Emmerdalen lapset

lähes kaikki ovat joko ehkäisyä käyttämättömien vahinkoja tai syrjähyppyjen seurauksina syntyneitä. Seuraavaksi Rachel tekee Jaille lapsen. Kartanossa asuneista naisista vain Charity on saanut pojan aviossa Chris Taten kanssa.
221111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Yllätysraskauksia
Chas ei ehkä kauheasti ollut suunnitellut raskautta, synnytettyään ainoan lapsensa Aronin.
Debbie on Charityn teiniraskaus, jonka vastuuton nuori Cain sain aikaan.
Debbienkään ei varmaan ollut tarkoitus tehdä ensimmäistä lasta Andyn kanssa.Mutta tämä toisen tekivät tarkoituksella pelastamaan ensimmäisen lapsen henkeä.Nicola ja Jimmy saivat Angelin hölmöiltyään rekan kontissa.Amy sai lapsen, muhinoituaan alaikäisenä Cainin kanssa.Lesbonaisen lapsista ei tiedä.Onko ne vahinkoja Danin kanssa.Alicia ei saanut lainkaan lasta, mutta on alkoi äidiksi siskonsa vahinkolapselle.Jonka oikea isä taistelee pojasta.
Ashleyn Gabby Bernicen kanssa, taisi olla myös suunnittelematon ylläri.
Mutta, entä Ashleyn ja Laurelin Arthur, onkohan hänkin yllätysvahinko.
Bob on muhinoinut muidenkin naisten kanssa, mm Jamien äidin kanssa.
Vivilläkin melkoinen katras kuolleen miehensä kanssa tehtyjä.Entä Hopen kaksoset?Seurausta tämän parin intohimoisesta seksielämästä?
Vivin lapsistakin kaksi jo saanut yllätyslapsen.Scot teki Zoe Tatelle tyttären erittäin epäselvässä tilanteessa, ottaen huomioon, ettei Zoe ollut edes hetero.
Kelly sai Jimmyn kanssa pelehdittyään Elliot pojan.
Entä Terryn ja Bobin tyttären T poikaj?Tuskin häntäkään kauan suunniteltiin.
Lisan ja Zakin Belle lienee iltatähti ja varsinainen yllätys.
Declanin tytär oli Ellan ja Jain intohimosta syntynyt selvä vahinko.Meganin poika ei taatusti ollut toivottu lapsi.Alicen ja Samin Samson, yllätyslapsi varmaan hänkin.Nyt sitten Gennie ja Nikhil ovat ihmeissään raskaudesta.
Entäs Marlonin ja Rhonan Leo?Ei tainnut tämäkään pari vauvaa tarkoituksella väsätä.
Ainoa joka kiihkeästi halusi tulla raskaaksi ja toivoi lasta, oli Perdita, jolle Katie synnytti, tämän miehen siittämän lapsen.Hän oli silloisen kartanonrouvan Rosemaryn miniä, jonka mies oli homoseksuaali.
Entäs sitten, näiden vanhempien ihmisten lapset.
Diane sai ilmeisesti vahingossa Bernicen Rodneyn kanssa.Kuten myös siskonsa Val, tuli peräti kahdesti raskaaksi samalle miehelle.Eikä siinä kaikki.Samainen Rodney siitti vielä jossakin välissä Nicolankin jonkun toisen naisen kanssa.
Eric ei innostunut tekemästään lapsestaan 30 vuoteen.Ilmeisesti isyys ei ollut hänellä vielä silloin suunnitelmissa.Zak ja Shadrack Dingle olivat varsin ahkeria lisääntymään, mutta epäilempä ettei kuitenkaan tarkoituksella tehneet sellaista määrää lapsia, eri naisten kanssa.
Näin emmerdalessa siis on ollut tapana lisääntyä.Ilmeisesti usein vielä aika tavalla humalapäissään, hypitty milloin kenenkin kanssa sänkyyn.
Näinhän niitä vahinkoraskauksia sitten sattuu.

Äänestä

Bob oli pistänytjo "johdot" poikki, kunnes Viv halusi lapsen ja Bob korjattiin "toimintakuntoiseksi".

Äänestä

Kiitos sinulle nimim. Huomioita sohvalla kun jatkoit ja kerroit lisää aiheesta. Bellen muistan syntyneen yllättäen jouluna ladon pahnoille. Sarja jatkuu meillä nyt ainakin kesäkuun alkuun,iltapulutietoa, ja vuoden 2012 heinäkuun tapahtumiin koska Amyn holtiton juoppo äiti tulee sarjaan.

Äänestä
  • Sikojen karsinaan Belle syntyi.

    Ihmettelen Gennien raskautta. Kun on ollut tiedossa Nikhilin lapsivastaisuus, olisi kuvitelut, että ehkäisy on kunnossa.

    Todellakin ihmeen paljon vanhinkoraskauksia kyläpahasessa.
    Mutta niihän siellä on muitakin ihmeitä.

    Äänestä

  • sängyn alta kirjoitti:

    Sikojen karsinaan Belle syntyi.

    Ihmettelen Gennien raskautta. Kun on ollut tiedossa Nikhilin lapsivastaisuus, olisi kuvitelut, että ehkäisy on kunnossa.

    Todellakin ihmeen paljon vanhinkoraskauksia kyläpahasessa.
    Mutta niihän siellä on muitakin ihmeitä.

    Kun kattoo Gennien ja Nikhilin touhuja niin enemmänkin ihmettelee että tietävätkö nuo kaks edes miten lapsii tehdään. Tuo raskaus lienee enemmänkin seuraus lääkärileikkien yhteydessä sattuneesta vahingosta kun todellisesta aktista.

    Äänestä

Spoiler: Itv sivulla näkee kuvan ensiviikon tapahtumista siis v.2014,tuplahäät.

Äänestä
  • Mikäs on itv sivu?

    Äänestä

  • Paljon juonipaljastuksia

    Äänestä

  • katso ketju kirjoitti:

    Paljon juonipaljastuksia

    Tuo on niin pitkä ketju, ettei sitä viitsi kaikkinen välihuomautuksineen lukea.
    . Niin et, sori vain täällä on useita ketjuja juonestakin .

    Äänestä

ITV on televisioyhtiö, joka tekee ja esittää Emmerdalea. Viikon päästä 15.5.2014 esitetään Englannissa jakso jossa on kahdet häät. www.itv.com/emmerdale.

Äänestä
  • Paljon juonipaljastuksia

    Äänestä

"Ashleyn Gabby Bernicen kanssa, taisi olla myös suunnittelematon ylläri."
Siinä oli varsinainen SUUNNITELTU lapsi. Bernice aikataulutti piip-homman tapahtumaan silloin, kun Ashley oli hedelmällisimmillään.

"Kuten myös siskonsa Val, tuli peräti kahdesti raskaaksi samalle miehelle"
Rodney on Paulin isä, mutta Sharonin isä on Jimmy Pepper.

Äänestä
  • Tätä Bernicen raskauden aikatauluttamista en kyllä muista.
    Mutta, jokin hassu ajatusvirhe minulle tuli kyllä tuossa, mistä huomautat.
    Anteeksi :) tämä mokani.
    Rodneyhan ei tosiaan ole Valerien molempien lasten isä.Tiesinkin kyllä sen.
    Koska muistan Paulin kertoneen, kuinka hänkin kasvoi, siskopuolensa kanssa tämän Valerien exän Jimmy Pepperin luona ja Paulilla oli siellä ilkeitä velipuoliakin.
    Joiden kiusaamisen seurausta lienee, Paulin herkkyys ja homoseksuualisuus.
    Huomasin äskettäin, että.Samanlainen kohtalo, kuten Paulilla, on ollut myös näköjään Davidilla.Hänkin kertoi ilkeiden velipuoliensa potkineen ja hakanneen häntä.Davidista ei kuitenkaan tullut homoa.

    Äänestä

  • Huomioita sohvalta kirjoitti:

    Tätä Bernicen raskauden aikatauluttamista en kyllä muista.
    Mutta, jokin hassu ajatusvirhe minulle tuli kyllä tuossa, mistä huomautat.
    Anteeksi :) tämä mokani.
    Rodneyhan ei tosiaan ole Valerien molempien lasten isä.Tiesinkin kyllä sen.
    Koska muistan Paulin kertoneen, kuinka hänkin kasvoi, siskopuolensa kanssa tämän Valerien exän Jimmy Pepperin luona ja Paulilla oli siellä ilkeitä velipuoliakin.
    Joiden kiusaamisen seurausta lienee, Paulin herkkyys ja homoseksuualisuus.
    Huomasin äskettäin, että.Samanlainen kohtalo, kuten Paulilla, on ollut myös näköjään Davidilla.Hänkin kertoi ilkeiden velipuoliensa potkineen ja hakanneen häntä.Davidista ei kuitenkaan tullut homoa.

    "Paulilla oli siellä ilkeitä velipuoliakin.
    Joiden kiusaamisen seurausta lienee, Paulin herkkyys ja homoseksuualisuus.
    Huomasin äskettäin, että.Samanlainen kohtalo, kuten Paulilla, on ollut myös näköjään Davidilla.Hänkin kertoi ilkeiden velipuoliensa potkineen ja hakanneen häntä.Davidista ei kuitenkaan tullut homoa. "

    No voi hyvänen aika tätä ihmisten tietämättömyyttä ja tolloutta!

    Ihmisestä Ei tule homoa minkään pahoinpitelyn tai kaltoin kohtelun seurauksena!
    Ihminen on homo jo syntyessään jos on sen ominaisuuden perimässään itselleen saanut, eikä voi sitä itse myöskään muuksi muuttaa vaikka miten tahtoisi.

    Homo voi tietenkin pysytellä "kaapissa" tai teeskennellä heteroa, mutta tietää kuitenkin itse sisimmässään että on homo.

    Paulin velipuolet kiusasivat Paulia nimenomaan siksi että tajusivat tämän poikkeavuuden jo varhain, ja eikös se isäpuolikin yrittänyt hakkaamalla tehdä Paulista heteroa.

    Äänestä

Et varmaan tosissasi meinaa että jos poikaa kiusataan pienenä niin hänestä saattaa tulla homo. Aika kevyet perusteet homoseksuaalisuuteen. Kyllä ne homouteen tarvittavat eväät taitavat tulla enemmänkin äidinmaidon mukana. Monia poikia saatetaan kiusata heidän tyttömäisyytensä takia ja näin kai kävi Paulillekin. Mutta eiköhän hän ollut jo valmiiksi homo, vaikka ei tietenkään tajunnut sitä lapsena.

Äänestä
  • Tämä on yksilöllistä.Mutta näin jotkut miehet on minulle itse kertoneet.Tälläisten asioiden vaikuttaneen suuntautumiseensa.Eikä pojat välttämättä ole tyttömäisiä, jos ovat herkempiä kuin toiset pojat.

    Äänestä

  • Huomioita sohvalta kirjoitti:

    Tämä on yksilöllistä.Mutta näin jotkut miehet on minulle itse kertoneet.Tälläisten asioiden vaikuttaneen suuntautumiseensa.Eikä pojat välttämättä ole tyttömäisiä, jos ovat herkempiä kuin toiset pojat.

    Ja sinä uskot aivan sokeasti tällaisia kertomuksia. Mikä logiikka tuossa on ? Miksi miehet tuntisivat vetoa omaan sukupuoleensa siksi, että pojat ovat kiusanneet heitä pienenä? Sinun juttusi perusteella herkistä pojista tulisi helpommin homoja kuin vahvaluonteisemmista. Ei nyt kyllä oikein mene jakeluun tuo väite. Ei herkkyys määrää kenenkään seksuaalisia suuntautumisia.

    Jos joku mies on sepittänyt tuollaisen tarinan, niin siinä on kyllä vahva valehtelun maku. Voihan tietenkin olla, että he uskottelevat myös itselleen näin koska eivät uskalla myöntää totuutta.

    Äänestä

Ei pidä nimitellä ketään tolloksi, tai tietämättömäksi.Koska, ei ole aina noin yksiselitteistä miksi joku on homoseksuaali.
Tässä, te olette nyt todistetusti väärässä, ettei lapsuudenkokemukset ja tapahtumat voisi vaikuttaa tähän suuntautumiseen. Koska näiden on kerrottu vaikuttaneen suuntautumiseen.
Näin minulle on todellakin muutamat kertoneet, kun olen kysynyt asiasta.

Äänestä
  • Nimimerkkiini pujahtanut kirjoitusvirhe on kyllä elämäni noloin :D
    Anteeksi jälleen.Tämä kiireessä kirjoittaminen teettää kaikenlaista.

    Äänestä

Et sinä tollo ole, enkä sinua sellaiseksi nimittänytkään. Tolloksi kirjoitat aivan liian teräviä huomioita sohvalta, joten olet enemmänkin fiksu henkilö.

Eivätkä nämä asiat ole todellakaan yksiselittäisiä. Uskon, että tytöillä nuoruuden kokemukset; mahdolliset raiskaukset tai muut vastaavat asiat, saattavat muuttaa seksuaalista suuntautumista, mutta pojilla tähän tarvitaan enemmän kuin pelkkä kiusaaminen. Ehkäpä keskustelu menee jo hieman ohi aloittajan aiheesta, mutta kaikenkaikkiaan ihan mielenkiintoinen aihe tämäkin.

Äänestä

Amyn äitikin huithapeli Kerry tuli nyt sarjaan. Varmaan myös Cainin poika Kyle Amyn kanssa tulee joskus sitten kasvaneena sarjaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sarjamaailman ihmeet kirjoitti:

lähes kaikki ovat joko ehkäisyä käyttämättömien vahinkoja tai syrjähyppyjen seurauksina syntyneitä. Seuraavaksi Rachel tekee Jaille lapsen. Kartanossa asuneista naisista vain Charity on saanut pojan aviossa Chris Taten kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu