sinusta. En ole koskaan edes halunnut luopua sinusta, meistä. Minä odotin lähelläsi että kertoisit että tunnet samalla tavalla. Sinä olet suuri ilo minulle ja samalla valtava tuska, suru ja möykky sisälläni. Sinun takiasi koen ilon hetkiä ja vuodatan kyyneleitä niin usein. Mitkään sanat täällä eivät auta, en tiedä mitä tekisin.
n->m
n->m
Vastaukset 43
Vanhimmat
Luulin sinun poistaneen minut ajatuksistasi. Aivan yhtä pitkään olen minäkin sinua jo kaivannut.
Vasta dementia poistaa hänet ajatuksistani. Tosin vanhustentalon henkilökunta kuulee hänen nimensä varmasti aika monta kertaa, eikös dementikoilla ole tapana juuttua vanhoihin asioihin.
Hyvää yötä nyt.
Olisi niin helppo omia nuo sanat itselleni.. minäkin ajattelin juuri sinua..
mietin, miten saisimme tapaamisen sovittua..
oletko puhunut minulle tunteistasi? jos edes yhden kerran puhuisit, avaisit minunkin sanaisen arkkuni kerta heitolla.
Mua hymyilyttää.. naurattaa.. sinun sanainen arkkusi.. jos sinä olisit sinä..
kyllä sinulla sellainen tottamooses on.. varsinainen sanoitusarkku..
vaikka olen varmaan vain hyvin rajallisesti päässyt siitä osalliseksi :)
Sillä erotuksella, että olen yrittänyt luopua. Kuinka monta kertaa olenkaan yrittänyt! Järki käskee luopumaan, sydän huutaa vastaan.
Jos joskus on silmät kostuneet, niin eniten silloin, kun olen sen luopumisen ihan konkreettistakin toteuttamista tosissani suunnitellut.
Välillä luulen olevani ihan tasapainossa, välillä myllerrys hyökkää kimppuun. Kaipaan niitä aikoja, kun osaan vain iloita siitä, että olen hänet kohdannut ja että hän on elämässäni edes siinä mittakaavassa kuin on.
Tunnistin itseni ;). Kukahan tänkin oli nostanut?
Mahtavaa todeta, että jotain on muuttunut tuon kirjoittamisesta: olen tasapainossa. Ilouutinen muillekin: kaikki ottaa aina aikansa, mutta ei mikään ikuisesti jatku samana.
Minä tiedän mitä pitäisi tehdä. Meidän pitäisi nähdä jossain ihan rauhassa.
kuule.. kuule.. mä sanon sulle kuule... sä oot keksijä.. ja seksijä
Hän on ajatusteni rakas, siitä en pääse yli enkä ympäri :) yritän kiertokautta, mutta matka on silloin pitempi. En tiedä, vaikka kiertäisin maapallon tuhannesti, muuttuuko mikään. En tiedä tarvitseeko minkään muuttua, saan kai rakastaa kaukaa...
Sydän tulvillaan, pus
Se on hyvä jos on hyvä päivä. Muista kävellä ylireippaasti.. sillai
niinku minäkin.. käsiä heilutellaan kunnolla, ja hymyillään
vapautuneesti... silloin kenellekään ei jää epäselväksi... että on
karannut hullujen huoneelta :D
Mikä siinä on niin vaikea hyväksyä ettei toinen tunne samoin ?
Usko toivo ja rakkaus.
Kantavat pientä ihmistä unelmissaan.
Laantuvat hiljalleen, se vaan vie aikaa.
Jos kohde näkyvissä on vaikeampaa.
Poissa näkyvistä poissa mielestä.
Poissa näkyvistä ei aina ole poissa mielestä. Voin sanoa kokemuksesta
No ei tietenkään mene, mutta omasta kokemksesta voin sanoa että jos ei hetkeen näe pysyy paremmin kasassa ikävöintinsä kanssa, mutta jos taas näkee nousee kaikki tunteet pintaan ja sama rumba alkaa alusta.
Voihan sitä kaivata vaikka loppu elämänsä, mutta se toivottavasti jää vain ihanaksi muistoksi ja kokemukseksi.
Kamalinta olisi huomata ettei kukaan ihminen läikyttäisi sisintä ja nostattaisi näitä tunteita.
Kyllä hyväksytään!. Se ettei toinen tunne samoin. Hänet jätetään irl rauhaan ja tullaan kiltisti tänne anonyyminä kirjoittelemaan.
Ymmärrän jos olette rakastaneet toisianne, suhde takana. Muutoin tuntuu oudolta että yksipuolinen "rakkaus" jatkuu ja jatkuu. Ihastumisen vielä ymmärrän. Se on normaalia.
Kaikki asiat ei ole aina niin mustavalkoisia. Varsinkaan kahden ihmisen välillä.
Tämä myös "mikä mikä mikä"-kommentoijalle.
Ihastumista voi olla yksipuoleista, mutta rakkauteen kyllä tarvitaan jo molempia ja tutustumista.
Ihastuessaan ihminen voi käyttäytyä ihan oudollakin tavalla, mennä lukkoon/jäätyä/vältellä toista/esittää jotain muuta. Puhelias vaikenee tai hiljainen hölöttää jne.
Näistä voi toinen saada ihan väärän käsityksen. Varsinkin jos kyseessä on kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä.
Ei toisen ihmisen eleitä, ilmeitä tai käytöstä voi oikein tulkita niin yksiselitteisesti.
Mä olen just se puhelias, joka vaikeni.
Rohkea, joka pakeni.
Avoin, joka sulkeutui.
Fiksu, joka ymmärsi liian myöhään...
Story of my life.
Komppaan täysillä.
Ja täytyy sanoa että oma ihastuminen on aivan yhtä suurta tunneta kuin rakastuminenkin.
Mietin vaan tota, Fiksu, joka ymmärsi liian myöhään?
Minun Fiksuuteni kyllä esiintyy ihan muissa tilanteissa ja asioissa kuin tunteissani, koska ne ovat niin valtavat, ja niistä en luovu, en suruissa enkä iloissa.
Mutta elämä on ylä ja alamäkeä, on
Mulla järki yritti aina ennen sotkeutua tunteisiin. Siksi niin monet suuret hienot asiat ovat jääneet kokematta.
Ja kun kerran tulee se tunne, erilainen kun ennen, en osaa suhtautua siihen. Ymmärsin liian myöhään, että siinä saattoi olla jotain...
Nykyään elän ja ajattelen enemmän tunteella. Kaikki elämäni asiat on menneet uusiksi ja kamppailen edelleen puolirähmälläni ylöspäin.
Kaikki on mennyttä, mutta olen rikkaampi kuin koskaan.
Ihana
Mä kuule luulen että oot nainen eiks vaan.
Meillä naisilla kun on onni olla "tunteittemme vankeja" mutta osaamme oikeasti oottaa siitä ilon ja onne irti.
Kun tulee ikää lisää ja huomaa ettei olekaan pystyyn kuollut, oppii asennoitumaan omiin tunteisiinsa hyväksyvästi.
Ei se ole keneltäkän pois jos tunee palavasti eikä loukkaa ketään.
Itselläni oli hiljaiset "vuosi kymmenet" ja sitten tapahtui jotain mullistavaa ja sen jälkeen on ollut ylä ja ala mäkeä, mutta aina olen löytänyt onnellisen itseni ja kirjannut lämpimän muiston sydämmeeni.
Ja nyt taas yritän nousta ylämäkeen.....
Juu nainen olen :)
Jännästi sitä syntyy kuin uudestaan. En edes muista millainen olin esim. vuosi sitten. Koin jotain uutta juuri tosi pahaan aikaan elämässäni, enkä vaan kyennyt ottamaan vastaan mitään uutta tilannetta siihen sotkuun.
Näin se jäi sit kaivelemaan, että mitä jos...
Mutta turhaa kai niitä on enää miettiä, oma moka ja seurauksista kärsitään. Toivon vaan, ettei hän nyt saanut mun reaktiostani jotain kauheita traumoja... :D
Hyvin kirjoitit 'vaalea karkulainen'. Tuo teksti sisällöltään on kuin itsestäni. Asiat ovat monimutkaisia aina välillä. Tunnekuohut jotenkin heikentävät järkevää ajattelua.
Jos on vaan mahdollista niin yleensä asiat ovat jotenkin korjattavissa jos on vaan irl yhteystiedot olemassa. Kaikilla on joskus alamäki vaihe ja tulee töppäiltyä mutta yleensä muut ymmärtävät kun heille selittää. Ei kannata jättää asioita puolitiehen.
http://youtu.be/Q3q2QHPfTmw
Ei "liian kauan". Haluan rakastaa häntä yhä edelleen.
Se on kyllä merkittävää, että jotkut tapahtumat saavat toistuvasti muistamaan tietyn henkilön. Kuin kaikki olisi jäänyt kesken... Mitä olisimmekaan oppineet toisiltamme? Oikein kihisen nyt uteliaisuudesta. Harmi, että kaikki on jo mennyttä. Ja sinun ajatuksista en tiedä mitään. Muistatko edes minua, en todellakaan tiedä. Mutta, onneksi vaikein erovaihe on jo takanapäin.
Olisiko se kohtaloa jos törmäisit rakkaaseesi täällä sattumalta?
Ei se välttämättä ole edes suuri sattuma. Minusta tuntuu että hän käy silloin tällöin täällä.
Jos molemmat kaipaavat niin miksi sitten pitäisikään luopua toisesta?
Me ei ole koskaan oltu yhdessä. Ei ole kysymys exästä.
Et halua luopua "tyhjästä" ?
Ihan miten vaan, turha tuota on lähteä selittämään. Hän tietää mistä kirjoitan. Se riittää.
me ei osta luopua.
en todellakaan osaa sinusta luopua ,enkä halua .
Sitten ei luovuta. Asiat järjestyy tavalla taikka toisella.
Minua ahdistaa pelkkä ajatuskin kokonaisesta tulevaisuudesta ilman häntä.....
En halua elää ilman häntä..voi kunpa asiat kääntyisivät taas parhain päin...
on joutunut? Vai mitä on tapahtunut?
Kesä meni toiset lomilla, toiset töissä. Kaipaus ja ikävä ei ole näiden vuosien aikana kadonneet minnekkään. Tää syksy ollut ihmeellistä aikaa irl. Vähän tekoja, paljon tunnetta. Tietoisuusko kasvanu?. Mitä se pitää sisällään...selviää toivon mukaan pian. En muista tiedä, itse olen vähentänyt täällä oloa. Rakastan edelleeen häntä
Ei mihinkään..tai siis pois minun luotani..hieman pitkä juttu..
Lähellä hän vielä toistaiseksi on ja silti niin kaukana, mutta ellei tilanne tule tästä muuttumaan niin muutaman vuoden kuluttua ajaudumme mitä todennäköisimmin kauemmas toisistamme myös fyysisesti...
En vain ymmärrä..miksi ne sanat ja silti nyt kun aikaa on vähän kulunut, jälleen katseemme kohtaavat yhä useammin? Itse tiedän katseeni hakeutuvan hänen suuntaansa, en tee sitä tahallani, jos pystyisin lopettaisin.. Mutta hän vie niin ison osan ajatuksistani, etten pysty estämään katsettani, yritän tehdä sen kuitenkin salaa ikään kuin huomaamatta..tiedä sitten onnistunko siinä ensinkään..vai teenkö itsestäni vain täysin idiootin..
Mutta miksi hän katsoo niin usein takaisin? Itse ainakin pyrin välttämään katsomasta henkilöä, tilanteessa jossa tiedän tämän olevan ihastunut minuun tai kiinnostunut minusta eikä minulla ole vastaavaa tunnetta..
Oletko nainen vai mies? Missä ne sanat sinulle kerrottiin...täällä vai irl.
Olen nainen.
Ihan irl, vaikkakaan ei aivan kasvotusten..
Minä mietin myös, pääni puhki, joka ilta. En voi enää edes vain kuvitella niiden katseiden olemassaoloa. Kukaan toinen (random) mies ei katso sillä intensiteetillä suoraan silmiin niin pitkiä aikoja. Kun katseemme kohtaavat, ei hän edes välttämättä käännä katsettaan pois..
En ymmärrä ja siksi mietin, mitä hän mahtaa ajatella. Hän tietää mitä minä ajattelen ja jos olisin hän ja sanonut niin kuin hän sanoi, välttelisin katsomasta päin. Mutta varsinkin nyt viime aikoina käyttäytyminen on ollut kaikkea muuta kuin katseen välttelyä hänen osaltaan. En vain tiedä uskallanko enää lähestyä..jään vain toivomaan, josko hän sittenkin haluaisi lähestyä minua...
aloitus oli p:lle