Tulin uskoon jo reilut 10 v. sitten, mutta en silloin kyennyt elämään täysin Jumalan tahdon mukaan (mm. en päässyt eroon avoliitosta). Elämäni oli kuitenkin suhtkoht kunnossa ja ajoittain koin kuulevani Jumalan puhetta sekä näin näkyjä. Syksyllä kävin kasteella ja olen siitä asti elänyt kuten pitääkin. Olen käynyt seurakunnassakin enemmän kuin vuosiin. Ja elämäni on karmaisevinta, rankinta ja masentavinta mitä ikinä. Kaikki pelkäämäni asiat tapahtuvat minulle ja huudan Jeesusta apuun. Ja karmaisevat tapahtumat vain jatkuvat ja minuun sattuu. Koko eilisillan pyysin erääseen pahimpaan asiaan apua Jeesukselta. Lopussa en jaksanut kuin toistaa "auta Jeesus". Niin monet muutkin ihmiset ovat rukoilleet tuon asian puolesta ja vain Jumala voi siinä auttaa. Miksi kärsin, miksi Jumala ei auta? Kuinka pitkällinen ja valtava tuska vielä onkaan? Miksi ympärilläni on niin paljon synkkää pahuutta, miksei Jeesuksen apuun huutaminen auta? Elänkö tässä tuskassa lopun ikääni?
Suuri tuska Jumalan tahdon mukaan elämisestä
rankka_elämä
11128
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sinulla on edessä tehtävä, jossa tarvitset tätä koulua. Kun olet tullut uskoon, silloin aikaisemmin, mutta ollut synnissä kiinni, niin paholaisella ei ole ollut hätää sinusta. Nyt kun olet tosissasi, niin vihtahousu on raivoissaan menttäessään sinussa saaliinsa. Tunnen erään henkilön, joka oli pitkään jehovantodistaja, sitten sanoutui irti liikkeestä ja pahat voinmat alkoivat manipuloimaan häntä. Sitten hän aikoi perustaa parapsykologisen seuran, mutta tajusi, että se on sielunvihollsien toimntaa. Kun mies lopulla tajusi antaa elämänsä Jeesukselle, niin alkoin valtava mylläkkä hänen elämässään ja vaikeudet taisteluineen.
Nyt mies on vapautunut ja palvelee ilolla Herraa.
Ystäväni, älä pelkää tätä taistelua. Olet varmasti Jumalan kädessä. Aikansa sinua koetellaan. Ihmisen sielusta käydään taistelu henkivalloissa ja tietenkin oma tahto haraa vastaan.
Jos et selviä niin voit soittaa kristilliseen sielunhoitopuhelimeen.
Vapaus puhua 0444522300. Siellä on aika usein päivystystä.
Minä sotkin joskus elämääni pitkällä avoliitolla.
Alkaa kiittämään kaikesta Herraa Jeesusta Kristusta. Kiitä niin hyvästä kuin pahasta. Otathan sinä vastaan Herralta hyvää, mikset sitten pahaa.
Ja heitä taakkasi Jeesukselle, ristin juurelle ja lakkaa itse yrittämästä "olla uskovainen". Lepää Herrassa.
"Heitä jo taakkasi pois,
heitä jo taakkasi pois!
On Jeesus jo kantanut syntisi.
Heitä jo taakkasi pois!"
kärsimyksistä ja yhtään enempää ei sinullekkaan anneta kuin jaksat vastaanottaa. Iloitse siitä hyvästä mitä koet joka päivä Jeesuksessa ja anteeksiantamus on erittäin suuri ja armoa armon päälle varmuudella. Jumalan hyvyys on todellisuutta vaikka voimmekin kokea moninaista ahdistusta maailmassa ja elämässämme. Ei väsytä vaan ihan levossa saamme olla myös ahdistuksissa ja jos meitä kuritetaan se on vain Isän rakkautta lupauksen lapsiaan kohtaan, tätähän juutalaisetkin kansana ovat kokeneet eikä tarvitse hävetä toki parannusta on hyvä tehdä, kuten olet sanojesi mukaan tehnytkin. Mistä kiikastaa jos on sinusta kiinni, mahdoton arvioida, eikä välttämättä ole sinusta kiinni kuten ei Jobkaan ollut pahaa tehnyt kun rusikoitiin elämäänsä ja Paavalikin sai kuulla "minun armossani on sinulle kylliksi" eikä poistunut se vastustava enkeli vaikuttamasta elämäänsä, ja Paavali itsekin oli uskovia vainonnut ennen Jeesuksen kohtaamista ja kärsimys oli paikallaan kenties tästä tai muusta syystä, sillä heikkoudessa on Jumalan voima väkevin ihmisellä.
Minulle on annettu enemmän kuin jaksan. Eilen tuli niin paljon lisää niskaan, että kaikki romahti. Jeesusta pyysin apuun, ei tapahdu silti mitään. Jos tilanne vain jatkuu, joudun poikkeamaan kaidalta tieltä, mitään muita vaihtoehtoja ei silloin ole. Tilanteet eivät ole vain minusta kiinni, ne riippuvat myös muista ihmisistä. Miksei Jumala jo auta? Mihin tällaista kärsimystä muka tulevaisuudessa tarvitsen? En sitten mihinkään. Jos joku samassa tilanteessa oleva tulisi kysymään neuvoa, sanoisin, että ammu itsesi. Elän elämäni painajaista. En tule koskaan toipumaan tästä, sen verran herkkä ihminen olen. Tunnen olevani monen petoksen uhri. Jeesus auta! Missä olet?
on anovalle varmaa, toki viimeistään tuhatvuotisessa valtakunnassa voidaan autuus saavuttaa, kun ristiä kannetaan, mutta yleensä apu on nopeammin ja ihmisen koetus on hyvä ymmärtää armona, toki ei kannata elää tietentahtoen Jeesuksen opetuksen vastaisesti eikä aina ole helppo ymmärtää mikä on se Jumalan tahdon tie ihmisen elämässä, sillä Jumalan puheen lisäksi myös ihmiset ja valheen isäkin voi omaansa esittää. Tässä onkin yksi elämän koetus ja tärkeä oppia erottamaan mikä on hyvää ja mikä huonoa, sillä aina ei näidenkään erottaminen ole mitään yksinkertaista ja samassa ihmisessä voi esiintyä näitä molempia vaikka Jeesuksessa on Isän tahto että lapsensa elävät vanhurskasta ja pyhitettyä elämää ihan kokonansa.
olen itsekin ollut samanlaisessa tilanteessa, kaikki mitä pelkäsin se minua kohtasi. Lopulta ymmärsin eräänä tuskaisena yönä ettei minun rukoukseni olekaan rukouksia Jumalalle vaan katkeruuden täyttämiä vaatimuksia ja kiukuttelua . Aloin hiljalleen älytä aamun koitteessa että pidän vieläkin kiinni omista pyrkimyksistani ja että tämä kidutus on sallittu että lopultakin heittäisin hansakat tiskiin ja huutaisin Jumalalle että tässä on, hoida sitte niinku parhaaksi näet. mulle riitti. Kathryn Kulman sanoikin Jumalalle että jos tällainen mitättömyys kelpaa sinulle Jumala niin tässä olen, tee elämälläni mitä ikinä tahdot olenhan antanaut elämäni sinulle, enkä pelkästään sanoilla vaan myöskin sydämellä. Jos sinulla on kulunut vanha fillari ja annnat sen naapurille niin et kait sinä sitä enää lukitse ja pidä siitä kiinni johan naapuri ihmettelisi kuten Jumalakin ihmettelee touhujasi. Jos palaat takaisin Luciferin liittoon, ottaa hän varmasti sellaisen otteen ettet toista kertaa lipeä hänen käsistään ja ne kädet ne vievät sinut iankaikkiseen kauhistukseen, häpeään ja vaivaan.
Eiköhän se vanha viisaus joka sanoo, että siten makaa miten petaa, toimi tässäkin tapauksessa. Jos otat ja sotket asiasi on ihan turha odottaa mitään henkimaailman apuja. Paras alkaa vaan selvittämään asioita ihan omatoimisesti koska on turha olettaa, että kukaan taikka mikään muu tulee ne sinulle hoitamaan.
Kuvittele itsesi suonsilmäkkeeseen ja joku huutelisi ota nyt itseäsi niskasta kiinni.
Mitä sinulla on jota et olisi lahjaksi saanut?
Että näin on tarkoitettu, on joku uskovien yhteys, et itsekään kaikesta ole yksinäsi selvinnyt.
On ihan oikein pyytää rukousapua.
Et sinä muuten kun itse kävelemällä ole siihen suonsilmäkkeeseen päätynyt. Olisit ajatellut ensin, ja miettinyt josko siihen suonsilmäkkeeseen kannattaa astua? Toki voit tietysti rukoilla ensin ties mitä apuja ja kävellä suoraan suohon, mutta lopputuloksen tiedät jo valmiiksi. Kusessa olet, tai siis tässä tapauksessa suossa. Mikään ruokos ei sinua sieltä suosta nosta, vaan joudut itse keksimään ratkaisun ongelmaasi!
Otin turpaan ja selkään...
Myötäelämistä?
Ei maksa mitään.
Rukoile Jumalaa, eikös Jeesus (rauha olkoon hänen yllään) sanonut Raamatussakin, että Isä on minua suurempi? Rukoile Jumalaa johdattamaan sinua ja näyttämään oikean tien.
Kaikkea hyvää :)