Kalastus

Kalareissu Lapissa (taas)
Kirjoittanut: Runttaaja 17.7.2004 klo 00.53

Kotiseutujen haukiin (ja ahveniinkin) kyllästyneenä päätettiin perheen kanssa lähteä vähän pohjoisemmaksi kalaan. Lähdettiin Kittilän seuduille, ei välttämättä lohta pyytämään, vaan jotain muuta.

Tunturilampeen paiskattiin neljä katiskaa alkajaisiksi ja virvelöitiin mepseillä minkä ehdittiin. No, tuli sieltä... haukea ja ahventa, hehheh.

Ilmat ei tietysti joka päivä olleet suotuisia ja selkiydyttyään lähdettiin pojan (13v) kanssa kahdestaan etsimään vähän jalomman kalan ottipaikkoja. Jossain paikassa meni tien ali rummutettu vähäpätöinen kirkasvetinen puro ja sitä puron vartta lähdimme kävelten seuraamaan.

Sieltä löytyi sitten sellaisia syvähköjä lampareita, joista ryhdyttiin kokeilemaan ja ei mennyt kauaakaan, kun jo tärppäsi...tammukka (purotaimen) ja hetken kuluttua lisääkin, poikakin sai kalastettua suuremman tammukan kuin olen edes koskaan nähnytkään!

Jee, no jossain vaiheessa kalareissullakin tulee mitta täyteen ja tekee mieli "maalikylille" vähän viihteelle. Siis ravintolaan! Lähdettin vaimon kanssa porukalla kahdestaan. Mutta mitäpä turistijuottolassa onkaan palvelu!!!

En minä ollut varannut pukuja ja kravatteja kalareissulle, mitäs niillä siellä kairassa olis tehnyt, mutta naapuripöydän seurueen ympärillä näyttivät tarjoilijat viihtyvän. Oli pukua ja kravattia, tarjoilijan tuomalle lihaköntäleellekin taputtivat, kun tarjoilija liekitti sen. Itse ei saatu edes sitä ensimmäistä tilaamamme paukkua!!!

Alkoi aivoissa "keittämään", naapuriporukkakin kuulosti syövän velaksi (kuuleehan sen, kun visaa vingutetaan), hehheh.

Minulla tuli mitta täyteen. Kun tarjoilija viimein tuli pöytämme ääreen, niin vetäisin taskustani setelinivaskan pöydälle levälleen niin kuin korttipakan ja sanoin tarjoilijalle, että "kyllä näistä teillekin riittää, jos vaan tarjoilu pelaa, olen kyllästynyt odottamaan". Nivaskassa oli n. 15000 riihikuivaa, (un pidän jonkin verran käteistä mukana kalareissuilla) Eihän sitä koskaan tiedä jos Tenolle innostuu lähtemään ja siellähän sitä "käässiä" saattaa mennä. Tuon jälkeen tarjoilijoiden huomio oli eniten meidän pöytämme ympärillä.

Ottakaa vinkkinä!
3192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Juu, kiitti vinkistä!

Tosin itse olen tuonkaltaisilla reissuilla tunkenut setelit saappaisiin, ne kun imevät hyvin kosteutta.

Tauon koittaessa niitä voi levitellä nuotion ääreen kuivumaan, eikä niin haittaa, jos tuuli muutaman vie mennessään.

Ja kun jänkhä kierretty, ei muuta ku kylille ja sieltä saappaan varresta voi niitä vedellä.. jos mitä kivaa pientä eteen sattuu, moottorikelkkoja ja semmosia..

Sellasta piti sanomani...;)

Äänestä
  • käyhän se noinkin:)
    taloudellisempi vaihtoehto on, kuivattuja herneitä pussi.
    vaelluksen jälkeen kaataa herneet kastuneisiin saappaisiin, imevät kosteuden hyvin.
    hmm..ehkä hernekeiton keittäminenkin voisi olla mahdollista, ovat ne sitten valmiiksi liotettuja:)

    Äänestä

näinhän sitä voi tapahtua niin kalassa kuin kapakassa. ja pitäähän runttaaja jutussa olla runttaajan puumerkki. tosin epäilin ensin feikin olleen asialla kun rahamäärä oli niin vaisu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


etsijä kirjoitti:

Kalareissu Lapissa (taas)
Kirjoittanut: Runttaaja 17.7.2004 klo 00.53

Kotiseutujen haukiin (ja ahveniinkin) kyllästyneenä päätettiin perheen kanssa lähteä vähän pohjoisemmaksi kalaan. Lähdettiin Kittilän seuduille, ei välttämättä lohta pyytämään, vaan jotain muuta.

Tunturilampeen paiskattiin neljä katiskaa alkajaisiksi ja virvelöitiin mepseillä minkä ehdittiin. No, tuli sieltä... haukea ja ahventa, hehheh.

Ilmat ei tietysti joka päivä olleet suotuisia ja selkiydyttyään lähdettiin pojan (13v) kanssa kahdestaan etsimään vähän jalomman kalan ottipaikkoja. Jossain paikassa meni tien ali rummutettu vähäpätöinen kirkasvetinen puro ja sitä puron vartta lähdimme kävelten seuraamaan.

Sieltä löytyi sitten sellaisia syvähköjä lampareita, joista ryhdyttiin kokeilemaan ja ei mennyt kauaakaan, kun jo tärppäsi...tammukka (purotaimen) ja hetken kuluttua lisääkin, poikakin sai kalastettua suuremman tammukan kuin olen edes koskaan nähnytkään!

Jee, no jossain vaiheessa kalareissullakin tulee mitta täyteen ja tekee mieli "maalikylille" vähän viihteelle. Siis ravintolaan! Lähdettin vaimon kanssa porukalla kahdestaan. Mutta mitäpä turistijuottolassa onkaan palvelu!!!

En minä ollut varannut pukuja ja kravatteja kalareissulle, mitäs niillä siellä kairassa olis tehnyt, mutta naapuripöydän seurueen ympärillä näyttivät tarjoilijat viihtyvän. Oli pukua ja kravattia, tarjoilijan tuomalle lihaköntäleellekin taputtivat, kun tarjoilija liekitti sen. Itse ei saatu edes sitä ensimmäistä tilaamamme paukkua!!!

Alkoi aivoissa "keittämään", naapuriporukkakin kuulosti syövän velaksi (kuuleehan sen, kun visaa vingutetaan), hehheh.

Minulla tuli mitta täyteen. Kun tarjoilija viimein tuli pöytämme ääreen, niin vetäisin taskustani setelinivaskan pöydälle levälleen niin kuin korttipakan ja sanoin tarjoilijalle, että "kyllä näistä teillekin riittää, jos vaan tarjoilu pelaa, olen kyllästynyt odottamaan". Nivaskassa oli n. 15000 riihikuivaa, (un pidän jonkin verran käteistä mukana kalareissuilla) Eihän sitä koskaan tiedä jos Tenolle innostuu lähtemään ja siellähän sitä "käässiä" saattaa mennä. Tuon jälkeen tarjoilijoiden huomio oli eniten meidän pöytämme ympärillä.

Ottakaa vinkkinä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu