Värisuorasta lähinnä Oulun läänissä

Kesäinen Oulu kutsuu

Lainausi;
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2009/08/lestadiolainen-varisuora.html

Lestadiolainen värisuora
Käydessäni eduskunnan oikeusasiamiehen päivystävän lakimiehen luona, niin hän otti esille oikeudensaannin esteenä esimerkkinä uskonnollisen värisuoran. Hän oli kiinnostunut siitä jos sellaisia todistettavasti löytyy. Kerroin hänelle heti esimerkin lestadiolaisesta värisuorasta lähinnä Oulun läänissä.

Kun olen selvittänyt selvittämättömiä rikoksia Ylivieskan alueella niin olen yhä toistuvasti törmännyt Ylivieskan poliisin Raimo Ollilan selkeissä rikoksissa tutkimattajättämispäätöksiin eli on syytä epäillä Raimo Ollilaa lukuisista törkeistä virkarikoksista. Sain varman tiedon siitä, että Raimo Ollila on lestadiolainen ja vieläpä esiintyy lestadiolaisten saarnamiehenä. Tämän lisäksi rikostutkijana on toiminut henkilö, jonka lähes koko suku on keskustalaislestadiolaisia. Raimo Ollilan esimies Oulun läänin hallituksen poliisijohtaja Sauli Kuha on myös lestadiolainen ja Oulun läänin maaherra Eino Siuruainen on lestadiolainen. Sauli Kuha on myös jättänyt törkeät rikokset tutkimatta ja ottanut sellaisiin päätöksiin myös maaherra Eino Siuruaisen nimen. Tällainen törkeä rikos on entisen Ylivieskan poliisipäälikön lestadiolaisen Kaarlo Similän väärä lausuma Ylivieskan käräjäoikeudelle. Ylivieskan käräjäoikeus teki tämän johdosta väärän päätöksen, josta minulle oli seurauksena vankeustuomio. Jotta värisuora olisi täydellinen niin todettakoon, että eduskunnan hallintovaliokunta valvoo poliisien toimintaa ja sen puheenjohtajana on lestadiolainen kansanedustaja Tapani Tölli. Olen toiminut hyvässä yhteisymmärryksessä lestadiolaisten kansanedustajien Inkeri Kerolan ja Kyösti Karjulan kanssa, mutta molemmat vaikenevat kun on kysymys lestadiolaisesta rikollisuudesta.
Alavieskan Puurakenne Oy:n pankkina oli Keski-Pohjan Aluesäästöpankki, jonka pankinjohtaja Ahti Hietala oli lestadiolainen.
Talotehtaiden pudotuspelissä tuli vahvasti esille Kera Oy:n toiminta. Lestadiolaiset talotehtaat Pyhännän Rakennustuotekonserni eli Jukka-talot ja Kontio-tuote pelastettiin yhdeksi yritykseksi kahden pienemmän talotehtaan kanssa. Järjestelyn kummisetänä toimi Kera Oy:n hallintoneuvoston puheenjohtaja lestadiolainen kansanedustaja Oiva Savela. Alavieskan Puurakenne Oy:llä ei ollut pienenä perheyrityksenä tällaista taustavoimaa ja siksi se laitettiin Kera Oy:n markkinoilta poistettavien listalle. Kera Oy toimi yhteistyössä Arsenal Oy:n kanssa, jossa oli myös lestadiolaisia johtajia sekä KTM:n yrityskehitysosaston kanssa, jonka johtajana oli lestadiolainen Olavi Änkö.
6750
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Voi olla että pohjanmaan viranomaisia ja silmäätekevien tekoja tutkitaan laajemmaltikin, HS uutisoi poliisin Helsingissä toimivasta väkivaltaryhmästä... mm. Oulussa poliisi vuotaa tietoja tai väittämiä rikollisille ja pyrkivät näin poistamaan epämieluisia/viranomaisten väärinkäytöksistä tietäviä henkilöitä.

Äänestä
  • Hyväveliverkoston rikoksia ei tutkita

    Äänestä

Taistelu mafiaa vastaan

kalajokinen.blogspot.com/2020/02/su-09022020-taistelu-mafiaa-vastaan.html

Äänestä

Elääkö vieläkin joku siinä uskossa että on kysymyksessä maailmankaikkeuden ainoa oikea usko.. Rikollisuutta rikollisuuden perään.

Äänestä

huihai

Äänestä

Lestapositiivisuusko tuohon onkin syynä, ettei Oulun poliisi tutki mitään rikosilmoituksiani? Ei kaiketi enää edes kirjaa niitä enää, koska kirjaamiskuittauksia ei ole tullut noin viiteen vuoteen.
Kaikenlaisiin sukupuolipervojen tilaisuuksiin osallistumisiin Oulun poliisilla kyllä näkyy riittävän sekä mielenkiintoa että kapasiteettia. Oikein virkapuvussa virka-autolla ja virka-aikana samassa letkassa muitten pervojen mukana ajelevat! Ja toiset vahtivat sivulla mellakkavarustuksessa, ettei vain kukaan pervoille mitään poikkipuolista sanoisi tai tekisi. Minä en tiennytkään, että Oulun lestapoliisi olisi jo näin pitkälle mädätetty.
Taloyhtiöni hallitukseen kuuluu vain lestadialaisia, isännöitsijänä on lestadialainen T -eiku Lahkola ja huoltoyhtiönä Kotikatu. Vuodesta toiseen tehdään kallista kuittikauppaa, vuokrataan lestayhtiöstä tarpeettomia laitteita ja mitä lienee muuta. Joulua ennen käydään ravintolaretki taloyhtiön laskuun vaikka sellaisesta ei olle päätetty yhtiökokouksessa. Ravintolalasku menee kirjanpitoon toisella nimellä. Muut talon asukkaat eivät yleensä edes halua kuulla väärinkäytöksistä. Pelkäävät nähtävästi, että itse joutuisivat hallitukseen. Itse olen jo liian vanha ja jäävään kykyni alkaa riitelemään asiassa, jossa mafia on vastapuolena ja sama mafia ratkaisee asian mahdollisessa ns oikeudenkäynnissä. Eikä minulla ole panna siihe n riitelyynkään miljoonaa, joka käytännössä olisi päättäjien korruptiota. Ilman korruptiotahan ei Suomessa yleensä mikään asia pyöri. Gallupit kyllä väittävät, ettei korruptiota juuri ole, mutta tämä väite on kalliilla ostattu. Eli sekin korruption tulos.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Hyvä veli kirjoitti:

Kesäinen Oulu kutsuu

Lainausi;
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2009/08/lestadiolainen-varisuora.html

Lestadiolainen värisuora
Käydessäni eduskunnan oikeusasiamiehen päivystävän lakimiehen luona, niin hän otti esille oikeudensaannin esteenä esimerkkinä uskonnollisen värisuoran. Hän oli kiinnostunut siitä jos sellaisia todistettavasti löytyy. Kerroin hänelle heti esimerkin lestadiolaisesta värisuorasta lähinnä Oulun läänissä.

Kun olen selvittänyt selvittämättömiä rikoksia Ylivieskan alueella niin olen yhä toistuvasti törmännyt Ylivieskan poliisin Raimo Ollilan selkeissä rikoksissa tutkimattajättämispäätöksiin eli on syytä epäillä Raimo Ollilaa lukuisista törkeistä virkarikoksista. Sain varman tiedon siitä, että Raimo Ollila on lestadiolainen ja vieläpä esiintyy lestadiolaisten saarnamiehenä. Tämän lisäksi rikostutkijana on toiminut henkilö, jonka lähes koko suku on keskustalaislestadiolaisia. Raimo Ollilan esimies Oulun läänin hallituksen poliisijohtaja Sauli Kuha on myös lestadiolainen ja Oulun läänin maaherra Eino Siuruainen on lestadiolainen. Sauli Kuha on myös jättänyt törkeät rikokset tutkimatta ja ottanut sellaisiin päätöksiin myös maaherra Eino Siuruaisen nimen. Tällainen törkeä rikos on entisen Ylivieskan poliisipäälikön lestadiolaisen Kaarlo Similän väärä lausuma Ylivieskan käräjäoikeudelle. Ylivieskan käräjäoikeus teki tämän johdosta väärän päätöksen, josta minulle oli seurauksena vankeustuomio. Jotta värisuora olisi täydellinen niin todettakoon, että eduskunnan hallintovaliokunta valvoo poliisien toimintaa ja sen puheenjohtajana on lestadiolainen kansanedustaja Tapani Tölli. Olen toiminut hyvässä yhteisymmärryksessä lestadiolaisten kansanedustajien Inkeri Kerolan ja Kyösti Karjulan kanssa, mutta molemmat vaikenevat kun on kysymys lestadiolaisesta rikollisuudesta.
Alavieskan Puurakenne Oy:n pankkina oli Keski-Pohjan Aluesäästöpankki, jonka pankinjohtaja Ahti Hietala oli lestadiolainen.
Talotehtaiden pudotuspelissä tuli vahvasti esille Kera Oy:n toiminta. Lestadiolaiset talotehtaat Pyhännän Rakennustuotekonserni eli Jukka-talot ja Kontio-tuote pelastettiin yhdeksi yritykseksi kahden pienemmän talotehtaan kanssa. Järjestelyn kummisetänä toimi Kera Oy:n hallintoneuvoston puheenjohtaja lestadiolainen kansanedustaja Oiva Savela. Alavieskan Puurakenne Oy:llä ei ollut pienenä perheyrityksenä tällaista taustavoimaa ja siksi se laitettiin Kera Oy:n markkinoilta poistettavien listalle. Kera Oy toimi yhteistyössä Arsenal Oy:n kanssa, jossa oli myös lestadiolaisia johtajia sekä KTM:n yrityskehitysosaston kanssa, jonka johtajana oli lestadiolainen Olavi Änkö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu