Suomalaisten ilkeys tulee esiin liikenteessä.

Verratkaapa Ruotsin liikennekulttuuriin, ero on aikamoinen Ruotsin hyväksi.
Miksi suomalaiset ovat pahansuopia, kateita ja junttimaisia? Onko se geeneissä vai mistä se tulee?

En halua kerskua kotimaallani, mutta Saksassakin ollaan ystävällisempiä ja asiallisempia liikenteessä kuin Suomessa.
22480
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Ei se ole ilkeyttä. Se on liikennekulttuuria, tai sen puuttumista.

Suomessa on vielä sen verran vähän liikennettä, että on varaa olla typerä. Kunhan meillekin saadaan oikeita ruuhkia, käytös _saattaa_ parantua. Huomenna olet itse se, jonka pitäisi päästä väliin...

Tiedän kyllä, että muualla maailmalla esim. risteyksen tukkijaa pidetään junttina. Täällä sitä vain katsellaan sivusta ja ihmetellään kun ei pääsekään omalla vuorollaan. Saksassa tulisi poliisi kysymään, mikä autossa on vikana kun siihen jäit.

Äänestä
  • Pitää paikkaansa. Suomalainen ei anna tietä, jos joku haluaa ajaa kovempaa. On päivä pilalla jos toinen menee ohi. Moottoritiellä ei väistytä oikealle eikä jos ennen ohituskaista osuutta ajetaan vaikkapa satasen alueella 60-70km/h pitää ohituskaistalla ajaa yli sataa.

    Äänestä

  • autoilija kirjoitti:

    Pitää paikkaansa. Suomalainen ei anna tietä, jos joku haluaa ajaa kovempaa. On päivä pilalla jos toinen menee ohi. Moottoritiellä ei väistytä oikealle eikä jos ennen ohituskaista osuutta ajetaan vaikkapa satasen alueella 60-70km/h pitää ohituskaistalla ajaa yli sataa.

    HAHA! Teen tätä ihan vttuillessani, kun tiedän, miten siellä takana tulijalla ohimosuonet pullistelevat ja naama punoittaa vitutuksesta! Mikään ei ole sen hauskempaa!

    Äänestä

  • autoilija kirjoitti:

    Pitää paikkaansa. Suomalainen ei anna tietä, jos joku haluaa ajaa kovempaa. On päivä pilalla jos toinen menee ohi. Moottoritiellä ei väistytä oikealle eikä jos ennen ohituskaista osuutta ajetaan vaikkapa satasen alueella 60-70km/h pitää ohituskaistalla ajaa yli sataa.

    Palstapelle taas Plasto-Volvolla huristelee, typerä mulukku.

    Äänestä

  • vituttaja kirjoitti:

    HAHA! Teen tätä ihan vttuillessani, kun tiedän, miten siellä takana tulijalla ohimosuonet pullistelevat ja naama punoittaa vitutuksesta! Mikään ei ole sen hauskempaa!

    Juuri näin, ihan parasta tämä on aamuruuhkissa, kun itsellä ei mikään kiire töihin (aika vapaat työajat). Voi lähteä vähän aikaisemmin himmailemaan ja vttuilemaan... Taustapeilistä on sitten kiva vilkuilla perässä roikkuvaa kuumakallea ja katsoa sitä ilmettä! Sehän vääntelee naamaansa ihan kuin jalkapallon kokoista pskaa yrittäisi puskea!

    Jaahans... kohta voikin taas lähteä tien päälle...

    Äänestä

  • buahahahaaa kirjoitti:

    Juuri näin, ihan parasta tämä on aamuruuhkissa, kun itsellä ei mikään kiire töihin (aika vapaat työajat). Voi lähteä vähän aikaisemmin himmailemaan ja vttuilemaan... Taustapeilistä on sitten kiva vilkuilla perässä roikkuvaa kuumakallea ja katsoa sitä ilmettä! Sehän vääntelee naamaansa ihan kuin jalkapallon kokoista pskaa yrittäisi puskea!

    Jaahans... kohta voikin taas lähteä tien päälle...

    Tänäänkin valehtelet jo aamusta lähtien.

    Äänestä

Minä minä minä, pääsin muutaman auton ohi, olin 10s nopeamiin perillä, ohittelin loistavasti ja kiilasin monen eteen saavuttaakseni etu ITSELLENI, tämä on suomalaista liikennekultuuria, ei ajatella muita vaan tuijotetaan omaan napaan.

Äänestä
  • ei tuo ole suomalaista, hidastelu, kyttääminen ja ohituskaistalla hidastelu on suomalaista liikennekulttuuria.

    Äänestä

Mulkku on liikenteessäkin mulkku. Ei osaa olla muutakaan.

Äänestä

En minä ole huomannut mitään erityistä ilkeyttä liikenteessä, ellei kiilauksentyypiset kaistanvaihdot tyhjälläkin tiellä ole sellaisia. Minun silmissäni koukkaaja on tyhmä, ei tuhma.

Ehkä oma ajotapasi on provosoiva jos se johtaa konfliktiin? Oletko itse kokeillut olla kohtelias sen sijaan että edellytät sitä muilta?

Äänestä

Haloo. Köyhä turvekansa on äkkirikastunut viimeisen 40 v aikana ja saanut alleen autoja. Ihan sama kuin venäjän paskiaisilla, jolle sama on tapahtunut viimeisen 10 vuoden aikana.
Kulttuuri, sivistys ja liikennekäytös kehittyy vasta vaurauden ja henkisen kasvun myötä pikku hiljaa, jos silloinkaan. Ryssillä ei todennäköisesti enää koskaan käy näin, mutta suomalaisilla olisi vielä pieni tsäässsi petrata.

Äänestä
  • Ja sulla, typerä pulunnussija, ei ole mitään tsäänssiä petrata. Olet typerä persrunkkari ja sellaisena pysyt.

    Äänestä

  • imase persettä, homo kirjoitti:

    Ja sulla, typerä pulunnussija, ei ole mitään tsäänssiä petrata. Olet typerä persrunkkari ja sellaisena pysyt.

    Hehheh, mikä idiootti tuonkin on laittanu!!

    Äänestä

  • habaa kirjoitti:

    Hehheh, mikä idiootti tuonkin on laittanu!!

    Auto-Antero pyyteli palstalla vuosia että joku imisi persettään. Oisko Antero tullut takaisin hourulasta eri nimimerkillä mutta pyytelee edelleen samaa??

    Äänestä

Suomalainen on tyhmä. Se ei ymmärrä kuin viranomaisen käskyja ja haluaa olla alistettu eläin.

Äänestä
  • Suomalainen ei pärjää liikenteesäkään ellei joku ulkopuolinen taho, siis viranomaiset ohjaa sen tekemisiä. Ja vaikka viranomainen valvoo suomalaiset näyttävät päivittäin suurta osaamistaan liikenteessä kuten median onnettomuusuutisista saamme lukea. Kaikki on niin pirun taitavia. Ainakin omasta mielestään.

    Äänestä

Tiedä sitten, onko kyse ilkeydestä vai keskittymiskyvyn puutteesta, mutta
joskus ajattelen olevani viimeisiä ikäryhmiä, joille on autokoulussa korostettu
turvavälin merkitystä. Mikä siinä puskuriin ajamisessa niin kiehtoo?
Hyvin harvoin tulee ohiteltua. Tasaista nopeutta tuolla teillä köröttelen, ja jos
joku ohittaa, niin mitä sitten? Menee ohitse. Ei vaikuta pulssiini. Jos ohittaja
siitä päänsä kuumaksi manaa, niin se on hänen "ongelmansa".
Jos olisin ilkeä, niin kysyisin, että onko se ohitustilanne suorittaja/vaikuttajamiehelle
jonkinlainen henkilökohtainen elämän haaste? Voi meinaan käydä se arki
aikaa myöten raskaaksi? ;)

Äänestä

Aloittaja on oikeassa ja muutamat vastaajat vain vahvistavat asian.

Äänestä

Juuri näin! Jokaisella paavolla ja pirkolla on se tiukka oma mielipide! Ei tuo munapää kuitenkaan voita kuin 4sec jos päästän sen ohi joten ajampa tässä rinnakkain koko matkan tampereellle tuon vierustoverin vieressä! (oikeasti keräät aamuruuhkan toiminnallasi)
Sama juttu kun on aivan liian vaikeata ryhmittyä sillälailla että takaatuleva pääsisi ohi...
Mutta niin tai näin SUOMI ON PASKA MAA! Jossa viihtyy idiootti paviaani autoileva kansa.

Äänestä
  • Ei tarvitse kuin mennä itänaapurimaahan niin jo huomaa miten hyvin Suomessa liikenne pelaa. Puhumattakaan idemmäksi tai jopa Italiassa ja muissa karvakäsimaissa tulee helposti ikä'vä suomalaista liikenne kulttuuria. Eli pienet ovat murheemme täällä härmässä. Jospa laitettaisiin taas pikkasen oikeisiin mittasuhteisiin nämä "suuret" liikenneongelmat!

    Äänestä

Liikennekulttuuri vain heijastaa yleisen kulttuurin piirteitä. Suomessa on sosialistinen "jos ei mulla niin ei muillakaan" kulttuuri ja se näkyy liikenteessäkin.

Ruotsalainen kulttuuri on rennompaa, ei niin tiukkapipoista. Vaan kyllä Ruotsissa ja keskieuroopan maissakin on puskurissa roikkumista ja tieraivoa, Briteistä puhumattakaan. Ihminen on ihminen, ei se mihinkään siitä muutu.
Rennompi asenne ja kyllä se siitä paremmin sujuu.

Onkos kotomaassa työkseen ajavat huomanneet eroa itä- ja länsi-Suomen välillä? Meinaan yleisestihän itä-Suomessa ollaan leppoisampia mutta näkyykö se liikenteessä?

Äänestä

Miten se ruuhka asiaan auttaa, se kunnon ruuhka mistä joku kirjoitti?
Ajelin eräs päivä Helsingissä Mechelininkatua puolituntia ruuhkan takia,
jos sen ruuhkan kaksinkertaistaisi eli tuntiin niin miten se käyttäytyminen muuttuu?


http://www.youtube.com/watch?v=X6rGcfFa0yM

http://www.youtube.com/watch?v=JB90s10BI8k

http://www.youtube.com/watch?v=zlF9wz9Afbw

http://www.youtube.com/watch?v=HhfWiin9fhw&list=PLhoyCDNM5gTdoLi9kySalUPE1oC84RVWW
Suomalainen tulppana? Voi olla mutta varmaan saksalainen saksanmaassa..

http://www.youtube.com/watch?v=5TXHUNNYsIQ

Eiköhän ne ongelmat ole samat joka maassa, varmaan tyylieroja löytyy,
ryssät vaikuttaa ainakin harrastavan niitä ryssän käännöksiä eli esimerkiksi
keskikaistalta koukataan kääntyminen risteävälle tielle ja jonkun
eteen eteen tietysti.

Suomessa ei ainakaan osata suuntavilkun käyttöä, ehkä 10% osaa ja loput
on sitten niitä vilkutin merkiksi että käännyin äsken tai vilkkua laitetaan samalla
päälle kun ratti kääntyy, parhaita ruudinkeksijöitä on ne yhden vilkun
vilauksen räpsyttelijät.

Ja suomessa on niitä tasanopeuden ajajia aika usein, on sitten tien nopeurajoitus 40 tai 100 niin kuski ajaa sitä 80 :) Tietysti motarilla ajetaan
ohituskaistaa pitkin ja muu liikenne menee oikealta ohi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Saksalainen kirjoitti:

Verratkaapa Ruotsin liikennekulttuuriin, ero on aikamoinen Ruotsin hyväksi.
Miksi suomalaiset ovat pahansuopia, kateita ja junttimaisia? Onko se geeneissä vai mistä se tulee?

En halua kerskua kotimaallani, mutta Saksassakin ollaan ystävällisempiä ja asiallisempia liikenteessä kuin Suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu