Hei!
Eikö luulisi olevan aivan päivänselvä asia, että homous on syntiä? Jumalalle kuitenkin kaikki synnit ovat samanarvoisia ja Jeesus sovitti kaikki synnit. Jeesus rakastaa myös homoja, mutta ei homoutta.
Eikö pitäisi myös olla selvää, ettei pappina voi toimia julkisynnissä elävä (avoliitto, homoseksuaaliset seksisuhteet, juoppo, vaimonhakkaaja jne..) eikä kirkon opetusta vastaan opettava (kaikki pääsevät taivaaseen ym. potaskaa)? Papinhan piti olla esikuva.
Missä Suomen ev.lut. kirkko meni harhaan?
Edes piispat eivät uskalla sanoa mielipiteitään (paitsi Wille Riekkinen) homoihin eivätkä varsinkaan kirkon opetuksen hylänneisiin pappeihin. Miten voidaan hyväksyä työntekijä, joka ei hyväksy, noudata tai opeta "firmamme" oppia?????
Siis:
1) Homous on synti muiden joukossa.
2) Jeesus rakastaa homoja, muttei homoutta.
3) Kirkon työntekijä ei voi elää julkisynnissä.
4) Kirkon työntekijän tulee hyväksyä kirkon oppi 100 %:sti. (Naispappeuden vastustajille jätettiin omantunnon vapaus.)
Pian kuitenkin siunataan homot avioliittoon ja parisuhteessa elävät homot saavat pappisvihkimyksen.
Silloin seuraa varmasti joukkopako kirkosta.
Mitä mieltä olette?
Eikö luulisi olevan aivan päivänselvä asia, että homous on syntiä? Jumalalle kuitenkin kaikki synnit ovat samanarvoisia ja Jeesus sovitti kaikki synnit. Jeesus rakastaa myös homoja, mutta ei homoutta.
Eikö pitäisi myös olla selvää, ettei pappina voi toimia julkisynnissä elävä (avoliitto, homoseksuaaliset seksisuhteet, juoppo, vaimonhakkaaja jne..) eikä kirkon opetusta vastaan opettava (kaikki pääsevät taivaaseen ym. potaskaa)? Papinhan piti olla esikuva.
Missä Suomen ev.lut. kirkko meni harhaan?
Edes piispat eivät uskalla sanoa mielipiteitään (paitsi Wille Riekkinen) homoihin eivätkä varsinkaan kirkon opetuksen hylänneisiin pappeihin. Miten voidaan hyväksyä työntekijä, joka ei hyväksy, noudata tai opeta "firmamme" oppia?????
Siis:
1) Homous on synti muiden joukossa.
2) Jeesus rakastaa homoja, muttei homoutta.
3) Kirkon työntekijä ei voi elää julkisynnissä.
4) Kirkon työntekijän tulee hyväksyä kirkon oppi 100 %:sti. (Naispappeuden vastustajille jätettiin omantunnon vapaus.)
Pian kuitenkin siunataan homot avioliittoon ja parisuhteessa elävät homot saavat pappisvihkimyksen.
Silloin seuraa varmasti joukkopako kirkosta.
Mitä mieltä olette?
Vastaukset 28
Vanhimmat
Aikalailla olen samaa mieltä.
Tätä:
"4) Kirkon työntekijän tulee hyväksyä kirkon oppi 100 %:sti."
... muuttaisin niin, että Raamatun sanan mukaan tulisi elää, vaikka kirkkokunta säätäisi Jumalan tahdon vastaisia asioita / käskisi tekemään syntiä Jumalaa vastaan (sellaistakin nykypäivän demokratian kautta voi tulla vastaan. Tietenkin muullakin tavalla kuin demokratian kautta voi tulla ja on tullut historian aikana eri kirkkokuntiin erilaisia Jumalan tahdon vastaisia asioita).
(Kirkkokunta saattaa tuoda Jumalan tahdon vastaisia asioita kirkkokuntaan. Silloin pitää mennä Raamatun sanan mukaan, eikä kirkkokunnan Jumalan sanan vastaisten asioiden mukaan.)
Mutta toisaalta kyllä kirkon (Raamatun sanan mukaiseen) oppiin tulee sitoutua. Mm. lut. tunnustuskirjoihin tulisi sitoutua, koska niissä ilmaistut opit ovat Raamatun sanan mukaisia. (Nykypäivänähän saa opettaa ihan muuta kuin mitä esim. tunnustuskirjoissa on sanottu. Voidaan jopa vaatia opettamaan eri tavoin kuin mitä tunnustuskirjoissa on sanottu. Asiat ovat menneet aivan päälaelleen.)
Ei saa tietenkään alkaa opettamaan esim. ettei kastetta tarvittaisi. Myöskään esim. uskontunnustuksen asioita ei saa kieltää. Tunnustukseen tulisi sitoutua.
En tiedä osasinko ilmaista asioita oikein..
Juu, hyvä lisäys tuo Raamatun Sanan mukaisesti.
Olin vain niin kiinni ajattelussa kirkon oppi = Raamatun oppi.
Ja olen täysin samaa mieltä mainitsemistasi demokraattisista äänestyksistä ym. Naispappeuskysymyksen ja ehkä tulevan homouskysymyksen jälkeen voidaan enemmistöpäätöksellä sopia vaikka että Jeesus olikin vain ihminen. Herra yleinen mielipide...
On täälläkin sentään joku ajatteleva ihminen...
Rukoillaan kirkkomme puolesta! (Oletan, että olet luterilainen.)
/ "4) Kirkon työntekijän tulee hyväksyä kirkon oppi 100 %:sti." /
Itseasiassa oheisella tavalla taitaa olla oikeastaan hyvä sanoa, koska todellisen kirkon oppi on Jumalan sanan eli Raamatun sanan mukainen. Todellinen kirkko on Kristuksen Kirkko. Eli saatoin olla väärässä tuossa huomiossani. (toisessa viestissä)
Jotka eivät tahdo pitäytyä Jumalan tahtoon (eli Raamatun sanaan), erottavat itse itsensä Kristuksen kirkosta. (Silloin sellainen kirkko ei enää ole kristuksen kirkko.)
Nämä termit ovat aika vaikeita. (En osaa niitä itse oikein hyvin käyttää.) Toinen saattaa tarkoittaa kirkolla kirkkokuntaa tai "kirkkorakennuksia", ja toinen saattaa käsittääkseni tarkoittaa (?) kirkolla Kristuksen Seurakuntaa (eli Kristuksen morsianta).
Taitaakin olla niin, että perinteisesti kirkolla on tarkoitettu tuota Kristuksen todellista Kirkkoa ? tms.?
Mistäköhän tuohon kirkko-sanaan liittyen voisi löytyä tekstiä...
Jonkin verran kirkko- ja seurakunta-sanoista
http://www.teolinst.fi/luennot/ph020226.html
Ja vieläpä yksi linkki, jos jotakin kiinnostaa...
Tunnustuskirjoista:
http://www.funet.fi/pub/doc/religion/christian/library/fi/tunnustuskirjat/puolustus/VII.html
Jokainen opintonsa huoella suorittanut pappi tietää, että Raamatun sisältö on muuttunut niin tuhannen paljon eri aikoina eri syistä. Kukaan uskovainen ei ota Raamattua kirjaimellisesti.
Opiskele tuolta, että ekat tunnetut versiot nyk. Vanhasta Testamentista ovat peräisin 1000-luvulta ja nekin oli jo väännelty ja käännelty 200-luvulla melkoisesti. Ja sitten alkoi kaikki muu vääntely ja kääntely.
http://www.helsinki.fi/teol/hyel/VTesittely.htm#3
Kaikessa esittämässäsi olen eri mieltä, sillä näkemyksesi eivät saa Raamatusta mitään perusteita.
Kirkko on teitä itseänne oikeiksi uskoviksi kutsuvia varten. Jeesus on taas meitä varten, jotka olemme joutuneet teidän torjumiksi.
Pidä mielipiteistäsi kiinni kädelläsi ja pidä toisessa kädessä Raamattua.
Meillä muilla, jotka olemme Jumalan luomia, on Jeesuksen käsi toisessa kädessämme ja armo toisessa.
Sinun kaltaisiasi varten on kirkko. Voin luvata, että me muut ihan varmasti sieltä pois lähdemme.
Toivon siunausta elämällesi.
Ok.
Homous ei mielestäsi ole synti.
En tuomitse homoja. Olen itse ihan yhtä suuri syntinen. Ja minunkin tulee rakastaa lähimmäistäni, myös homoja. Jeesus rakastaa varmasti homoja. Armo käy oikeudesta, onneksi.
En kuitenkaan ymmärrä, miksi homous ei olisi synti. Minulle on annettu vain Raamattu ja omatunto. Molemmat sanovat, että homoous on synti.
Ihmisen teot voivat olla syntiä! Minun asiani (eikä kenenkän muunkaan ihmisen) ei ole tuomita ketään. Mutta synnin tuomitsen, en syntistä. Ymmärrätkö eron?
Jeesus on sovittanut kaikki synnit (myös homouden) ja armosta pelastumme. Kuitenkin usko synnyttää hyviä tekoja rakkaudesta Jumalaan. Ja siinä on parannuksen mahdollisuus.
Kirkon tulisi kaikessa pyrkiä Jumalan Sanan mukaiseen oppiin. Ja Jumalan Sana on Raamatussa, vaikka sitä olisi kuinka väännelty ja käännelty.
Siksi homoutta ei tulisi kirkossa siunata. Eikä valehtelemista, aviorikosta, väkivaltaa ym....
Jos Jeesus eläisi nyt ihmisenä maan päällä, hän olisi homojen suojelija ja puolustaja, koska he ovat nyt syrjitty ihmisryhmä. Mutta Jeesus sanoisi homoille: Tehkää parannus.
Minullakin on toisessa kädessä Jeesus ja toisessa armo, mutta uskon silti Raamatun auktoriteettiin.
Tässä minun mielipiteeni.
Siunausta sinullekin.
Meni otsikko ja nimimerkki väärinpäin. Ja Syntisen kysymykseen vastaan, että Jeesus.
Hyvä kirjoitus, pistää ajattelemaan. Toivottavasti myös raamatun lukijoita. Mihin siellä kirkossa oikeastaan opetetaan uskomaan?
laittaisi avainsanoja, kuten jeesus, jumala, raamattu rukous, luoda, sattumanvaraiseen järjestykseen, ja sitten suoltaisi niitä tänne, niin vailla päätä, häntää, punaista lankaa tai järkeä nämä jeesus sitä ja jeesus tätä -jutut on.
Kerran eräs uskovainen, joka on nikotinisti (polttaa tupakkaa) kertoi minulle, että minä olen syntinen kun olen homoseksuaali ja elän parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa. Hänen mielestään minun pitäisi olla selibaatissa Raamatun mukaan, koska hänen mukaansa Raamatun mukaan syntiä ei saa tietoisesti valita ja tehdä.
Niin siitä tupakan poltosta...
Kun sanoin hänelle, että mitenkä sinä sitten itse kun tiedät olevasi Pyhän Hengen temppeli ja että Uudessa testamentissa kielletään himossa eläminen (tupakan himo), niin mitenkä sinä sitten et ole sellainen syntinen kuin minä ja miksi se sinä saat Jumalan mielestä poltella, vaikka Jumala ei sinuun savuhormia luonutkaan, ja
miksi sitten homoseksuaali, joka sai seksuaalisuutensa Jumalalta eikä sitä valinnut...
Niin hän se sanoi vain, että homoseksuaalisuus on kuitenkin kauhistus ja iljetys, mutta tupakointi ei ole. Hän ihan vetosi Raamatun kohtiin niissä sanoissaan ja siinä, että hän Jumalan nimessä saa julistaa täällä netissä ja kasvotusten homoille, että heidän tulee luopua synnillisestä elämästään, mutta ei hänen itsensä tietenkään tarvitse, koska hän pelastuu armosta.
Sitten minä pyysin että se näyttäisi minulle sen kohdan Raamatussa, jossa lukee, että homoseksuaali ei pelastu armosta. Mutta se vaan intti, että hänellä on Pyhä Henki ja oikea oppi ja että minun tulisi luopua rakastamasta elämänkumppaniani, mutta hän ei voi mitään sille tupakoinnilleen, koska se on riippuvuus se nikotinismi ja Jumala ei ole vielä häntä siitä armahtanut pois, joten ... On se kumma kun sellainen itsehankittu riippuvuus kuin nikotinismi ja sitten kun sitä ajattelee että kun tätä homoseksuaalisuutta ei ole edes itse hankkinut, kun Jumala on sen luonut...
Ajattelin vaan tässä kirjottaa, kun luin tuosta toisesta keskustelusta, että haluaisin sinulle sanoa, kun todennäköisesti näillä palstoilla homoseksuaalisuutta vastaan saarnaat Raamatun lausein, että kun kerran syöt simpukoita, niin vanhan Testamentin mukaan simpukoiden syöntikin on iljettävää. Sitten vielä siitäkin että kun olet likinäköinen ja käytät silmälaseja niin Vanhan Testamentin mukaan huononäköiset ei saisi kirkkoon edes mennä.
Tuli sekin vielä mieleen, että kun kirjottelet siitä, että meidän homoseksuaalien pitäisi elää Raamatun mukaan, niin kun teidän heteroseksuaalien ei tarvi elää Raamatun mukaan kuin vain niissä kohdin kuin katsotte itsellenne parhaimmaksi, niin tuli mieleen lisäksi, että jos Israelissa olisi ollut tupakkaviljelmiä Paavalin aikoina, niin kai meillä Raamatussa sitten lukisi nykyään, että: TUPAKOINTI KIELLETTY!
Tuo ihmetyttää, kun sanotaan että homoa Jumala rakastaa, mutta 'homosteleminen' on taas syntiä.
Sitten vielä väitetään, että kun elää selibaatissa, olis jotenkin parempi ja ei oliskaan syntinen.
Mielestäni Paavali oli kovasti homofobinen ihminen, liekkö oma 'himo' kiusannut senverran kovasti. Samaa on tämän päiväkin 'totuuden torvissa' havaittavissa, sitä vastustetaan joka tuottaa kiusausta.
Kuinka on mahdollista sanoa homolle, että kun et 'homostele', ja teet parannuksen pääset taivaaseen, koska on todella vaikea ymmärtää, miten homo voi olla homostelematta, kun koko ajatusmaailma on senverran erilainen tässä seksuaali-kysymyksessä.
Parisuhteessa elävälle ei ole 'homostelu' se kaikkein tärkein asia elää parisuhteessa, vaan elämänkumppanin kanssa elämän jakaminen.
Ihmisen ei ole hyvä olla yksin.
Kumma miksi parisuhteessa eläminen on niin kuin punainen vaate monelle, vaikka se on paljon parempi kuin se, että olisi yksinäinen. Ja ei kait sitä kukaan sais homon luona edes kylässä käydä, koska mistä sen tietää, mitä siellä seinien sisällä tapahtuu
Ulkoapäin yleensä ajatelellaan, että kun makaa miehen kanssa, niinkuin naisen kanssa makaa, se olisi syntiä, mutta kun jo ajatuksillaan ihminen silloin tekis 'syntiä', koska homo katselee kaikkea erilailla, (ajatuksin , sanoin, teoin)kuten katsoo miestä erotisoituneesti, joka on aivan luonnollisen asia, koska hänhän on homo.
Ns. 'heterolla' on kumman tökerö käsitys homoudesta ja sen kyllä ymmärtää, koska itse myös ennen ajattelin emennän mustavalkoisesti asiasta, mutta kun asiaan syventyy paremmin, tutustuu homoihin, huomaakin ettei aisa ole mikään on/off juttu ollenkaan.
Miksiköhän heterot pystyvät olemaan selibaatissa
mutta sinun jutustelusi mukaan H&L eivät?
Ja kyllä kaikki luonnonvastainen toiminta on tosiaankin syntiä.
Ja tupakointi ei sitten ole luonnon vastaista?
Heh heh.
Tupakointi se kuule vasta luonnonvastaista onkin ja samalla tupakoiva ihminen paitsi tuhoaa omaa biologiaansa myös läheistensä koska ne joutuu olla passiivisia tupakoitsijoita.
Homoseksuaalisuus ei ole luonnon vastaista koska se on luonnollinen asia kuten heteroseksuaalisuuskin. Sellainen 1800 luvun ajattelu että seksuaalisuus on luonnotonta on luonnotonta. Jokainen uskova homoseksuaali elää selibaatissa kunnes Jumala johdattaa sen oikean kumppanin kohdalle. Mutta kuten tiedämme hyvin harva heteroseksuaali elää selibaatissa siihen asti että Jumala johdattaisi sen oikean kumppanin kohdalle. Menehän tuonne kaupungin baareihin viikonloppu iltana julistamaan heteroille että he elävät luonnottomasti kun bailaavat baareissa isekemässä toisiaan. Uskovia homoseksuaaleja et baareista löydä, mutta pullollaan ne ovat kristittyjä heteroita. Eiköhän noiden heteroiden toiminta ole aika luonnon vastaista?
Mutta toisaalta mitäpä siitä: hehän ovat heteroita ja pelastuvat armosta, eivätkä teon kautta. Raamatussahan lukee että vain heterot pelastuvat armosta mutta homoseksuaalit pelastuvat vain teon kautta.
Mutta samapa tuolle. pääasia että sitä itse elää Raamatun mukaan, saa oman tupakoinnin anteeksi ja sen että myrkytän sillä toisia, sen että kattelen taas telkusta kauniit ja rohkeat jossa on erotiikkaa ja saan kaikki synnit anteeksi, koska heterona pelastun armosta, koska olen hetero enkä luonnoton vaan Jumalan luoma luonnollinen. Pääasia että sitä itse elää Raamatun mukaan täydellisesti joka päivä sillä mehän siihen pystytään koska ollaan heteroita eikä luonnottomia.
Mitä luulet: loikohan itse piru homoseksuaalit koska Jumalahan ei varmastikaan luonnut mitään niin luonnotonta kuin homoseksuaalisuuden? Sen täytyy olla itse saatanan luomaa vain mitä? Pääasia ettei homot olis tekemisissä kirkossa koska ne on syntisä, mutta me heterot eletään Raamatun mukaan, ollaan luonnollisia Jumalan luomia ja armon tähden synnittömiä ja Jumalalle otollisia. Meidän ei tarvi luopuu tupakoinnista koska me voidaan sanoo sitä helmasynniksi ja helmasynneistä ei tarvi luopuu koska Jumala ei niistä auta luopumaan. On ihanaa olla hetero koska sitä on Jumalan luoma luonnollinen eikä luonnoton seksuaalisuudeltaan! heterona pelastuukin vain armosta ja joka päivä saa elää vastoin Raamattua koska joka päivä on armo uus...
Ei tupakointi ole sen suurenpi synti kuin syöminen tai veden juominenkaan.
Kaikki se ruoka ja juoma sekä kasvit,siis nämä kaikki kasvit ja eläimet,elävä aine ja kuollut aine,joita luonnosta löytyy on kyllä aivan
luonnonmukaista,luonnollista. En tiedä minkälaista biologiaa olet opiskellut,mutta sen voin sanoa,ei se ainakaan ole tältä planeetalta!
Ja koska ajattelet asioista maallisesti,olet vain raadollinen ihminen,joka ei tiedä tuon taivaallista oikean ja väärän eroista.
Homoseksuaalisuus on seksuaalisen identiteetin sairaus,josta voi parantua aivan samalla lailla
kuin muistakin mielensairauksista.
Tieteellisen tiedon mukaan passiivinen tupakointi (ihminen, joka joutuu olemaan tupakansavussa) on ihmiselle vaarallista. Siten joka ainoa tupakoitsija aiheuttaa lähimmäiselleen vahinkoa.
Jeesus opetti, että meidän tulee ajatella lähimmäisiämme. Meidän tulee heitä rakastaa, ei vahingoittaa.
Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Uskova ihminen on myös Pyhän Hnegen temppeli. Tupakointi aiheuttaa, tieteellisen tiedon mukaan, vahinkoa ihmisen biologialle. Tupakoiva ihminen vahingoittaa itseään. Hän vahongoittaa ja tuhoaa sitä Jumalan luomistyötä, joksi Jumala ihmisen loi.
Uusi Testamentti kertoo meille, että meidän tulisi rakastaa itseämme, eikä tuhota itseämme. Meidän tulisi tehdä tekomme Jumalalle kiitokseksi.
"On oikein ja kohtuullista .. ja autuaallista, että me aina ja joka paikassa ylistämme Sinun nimeäsi, Herra"
Myös tupakoidessa voi ylistää Herraa? Ylistää ja kiittää Herraa siitä, että saa tuhota sitä ihmeellistä ja monimutkaista ja AINOALAATUISTA luomistyötä, jonka Jumala loi.
Olisipa Jumala luonut sen savuhormin ihmiseen, niin tupakointikin olisi jotenkin luonnollisempaa. Ehkä Jumala teki luomistyössään virheen jälleen kerran?
Ei tupakka itsessään ole kuin kasvi: luonnolinen kasvi, jota voi joko käyttää oikein tai väärin. Jos ihminen tuhoaa itseään ja toista, onko se luonnollista? On - koska ihminen on syntinen ja haluaa tuhota itseään ja toista. Ihminen on luonnostaan syntinen. Vai onko? On...
Eikö ole melkoinen juttu, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen? Ajattele sitä, että Jumala loi homoseksuaalin omaksi kuvakseen! Mahtava Jumala!
Meidän Jumalamme ei ole heteroseksuaali ihminen. Hän on jotain paljon suurempaa ja korkeampaa ja monipuolisempaa kuin heteroseksuaali ihminen...
Itsensä ja lähimmäistensä tuhoaminen on joko syntiä tai sitten ei. Minusta Uusi Testamentti ottaa tähän asiaan selkeän kannan.
Mikä pointti? Se, että ei heteroseksuaali elä Raamatun mukaan, koska on heteroseksuaali ja uskova. Ei yksikään siihen kykene. Siksi Jeesus tuli maan päälle ja kuolemallaan sovitti meidän syntimme.
Raamatussa ei lue, että Jumala loi heteroseksuaalit omaksi kuvakseen. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Jumala on niin moninainen: katsele ympärillesi ja mitä näet!
Meidän tulee nähdä Jeesus lähimmäisissämme ja kohdella heitä kuten Jeesusta, Uuden Testamentin mukaan.
Sinä, joka olet synnitön ja elät Raamatun mukaan ja jolla on Jumalallinen tieto siitä, että Jumala ei luonut homoseksuaalia omaksi kuvakseen, sinä todellakin voit heitellä täällä ja tuolla syntisille tuomitsevia jumjalallisia sanojasi.
Ehkä me muut elelemme homoseksuaalien kanssa ihan rauhassa tietäen, että he ovat Jumalan kuvia, seksuaalisuudeltaan yhtä luonnollisia kuin heterotkin.
Matti Väisäsen luento yhdessä aiemmassa keskustelussa (tekstistä ei ehkä saa hirveän hyvin selvää, mutta tässä kuitenkin)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000100&posting=22000000004612055
SLEY:n yksi luento
http://www.sley.fi/luennot/ESITYS/HomoseEK.htm
Olipa kerran Jumala joka poikiensa ja enkeleidensä kanssa oli aika yksinäinen ja päätti luoda ihmisä seurakseen. No, ihmiset eivät kauan aikaa jaksaneet Jumalaa, vaan päättivät elää ilman Jumalaa ja jättivät Jumalan omiin oloihinsa enkelien ja poikiensa seuraan.
Aina silloin tällöin kuitenkin ihmiset halusivat taas olla Jumalan kanssa tekemisissä ja
se oli sekä Jumalasta että ihmisistä mukavaa. Jumala antoi ihmisille apua ja neuvoja
ja iloa ja onnellisuutta. Jumala oli antanut ihmisille järjen ja kehoitti ihmistä rukoilemaan
itselleen viisautta.
Järjellä ja viisaudella ihmiskunta sai paljon aikaa kehitystä ja itseymmärrystä, kun käyttivät
järkeään ja viisauttaan rukoillen. Osa
ihmisistä edelleenkin ei tykännyt Jumalasta ja ne käyttivät järkeään miten tahtoivat.
Osa ihmisistä kieltäytyivät järjen käyttämisestä kokonaan: he kätkivät järkensä vakan
alle ja päättivät vain uskoa Jumalan armoon: ei tarvitse käyttää lahjoja jotka Jumala on
antanut, koska Jumala varmaankin pelastaa armosta.
Ihmiskunta kehittyi tuhansien vuosien aikana. Jumalan lahjoittamalla järjellä ihmiset
saivat paljon uutta tietoa Jumalan luomistyön upeudesta kuten psykologista ja lääketieteellistä
tietoa. Ihmiset alkoivat ymmärtämään Jumalan luomistyön moninaisuutta ja Jumala siunasi näitä ihmisiä.
Ihmiset ymmärsivät psykologisen ja muun tieteellisen tiedon perusteella, että Jumala loi
kolme seksuaalista sunntautumista: homoseksuaalisuuden, biseksuaalisuuden ja
heteroseksuaalisuuden. Ihmiset alkoivat ymmärtämään Jumalaa paremmin. Jumala loi
ihmisen omaksi kuvakseen. Kuinka upea ja monipuolinen Jumala! Että Jumalassa onkin
homoseksuaalinen puoli, koska Jumala loi homoseksuaalin omaksi kuvakseen!
- Olispa Paavali saanut elää nyt ja tietää kaiken tämän Jumalasta, mitä Jumala on
meille armossaan antanut Jumalan luomistyöstä tuntea, ajattelivat ihmiset.
Osa ihmisistä luulee, että Jumala oli olemassa vain tuhansia vuosia sitten. Osa ihmisistä
luulee, että Jumala ei enää Paavalin jälkeen ole siunannut ihmisten järjen ja viisauden
käyttöä. He luulevat, että Jumala ajattelee siten kuin Paavali ajatteli. Heitä Jumala
katselee surullisena, sillä Jumala haluaisi kertoa heille, että Paavali kyllä tunsi Hänet,
mutta vain rajallisesti. Jokainen ihminen tuntee Jumalan vain rajallisesti.
Jos Jumala haluaisi kertoa, että "enkö minä antanut teille järjen? Ettekö te ymmärrä
järjellänne, että Paavalille tuhansia vuosia sitten seksuaalisuus oli kielteistä ja
homoseksuaalisuuskin oli hänelle luonnotonta. Mutta ihmiskunta on kasvanut sinunauksessani
itseymmärryksessään ja minun luomistyöni ymmärryksessä. Paavalilla ei ollut sitä
tietoutta, joka teillä on. Te tiedätte, ettei minun luomistyössäni mikään ole luonnotonta."
Jumala suree niitä ihmisiä, jotka laittavat lahjansa vakan alle. He luulevat, että
Jumala ei ole siunannut ihmiskunnan järjen käyttöä ja tietoa, jota tieteen keinoin on
saatu, olisi väärää tietoa (ja kuitenkin ristiriitaisesti nämä samat ihmiset
hädän tullen menevät lääkäriin tai muiden tieteen edustajien luo apua saamaan
vaikka uskovatkin, ettei Jumala ole sinunannut ihmiskunnan tieteellistä kehitystä).
He luulevat, että Jumala on niin rajallinen, että Jumala ei osaa ajatella muulla tavoin kuin tuhansia vuosia vanhan juutalaisen kulttuurin ja
uskonnon mukaan. Mutta he saattavat ovat väärässä, sillä Jumala on kyllä ollut ihmiskunnan itseymmärryksen kehittymisessä mukana kaikki nämä tuhannet vuodet...
Itsestä se on kiinni, jos haluaa pitää Jumalaa rajallisena: sellaisena
joka ajattelee kuten Paavali, jolla ei ollut sitä tietoutta Jumalan luomistyöstä, joka
2000-luvun ihmisellä, Jumalan armosta, on.
Ne ihmiset jotka vaeltaa omien himojensa ja halujensa perässä alinomaan,heidän uskonsa on ihan yhdentekevää jos he eivät lopeta luonnotonta
elämäänsä ja luovu luonnottomista seksuualisista ihmissuhteistaan. Ja se mitä sinä hölisit on aivan täyttä puppua. Tupakointi voi olla ehkä jossakin määrin syntiä,riippuu vähän miten ja missä tupakoi ja kuinka paljon.
Mutta homoseksuaaliset,L&H sukupuolisuhteet
ovat aina syntiä ja luonnotonta touhua.
Sinun kannttaa lukea se kohta raamatusta,jossa nimenomaan Luojan kerrotaan luoneensa ihmisen vain mieheksi ja naiseksi!!! Joidenka tulee yhtyä toisiinsa ja jatkaa sukua!!! Näitä kohtia et tunnu löytävän edes mielesi sopukoista.
Jokin asia siis voi tosi uskovaisesta olla "jossain määrin syntiä" ja homoseksuaalisuus on syntiä.
Sinä olet tulkinnut varmasti Raamattua oikein ja sinun kaltaisten Raamatun mukaan elävien uskovaisten on Jumalan valtakunta. Aamen.
Minä en varmasti siihen valtakuntaan kuulu. Menen mielummin homoseksuaalisten uskovien kanssa Jeesuksen mukana sinne, minne Jeesus meitä haluaakin johdattaa. Aamen sillekin.
Mikä pointti? Se, ettei me ihmiset koskaan päästä yhteisymmärrykseen siitä mikä on syntiä ja mikä ei. Minusta tällaiset keskustelut eivät vie Jeesuksen luo, vaan ovat hengeltään jotakin muuta kuin Pyhän Hengen johdatuksessa kirjoitettuja. Nämä keskustelut, joissa syrjittyjä tuomitaan, vievät pois Jumalasta: tuomitsemamme toivottavasti saavat lohdutuksen Jumalalta, mutta me, jotka määrittelemme synnin Raamatun moninaisiin tulkitoihimme vedoten, me jotenkin vaan kadotimme Pyhän Hnegen (jonka hedelmiä ovat ilo, rauha, sävyisyys, itsenhillitseminen.. rakkaus) ja Jeesuksen... Ehkä siksi, kun olemme niin oikein Jumalaa tuntevia ja Raamatun mukaan eläviä, ettei Jeesus enää kelkkaamme mahdukaan...
sinun kenttätutkimuksesi ovat ilmeisesti vielä kesken, sillä et ole huomannut homomiesten olevan miehiä ja lesbojen naisia - tässä ei ole mitään epäselvää, sillä luonto on hyvin muuntelevaa, sellaiseksi Luoja on luonnon luonut ja tarkoittanut.
Ja homoudesta ja lesboudesa huolimatta ihmiskuntakin on lisääntynyt sellaisella tehokkuudella, että yksilömäärä alkaa uhata jo lajin olemassaoloa - ihmisiä on liikaa tälle maapallolle.
Mutta fundamentalistit vain selittävät homojen syntejä, koska luulevat sillä tavalla itse vapautuvansa omista homoeroottisista ajatuksistaan.
>>Ja kyllä kaikki luonnonvastainen toiminta on tosiaankin syntiä.
>>Homoseksuaalisuus on seksuaalisen identiteetin sairaus,josta voi parantua aivan samalla lailla
kuin muistakin mielensairauksista.
Sun mielipitees on niin tunnettuja täälläkin ett ne voit tunkee vaikk sun omiin fobioihis. sä et niinku snaijaa et mielipide on mielipide ja omat näkemykset on omii!!!! et mikä jumala sä oikein luulet olevas!!!!!! ja hei äläkä elä enää noissa sun kaameissa paskiksissa.
hei jos sul on homppeli mieli ni se on sun juttus
On se homokin mies ja lesbo nainen, vai väitätkö sitäkin vastaan.
1. Eri mieltä. Ajatus on lakihenkisyyden läpitunkema ja omien pelkojen sävyttämä.
2. Mieletön ajatus. Evankeliumien Jeesus hyväksyy ihmiset sellaisina, kuin he ovat. Tässä asiassa ihmisestä tulee rikollinen vasta sitten, jos hän alistaa, pakottaa tai kohtelee muuten huonosti toista ihmistä.
3. Kirkko on kyllä syntimääritelmänsä vanki. Sen mukaan kaikki ihmiset ovat läpeensä syntisiä ja nyt tässä tunnutaan sortteeraavan sitä, että toinen synti olisikin toista pahempi ja kenties joku toinen ei oikeastaan synti ollenkaan.
Tuollainen julkisyntivaatimus ruokkii tekopyhyyttä tehokkaasti.
Tosin ymmärrän kyllä asian pulmallisuuden, koska kysymys on tapakulttuurista ja silloin julkisilta viroilta kai on edellytettävä sovinnaisuutta.
Tavat kuitenkin muuttuvat, ovat aina muuttuneet.
4. Tämän teesin hyväksyn. Eihän liike-elämässäkään ole käyttöä työntekijälle, joka ei usko firman tuotteeseen.
Mutta mitä on kirkon oppi? Eikö se ole sitä mitä kirkon sisällä demoktaattisesti päätetään. Ei ole vaikeata ennustaa, että tänäpäivänä on esillä kysymyksiä, joita ei kyetä yksimielisesti ratkaisemaan ja että pirstaloitumisprosessi on edessä.
Psykologinen tieto, mitä tiedämme seksuaalisesta suuntautumisesta.
Seksuaalisia suuntautumisia on kolme: homoseksuaalisuus, biseksuaalisuus ja
heteroseksuaalisuus. Ne kaikki ovat normaaleita seksuaalisia suuntautumisia.
Näihin kolmeen seksuaaliseen sunntautumiseen kuuluvat ihmiset eivät ole sairaita, eivätkä tarvitse hoitoa eivätkä terapiaa seksuaalisen suuntautumisensa tähden.
Ihminen ei valitse itselleen seksuaalista suuntautumista. Seksuaalista suuntautumista
ei voi myöskään vaihdella toisesta toiseen. Seksuaalinen suuntautuminen ei myöskään tartu:
kun heteroseksuaali hankkii tietoa homoseksuaalisuudesta, heteroseksuaali ei muutu
homoseksuaaliksi.
Seksuaalisen suuntautumisen yrittäminen muuttaa toiseksi on mahdotonta. Ei ole rapaortoitu eikä jukaistu yhtäkään tutkimusta, että ihmisen seksuaalinen suuntautuminen voitaisiin muuttaa joksikin toiseksi. Sen sijaan on raportoitu runsaasti ihmisistä, jotka ovat saaneet tarumoja ja psyykkisiä ongelmia tai sairauksia siitä, että heidän seksuaalista suuntautumista on yritetty pakonomaisin keinoin muuttaa erilaisin "eheyttämisterapioin".
Em. "eheyttämisterapioiden" edustajia on vuosi kaudet pyydetty raportoimaan ja julkaisemaan
tutkimuksia harjoittamansa eheyttämisterapian tuloksista. He kieltytyvät järjestyksenomaisesti
tekemästä tätä. Samoin on raportoitu, että he myös järjestelmällisesti ovat kehoittaneet
ns. "eheyttämiään" ihmisiä suostumasta tutkimuksiin, joissa selvitettäisiin ovatko
he oikeasti muuttuneet esim. homoseksuaalisuudesta heteroseksuaaleiksi.
Tämän hetkisen tiedon mukaan on raportoitu hälyttävän paljon siitä, että ns. "eheyttämisterapiat" ovat johtaneet siihen, että "eheytetyt" kieltävät joka päivä homoseksuaalisuutensa ja heidät on kehoitettu avioitumaan vastakkaisen sukupuolen kanssa, jotta heidän olisi helpompaa päivittäin torjua homoseksuaalisuutensa. Valitettavasti nämä ihmiset
eivät siis ole muuttuneet homoseksuaaleista heteroseksuaaleiksi, vaan yrittävät
päivittäin elää heteroseksuaaleina ja jopa harjoittavat seksiä puolisonsa kanssa, vaikka
se on heille vastenmielistä ja luonnotonta (heidät on kehoitettu rukoilemaan Jumalaa,
jotta Jumala vielä antaisi heidän tuntea nautintoa vastakkaisesta sukupuolesta).
Nämä em. "eheytetyt" ovat siis edelleen homoseksuaaleja, eikä heidän seksuaalista
suuntautumista ole kukaan voinut muuttaa. On raportoitu useiden heistä ajautuneen
itsemurhiin, heidän keskuudessaan (sekä heidän puolisoillaan) esiintyy runsaasti
psykosomaattisia sairauksia ja useat heistä on päässyt vapautumaan "eheytysterapioiden"
aiheuttamasta valheenomaisesta päivättäisestä elämästään päästyään terapiaan, jonka kuluessa he ovat saaneet oppia hyväksyä itsensä homoseksuaaleina.
Homoseksuaalisuus, heteroseksuaalisuus ja biseksuaalisuus eivät ole sairauksia, eivätkä
luonnottomia seksuaalisia suuntautumisia. Ihminen ei valitse itselleen seksuaalista
suuntautumista. Seksuaalinen suuntautuminen on luonnollista, eikä tarvitse hoitoa,
eikä terapiaa. Seksuaalista suuntautumista ei voi muuttaa.
Jos osaat englantia, tässä sinulle hyvä linkki, jossa näitä asioita käsitellään
asiallisin tiedoin.
http://www.apa.org/pubinfo/answers.html
Toivon, että myös luterilaiset uskovaisiksi itsensä luokittelevat, uskaltautuisivat
ottamaan selvää siitä, mitä ovat seksuaaliset suuntautumiset. Kuitenkin olemme
jo 2000-luvulla ja ehkä meidän olisi syytä edes yrittää, aikuisina ihmisinä,
keskustella näistä asioista tietoonkin perustuen eikä ikivanhoihin ennakkoluuloihin,
uskomuksiin, luuloihin ja pelkoihin perustuen ainoastaan?
Vielä henkilökohtaisena mielipiteenäni sanon, että me emme tosiaankaan enää elä
vain tuhansia vuosia vanhojen juutalaisten hengellisten tietojen varassa. Emme myöskään
enää elä Keskiaikaa, jolloin roviolla poltettiin heidät, jotka sen hetkisten Raamatun
tulkintojen mukaan eivät eläneet Raamatun mukaan.
Minusta tuntuu, että tässä yhteiskunnassa on tällä hetkellä ilmassa rovioiden katkua.
Kuten Keski-ajalla, me nytkin oikeanlaiseen Raamatun tulkintaan vedoten,
sytyttelemme rovioita ja olemme jo varmasti rovioille heittäneet useita, jotka
mielestämme eivät elä Raamatun mukaan.