Vanhimpien tuomiot?

Nyt kun on paljon ollut julkisuudessa Jehovan todistajien
menetelmistä, joissa kirkon vanhimmat penkovat ihmisten
henkilökohtaisia asioita ja jakelevat tuomioitaan, tapahtuuko
mormonien keskuudessa paljon samaa?
25130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Minut kutsuttiin vuonna 1985 erotettavaksi kirkosta haureuden takia. Olin juuri synnyttänyt ensimmäisen lapsemme ja Kouvolan seurakunnan vanhimmat olivat huomanneet Kouvolan sanomista, että puolisollani ja minulla on eri sukunimi - ja tulkinneet lapsemme aviottomaksi.

En suostunut matkustamaan kirkon kurinpitolautakunnan eteen erotettavaksi. Minun olisi pitänyt matkustaa omalla kustannuksellani vastasyntyneen tyttäremme kanssa Valkealasta Helsinkiin. Johtavat auktoriteetit vetosivat siihen, että kirkosta ei voi erota kuin samalla valtuudella jolla siihen on liitettykin ja että velvollisuuteni on saapua, koska varmaan kunnon kansalaisena maksan myös veroni jne.

Asiaa ei auttanut, että kerroin eronneeni mormon ikirkosta jo vuonna 1969. Olin tehnyt eroilmoituksen vain maistraatissa, eikä tieto erosta ollut kulkeutunut mormonikirkon kirjanpitoon asti.

Vieläkin olen loukkaantunut niistä useista puheluista, joissa minua syytettiin haureuden harjoittamisesta ja aviottoman lapsen synnyttämisestä - vaikka olin naimisissa eikä asia muutenkaan mormoneille kuulunut palaneen puupennin vertaa.

Äänestä
  • Epäilen kertomuksesi todenperäisyyttä sen vuoksi, että kirkon johto olisi saanut tiedon avioliitostasi isältäsi tai muulta lähiomaiseltasi. Olisit voinut myös lähettää kopion vihkitodistuksestasi, joka olisi todistanut naimisissa olostasi.

    Äänestä

  • UPDATE_10534462 kirjoitti:

    Epäilen kertomuksesi todenperäisyyttä sen vuoksi, että kirkon johto olisi saanut tiedon avioliitostasi isältäsi tai muulta lähiomaiseltasi. Olisit voinut myös lähettää kopion vihkitodistuksestasi, joka olisi todistanut naimisissa olostasi.

    Minkä takia minun olisi pitänyt toimittaa heille vihkitodistukseni? Eiv'äthän asiani kuuluneet heille mitenkään. Olin sanonut jo 3-4 vuotta aikaisemmin kun muutin paikkakunnalle ja seurakunnasta soitettiin, että en ole enää mormonikirkon jäsen.

    Miksi tiedon avioliitostani olisi pitänyt kulkeutua seurakuntaan, kun en ollut jäsen - miksi minun asiani siellä olisivat ketään kiinnostaneet? Isä ei varmaankaan edes tiennyt että ollen naimisissa. Välit isään ovat olleet enimmäkseen etäiset - useista syistä.

    Miesten soittelu oli törkeää kaikilla mittapuilla mitattuna. Kukaan heistä ei kuulunut tuttavapiiriini ja silti heillä oli otsaa syyttää minua haureudesta - vieläpä aiheettomasti. Mutta se ei ole tässä olennaista. Vaikka olisin saanut 5 aviotonta lasta ja kaikki eri miehen kanssa, asia ei siltikään olisi kuulunut mormoneille.

    Äänestä

  • Mennään faktoihin:

    Muutos sukunimilaissa, joka sallii puolisoiden säilyttää oma sukunimi, astui voimaan v.1986. Sinun kirkosta erottaminen haureuden tähden tapahtui v.1985, joten sen suhteen ei ainakaan ole tapahtunut virhettä.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Sukunimi#Sukunim_aviol

    Kaikki muu onkin sitten teoreettista keskustelua.

    Äänestä

  • UPDATE_10534462 kirjoitti:

    Mennään faktoihin:

    Noin juuri, sillä lailla. Tuohan oikeuttikin mormonimiehet ahdistelemaan kirkosta eronneita.

    Missä teidän moraalinne oikein on kun rupeatte puolustelemaan tuollaista sikailua?

    Äänestä

  • aivan uskomatonta kirjoitti:

    Noin juuri, sillä lailla. Tuohan oikeuttikin mormonimiehet ahdistelemaan kirkosta eronneita.

    Missä teidän moraalinne oikein on kun rupeatte puolustelemaan tuollaista sikailua?

    Fakta on ainakin se, että sukunimen säilyttäminen avioliitossa tuli mahdolliseksi vasta v.1986, joten siinä suhteessa Ent.mormonin kertomus ontuu. Toinen asia sitten, onko kirkosta erottamista tapahtunut ja miten. Asioita kun voidaan myös keksiäkin.

    Äänestä

  • faktaa2 kirjoitti:

    Minulla oli virallisesti kaksoissukunimi, mutta käytin vain sen alkuosaa.

    Äänestä

  • UPDATE_10534462 kirjoitti:

    Mennään faktoihin:

    Muutos sukunimilaissa, joka sallii puolisoiden säilyttää oma sukunimi, astui voimaan v.1986. Sinun kirkosta erottaminen haureuden tähden tapahtui v.1985, joten sen suhteen ei ainakaan ole tapahtunut virhettä.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Sukunimi#Sukunim_aviol

    Kaikki muu onkin sitten teoreettista keskustelua.

    Ihmetteletkö miksi teistä mormoneista ei järin tykätä?

    Mistähän mahtaisi johtua?!?!

    Äänestä

  • UPDATE_10534462 kirjoitti:

    Epäilen kertomuksesi todenperäisyyttä sen vuoksi, että kirkon johto olisi saanut tiedon avioliitostasi isältäsi tai muulta lähiomaiseltasi. Olisit voinut myös lähettää kopion vihkitodistuksestasi, joka olisi todistanut naimisissa olostasi.

    Minkälainen on suomalainen vihkitodistus? Amerikoissahan se on tärkeä dokumentti, mutta minä en muista sellaista saaneeni 50 v sitten, kun pappi aamenensa meille sanoi.
    Vihkipäivän voi tarkistaa kirkkoheranvirastosta, mutta en tiedä, kuuluuko se henkilösuojalain piiriin.

    Äänestä

  • UPDATE_10534462 kirjoitti:

    Mennään faktoihin:

    Muutos sukunimilaissa, joka sallii puolisoiden säilyttää oma sukunimi, astui voimaan v.1986. Sinun kirkosta erottaminen haureuden tähden tapahtui v.1985, joten sen suhteen ei ainakaan ole tapahtunut virhettä.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Sukunimi#Sukunim_aviol

    Kaikki muu onkin sitten teoreettista keskustelua.

    Minua ei ole erotettu kirkosta vuonna 1985. Erosin siitä itse jo vuonna 1969.

    Kun he olisivat tarvinneet minut paikalle Helsinkiin voidakseen erottaa "valtuudella", niin se mormonien pyhä toimitus jäi valan tekemättä - sattuneesta syystä:

    en koskaan matkustanut "erotettavaksi".

    En siis tiedä, olenko yhä kaunistamassa mormonien omaa jäsenrekisteriä vai en. Mahdollisesti olen. En ole ehtinyt hoitaa asiaa maistraatissa.

    Äänestä

  • UPDATE_10534462 kirjoitti:

    Mennään faktoihin:

    Muutos sukunimilaissa, joka sallii puolisoiden säilyttää oma sukunimi, astui voimaan v.1986. Sinun kirkosta erottaminen haureuden tähden tapahtui v.1985, joten sen suhteen ei ainakaan ole tapahtunut virhettä.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Sukunimi#Sukunim_aviol

    Kaikki muu onkin sitten teoreettista keskustelua.

    Eli kaikki mistä sinä et pidä on valhetta, melko mielenkiintoinen maailmankatsomus. Ja tuolla oikeudetaan toiminta joka on seksuaalista häirintää.

    Jos joku on mormoni, kaikki mitä hän sanoo on automaattisesti totta ja asiaan suhtaudutaan ystävällisesti, jos joku ei ole mormoni kaikki hänen sanomansa on valhetta ja häneen suhtaudutaan vihamielisesti.

    Täytyy todeta että mielenkiinnosta palstaa jonkin aikaa seuranneena ulkopuolisena tämä on naurettavaa, ja myös hieman pelottavaa.

    Äänestä

  • Jopas on kirjoitti:

    Ei ole mitenkään poikkeuksellista mormoneille. Vastaavaa moraalin korruptoitumista esiintyy kaikissa uskonyhteisöissä. Jyrkissä, mormonismin kaltaisissa kulteissa, toki vielä voimakkaammin kuin maltillisemmissa. George Tamarin teki aiheesta myös aikoinaan tutkimuksen Israelissa, mutta tulokset eivät miellyttäneet yliopiston johtoa, koska ne osoittivat kuinka juutalaisuus korruptoi lasten moraalikäsityksiä, joten hän sai potkut.
    http://www.independent.co.uk/news/obituaries/faith--reason-how-joshua-claimed-a-20thcentury-victim-1288505.html

    Äänestä

  • UPDATE_10534462 kirjoitti:

    Mennään faktoihin:

    Muutos sukunimilaissa, joka sallii puolisoiden säilyttää oma sukunimi, astui voimaan v.1986. Sinun kirkosta erottaminen haureuden tähden tapahtui v.1985, joten sen suhteen ei ainakaan ole tapahtunut virhettä.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Sukunimi#Sukunim_aviol

    Kaikki muu onkin sitten teoreettista keskustelua.

    Virhettä, mitä virhettä? Henkilö kertoo, että on eronnut mormonikirkosta vuonna 1969.

    Jos jokin virhe on tapahtunut niin ainoa virhe on se, että henkilön nimi on ollut mormonikirkon jäsenrekisterissä.

    Äänestä

  • 20+12 kirjoitti:

    Virhettä, mitä virhettä? Henkilö kertoo, että on eronnut mormonikirkosta vuonna 1969.

    Jos jokin virhe on tapahtunut niin ainoa virhe on se, että henkilön nimi on ollut mormonikirkon jäsenrekisterissä.

    Aika omituisen paljon teille morkuloille sattuu kaikenlaisia virheitä...

    SELISELISELISELI.....

    Äänestä

Täysin käsittämätöntä, miten uskon nimissä kontrolloidaaan toisia ihmisiä, tuomitaan ja puututaan henkilökohtaisiin asioihin!

Äänestä
  • minä komppaisin?

    Äänestä

Ei. Koska kirkkomme työntekijät ovat vapaaehtoisia heiltä vaaditaan Jumalan käskyjen noudattaminsta. Samoin kaikilta jäseniltä. Mikäli Jumalan käskyjä ei noudateta eikä ko halua katua tapahtuu kirkosta erottaminen.
Synti on synti emmekä painele sitä villasella. Me kaikki teemme syntiä, sekä virheitä ja useimmat pystyvät/haluavat katumaan/katua jolloin mitään ei välttämättä tapahdu. Joskus ko henkilöltä kielletään sakramentin nauttiminen joksikin aikaa, tai vastaavaa.
Useimmiten esiaviollisten, seksuaalisten syntien vuoksi ihminen erotetaan joksikin aikaa ja hän voi palata takaisin parannuksen tehtyään parannuskasteen kautta. Tosin useimmat ottavat nokkiinsa eivätkä palaa, vain vahvat pystyvät katsomaan itseään silmiin ja katumaan ja palaamaan.
Ihmisellä, joka on MAP kirkon jäsen, ei tulisi olla elämässään mitään pengottavaa, joka ei jo olisi korjattu. Esimerkiksi kun ihminen liittyy kirkkoon hänen tulisi tunnustaa entiset pahat tekonsa jotta voisi saada ne kasteessa anteeksi.
Kirkkomme jakamissa rangaistuksissa ei pyritä ihmisen tuomitsemiseen vaan tekomme hyvittämiseen. Kun tiedämme mikä on Jumalan tahto ja jos teemme vastoin tätä meidän on yritettävä hyvittää tekomme. Esimerkiksi jos varastamme 500 meidän on annettava se takaisin ja pyydettävä anteeksi, niin teko on hyvitetty eikä meidän tarvitse sitä enään muistaa. Mikäli kuitenkana emme maksa takaisin asia tulee meitä vastaan tuomiopäivänä.
Kirkossamme myös kättä kohottamalla hyväksymme johtajamme, eli mikäli tiedämme jonkun johtajamme juovan alkoholia emme saisi tätä hyväksyä. Samalla kysytään onko jollakin jotakin tätä vastaan ja ne joilla on voivat myös osoittaa sen nostamalla kätensä jolloin asia tutkitaan. Ko vastustaja saa joko sanoa asiansa heti kirkon kokouksessa (paitsi konferansseissa) tai kertoa tietonsa kokouksen jälkeen. Toisaalat koskaq kaikki MAPlaiset tietävät millaisia ihmisiä heidän tulisi olla olisi jokaisen ITSE pidettävä vaarin siitä, että on sellainen ihminen joka voi palvella Jumalaa tarvittaessa, ei siinä pitäisi tarvita mitään urkintoja. Mikäli joku toimii tekopyhästi kertomatta kømmellyksistään ja se tulee johtavien veljien tietoon toista kautta tietenkin asia tutkitaan.
Ne jäsenet, jotka eivät välitä erota oikealla tavalla kirkosta (ottamalla yhteyttä MAP kirkkoon) ovat vaikea tapaus, koska heistä ei tiedetä onko heidän elämänsä totuudenmukaista.
Ei kuitenkaan niin että jos teet syntiä sinun on erottava,. vaan jokainen joka haluaa olla jäsen ja yrittää tehdä parannusta on tervetullut jäseneksi, kuten ao.

Äänestä
  • Huomasitko nenada kuinka ensin vastasit kysymykseen kieltävästi ja heti perään kerrot kuinka kirkosta erotetaan jos ei tottele eli tehdään juuri sitä minkä ensin kielsit?

    Äänestä

  • ihan, lukisit linkistäsi muutakin kuin otsikon.

    Äänestä

  • Eipä malta kirjoitti:

    tsaukkiraukka pysytellä pesässään.

    Ei malta ei kun maha kurnii.

    Äänestä

  • Eipä malta kirjoitti:

    tsaukkiraukka pysytellä pesässään.

    Jokuveli harhoissaan?

    Äänestä

  • Zappax. käytti ainakin siitä nimeä kirkon kurinpitolautakunta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kuten jehovat? kirjoitti:

Nyt kun on paljon ollut julkisuudessa Jehovan todistajien
menetelmistä, joissa kirkon vanhimmat penkovat ihmisten
henkilökohtaisia asioita ja jakelevat tuomioitaan, tapahtuuko
mormonien keskuudessa paljon samaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu