Me olemme halpoja vankeja yhteiskunnalle, vain 520 euroa kuukaudessa. Meidät iäkkäät työttömät on kahlittu elinlkautiseen vankeuteen, ja köyhyyteen kotipaikkakunnillemme kuolemaan. Pitäkää nuoret puolenne. Ei ole varaa mennä edesmieltä osoittamaan.y
työttömäksi tuomitut
työtön ja vanha
1115
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tästä se alkaa, kesätöitä ei ole eikä tule, kaikkialta vain kuuluu, että "valintamme ei osunut juuri sinuun". Siitä alkaa työttömyyden kierre, jos vuosia on ilman töitä ja työkokemusta. Opintotuella tulet hetken toimeen, nekin sitten loppuvat aikanaan. Sitten ollaan iloisia jos jotain pätkätöitä vuokrafirmasta onnistutaankin saamaan.
Ihan oikeasti, miten tässä voi haaveilla mistään hyvästä tulevaisuudesta, kun on nyt nuorena jo ehtinyt tottua tähän työttömyyden aiheuttamaan ahdistukseen? Tietysti voi vaihtaa alaa ja siirtyä jonnekin, mikä ei kiinnosta pätkääkään, töiden perässä. Sitten onkin huonosti motivoitunut työntekijä eikä saakaan siltäkään alalta töitä, kun huono motivaatio paistaa kilometrien päähän.