Tahalliset mätkyt vuoden päästä?

Hei,

Kokonaisvuosituloni tältä vuodelta tulevat olemaan noin 22000 euroa, mutta tämänhetkisen verokorttini vuosituloraja on vain 15000 euroa, eli sen jälkeen aletaan ottamaan ennakonpidätystä lisäprosentin(28%) mukaan. Tällä hetkellä perusprosenttini on 7%.

Tuo 15000 tulee täyteen minulla tältä vuodelta joskus elokuulta, ja olisin kysynyt asiantuntijoilta, onko minulla mitään LAILLISTA keinoa saada jatkaa tuolla 7%:lla vuoden loppuun, ja siten ottaa vapaaehtoiset mätkyt ensi vuonna(n.1500e). Lyhyen tähtäimen rahatilanne on sen verran heikko, etten oikein pärjää jos veroprosentti nousee, kun taas ensi vuonna tiedän sen olevan parempi(800e veronpalautuksia joulukuussa & uusi merkittävästi isopalkkaisempi työ joka alkaa helmikuussa 2015), eli mätkyjen maksu ei silloin ole ongelma.
8713
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Nyt ei ajatus enää luista tähän aikaan mut eikös homma ole niin, että kun se 15 000€ tulee täyteen niin sit sun palkasta otetaan veroa lisäveroprosentin mukaan (vai mikä onkaan)? Käytännössä siis joudut sitten maksamaan veroja huomattavasti tämän hetkistä enemmän.

Äänestä

Verokorttia varten sinun pitää
arvioida tulosi koko kalenterivuodelle
selvittää, paljonko olet saanut tuloja tänä vuonna ja paljonko tuloista on pidätetty veroa.
http://vero.fi/fi-FI/VKV

Hae uusi verokortti, niin verot menee tasaisemmin vuoden aikana.

Äänestä

Kiitokset vastauksista, mutta ne eivät vastanneet kysymyykseni ollenkaan....

Eli minun perusprosenttini on nyt 7%, lisäprosentti on 28%. Tuloraja on 15000. Tuo 15000 tulee minulla täyteen elokuussa. Kysymykseni kuuluu: Onko mitään LAILLISTA keinoa saada jatkaa loppuvuoden tuolla 7%:lla, ja otta siten tahallisesti mätkyt ensi vuonna? Vai onko minun pakko joko a) maksaa tuo 28%, tai b) hakea uusi verokortti uudella prosentilla.

Kysymys on siis: Onko olemassa vaihtoehtoa jossa saan jatkaa pienemmällä veroprosentilla kuin mitä tuloni edellyttää, ja siten ottaa tietoisesti mätkyt ensi vuodeksi? Ja tarkoitan siis LAILLISIA vaihtoehtoja, en sellaisia missä menen verottajalle valehtelemaan vuositulojani....

Äänestä
  • Vaikeaa on, jos ei valehtele vuosituloja. Ehkä pieni kohtuullinen valhe uutta korttia pyytäessä voisi tässä olla paikallaan. Ennen elokuuta on myös aikaa hieman kiristää vyötä ja säästää loppuvuodeksi muutama satanen. Jäähän sinulle 28 prosentin pidätykselläkin vielä käteen 1300 euroa kuukaudessa.

    Yksi mahdollisuus olisi tehdä jokin menestyksellinen sijoitus, josta tulisi luovutusvoittoa. Siitä ei mene ennakonpidätystä, mutta jälkiverot kylläkin.

    Äänestä

Ei ole laillista keinoa!
Mätkyjä sinulle ei tule lainkaan, koska olet palkkatyössä. Työnanataja pidättää verokortissa olevien prosenttien mukaan.
Sopeuta menosi tuloihisi.
Tiukkaa ja tiukkaa, sitä on aina, mutta se on normaali arkea.

Äänestä

Haluaisin selventää yleisesti väärää käsitystä siitä, mikä on veromätky. Se EI ole palkkaverotuksen jälkivero, jolla korjataan juuri vuoden aikana syntynyttä vajausta.
Mätkyvero liittyy harkintaverotuksen piiriin. Se syntyy useimmiten silloin, kun verottaja ei luota verovelvollisen ilmoitukseen esim. tuloja vastaamattoman elintason takia vaan korottaa vuoden tuloa arvionsa mukaisesti, mistä sitten aiheutuu se mätky.
Mätkyyn tarvitaan siis ristiriita verottajan ja verovelvollisen tulkintojen välille. Siksi olisi tärkeää, että näitä termejä käytettäisiin oikein.

Mitä tulee taas kysymykseesi, onko laillista keinoa jatkaa aliverotusta, kerron, että en koskaan yli 40 vuoden työrupeaman aikana ole mennyt muuttamaan veroprosenttiani, vaikka olen selvästi tiennyt, että joudun maksamaan jälkiveroa, eikä verottaja puolestaan ole koskaan reagoinut siihen.
Ja mistäpä se edes tietäisi, mistä summasta vero on kulloinkin ennakkopidätetty. Riippunee työnantajan tarkkuudesta, puuttuuko se siihen. Sitä en usko missään tapahtuvan.

Äänestä
  • Neropatti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


.-.-.-.-.- kirjoitti:

Hei,

Kokonaisvuosituloni tältä vuodelta tulevat olemaan noin 22000 euroa, mutta tämänhetkisen verokorttini vuosituloraja on vain 15000 euroa, eli sen jälkeen aletaan ottamaan ennakonpidätystä lisäprosentin(28%) mukaan. Tällä hetkellä perusprosenttini on 7%.

Tuo 15000 tulee täyteen minulla tältä vuodelta joskus elokuulta, ja olisin kysynyt asiantuntijoilta, onko minulla mitään LAILLISTA keinoa saada jatkaa tuolla 7%:lla vuoden loppuun, ja siten ottaa vapaaehtoiset mätkyt ensi vuonna(n.1500e). Lyhyen tähtäimen rahatilanne on sen verran heikko, etten oikein pärjää jos veroprosentti nousee, kun taas ensi vuonna tiedän sen olevan parempi(800e veronpalautuksia joulukuussa & uusi merkittävästi isopalkkaisempi työ joka alkaa helmikuussa 2015), eli mätkyjen maksu ei silloin ole ongelma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu