joka ilmoitti totuuden Saa-ta-nan hengen vallassa olevasta omasta kansastaan:

    "Kuulittehan, miten hän herjasi Jumalaa. Mitä ehdotatte?" Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että hän oli syyllinen ja ansaitsi kuoleman."

    "Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.

    Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden. "

    "Jatkakaa toki isienne tapaan, kunnes mitta on täysi!

    Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt! Miten te voisitte välttää kadotustuomion?"

    Muistan joskus KH:n kirjoittaneen nimimerkki TeuvoSunin mieltymyksestä kaksimerkityksisiin lauseisiin. Tässäkin, kun TeuvoSuni siteeraa Raamatusta

    "---Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt! Miten te voisitte välttää kadotustuomion?"

    tuon lauseen lopussa oleva kysymysmerkki tarkoittaa TeuvoSunille, ettei kukaan lauseen lukeva tai sen kuuleva voikaan välttyä kadotustuomiolta, eli ei voikaan pelastua.

    Lause, jonka edessä tosin on jokainen ihminen, kuitenkin on aito kysymyslause, joka jättää myös mahdollisuuden vastaukseen pelastuksen tiestä, jolle voi päästä.

    Äänestä

  • norsun muisti kirjoitti:

    Onko näissä uskon asioissa joku pilkun n......... kovinkin oleellista.

    Äänestä

  • Opettajalle kirjoitti:

    Onko näissä uskon asioissa joku pilkun n......... kovinkin oleellista.

    Korjaaan ennenkuin ehdit tarkentamaan, että uskon asioissa on yhdyssana, ja lauseen lopussa kuuluisi olla?

    Äänestä

  • norsun muisti kirjoitti:

    Muistan joskus KH:n kirjoittaneen nimimerkki TeuvoSunin mieltymyksestä kaksimerkityksisiin lauseisiin. Tässäkin, kun TeuvoSuni siteeraa Raamatusta

    "---Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt! Miten te voisitte välttää kadotustuomion?"

    tuon lauseen lopussa oleva kysymysmerkki tarkoittaa TeuvoSunille, ettei kukaan lauseen lukeva tai sen kuuleva voikaan välttyä kadotustuomiolta, eli ei voikaan pelastua.

    Lause, jonka edessä tosin on jokainen ihminen, kuitenkin on aito kysymyslause, joka jättää myös mahdollisuuden vastaukseen pelastuksen tiestä, jolle voi päästä.

    Totuuden tielle pääsee vain tätä kautta:

    "Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua.

    Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Totuuden tielle pääsee vain tätä kautta:

    "Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua.

    Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."

    Tulipa tänne kuka hyvänsä ja sanoisi että on löytänyt totuuden tien niin Teuvo kiroaisi hänet oitis s,aatanan kätyriksi.

    Ainoa keino totuuden tielle Teuvon mielestä on hänen nuoleskelunsa ja ja mielistely. Sitten Teuvo suuressa armossaan hyväksyy hänet.

    Äänestä

  • On se nähty kirjoitti:

    Kaikki mielistelijät ovat lopulta joutuneet Teuvon jyräämiksi. Ehkä yksi moninimimerkkinen on vielä jäljellä ja hänet Teuvo hyväksyy puskakirjoittajana juuri siksi, että tämä jaksaa nuoleskella Teuvoa riittävän ahkerasti.
    Lopuksi Teuvo on alkanut paljastella "ystäviensä" henkilötietoja. Siksi on ehdottoman viisasta olla kertomatta hänelle intiimejä asioita. Hän lopulta käyttää niitä lyömäaseena.

    "Lopuksi Teuvo on alkanut paljastella "ystäviensä" henkilötietoja."

    Tyypillistä toimintaa psykopaateille, onko sattumaa että Teuvo on kapiainen?

    Minä en ole tällainen Paavali, joka sai tietoonsa totuuden:

    "Jos vielä pyrkisin miellyttämään ihmisiä, en olisi Kristuksen palvelija."

    Mutta Saa-tanan erinomaisen ilmestyksen saattelemana hylkäsi totuuden ja aloitti ihmisten miellyttämisen;

    Voittaakseni hänen omikseen juutalaisia olen näille ollut kuin juutalainen; voittaakseni lain alaisina eläviä olen näille ollut kuin lain alainen, vaikka en olekaan lain alainen.

    Voittaakseni ilman lakia eläviä olen näille ollut kuin eläisin ilman lakia, vaikka en olekaan Jumalan lakia vailla -- onhan minulla Kristuksen laki.

    Voittaakseni heikkoja olen näille ollut heikko. Kaikille olen ollut kaikkea, jotta pelastaisin edes muutamia.

    Äänestä

  • On se nähty kirjoitti:

    "Lopuksi Teuvo on alkanut paljastella "ystäviensä" henkilötietoja."

    Tyypillistä toimintaa psykopaateille, onko sattumaa että Teuvo on kapiainen?

    Kuolemaan johtavien syntien paljastaminen ei ole henkilötietojen paljastamista.

    Vaikka sinun on mahdotonta pysytellä totuudessa, niin älä silti ala valehdella, vaikka et muuhun pystykään.

    Kiitos rienauksestasi, jolla tietämättäsi kasvatat taivastiliäni!

    Äänestä

  • On se nähty kirjoitti:

    Tulipa tänne kuka hyvänsä ja sanoisi että on löytänyt totuuden tien niin Teuvo kiroaisi hänet oitis s,aatanan kätyriksi.

    Ainoa keino totuuden tielle Teuvon mielestä on hänen nuoleskelunsa ja ja mielistely. Sitten Teuvo suuressa armossaan hyväksyy hänet.

    Nimimerkille On se nähty:

    Olen kaltaistesi kohtalon tällä palsatlla saanut MONTA kertaa todeksi nähdä.

    Sillä Jeesus Kristus ilmoitti tämän jo lähes 2000 vuotta ennen syntymääni:

    "Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.'

    Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'

    Ei Totuuden Henki mikään Totuuden Henki olisikaan, jos se ei tallaisia valehtelijoita pystyisi paljastamaan.

    Ja nytkin näyttää yksi valehtelija löytäneen totuuden tien ilman totuutta.

    Äänestä

Edelleen ihmettelen, miten noin kahjo ukko kuin Teuvo, saattoi antaa näin hyvän selityksen Jeesuksen kuolemaan johtaneesta syystä:

Äänestä
  • Tätä edelleen ihmettelen:

    Suurin syy juutalaisten vihaan Jeeusta kohtaa, johtuu siitä, että hän ilmoitti olevansa Jumalan Poika, joka ilmoitti totuuden Saa-ta-nan hengen vallassa olevasta omasta kansastaan:

    "Kuulittehan, miten hän herjasi Jumalaa. Mitä ehdotatte?" Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että hän oli syyllinen ja ansaitsi kuoleman."

    "Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.

    Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden. "

    "Jatkakaa toki isienne tapaan, kunnes mitta on täysi!

    Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt! Miten te voisitte välttää kadotustuomion?"

    Äänestä

  • Palstaa seurannut kirjoitti:

    Tätä edelleen ihmettelen:

    Vaikeaa nähdä milloin Teuvo kehuu puskista itseään.

    Äänestä

  • Ei ole kirjoitti:

    Vaikeaa nähdä milloin Teuvo kehuu puskista itseään.

    Jeesus antaa sinulle vastauksen, jotta vaikea näkösi tulisi helpommaksi:

    "En minä ole ihmisten kiitoksen tarpeessa.

    Minä tunnen teidät: teissä ei ole rakkautta Jumalaan.

    Minä olen tullut Isäni nimissä, ettekä te ota minua vastaan. Mutta jos joku toinen tulee omissa nimissään, silloin te kyllä olette vastaanottavaisia.

    Kuinka te voisittekaan uskoa! Te kärkytte kunniaa toisiltanne ettekä etsi sitä kunniaa, joka tulee yhdeltä ja ainoalta Jumalalta."

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Palstaa seurannut kirjoitti:

Miten noin kahjo ukko kuin Teuvo, saattoi saada yhtään edes väliaikaista seuraajaa itselleen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu